Sellulove eli Stora, UPM, Metsä jne

Rumaa tekoa storan osari kyllä, toivottavasti Upm ja metsä ois selvinnyt kvartaalista vähemmillä vaurioilla🤐

Saas nähä kuinka syvälle vajotaan ennenkun rakentaminen ja sellumarkkinat elpyvät😁

5 tykkäystä

Enempää mainitsematta niin keväällä oli näkemys että syksyllä helpottaa mutta nyt hetki sitten todettiin että menee tässä loppuvuosi… En siis hirveitä odota ja tankkaan kun alan osakkeet hinnoiteltu mukavasti.

3 tykkäystä

Henri Parkkinen kertoi ajatuksiaan Stora Enson tuloksesta.

Stora Enso on tänään raportoinut Q2-tuloksensa, joka jäi selvästi konsensusta alhaisemmaksi. Seniorianalyytikko Henri Parkkinen tiivistää videolla yhtiön tuloksen.

6 tykkäystä

Oma näkemys Storan tilanteesta ei ole ihan niin synkkä kuin muilla:

  • Vuosipuoliskon rahavirta investointien jälkeen vielä mukavasti n. 250 M€.
  • Tällä hetkellä kaikki yhdessä, eli kustannusinflaatio, varastotilanne sekä loppukysyntä hankaa vastaan. Voisi olettaa syklin pohjaksi?
  • P/B luku historiallisen makoisa 0.68 mikäli Riippumattomaan Osaketutkimukseen on uskominen
  • Taseessa about markkina-arvon verran metsää ja kiinteistöjä
  • Yhtiö ei ole nettovelaton, mutta kassassa näytti olevan reippaasti hynää iskujen vastaanottamiseen
  • Hajautunut liiketoiminta rajaa riskejä. Jonkin verran.
16 tykkäystä

Karua on meno eikä valoa näy: “On päivänselvää, että tässä ympäristössä yksikään pohjoismainen metsäyhtiö ei tee edes tyydyttävää tulosta. Pääanalyytikon tyly arvio:

3 tykkäystä

Aivan, tulosohjeistamatta jättänyt merkittävä tuloslaskija Stora vie mukanaan nyt muutkin metsäyhtiöt, ensi viikolla julkituotavista tuloksistaan huolimatta…

Jännä nähdä miten suosituksia assosioidaan, varsinkin OP:lla…

Nythän ne ovat Storan pikku-myyn eli VÄHENNÄ:n reunalla viellä näin:

UPM-Kymmenen (OSTA)
ja
Metsä Board (LISÄÄ)


Se eräs tietty seikkaperäinen ero näissä kolmessa kuitenkin on, jotta tarpeeksi kurssi(e)n laskiessa -Metsäliitto Osuuskunta- ainakin hyvin oletettavasti taas kerran ostaa “omansa” pois kuleksimasta, keskinäisen robokaupan välistä noukkien…

6 tykkäystä

Tässä Sijoittaja.fi:n muutamissa minuuteissa luettava analyysi Stora Ensosta.

Stora Enson osakkeeseen on nyt hinnoiteltu reippaasti odotettua tuloslaskua, ja kurssi on laskenut noin 42 % vuoden 2022 huippulukemista. Seuraavien neljännesten heikot tulokset ei pitäisi tulla sijoittajille enää yllätyksenä, mutta kysymys kuuluukin jatkuuko heikko markkina vielä vuonna 2024? Toisaalta pienimmätkin merkit toimintaympäristön piristymisestä voivat tarjota osakekurssille nostetta.

5 tykkäystä

Nythän se oikkee hintakartelli nähhään, mikä vuoskymmennii on ollunna? Ittäisen raja kaverin avulla on polettu Suomalaisten kuutio hintoja. Joskus on tutkimus ollunna, et maksettaan sinne enemmän, mitä kotimaisesta puusta. Ja mihinkähän rahat men? Nyt sitten itkettään, ku kuutio hinta kallistu. Vai kallistuko se yhttää? Suatto vuan käyä, et ei osattu ennakoijja ja ammattitaito ei johtajilla riittännä hommaasa, vuan syyttävät nyt mehttiin omistajjii omasta ahingosta ja huonosti tehystä kartellista? Puttiinille ei kummiskkaa tuo rahahana riittännä, halus aivan muuta? Omamme möi puuna takasi, nääs nuo karjalan männyt ja muut puut? Entäpä nuo Urukuaissa olevien tehtaihen rakentaminen? Tainna oikkein julukissuutta kovin paljjoo halajjoo? Mutta eettissyys ja luonnonsuojeluhan on ykkösasia? Noh, niitähän alkuajan asioitahan ei kukkaan ennee muista? Mehtäyhtiöllä oll muutama vuos sitten glogin pitäjjiin kosiskelu yritys mainostamisen puolest. Aika harva läks mukkaan, muutammii itekkii varottelin ja pyysin kahtommaan menneisyyden juttuja? Mikähän lie, minnuu eivät kosiskelleet? :joy:

7 tykkäystä

@Antti_Viljakainen on päivitellyt uutta Stora Enson raporttia. :slight_smile: :gem:

Toistamme Stora Enson vähennä-suosituksemme ja pudotamme tavoitehintamme 10,50 euroon (aik. 11,00 €). Laskimme edelleen Stora Enson lähiaikojen ennusteitamme, sillä yhtiön Q2-raportti oli synkkä jopa ennen raporttia alentamiimme ennusteisiin peilattuna. Stora Enson osakkeeseen on jo hinnoiteltu kurjuutta pitkän tähtäimen sijoittajien näkökulmasta, mutta yhtiö tarpoo nyt kärsimysten tietä eikä jäljellä olevan matkan pituudesta ole konkreettisia merkkejä. Näin ollen jäämme odottamaan uutisvirran piristymistä ennen kuin olemme valmiita siirtämään tähtäintä kauemmas Stora Enson suhteen.

image

https://www.inderes.fi/fi/jatkamme-rauhassa-valon-merkkien-odottelua

6 tykkäystä

Antti on päivitellyt myös UPM:n yhtiöraporttia. :slight_smile: :gem:

Toistamme tiistaina 9:30-10:00 Q2-tuloksensa julkistavan UPM:n lisää-suosituksemme ja laskemme tavoitehintamme 32,00 euroon (aik. 34,00 €). Olemme laskeneet selvästi myös UPM:n lyhyen ajan ennusteitamme metsäsektorin viime aikoina yhä synkentyneen markkinatilanteen takia ja odotuksissa on selvästi vertailukautta heikompi tulos. Pitkällä sihdin maltillisen arvostuksen, asteittain paranevan tulokseen laadun, investointien luoman keskipitkän ajan potentiaalin ja hyvän osingon myötä UPM:n osakkeen lisäostot ovat mielestämme perusteltuja, vaikka lyhyellä tähtäimellä myös UPM tarpoo verrokkiensa tavoin kärsimysten tietä.

image

https://www.inderes.fi/fi/suuntaviivat-eivat-poikkea-verrokeista


Tässä olisi vielä aamarikommentti UPM:stä:

4 tykkäystä

Laitetaan ketjuun vielä analyytikon kommentit Stora Ensostakin.

Toistamme Stora Enson vähennä-suosituksemme ja pudotamme tavoitehintamme 10,50 euroon (aik. 11,00 €). Laskimme edelleen Stora Enson lähiaikojen ennusteitamme, sillä yhtiön Q2-raportti oli synkkä jopa ennen raporttia alentamiimme ennusteisiin peilattuna. Stora Enson osakkeeseen on jo hinnoiteltu kurjuutta pitkän tähtäimen sijoittajien näkökulmasta, mutta yhtiön tarpoo nyt kärsimysten tietä eikä jäljellä olevan matkan pituudesta ole konkreettisia merkkejä. Näin ollen jäämme odottamaan uutisvirran piristymistä ennen kuin olemme valmiita siirtämään tähtäintä kauemmas Stora Enson suhteen.

3 tykkäystä

Joko Danskelta tullut uusi tavoitehinta Stora Ensolle?:face_with_hand_over_mouth:

Juu, juuri tänään on Dansken aamukatsauksessa taas Stora Enso ja laskivat tavoitehinnan 14 euroon.

1 tykkäys

Tuota vielä lasketaan kun yhtiön itsensä ennustama tuleva toteutuu.

1 tykkäys

Mielenkiinnolla odotan UPM:n huomista osaria ja mahdollisia ilmoituksia lakkautuksista.

Etenkin Lappeenrannan Kaukas oman suurennuslasin alla. Viime aikoina tullut 14 avointa työpaikkaa Kaukaalle, liekö aivovuoto alkanut jo? Myös Lappeenrannan kaupunginjohtaja huhujen mukaan huolissaan Kaukaan tulevaisuudesta.

Kaksi isoa UPM yksikköä vierekkäin, Kymi sekä Kaukas. Mielestäni Kymi selvästi paremmassa kunnossa ja iskukykyisempi kuin Kaukas. Itä-suomessa muutenkin puusta pulaa mikä ei helpota tilannetta.

5 tykkäystä

Kaukasta tuskin alasajetaan, sillä se on laaja integraatti käsittäen paperin, sellun ja sahatuotannon yms. lisäksi myös biopolttoaineet ja lääketeollisuuden innovaatiot. Paperikoneita voi toki mennä kiinni, mutta tuskin muuta. Kymin tuotepaketti on selvästi ohuempi.

Edit. Jos ajattelee UPM:n sellutuotantoa Suomessa, niin sitä Kaukaan ja Kymin ohella myös Pietarsaaressa. Kaikkien tuotanto on jossain 700 000-800 000 tonnin välissä, kun esim. Storan Sunila tuotti vain reilu 300 000 tonnia sellua vailla tehdasalueella tapahtuvaa jatkokäyttöä. En siis olisi kovin huolissani mistään näistä sellutehtaista, koska UPM tarvitsee niitä paperin, tarrojen jne. valmistamiseen.

Paperin osalta tilanne on hankalampi. Kymin ja Kaukaan lisäksi paperia tuotetaan Jämsänkoskella ja Raumalla. Kaukaan tuotanto on vähäisin (300 000 tonnia), joten se voi toki olla liipaisimella. Speciality Papersin osalta taas Tervasaari voi olla myös mahdollisesti uhan alla.

8 tykkäystä

Muistutus, huomenna on UPM:n tuloslive kello 9.30 alkaen. Tervetuloa! :coffee:

13 tykkäystä

Aloitellaan tosiaan UPM-live sitten kun raportti julkistetaan tai viimeistään varttia vaille. Julkaisuhan on liven kannalta hieman hankalasti aikaikkunassa 9:30-10:00 ja empiiristen havaintojen perusteella vaihteluvälin molemmat päät ovat olleet käytössäkin.

10 tykkäystä

Liven kuva on muuten 90 astetta vinossa :slight_smile:

9 tykkäystä

Joo, mut onneks kommentit suorassa :sweat_smile:

17 tykkäystä