Sijoitusvirheet

Voitoilla on helppo lesoilla. Salkusta voi löytyä yli sata prosenttia vuodessa tuottanut keissi mutta silti salkun kokonaistuotto on alle indeksin. Kun työkaverit tai sukulaiset kyselee osakehommista niin pöydälle on kiva lyödä esimerkiksi Talenom tai Revenio.

Elämä on virheitä täynnä ja sääliksi käy ihmistä joka ei virheitä tee. On harmillista lyödä vaivalla ansaittua rahaa huolella valittuun osakkeeseen jonka kurssi vierii kivenä mäkeä alas. Oli mikä tahansa homma kyseessä, vaikka pokeri tai firman pyörittäminen, voi virheistä oppiminen olla avain menestymiseen. Tässä ketjussa voi vapaasti tunnustaa sijoitusmokiaan, vaikka pahimpia niitä, laskeutua pilvilinnoista, mennä vähän itseensä, pohtia mikä meni pieleen, miten olisi voinut välttää, miten toimii ens kerralla ja onko elämä jatkunut normaalisti. Vapaata keskustelua omiin ja muiden esille tuotujen virheisiin liittyen. Ehkä tästä voi joku oppiakin jotain, jopa kirjoittaja itse.

Jatkan aihetta seuraavassa viestissä…

14 tykkäystä

Avaus: mikäs muu kuin vanha kunnon Martela, - 54,88% tuotolla myyty.

Lähdin joskus vuos sitten syksyllä mukaan parin kurssilaskun jälkeen ja toden totta olin aidosti kiinnostunut ja melko luottavainen yhtiöön ja tavoitteisiin. Möin sitten pois tossa viimeisimmän tulosjulkistuksen jälkeen. Kun Inderesin mallisalkku vetäytyi Martelasta, sillon taisi itsellä vielä pientä toivoa olla firmaan. Lopullisen myyntipäätöksen kuitenkin teki Q3 esille otettu kilpailuaseman heikentyminen tai markkinan kiristyminen, mitä en pitänyt hyvänä hommana.

Suppeasti, miksi möin ja mitä opin:
Markkinan kiristyminen, suuri epäluotto johtoon, en tiennyt missä oikeasti mennään (tiesikö edes yhtiö itse), ja parhaimman markkinasyklin ohittaminen minkä Martela väisti loistavasti. Enää ei uudisteta tai rakenneta toimitiloja niin tiuhaan välttämättä, eikä Martela tunnu enää hyvältä caselta vähään aikaan. Kun käänneyhtiö negaroi kokoajan, eikä yhtiö osaa/halua itsekään selittää mistä se johtuu ja mitään todisteita käänteestä ei ole, niin sillon voi olla hyvä myydä ajoissa. Kokoajan puhuivat yhtiössä uudesta toiminnanohjausjärjstelemästä ja oliko se aina se syy miksi liikevaihto ja kate vain heikkenee ja Ruotsin markkina on ihan alamäessä?

Tästä casesta on kyllä varmasti puhuttu täällä aika paljon että ei siinä :smile: ps. Oli oikeesti mielenkiintoinen roast!

7 tykkäystä

Virheet on hyvä juttu, niitäkin vaan voi tehdä ja käsitellä niin monella tavalla. :smile: Lähtökohtasesti sellaset virheet ei ihan hirveesti harmita, joissa realisoituu riski, jonka on etukäteen tiedostanut. Kukaan ei ilman niitä tapauksia selviä. Joka muuta väittää, valehtelee.

Sitten taas ne virheet mitkä harmittaa… Mulle tulee ekana mieleen se, jos jää roikkumaan yhtiöön vaikka usko on jo mennyt ja toivo tullut tilalle. Sellaset ajatukset, että “ei noin isolla turskalla viitsi myydä”, “myyn sitten kun se vähän taas nousee”, “katon nyt vielä yhen kvartaalin” tuntuu olevan aika yleisiä ainakin oman sijoituspiirin sisällä. Oon yrittäny opetella tunnistaan, milloin oma ajattelu alkaa siirtyä uskomisesta haihatteluun. Se vaikuttais olevan ihan hyvä paikka lyödä laput laitaan. Tyhmemmältä tuntuu hävitä haihattelun takia lisää, kuin jäädä järkevältä tuntuvan päätöksen takia uudesta noususta paitsi. Totta kai pitäis ihan kylmänviileesti ja tunteettomasti tehdä jotain fundamenttianalyysia tilanteesta riippumatta, mutta kyllä se uskon loppuminen yhtiöön on musta ihan pätevä syy myydä, sanoi numerot sitten mitä tahansa.

Omista virheistä ärsyttävin ei ole rahallisesti suurin tappio, vaan päätös rikkoa periaatettani, etten sijoita raksa-alalle tai perusteollisuuteen enää tässä noususyklissä. Eli Lehtoahan sieltä tarttui puolen vuoden pulkkamäkiseurailun jälkeen, muutama päivä ennen jälkimmäistä tulosvaroitusta. Ei tuntunut alun alkaenkaan erityisen hyvältä päätökseltä, mutta alkoi näyttää niin pessimistisesti hinnoitellulta, että tuli tartuttua. No sit tuli negari ja mietin muutaman hetken, voinko perustella itelleni possaan jäämistä. Totesin etten voi, koska kaks negaria noin nopeesti putkeen viittaa vähän siihen suuntaan, ettei johdollakaan ihan oo homma hanskassa. Onni onnettomuudessa, että päivän päätteeks kurssista oli sulanu vielä 15% lisää, joten suurempikin rahallinen tappio olis ollu tarjolla. Nyt selvittiin pääasiassa idioottituntemuksilla ja maltillisella lompakon kevennyksellä. :smile:

5 tykkäystä

Aivan loistava ketju ja sen avaus! Astrix alkaa olla miniaatelia. Massen salkku huutaa tällä hetkellä punaväriä, mutta setä ei oikein tiedä onko se virheiden tulosta, kun kaikilla muillakin kuuluu just nyt olevan sama muotiväri käytössä. Ja joulusta se ei johdu.

Massen pikkuserkku se taisi olla, joka ohjeisti jo kauan sitten “Stop your … run” (juuri mukaan sijoituskuvioihin tullut nuoriso saa arvailla puuttuvat sanat tästä Masse-pukin jouluristikosta). Tämän sijoitusraamatun ensimmäisen käskyn kun aina muistaisi, niin itku ja hammasten kiristys olisi muisto vaan.

Stop lossit on varmaan hyvä apuväline. Niitähän voi laittaa automaattiseksi koneelle, mutta vielä parempi jos ne on laitettu pysyvästi korvien väliin. Helpommin sanottu kuin tehty, vaikeroi korvaani Katkera-Masse.

Masse-sedän pysyvä lohtu ja kantava voima tässä virheiden vaanimassa pelissä on se sama ja jo useasti sedän toimesta hoettu: “Sijoittaminen on niin jännää ja hauskaa viihdettä, että siitä pitää välillä ihan maksaakin”. Tämä nostaa sedän murheiden suosta aina uudelleen ja uudelleen.

11 tykkäystä

@Lampen, Kyllä. Hyviä näkemyksiä, näitä lisää. Se, että lähtee johonkin mukaan ja tietää varsin hyvin, että tämän ja tämän riskin realisoituminen voi syödä ainakin lyhyen tähtäimen tuotot tästä casesta, se on ihan fine jos ne riskit realisoituu, koska toivottavasti se panostaminenkin on sen mukaista (tuottaako Efecten kasvupanokset tulosta, onnistuuko Ovaro käänteessään jne). Muutenkin pitäisi käydä kaikki skenaariot ja riskit läpi kun jotain firmaa ostaa, eikä automaattisesti pidä sitä minään sweet spottina.

Täytyy myöntää, että Martelan kohdalla usko tavoitteisiin*, tai käänteen onnistumiseen, meni jo enimmäkseen toivomisen puolelle loppumetreillä. Usko ja toivo kun on kaksi eri asiaa. “Katson vielä yhden kvartaalin”, miten tuttu lause itselleni case Martelasta. (*Ok no siihen 8% ebit vuonna - 18 nyt ei varmaan enää ole uskonut erkkikään).

Se ettei raaski myydä (tai ainakin jos aikoo ostaa) osaketta kun se on jo ‘pohjamudissa’, voi olla vaarallinen ajatus. Kyllä se osakkeen hinta vaan voi laskea - euron lappu voi laskea 50 senttiin ja siitä taas pariin senttiin. Katsokaa Stockmann

1 tykkäys

Korkeintaan sitten miniaatelia :smile:

1 tykkäys

Hyvä ketju. Huomaan olevani varsin armelias, tosi harvat virheet harmittavat. Kuuluvat asiaan, kuten jo mainittin.

Eniten itseruoskintaa aiheuttaa se, kun edessä on tilaisuus joka on omien kykyjen puitteissa, mutta laiskuus tai jokin saa ummistamaan silmät. Viimeksi Ilkka ennen kurssinousua. Tälläkin foorumilla toisteltiin useasti että olisi halpa. Nyt en enää kelpuuta kun upside on niin rajallinen, mutta en käsitä miksi osake ei ollut tutkassani aiemmin, mitä ihmettä oikein ajattelin.

2 tykkäystä

Tänä vuonna pahimmat turpaanotot:

Nordea: Realisoin n. 20% turskan vähennyksiin ja siirsin painoa Sampoon. Odotan että Nordea tuottaa vielä arvoa Sammon kautta ja osinko vähän auttaa. Mutta tämä on hieman mystinen tapaus enkä potki itseäni liikoja tästä.

Caverion: Lapsellinen Herlin-peesaus. Tästä potkin itseäni koska piensijoittajana en päässyt hyötymään suunnatusta annista ja putoava puukko on huono lähtökohta ylipäätään. 20% turskat realisoitu tälle vuodelle, mutta pidän position koska uskon käänteeseen edelleen. Tosin tuleeko kurssi nousemaan tarpeeksi kattaakseen turskan?

Lehto: Sokaistuin ehkä vähän tahrattomasta track recordista enkä ymmärtänyt korjausrakentamisen riskejä ja vaikeutta. Tästä varmaan 30-40% turskat, mutta pidän position edelleen. Saa nähdä nähdäänkö >10€ kursseja enää koskaan?

1 tykkäys

Aloittelijana ja erittäin ämätöörinä, " itse lukeneena, itse kuuntelemalla, itse oppineena " ( kiitos tähän väliin @Verneri_Pulkkinen ja Indereksen väelle - oppinu paljon ja varmasti lisää tulevaisuudessa ) olen huomannut et on aika vaikeeta aloittaa sijoittaminen, kun et tiedä mistään mitään - kaverit tuskin kehuu sulle omista sijoituksistaan ( ainakaan näin 20-kymppisillä ). Iltalehdet vaan clikkiotsikoivat.

Itselläni tällähetkellä harmillisin ‘moka’, kun myin Nesteet pois siinä 55€ hujakoilla, ja olin ostanut ne 45€ hujakoilla. Toinen oli kun tuli tosi hyvä fiilis Talenom:in toimarin haastattelusta kun osake oli siellä 11-13€ hujakoilla, enkä ostanut. noh lopputulos on näkyvillä. Tosin kun vaan " fiiliksellä " lähtisi sijoittamaan, uskon et tulis vielä lujempaa turskia.

Kyllä, voin hyvin rehellisesti kertoa että indeksiltä olen ottanut pataan 100-0, mutta se ei minua sinällään harmita, kun sekin on jo tappiolla vuoden aluista :sweat_smile: pääasia että olen aloittanut sijoittamisen! Kukaan ku ei oo seppä syntyessään. Olen kyllä hyvin pysynyt omasta mielestä maltillisena enkä oo menny mihinkään -2% laskuihin myymään. Olen aikalailla perus ‘osinko’ sijoittaja. Kyllähän se palkitsee kun näkee että tilille tulee vähä fyffee osinkoina, eikä pelkästään palkkatuloina ja veronpalautuksina.

Pitkä on mulla vielä tie kuljettavana ja varmasti tulee iloja sekä suruja vastaan

6 tykkäystä

Toistat yllä Massen Lehto-seikkailun sanasta sanaan. Kohtalotovereita. Setä ei aio myydä, koska Lehto on ainoa hyvin kannattava raksafirma ja tulee voittamaan jatkossa kiristyviä kohdekisoja. Ootellaan, ootellaan.

2 tykkäystä

Joo, kunhan nyt rakennusmäärät ei romahda. Optimaalista varmaan olisi jos saisivat korjausrakentamisen stabiilin kannattavaksi, koska se ei lopu kesken; korjausvelkaa on tolkuttomasti.

Lehto on mielestäni vielä challenger-asemassa ja vaikka rakennussuhdanne viilenisi, toivottavasti Lehto pystyy kasvattamaan markkinaosuuttaan ja kasvamaan yksittäisenä yrityksenä hiljenevässä toimialassa. Ja mielellään >10% kannatavuudella.

1 tykkäys

os haluutte emä mokan niin voin sanoa, että aloittaessa meni muutama vuosi hyvin ja salkku oli hajautettu. Sattui jopa Teklan pörssistä osto. Sitten minä poika napautin kaikki Nokiaan ja Nokiahan se meni kertomaan, että siirrytään Lumioihin, joita ei vielä ollutkaan ja että nykyinen symbian on ihan kuraa, niin tuli aika lailla isosti miinusta… Enkä voi kehua siinäkään vaiheessa myyneeni vaikka tuntui kyllä tyhmältä se Mikrosoftin kanssa liittoutuminen… Siinä tais pari vuotta mennä sitten sitä sulatellessa.
Sen jäkeen välissä on ollut onneksi muutamia hyviäkin nousuvuosia kuitenkin.

1 tykkäys

että ootteko aatellu tällasta kaikki yhteen korttiin strategiaa :slight_smile: ?

3 tykkäystä

vannoin muuten silloin, että Nokiaa ei kyllä enää varasti tule ostettua, mjtta niin vaan on nokia ollut nyt isoimpana sijoituksena jonkin aikaa taas aika tarkalleen 14,8% omistuksista jos pörssin ulkopuoliset jätetään pois laskuista.

1 tykkäys

Olen kyllä! Tai ainakin sinne päin. Tuplasin tällä viikolla Nokia-possan, vaikka se oli jo ennestään ylisuuri sektori salkussa. Uhrasin siihen kaikki tammirallirahatkin. Nyt kolmeen lempihevoseen betsaaminen edustaa noin 75% sijoituspääomasta. Koen, että lyhyellä sijoitusurallani suurin virhe on ollut Aki Pyysingin(kin) “älä hajauta tuottoasi pois”-neuvon noudattamatta jättäminen.

Sitä joko ottaa näkemystä, tai jos ei halua, niin sitten on fiksuinta vaan ostaa sitä umpitylsää indeksiä (ja katsella tyrmistyneenä sen vajoamista :smile:

1 tykkäys

Loistava yhteenveto:)

1 tykkäys

Vaihdoin Avensikseni vähän uudempaan Honda Accord farkkuun. Kiva peli kieltämättä mutta huoltoihin mennyt kyllä himona fyrkkaa kuin entisen Toyotan huoltoihin.

En nyt sano tätä hondaani niinkään huonoksi sijoitukseksi mutta jos olisin pitänyt Toyotan olisin säästänyt. On se autokin sijoitus mutta ei yleensä paras semmoinen.

3 tykkäystä

Monet tuntuu ajattelevan, että tappiollinen sijoitus olisi ollut automaattisesti huono. Jos teet perustellun sijoituksen etkä myöhemmin pysty sanomaan, mikä sijoituspäätöksessäsi meni pieleen silloin saatavissa olleilla tiedoilla, niin sijoitus oli hyvä vaikka tuottikin tappiota.

Kannattaa nyt kuitenkin vähän varovainen olla tuon Akin ohjeen kanssa. Aki kuitenkin itse sijoittelee pääasiassa kiinteistöihin ja niitä omistaviin yhtiöihin, joten hänellä riskit kuitenkin melko maltillisia vaikka salkku ei olisikaan erityisen monipuolinen. Melko paljon sijoituksia myös osakkeiden ulkopuolella. Kauppaakin käy melko ahkerasti ja reagoi uutisiin.

Tuo sun valinta ei kuulosta ollenkaan terveeltä riskienhallinnalta. Tietysti vähän riippuu salkkukoosta ja sisältyykö sijoituspääomaan esim. asunto. Näkemyksen ottaminen ei ihan tuossa mittakaavassa ole tavanomaiselle piensijoittajalle mitään järkeä. Ainoastaan jos pystyt perustellusti esittämään miksi tuotto-odotus olisi noissa kolmessa reilusti isompi kuin muissa mahdollisissa sijoituskohteissa, voisi tuota pitää jotenki järkevänä ratkaisuna. Jos pystyt löytämään kohteita, joilla samanlainen tuotto-odotus, niin hajautus on vain ja ainoastaan järkevää. Nokiakin on niin seurattu yhtiö, että tuskin sulla on siinä markkinoita parempaa tietoa. Sinuna miettisin vielä kerran tuota strategiaasi ja heittaisin sen roskakoriin.

7 tykkäystä

No jaa, tuo nyt on vain tämänhetkinen tilanne. Olen pitkin syksyä luopunut monista siivuista, ja niistä melkein jokaisen arvo on tippunut syysmyräköissä, joten olen tyytyväinen ratkaisuihin. Parhaiksi turvasatamiksi katsomiani positioita olen sitten vastaavasti kasvatellut. Ja Nokia tosiaan on yksi niistä; enhän minä väitäkään että mulla olisi siitä markkinoita parempaa tietoa, pidänpähän sitä vain helkutin hyvänä sijoituskohteena juuri nyt. Akin Cityconia ja Ovaroa sen sijaan en.

Salkussa ei ole käteistä, mutta kakkosasunto Espoossa lähtee lihoiksi tarvittaessa, millä voi tuplata salkun. Esimerkiksi kunnon rommauksessa, mitä en pidä ollenkaan kaukaa haettuna vaihtoehtona. Ehkäpä siinä vaiheessa voisi myös ostaa indeksiä tai sopivia ETF:iä, mitkä tällä hetkellä tuntuvat liian kalliilta. Kiitoksia kuitenkin huolenosoituksestasi :slight_smile:

2 tykkäystä

Itse uskallan väittää, että monet laittavat tappiollisen sijoituksen mielellään huonon onnen piikkiin, ja tuottoisammat sijoitukset ovat pitkälti suoritus omista taidoistaan.* Vai oletko eri mieltä? Totta on, että joskus sijoitus menee pieleen kun siinä on huonoa tuuria mukana, mutta se on silti odotusarvoisesti ollut hyvä sijoitus alunperin. Se olisi hyvä tiedostaa tai edes yrittää analysoida, miksi sijoitus meni pieleen. Vaarallista ja typerää on pitää sitä automaattisesti huonon tuurin aikaansaannoksensa joka kerta.

Jos sijoitus on hyvä, jos sillä on/oli positiivinen odotusarvo, vaikka se tuotti tappiota, niin onko hyvällä tuurilla tehty tuottoisa sijoitus huono (jos sillä on negatiivinen odotusarvo)? Teoriassa kyllä.

*Varsinkin korostaisin tuota, että salkun tuottoisammat sijoitukset ovat helposti merkki vain omista taidoistaan! Ja, kuten sanottua, jos lähtee johonkin caseen mukaan tietäen, mikä riski (seurauksineen) siinä on olemassa ja se riski vain realisoituu niin ei sekään mikään katastrofi.