Sievi Capital PLC

Palaan vielä Indoorin lukuihin. Kun katsoo tarkemmin pelkkiä Q3-numeroita niin tuohan näyttää jopa ihan kelvolliselta. Alla Q3’22 (Q3’21):

LV: 52,3 (54,4)
EBIT: 3,8 (4,6).

H1’22 tehtiin vielä reilusti tappiota, eli -2,7 (H1’21: +7,0) M€. Sanoisin, että aika hyvin menee tuohon Ollin mainitsemaan tavoitteeseen “ettei tehdä tappiota välissä” ennen markkinan stabiloitumista.

Edit: Kas, @Sir_Pan_Salt ehti tehdä saman huomion jo yllä :slight_smile:

15 tykkäystä

Ollilta tulin nopsaan kommentit. :slight_smile:

Sievi Capital julkaisi Q3-raporttinsa aamulla. Siinä tärkeä Indoor sai puolustettua tulostasoaan matalia odotuksiamme paremmin, mikä oli eräänlainen helpotus. Toinen tärkeä KH-koneet kehittyi odotustemme mukaisesti hyvin. Pienemmistä omistuksista NRG:n kriisi vaikuttaa puolestaan syvenevän. Sievin osakekohtainen substanssi on ollut alkuvuonna selvässä laskusuunnassa ja sama trendi jatkui substanssin päätyessä nyt 1,49 euroon/osake (H1’22: 1,53 euroa/osake). Uuden strategian sisällöstä ei kerrottu edelleenkään uutta ja prosessin kerrottiin valmistuvan nyt vuoden loppuun mennessä. Strategiaprosessi on kestänyt mielestämme niin pitkään (uusi hallitus aloitti keväällä), että pelkkä hienosäätö strategian sisältöön vaikuttaa epätodennäköiseltä. Luvassa voikin olla loppuvuodesta merkittäviä muutoksia.

21 tykkäystä

Sanotaanko että tulos ylitti Indereksen ennusteen ja hyvä niin että se ylittäjä oli Indoor koska se on yksi tärkein sijoitus KHn ohella. Substanssiarvo laski marginaalisesti kokonaisuutena.

Heikoin esitys oli NRG:llä. Indoorin positiivinen tulos huolimatta toteutumattomista YT-neuvotteluista, tulosta rasittavista ERP-poistoista, raaka-aineiden, energian ja kuljetuskulujen kasvusta huolimatta antaa itselle luottoa seuraaviin kvartaaleihin.

Todellinen substanssi ja sen ero osakkeen arvostukseen on poikkeuksellisen suuri ja ainakin itse aion tätä hyödyntää.

Viimeksi kun Sievi sai lisää suosituksen niin substanssi oli 1.53€ ja tuolloin kurssi oli 1.29€

Nyt substanssi on 1.49€ ja kurssi 1.08€. Itselle tämä toimii osta suosituksena jos yhtään arvelee että KH ja Indoor pitää jollain tasolla arvonsa.

16 tykkäystä

Täältä Jussin haastis. Pahoittelut omista kysymysten äänen laadusta. onneksi tärkeimmät eli vastaukset kuuluvat hyvin. Sievi Capital Q3'22: Strategiaprosessi jatkuu | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

15 tykkäystä

Herttinen, olipas antoisa haastattelu taas.

Majamaa täräyttää kohdassa 11:40 ihan suoran vihjauksen siitä, ettei Sievi Capital välttämättä ole hyvä omistaja NRG:lle, vaan parempi voisi olla joku globaali toimija, jolla olisi myyntiverkostot valmiina.

Edit: Mukava kuulla, että tämä ajatus on jo ehtinyt käydä johdon mielessä - tarkoittaa sitä, että asiaan ja sen ratkaisuun on kiinnitetty huomiota!

27 tykkäystä

Ja strategiasta tj paljasti sen verran, että enää ei mietitä vaihtoehtoja, vaan työstetään yhtä loppuun (kohdasta 19:35). Lisäksi mainitsi, että raportointiin tulee muutoksia.

14 tykkäystä

Haastattelu kuulosti myös siltä, että uusia kohdeyrityksiä olisi mahdollisesti useampikin kiikarissa tällä hetkellä ja lähiaikoina. Tämän vuoksi uskon, että Sievi Capitalissa arvoa luodaan enemmän sijoittamalla uusiin kohdeyrityksiin kuin jakamalla osinkoa, jonka vuoksi 0.05€ suuruista osinkoa ei maksettaisi ehkä lainkaan.

17 tykkäystä

Hyvin otti markkinat vastaan osarin.pieni lasku ihan hilkulla on ettei rupeaisi kurssi jopa vihertämään tälle päivää.

3 tykkäystä

Inderes julkaisi päivitetyn Sievi-analyysinsä. Suositus nousee OSTA-tasolle (edellinen LISÄÄ), tavoitehinta tarkentuu 1,40 euroon (edellinen 1,50 €).

:gem: https://www.inderes.fi/fi/indoor-osoitti-huojentavaa-kriisin-kestavyytta

22 tykkäystä

Analyytikon kommentit eilisen Q3-tuloksen jäljiltä. :point_down:

14 tykkäystä

Laakkonen ostaa lappuja koko ajan lisää (mielenkiintoista :thinking:)

29 tykkäystä

Ei ole uudesta strategiasta kuulunut vieläkään…

Henk.koht en oikein usko sihen, että ollaan johdonmukaisesti suunniteltu jotain niin suurta, että sen suunnittelu vaan on hidasta ja vie aikaa. Toki hyvä, mikäli näin on. Enemmän pelkään asian olevan niin, että markkinatilanteiden muutokset ovat pistäneet kaikki ideat lyttyyn.

  • Jos ajatus oli listata Indoor, se tilaisuus meni.
  • Jos ajatus oli myydä omistuksia, halvalla joutuu myymään.
  • Jos ajatus oli tehdä yritysostoja täydentämään nykyisiä, rahoitusmahdollisuudet meni vaikeaksi.
  • Jos ajatus oli hakea rahaa annilla/rahoittamalla osakkeella ostoja, ei oikein nykyarvostuksella hyvä.

Ehkä tässä markkinassa parempien aikojen odotus ja nykyisten bisnesten kehitys onkin paras mitä tehdä?

31 tykkäystä

Herätellään vähän keskustelua, vaikka uutta strategiaa ei vielä ole kuulunutkaan.

Millä tavalla Sieviä olisi paras tapa arvottaa, jos sijoitusyhtiöstä siirryttäisiin tähän sarjayhdistelijä malliin, @Olli_Vilppo ? Millaiset arvostuskertoimet Sieville voisi antaa esimerkiksi suhteessa Boreoon?

Laskeskelin, että jos vuoden loppu sujuisi samaan malliin kuin ensimmäiset kolme kvartaalia, niin Sievin EV/EBIT olisi jossain 6:n paikkeilla. Boreon EV/EBIT vuoden 2022 ennustetuilla luvuilla on 20,6.

Sievillä on tuloksessa myös mukavasti nousuvaraa, sillä Indoor Groupilla on menossa todella haastava vuosi. Jos tulostaso löytyy nykyisen tuloksen ja kotoilubuumin puolivälistä, niin Sievin EV/EBIT olisi enää noin 4,6.

Jos olen laskenut oikein, niin kyllähän tässä arvostuskertoimien puolesta olisi mahdollisuus moninkertaistumiselle :thinking:

9 tykkäystä

Niin, onhan Sievi melko edullisen oloinen monelta kantilta.

Toki tuo sijoitusyhtiön nettotulos ei oikein ole vertailukelpoinen kun se voi heitellä miten omistukset pystyvät osinkoja makselemaan ja miten näitä omistuksia satutaan taseelle kulloinkin arvostamaan. Katsoisin aika vähän P/E-lukua tämän keissin kanssa toistaiseksi. EDIT. vai olitko @JHeiskanen haarukoinut mikä voisi olla operatiivinen tulos tällä hetkellä suurinpiirtein? Harhauduin kommentoimaan nopeaa kun tuo Inderesin yhtiösivu näytti niin samanalaisia kertoimia, mutta nehän on ensi vuodelle jo nyt. Raportoitu tuloshan tosiaan pakkasella tänä vuonna tietenkin.

Ei sarjayhdistelymalliinkaan siirtyminen ole mikään avain onneen, tai jotain minkä pitäisi lyhyellä aikavälillä arvoa minun mielestäni oleellisesti ns. vapauttaa. Samanlaista kassavirtojen arvailua ja diskonttaamistahan tämän pitäisi olla jokaisella toimintamallilla. Boreon verrokeista parhaimmat huitelevat jotain 20-30 P/E vielä tämän vuoden selkäsaunankin jälkeen, mutta niillä onkin kaamean hyvät track recordit. Samalla sapluunalla, mutta huonommalla suorittamisella löytyy pumpppuja sieltä P/E 10 kieppeiltä.

Itseä voisi sarjayhdistelijä Sievi kiinnostaa, mutta aion ensin kuunnella puheet ja aikeet ennen kuin painellaan ostonappia. Jos talossa ei ole koko mallin filosofiaa syvällisesti sisäistänyttä niin voin katsella tämän opettelua sivustakin. Perinteisenä sijoitusyhtiönäkin voidaan luoda erinomaisesti arvoa, ei se ole siitä kiinni.

7 tykkäystä

@JHeiskanen Sievin kohdalla ei oikein ole mielekästä miettiä tulospohjaisia kertoimia tai edes vertailla nykyisiä teoreettisia lukemia sarjayhdistelijöiden vastaaviin. Vastaavasti P/B on ihan käypä tapa kun katsoo minkälaisilla odotuksilla ja kertoimilla nuo yhtiöt on arvostettu taseeseen. Myös pidemmän aikavälin (enemmän kuin yhden vuoden) kassavirtaperusteisesta hahmotelmasta saa kuvaa yhtiön arvosta.

MItä lukuja muuten katsoit, kun Q1-Q3/2022 Sievin tulos tuloskelmassa on kylläkin negatiivinen johtuen noista alaskirjauksista taseessa? En saa positiivista lukua EV/EBIT tämän vuoden tuloksesta oikein järkevillä oletuksilla.

Sieviä ei missään nimessä voitaisi muutenkaan arvostaa kovin kummoisilla kertoimilla vaikka strategiapäivityksessä siirryttäisiinkin esim. sarjayhdistelijän malliin. Ei Sievin organisaatiossa ole tuosta kummoista osaamista saatika track recordia kun käy tuota johtoryhmää/hallitusta läpi. En pitäisi järin todennäköisellä että nykyinen johto olisi kovinkaan erinomainen pääoman allokoinnissa. Preaton iso omistuspohja myös mietityttää. Minä en oikein kummoista mahdollisuutta moninkertaistujaksi tästä saa vaikka suhteellisen edullisesti onkin hinnoiteltu.

11 tykkäystä

Katsoin Sievin omistusten tuloksia tältä vuodelta. Sijoitusyhtiön luvuilla ei luonnollisesti tee yhtään mitään.

Tarkoitus oli laskeskella, miltä Sievin kertoimet näyttäisivät sarjayhdistelijämallilla.

Olen samaa mieltä, että Boreo ansaitsee pitkän träkkinsä puolesta kovemman arvostuksen. Mutta onko sopiva ero ennemminkin 2x kuin 4x?

Lisäys: tuloksesta pitäisi vielä vähentää Sievin konsernikulut, jotka säilyvät sarjayhdistelijänäkin. Luvut ovat siis hieman liian mairittelevat. Tässä tulitikkulaskennassa käytin myös joitain EBITA-lukuja puhtaiden EBITien sijaan.

6 tykkäystä

Itseasiassa Boreolla ei ole edes vielä kovinkaan pitkää trackia, mutta toki johdossa ja hallituksessa on osaamista ja useampi yrityskauppa on kieltämättä hyvinkin onnistunut joten on syytä uskoa että on merkittävä todennäköisyys että siellä lähtee homma etenemään odotetusti.

Sievissä en taas näe erityistä osaamista sarjayhdistelijämalliin siirtymisessä, ainakaan siinä määrin että kovin paljon uskaltaisin luottaa nykyiseen johtoon / hallitukseen tässä asiassa. Kertoimissa pitäisi mielestäni ainakin alkuun olla aika isokin ero. Tuohon vertailuunkin liittyen, Boreonkin kohdalla on kertaeriä yms noissa EV/EBIT luvuissa tältä vuodelta, jos katsoo vaikka Inderesiltä näitä oikaistuja lukuja niin ero ei ole läheskään noin iso enää. Lisäksi Sievin luvuista pitäisi vähentää konsernitason lukuja mitkä mainitsitkin. Noiden vertaaminen 1:1 on yllättävän haastavaa minun mielestäni. Ja lopulta, ei se ero enää ole loppuviimein kovinkaan järkyttävä (melestäni).

Olen itsekin aikaisemmin ollut enemmän kallellaan Sievin suuntaan tässä “Sievi vs. Boreo” -keississä, mutta täytyy sanoa että olen muuttanut tässä asiassa näkemystä. Sievi on absoluuttisesti katsottuna halvempi, mutta Boreossa on paljon laadullisia tekijöitä (strategia, johto, hallitus) nähdäkseni jotka perustelevat tuota eroa ja joita ei voi oikein mitata katsomalla numeroita. Tämä toki vain oma mielipide :slight_smile:

8 tykkäystä

Jees. Onhan se operatiivisilla tulospohjaisilla kertoimillakin sitten varsin edukkaan oloinen. Tietty pitää vielä sekin muistaa, että aika monessa omistuksessa on merkittävät vähemmistöomistajat, otitko näitä mitenkään kalkyyleissä huomioon? :slight_smile:

Mielenkiinnolla seurataan strategiapäivitystä, oli se lopputulema mikä tahansa. Jos sieltä jotain vainua saisi kestävänlaatuiseen arvonluontipotentiaaliin niin mielelläänhän sitä hyppäisi kyytiin tilanteessa, jossa myös kertoimista saisi mahdollisesti merkittävänkin myötätuulen jos homma lähtee rokkaamaan.

3 tykkäystä

Vähensin vähemmistöomistajien osuudet pois.

Tuohon Sievi vs. Boreo keskusteluun en lähde sen enempää. Boreo on vain ainoa suomalainen verrokki ja mielestäni hyvin eri tavalla arvostettu kuin Sievi.

Olli ja Sievin johto ovat useasti puhuneet eri yhtiömuodosta, jolla Sievin osien aliarvostus saataisiin purkautumaan. Tarkoitus oli vähän haarukoida laiskoilla laskuilla, miltä aliarvostus näyttää.

2 tykkäystä

Mielestäni Sievin arvostuksessa pihvi tulee siitä, että firmaa hinnoitellaan tällä hetkellä 2022e P/B 0,82x ja 2023e P/B 0,76x. Tänä vuonna ROE-% jää luonnollisesti negatiiviseksi, mutta mielestäni ROE-%:n kanssa kannattaa mielummin kiinnittää katse historiaan.


Tämä kuva on uusimmasta Laajasta raportista, ja tuosta puuttuu 2021 toteutunut ROE-%, joka lopulta oli 22 %. Kuka tahansa ymmärtää, että tällaisilla ROE-%:lla sijoitusyhtiön oikea P/B ei ole 0,8x, itseasiassa voi argumentoida, että oikea P/B ei ole edes alle 1, vaan yli 1. Preemiosta bookiin voidaan sitten argumentoida suuntaan jos toiseen eri suuruisia lukuja kvalitatiivisista tekijöistä riippuen. Jos käännetään nykyinen (ennustettu) P/B markkinan odotukseksi, niin voidaan sanoa, että markkina ei usko Sievin pääsevän lähivuosina lähellekkään oman pääoman tuottotavoitettaan (13 %), jonka yhtiö on kuitenkin systemaattisesti pystynyt ylittämään aikaisempina vuosina. Toki talouskasvunäkymä ja Sievin portfolioyhtiöiden näkymät ovat heikentyneet selvästi tämän(kin) vuoden aikana, mutta nykyinen taseen substanssiarvo tätä oletettavasti ottaa jo huomioon.

Mielestäni Sievin kanssa substanssiarvoa pohdittaessa pitää oikeasti laittaa painoarvoa sille, että johdon käyttämässä kassavirtamallissa WACC-% on systemaattisesti hyvinkin korkea, kuten alla olevasta taulukosta nähdään (lähde Q2/2022 tiedotteen PDF):

Nykyinen toimitusjohtaja Jussi Majamaa on Osakesäästäjien webinaarissa itse sanonut karkeasti, että jos yhtiössä tehdään oikeita toimia, niin osakekurssin pitäisi lähivuosina moninkertaistua. Vaikka johdon sanomiset pitää aina ottaa ison suolan kanssa tietyiltä osin, niin tämä mielestäni kertoo myös alla olevasta potentiaalista hänen näkemyksen mukaan, mikäli asioita tehdään kohdeyhtiöissä oikein.

Itse myös pikkusen haastaisin @JNivala kertomaan vähän enemmän, että miksi mielestäsi Sievin johdossa ei olisi osaamista myös compounder-mallin toteuttamiseen? Mikä tämän estää vrt. esim. juuri käsiteltyyn Boreoon? Tai mitä Sieviltä puuttuu verrattuna Boreoon olisi ehkä oikeampi kysymyksen muotoilu.

45 tykkäystä