KH Group - Sievi Capital muutosmatkalla

Toki täytyy näin pienivaihtoisessa osakkeessa muistaa, että pienenkin joukon panikointi saa kurssiin aika nopeasti liikettä. Esim. lyhyeen hetkeen 100k lappua vaihtaa omistajaa, niin pudotus voi olla hyvinkin nopeaa.

Yritys ei myöskään ole ihmisille erityisen tunnettu, joten käsiä ei teoreettisesti myöskään ilmesty alle välttämättä toivottuun tahtiin.

3 tykkäystä

Tietysti voi käydä noin, mutta tälläkään hetkellä ei olle kaukana pahimman dipin hinnasta eikä syksyllä laskettu paljoa. Osakkeen hinnassa ei siis ole ”ilmaa”, ei ainakaan paljoa.

Uskon Sievin olevan niitä osakkeita, jotka hyötyy rokotteesta ja mahdollisesta sektorirotaatiosta. Toistaiseksi se hyöty on syöty isoilla myynneillä. Kunhan myynnit vähenee, suunta voisi olla helposti 10-20 % nykykurssista ylös.

Toisaalta nämä rajoitteet mm. matkustuksen suhteen todennäköisesti näkyy positiivisesti indoorille. Mikäs onkaan parempi aika uusia sisustusta, kun ulkomaan matkatkin jää väliin.

2 tykkäystä

Tänään seuraillut Sievin osto- ja myyntilaitaa.

Heti aamulla Nordea myi 108.000 lappua, sen jälkeen laidat jumitteli paikoillaan kunnes päivällä klo 13.14 noin 55.000 lappua ja nyt äsken klo 14.38 noin 100.000 lappua vaihtoi omistajaa yhdessä hujauksessa ja myyjänä Nordea.

Eiköhän sieltä parin tunnin päästä taas ostolaita tyhjennetä tasan 1 euroon asti.

Jos eilen Nordean kautta myytiin melkein 750.000 lappua ja tänään 263.000 niin todennäköisesti Jussin omistus pienentynyt taas noin miljoonan lapun verran.

11 tykkäystä

Eilen vaihtoi omistajaa 2% koko yrityksestä ja tänäänkin yli 1%. Isot tuulet puhaltaa nyt, menee omistuspohja ihan uusiksi.

Mielenkiintoista nähdä millaisia uusia omistajia tullut 100 suurimman omistajan joukkoon marraskuun aikana.

6 tykkäystä

Miljoona osaketta jo vaihtanut omistajaa tänään ja tahti vaan kiihtyy… kahden päivän sisään jo lähes 5% yrityksen osakkeista vaihtanut omistajaa (oisko suurin osa Jussin myyntejä)

Tällä tahdilla loppuu Jussilta myytävä muutamassa päivässä (ellei sitten aio myydä koko Sievi omistustaan). Mitä sen jälkeen tapahtuu kun Jussin myynnit loppuu?

Johannes Sippola ostanut tänään 20 100kpl Sieviä.

4 tykkäystä

Medifilmin nimissä toki :slight_smile:

Jos kattoo välittäjätilastoja, niin tosiaan NRD dumppaa aika nopeaa tahtia myyntiin osakkeita. Nopeasti laskeskelin, että 10 MEUR muutos alaspäin lokakuun omistuksista taitaa riittää alle 50% omistukseen pääomistajalle. Tähän mennessä marraskuussa lappua on mennyt laitaan karkeesti yli 2 MEUR (lähde: @OsakeKeisari ja omat laskelmat hänen viestinsä jälkeen).
E:
Vielä päivän välittäjätilasto tähän loppuun

13 tykkäystä

Tämä on juurikin se syy miksi itse olen varovainen Sievi Capitalin kanssa.

Kesällä kun Jussi Capital möi isommin keissi oli hyvin erinäköinen, pörssi ei ole siellä missä nyt sekä odotukset yhtiön suhteen olivat hyvin maltilliset esim. huonekalukaupan suhteen.

Monesti tällaisissa single seller setupeissa odotusarvo on tietysti se, että kurssi lähtee korjaamaan kun myynnit loppuvat. Nyt kuitenkin likviditeetti lisäntyy niin paljon että en ole ihan varma löytyykö kohtaa enää ostajia. Myyjiä kyllä voi hyvinkin löytyä jos ajat tästä synkkenevät.

En sano etteikö tämä olisi hyvä keissi ja itsekin hiukan omistan. Omissa kirjoissa ei vain ehkä ihan niin no brainer mitä esim. kesällä vaikka osaketta sai lähes samaan hintaan kuin nyt.

Lisäyksenä vielä että nämä kommentit ovat lähinnä lyhyelle aikavälille. Jos tätä katsoo vuosien päähän tilanne on tietysti eri.

4 tykkäystä

Olisin enemmän huolissani muun pörssin arvostustasoista kuin tämän. Liiketoiminta on hyvin kannattavaa ja sitä saa reilulla substanssialella.

15 tykkäystä

Onko tuon 2018 vuoden uutisoinnin jälkeen tullut mitään päivitystä liittyen Jussi Capitalin omistuksen keventämisiin Sievi Capitalissa? Tavoite edelleen yhtä mystinen, missä kukaan ei tiedä koska myynnit loppuu?

No näinhän se on. Se on vielä arvoitus miten tämä näkyy osakkeen omistajalle. Itse elättelen toivoa ylimääräisestä osingosta/pääomanpalautuksesta tai omien ostosta.

4 tykkäystä

Nyt on myyty “lyhyeen hetkeen” lähes miljoona lappua päivässä, kurssin juuri laskematta, voisi ainakin olettaa ettei 100k lapun myynti juurikaan kurssia hetkauta.

1 tykkäys

Tässä varmaan tarkoitettiin sitä että riittääkö ostajia vielä Jussin myyntien jälkeenkin, lappuja on kuitenkin jokunen miljoona vielä myymättä.

1 tykkäys

Eiköhän sadoille tuhansille riitä ostajia, jos useille miljoonillekin löytyy näköjään helposti, ja tulevaisuudessa varsinkin kun myynti paine minimaallinen nykytilanteeseen verrattuna, kun sitten ei ole Jussin miljoonamyyntejä.
Nythän ei ole edes nousupotentiaalia tiedossa ja silti miljoonat osakkeet uppoaa laitaan, kun jussin myynnit loppuu on ostajilla mahdollisuus isoonkin nousuun.

2 tykkäystä

Lappuja vielä myymättä 6-7 miljoonaa, että positio putoaa alle 50%.

2 tykkäystä

Eilen kesän jälkeen position uudelleen avattuani näin viime yönnä unta että nimi muutettiin yhtäkkiä Jussi Oyj:ksi ja kurssi putosi 5%… Ehkä olisi tarpeen pitää pörssitön joulukuu ennen tipatonta tammikuuta :smiley:

Itse nään tämän päinvastoin ja siksi palasin kesän jälkeen omistajaksi (alemmalla hinnalla ja madaltuneella riskitasolla) kun monessa muussa tuntuu jo olevan odotuksia hinnassa. Ei silti varmasti tarvitse henkeä pidätellä että aliarvostus purkautuisi kovin lyhyellä tähtäimellä. Odotukset yhtiötä kohtaan ovat ehkä hieman kasvaneet, mutta eivät samassa suhteessa kun odotukset yleisesti osakemarkkinoilla ja Jussin myynnit pitäneet kurssin jumissa.

3 tykkäystä

Eiköhän Sievi aika turvallinen sijoitus ole, jos unessakin kurssireaktio jää noin maltilliseksi.

5 tykkäystä

Siis se mitä hain takaa oli että osaketta menee nyt miljoonittain yksityissijoittajille samalla kun sijoitajasentimentti on huipuissaan.

Jos taas markkinoilla tulee hermostuneisuutta en tiedä onko tämä se osasto joka toimii kaikista rationaalisesti. Tässäkin ketjussa on tullut esiin että Sieviä pidetään ns. pankkitilin korvikkeena. Mitäs sitten jos tili menee miinukselle :slightly_smiling_face:

Ei varmaan ole kovinkaan hedelmällistä arvailla kurssiliikkeitä. Pointtini on se että lisääntynyt likviditeetti tuo myös sen puolen että silloin on myös myyjiä aikaisempaa enemmän. Näin ottaa aikansa että hinta määräytyy. Nyt tuntuu että osa on sillä ajatuksella mukana että nyt ostaa ja myy kun Inderesin TP on saavutettu tms. Vähän tätä ajattelua haluan haastaa että meneeköhän homma ihan näin varsinkin jos kaikki ajattelisi samoin.

Sitä haluan vielä korostaa että tämä ajattelu koskee nimenomaan keskipitkää aikaväliä. Itsellänikin on Sieviä ns. pitkässä salkussa ja varmasti jossain kohti lisäänkin.
Mieluusti kuitenkin näkisin että saataisiin näihin ostotalkoisiin mukaan myös instituonaalisia tahoja.

4 tykkäystä

Ei toki ole mitään varmuutta, että myynnit loppuisivat siinä kohtaa kun positio putoaa alle 50%. Yritetäänkö päästä esim. 30 - 40% asti :woman_shrugging:

Meidän käsityksen mukaan alle 50 % on se mitä ensisijaisesti haetaan.

"Jutussa Takaset kertoivat tarkemmin myös kiinnostavasta omistusmuutoksesta, jonka he aikovat tehdä. He aikovat luopua Sievi Capitalin enemmistöstä, koska muutaman vuoden takainen hanke ostaa yritys kokonaan ei onnistunut.

Kaupan yksi syy kiteytyy huoneeseen osuuspankin yläkerrassa. Enemmistöomistuksen takia pikkutoimisto on koko Sievi Capital -konsernin pääkonttori.

”Meidän kannalta on byrokraattista, että muodostamme konsernisuhteen Sievi Capitalin kanssa”, Jorma Takanen sanoi haastattelussa keväällä.

14 tykkäystä

Ollaan siinä pisteessä, että n. 0,8% osakekannasta voi rykäistä kerralla laitaan, ja kurssi roikahtaa prosentin. :smile: Näin päivän alkajaisiksi siis 450k osaketta Nordean kautta.

4 tykkäystä