Smart Eye - King of automotive’s Interior Sensing AI?

Avaan ketjun ruotsalaiselle silmänliikkeiden tunnistamisen teknologiaan erikoistuneelle yhtiölle nimeltä Smart Eye.

Pari faktaa yhtiöstä:

  • Yhtiö on perustettu 1999, joten heillä on parinkymmenen vuoden kokemus alalta.
  • listautumisanti 2016 (First North Nasdaq OMX Stockholm)
  • Markkina-arvo tänään (28.8.2020) 1800 msek tai 170 milj. eur
  • ala on niche ja vakavia kilpailijoita on toistaiseksi vähän (kilpailu tulee lisääntymään tulevaisuudessa)
  • Firman johtoryhmällä noin 18% omistusosuus yhtiöstä.

Päätuote on autoihin asennettavat kameraan perustuvat tunnistimet, jotka monitoroivat kuljettajan vireystilaa (vasta yleistymässä kuten turvavyöt ja air bagit aikoinaan).

Kuljettajan monitorointi tekniikassa yhtiö on voittanut lukuisia kilpailutuksia (ns. Design Win), joista alkaa tulemaan liikevaihtoa tulevina vuosina, kun uudet automallit rullataan markkinoille.

Yhtiön liikevaihto on tänä vuonna (2020) tasolla 70 msek. Tuloksen ennustetaan (RedEye.se) kääntyvän plussalle 2022, jolloin liikevaihto olisi kasvanut 400 miljoonan tuntumaan. Yhtiölle ennustetaan todella kovaa kasvua seuraavalle vuosikymmenelle. Bisnes on skaalautuvaa.

Alla erinomainen ja kattava yritysesittely (syyskuu 2020) pdf-muodossa, jonka lukemista suosittelen ehdottomasti syvällisemmän ymmärryksen muodostamiseksi! :slight_smile:
Smart Eye - Company Presentation
02_Smart Eye.pdf (3,0 Mt)

A Guide to Smart Eyes Technology
An-in-depth-look-at-our-technology-1.pdf (587,9 Kt)

Linkki 2020 H1 tulosraporttiin

Linkkejä osakeanalyysiin

11.9.2017 pitkä raportti

11.5.2020 päivitys

76 tykkäystä

Oho, ihan vast’ikään nostivat 120 → 160 kr. Mitähän sillä välin on tapahtunut? Kurssi ei kuitenkaan ole merkittävästi noussut viime kerrasta (105 kr) kun katsoin. Nyt 117 kr.

2 tykkäystä

Yhtiö viesti Q2 yhteydessä, että korona ei ole juuri hidastanut autovalmistajia teknologian käyttöönotossa eikä vähentänyt mielenkiintoa sitä kohtaan. Redeye odottaa positiivisia uutisia uusista soppareista loppuvuodelle, joka nostaa kurssia. Nämä ainakin. Liikevaihdon kehitys osui aika hyvin ennusteeseen mikä lisää varmaan luottoa junan kulkuun ja tuloksenteko vaihe siintää taas kvartaalin verran lähempänä.

3 tykkäystä

Tämän linkin videossa on hyvää juttua siitä, milloin kokonaan itse ajavat autot voisivat tulla markkinoille. Siinä kuluu useampi vuosikymmen.

Sen sijaan osittain itsestään ajavat (kuskin valvonnassa esim. maantiellä hyvissä olosuhteissa) autot voivat ilmestyä ehkä vuosikymmenen kuluessa. Kuskin silmän liikkeiden tarkkailulle on tarvetta siis hyvin pitkäksi aikaa ja siirtymisestä kuskittomaan robottiautoiluun ei tarvitse olla tässä sijoituksessa kovin huolissaan.

10 tykkäystä

Redeyen ennusteita toukokuulta. Pe 2023 ennuste on noin 8 kurssiin 120 kruunua. Kasvun toteutuessa osaketta tullaan arvostamaan paljon korkeammilla kertoimilla.

4 tykkäystä

Smart Eye on RedEyen mallisalkun TOP 3 -omistuksia. Kaksi muuta ovat Embracer ja Genovis. RedEyellä on ollut yleensä hyvä osumatarkkuus valinnoissaan. He pyrkivät löytämään yhtiöitä, joihin iso tutka ei ole vielä osunut. Olivat mm. Remedyn takana jo ennen kuin Remedy-hypetys alkoi.

22 tykkäystä

Hyvä nosto. Herätti mielenkiintoni todellakin. Haluaisitko @lazyway vinkata joitain sivuja, analyysejä yms mistä voisin kaivaa tietoa yrityksestä? Muualta kuin yrityksen kotisivuilta :slight_smile:

5 tykkäystä

Olen tutkinut yhtiötä redeyen kautta, koska mulla on kuukausimaksulliset tunnukset sinne. En kehtaa laittaa tänne koko maksullista raporttia. Voisit käydä katsomassa mitä ilmaista sisältöä heillä on yhtiöstä tarjolla. Ja jos löydät tietoa muualta, niin linkkaa tänne ihmeessä :slight_smile:

EDIT: Selvisikin että raportit on ilmaiseksi tarjolla, katso avausviestin linkit.

Tosiaan mullakin vasta parin päivän perehtyminen yhtiöstä alla, mutta kiinnostuin välittömästi ja löin ison paukun sisään osakkeeseen.

5 tykkäystä

https://smarteye.se/automotive-solutions/

The European Parliament’s legislation for safe, clean and connected mobility includes specific regulations to mandate that new car models are equipped with advanced safety features. From mid-2022 all new cars, vans, buses and lorries are to be sold with factory-equipped features detecting drowsiness and distraction monitoring.

Koska kuljettajan monitorointi alkaa tulemaan pakolliseksi (EU 2022 jne), ei ole kahta kysymystä siitä yleistyykö teknologia vai ei. Ala on toistaiseksi niche ja kilpailu on varsin vähäistä joskin tulee lisääntymään pidemmällä aikavälillä. Redeye arvioi, että Smart Eye tulee olemaan lähitulevaisuudessa markkinajohtaja autoihin liittyvissä silmäantureissa. Yhtiön vallihauta on 20 vuotta tehty kehitystyö ja jo voitetut kilpailut tuleviin automalleihin, joista tulee tilauskantaa pitkälle tulevaisuuteen. Alalletulo kynnys on korkea, teknologian monimutkaisuuden takia.

22 tykkäystä

Onko Smart eyen ansainta malli minkälainen? Itse en tahdo löytää kuinka viivan alle rakentuu katetta. :thinking:

2 tykkäystä

Lukaise tuolta alkuperäinen sijoitustutkimus, joka on ilmaiseksi tarjolla.

4 tykkäystä

Iskin myös silmäni tähän Redeyen Morning Brief -sähköpostista toissapäivänä ja tutkailin hieman, mutta ehdin jo unohtaa koko firman. Sitten huomasin tämän ketjun ja lueskelin nuo Redeyen raportit läpi ja ostin 100 lapun position mielenkiinnosta. (ja ettei unohtuisi ;)) :slight_smile:

@Bansku Myös tuo toukokuun englanninkielinen raportti on ilmainen. https://www.redeye.se/research/782025/smart-eye-more-than-meets-the-eye

Sekä tosiaan tuo toissapäiväinen kommentti: https://www.redeye.se/research/792195/smart-eye-q220-the-crowning

4 tykkäystä

Onpas hienoa, että tuorekin materiaali aukeaa ilmaiseksi kaikille, hyvä kun huomasit ja laitoit linkin! :slight_smile:

1 tykkäys

Pari nostoa vielä, ottamatta kantaa itse firman arvostukseen;

Tykkään firmoista, joissa johto on sitoutunutta ja intohimoista (omistuksia mm. Remedy, Herantis, Qt, Harvia, Capman). Muista kilpailijoista saan raporteista sellaisen kuvan, että lähtevät aikamoiselta takamatkalta kirimään Smart Eyen tekemistä (kuten täälläkin jo todettiin, homma aloitettu 1999).

Viimeisimmästä kommentista:

“Now that all smoke has cleared, we find it unlikely that the market leader of DMS would be a company where insiders still only hold about 0.5% of total shares outstanding, as in the case of main competitor Seeing Machines.”

Toukokuun raportista:

“Smart Eye is governed by an owner operator as the co-founder is the CEO, which is positive in many ways. Compensation is moderate and just. We especially like the tendency to include all employees in the stock option programs, which indicates a healthy HR policy that could explain the relatively low employee turnover. The solid growth trend during the years prior to the listing implies that so far investments have been savvy and execution essentially flawless. Overall the Management score is hampered by Smart Eye’s short period on the stock market where e.g. there is not much history of Smart Eye’s communication to the shareholders as a listed company. As mentioned Smart Eye is governed by owner operators where the founding family (Martin
& Mats Krantz) together owns ~15% of the company. Overall, insiders in the Board as well as Management own a lot of shares and keep on adding to their positions. The founding family really has put their money where their mouths are. Thus, the ownership structure is in short very appealing. Our only concern is if there are enough financial muscles to back up the Company should there be need for future supplementary investments.”

Nopeasti luettuna pidän business mallista.

“Major revenue secured for many years to come
Smart Eye’s compelling business model means that it has secured large revenues for many
years to come. The rolling 12-month sales are currently only SEK 56m, but there is a lot
more to discover than what meets the eye for anyone ready to do the leg work. Following
Smart Eye’s mid-level Grand Slam, its 81 design wins from 12 OEMs are valued at SEK 2bn,
with SEK 3.3bn for potential, additional models on these platforms.”

The expected total value of the 81 design wins is SEK 2bn (see the table below). However,
there is an even larger value of these platforms of SEK 3.3bn. The last announcement of four
OEMs for design wins no. 58-81 was only valued to SEK 500m, which seems a bit low. Our
belief is that Smart Eye is not dumping prices, but instead in its communication uses a
conservative under-promise approach.

12 tykkäystä

Kyllähän tämä nopealla tutustumisella vaikuttaa hurjan hyvältä ollakseen totta (laitteisto tulee pakolliseksi uusiin autoihin, uusi markkina vasta syntymässä hurjalla kasvupotentiaalilla, yhtiön arvostus erittäin maltillinen muutaman vuoden päähän ennusteiden osuessa edes suunnilleen, yhtiöllä on hyvät vallihaudat).

Laittakaa myös haastoa / huonoja asioita, jos niitä tulee mieleen.

21 tykkäystä

Loistava avaus! Ketju saman tien tarkkaile listalle!

Pääkilpailia taitaa olla Seeing Machines Technology | Seeing Machines Pitää perehtyä heidän

DMS tulee kuulemma olemaan pakollinen NCAP 5* testeissä muutaman vuoden päästä

8 tykkäystä

RedEye epäilee aika selkeäsanaisesti Seeing Machinesin johdon pitkäjänteistä sitoutumista firmaan. Insider-piirillä siellä omistuksessaan vain 0,5 prosenttia osakekannasta.

6 tykkäystä

Ehkä lukaisin nuo rapsat liian nopeasti läpi, mutta mulle jäi epäselväksi, että mikä se tuote on, jota SE myy Tier 1 toimittajille. Ymmärsin, että eivät tee rautaa, vaan pelkkää softaa, mutta tuleeko rauta sitten SE:n alihankkijalta, johon SE tekee designin? Vai tekeekö Tier 1 toimittajat koko moduulin, tai alihankintana, ja SE toimittaa pelkästään softan tähän Tier 1:n suunnittelemaan moduuliin? Tämä vaikuttaa uskoakseni merkittävästi profit marginiin.

Tiedän kyllä työni puolesta, millaiset vallihaudat alalla on ja miten kiva homma T1 toimittajien on vaihtaa alihankkijoitaan tai mitään muutakaan, mutta Bosch, Denso, Continental, jne. ovat isoja pelureita ja omaavat vuosikymmenien aikana hiotun ammattitaidon kyykyttää alihankkijoitaan, kun puhutaan rahasta. Toki tämä bisnes on vielä uutta ja premium-malleihin keskittynyttä, mutta suhtaudun hieman arvellen SE:n hinnoitteluvoimaan T1-jättejä vastaan.

Tuote vaikuttaa olevan teknisiltä ominaisuuksiltaan kunnossa design voittojen numeroiden perusteella.

14 tykkäystä

Mielenkiintoinen putiikki ja tuote. Ostin itse 100kpl spekulaatio/sateliitti/teemitälystäät salkkuun näin aluksi.

Tälläisiin yrityksiin sitä paatuneella indeksimiehellä riittää motivaatiota.

1 tykkäys

On kyllä asiallinen ketjun avaus. Tämä kyllä sais mielenkiinnon heräämään. Tällaisessa tuotteessa voisi olla kiva potentiaali, jos tosiaan autoissa alkaa yleistymään tuollainen teknologia.

Toki tässä voisi kysyä onko silmäteknologia millä tutkitaan ja havaitaan väsyminen tai keskittymisen herpaantuminen, jos autot on se isoin “kultamuna”? Onhan monissa autoissa vaikka minkälakista kaistavahtia ja muuta.

Jos tämä teknologia on se mitä tarvitaan niin firmalla on eväät raketointiin. Pitää hieman vielä tutustua firmaan, mutta kiinnostava tapaus joka tapauksessa.

5 tykkäystä