Siili Solutions sijoituskohteena

Sektori yleisesti on kotimaassa alakuloinen ja tiukkaan kilpailtu. Siili törmäsi kriisiytyvään markkinaan ilmeisesti vähäisellä julkisen sektorin myynnillä, minkä vuoksi puskuria näille ajoille on ollut heikosti. Nyt voi olla edessä monia pitkiä projekteja heikoilla tuntihinnoilla. Toivotaan, ettei epätoivoisimpiin hintakilpailuihin ole lähdetty monen pienemmän putiikin kanssa. Ensi vuosi näyttää vielä heikolta. Ehkä yksityiset investoinnit alkavat toipumaan korkopolitiikan myötä, mutta hallitus jatkaa vyön kiristämistä. Liiketoiminta on tässä tilanteessa surullisen painottunutta kotimaahan (2023 90/123meur), missä kansainvälistyminen on tainnut enemmänkin yrittää etsiä halvempaa työvoimaa Manner-Euroopasta.

Höpinä tekoälystä strategian ytimessä tuntuu minulle yleisestikin kyseenalaiselta, eikä viestintä aiheesta ole sen enempää vakuuttanut asiantuntemuksesta tai visiosta. Markkinointimateriaalia ollaan tulosteltu, mutta firman maine tuttavapiirissäni on tästäkin johtuen (“kohti kymmenpäivästä työviikkoa!”) hieman nolo. Yritys ei vaikuta tuntevan itseään. Ihan oikeat uusimman teknologian huippuosaajat eivät yleisesti tahdo Tiedon tai Siilin kaltaisiin vähän harmaantuvien bisnestyyppien ja markkinointijamppojen konsulttitaloihin, vaan ns. bleeding edge -osaaminen valuu niihin joko viiveellä tai ankaralla hinnalla. Konsultit kopioivat ja vievät eteenpäin, eivät erityisesti keksi uutta. Ja eihän uuden muodin genAI:lla olla edes globaalisti tehty vielä oikeastaan mitään. Tiedä häntä, miten tätä osaamista on kehitetty firman sisältä pain, vai ollaanko.

“Julkaistu” “kirja” on kivan näköinen, mutta eihän sitä kukaan lue nyt tai varsinkaan myöhemmin. Ne konsultit jotka mitään lukevat, löytävät kyllä vastaavan materiaalin tarpeeseensa selkeämmällä fokuksella, ajantasaisempana, muualta. Vähänkään kriittisempi asiakas taas taitaa uskoa ajatusjohtajuuteen mieluummin, mikäli markkinointimateriaalin sijaan Siilin konsulttien CV:stä löytyisi oikeita tekoälyprojekteja. Tästä varmaan puhuttaisiin, jos löytyisi. Ymmärrän oikein hyvin, miksi Goforen pitkäjänteinen julkkarimyyntifokus on toiminut, ja voin veikata, miksei tämä tule toimimaan. Pohdituttaa, paljonko strategiaan ollaan investoitu, ja minkä verran sillä ollaan saatu uudismyyntiä. Epäilen rumia lukuja.

Näin siis yleisesti pohdintojani siitä, miksi ymmärrän hyvin Siilin arvostuksen: devaajasijoittajalle firma ei ole ollut vuosikausiin vaikuttanut laadukkaalta, eikä se mainonnalla sellaiseksi muutu. Kannattavuus on ollut heikkoa jo ajoilta ennen koronaa, useampi toimitusjohtaja sitten. En odottaisi ihmetoipumista ensi vuonna ihan noin markkinoitakaan katsoen. Näen, että tässä kilpailussa Siili on kalkkiintunut, eikä se nauti Tiedon kaltaisen toimijan skaalaetuja.

Toisaalta ellei jotain todella outoa tapahdu, kotimainen softabisnes on jatkossakin konsulttivetoista. Se on huono juttu innovaatioille, mutta palvelutalojen etu. Hintoja pitäisi saada nostettua, palkkoja viilattua. Jos uskoisin toiseen, ostopäätös olisi helppo. Kun en usko, parempi seurata vierestä.

Siis siitä, onko nollaa lähestyvä P/S iso vai pieni luku?

Kirjoitin mielestäni markkinoiden sijaan siitä, miksi odotan Siilin alisuoriutuvan myös jatkossa: en luota yrityksen johtoon tai strategiaan, enkä sitä kautta myöskään kulttuurin tai osaamisen kehittymiseen. Yrityksellä ei ole niiden kuuluisien huippuosaajien keskuudessa kummoinen maine. Totta kai heikkolaatuisella yhtiöllä on hinta, jolla sitä kannattaa ostaa. Tällöinkin kannattaa keksiä joku peruste, miksi kurssi lähtisi nousuun. Vincittiä saat P/S:llä vielä halvemmalla. Toisaalta tässähän sitä on katseltu tippuvaa liikevaihtoa. Tämän ohella yrityksen tulisi tehdä myös voittoa. Siinä Siili on ollut heikoilla jostain vuodesta 2017 asti.

Näiden pahojen tunteiden muihin projektointi tuntuu asiattomalta (kuten tämä lainaustapakin) keskustelussa, johon kontribuoit itse hatusta repäistyn 12% EBITAn. Nyt puhutaan yrityksestä, jonka kannattavuus on ollut heikkoa lähemmäs vuosikymmenen. En minä ikuisuudesta tiedä, ennustan vain, jotain tästä segmentistä tietäenkin, että huono suorittaminen jatkuu. Jos yrityksen nykyinen tai ennustettu liiketoiminta ei ole penäämällesi tunteista vapautetulle analyysille kiinnostavaa, niin jatketaan puhumista eri asioistamme.

24 tykkäystä