Oma käsitys on, että US säädäntö painottaa tällä hetkellä enemmän tuota alkoholin vaikutusta autoilussa. Ei niinkään DMS-järjestelmiä. Siten luulisi tuon olevan avuksi ainakin niillä markkinoilla.
Tarkemmat faktat löytyvät varmasti smartin kalvoista.
Päihtyneenä ajamisen estäminen löytyy myös 2026 Euroncapin protocollasta samalla kahdella pisteellä kuin nykyisessä NCAPissä on koko DMS-järjestelmä. Olenkin hiukan jo odotellut avauksia tälle puolelle Smartilta ja kilpailijoilta. Seeing Machinesin sivuilla on, että ovat kehittämässä päihtyneenä ajamisen tunnistusta ja Tobiilta en löytänyt kuin viittauksia tutkimuksiin. Göteborgissa toimii myös Sightic, joka on erikoistunut päihtymyksen tunnistamiseen kameroilla. Kiire taitaa tulla tämän kanssa, mikäli täysiä pisteitä tavoitellaan “törmäystesteistä”. Muistin syövereistä kaivelisin, että jossain paneelissa Smartin edustaja uskoi, että Eurooppaan tulisi velvoittava GSR päihtyneenä ajamisen tunnistamiseen 2029.
Audilta alkaa vihdoin tippua lisenssituloja. Audi Q3 uudistui ja myynti alkoi jo.
“Standard features at market launch include… attention and fatigue warning with driver monitoring…
For even greater safety on the road, an interior camera also monitors the driver for signs of drowsiness and lack of concentration. If the driver does not respond to the Audi Q3’s warnings for a certain period of time, a warning tone sounds and a visual display appears in the instrument cluster. If the driver still does not react, the Audi Q3 automatically pulls onto the shoulder and initiates a call to emergency services. The data will not be saved”
Kiinassa pääsee nyt ennakkotilaamaan Audi Q6L mallia ja pian myös AUDI E5 mallia, joita Martin esitteli Shanghaissa.
The manager’s fifth and final buy tip is the technology company Smart Eye, which develops eye-tracking equipment for cars. It is a company that Marlon Värnik has followed since its listing in 2016. “It is a growth company that will benefit from all car models in Europe having driver monitoring from 2026. Smart Eye is the market leader and has agreements with 23 vehicle manufacturers, which has the potential to generate around SEK 700 million in annual recurring license revenue.”
Paul McGlonen tarinat
He seems confident that the last quarter was good. 5 minutes into the video, “a significant improvement from last quarter and this goes to momentum. We’re gonna see continued momentum this quarter, quarter on quarter. And from here until the end of the year.”. He can’t be happy to present bad KPIs a few weeks after that statement.
General Motors announced that its U.S. sales increased 7% in the second quarter and 12% in the 2025 first half. GM led the U.S. automotive industry in total and retail sales in the year’s first six months, with sales growth well ahead of the estimated 4% total auto industry growth.
We have a total of 365 design wins, of which 75 entered production last year. Ten more were added in Q1 with two more OEMs, meaning that 12 out of 23 OEMs have started their production.
Mutta milloin niistä voitoista alkaa tulemaan Fiksuöögalle rahaa? Kavereilla on hemmetisti ‘suunnitteluvoittoja’, mutta liikevaihto ei ole liikkunut vuoteen kuin prosentteja ja myynnistä käteen jäävä summa ei kata edes juoksevia SGA-kuluja. Liikevaihto on varmasti hyperskaalaavaa, mutta onko liikevaihdosta tulossa myyntitulot moninkertaistava jättiloikka vuodelle 2026 tai 2027 vai kauanko tässä pitää vielä odotella kutsua niihin jahtibileisiin?
Juu kun katsotaan peruutuspeiliin liikevaihdon kasvu on pettymys. Syitä on varmaan monia, mm. Viivästys EU regulaation voimaantulossa, corona ja sen jälkeinen supply chain disruptio, ylioptimistiset odotukset markkinan kehityksestä ja teknologian adoptiovaudista ja penetraatiosta globaalisti yms.
Mutta kun katsotaan eteenpäin, onko sulla mielessä jotain erityisiä syitä miksi kasvu ei toteutuisi nyt ja lähivuosina? Vai onko syy skeptisyyteen viime vuosien menetetyt lupaukset?
Ylen jutussa ei pitäisi olla mitään uutta smarttia seuraaville mutta hyvä muistutus siitä että 2026 ja sääntelyn kiristyminen on aivan nurkan takana
Hyvän sijoutuskeissin lisäksi toivoa ja olettaaa sopii että seyen algot säästää ihmishenkiä:
– 15 vuodessa kuolemaan johtaneiden auto-onnettomuuksien määrä EU:n alueella on puolittunut vaikka autojen määrä on kasvanut. Ehdottomasti näiden järjestelmien turvallisuushyödyt sekä autoilijoille että kevyelle liikenteelle ovat huomattavat.
Mielestäni kysymykseni ei ollut mikään osoitus skeptisyydestä. Jotta Smart Eyestä tulisi joskus legitiimi bisnes, täytyy liikevaihdon moninkertaistua nykyisestä. Kaksinkertaistuminenkaan ei riitä korkeiden juoksevien kulujen vuoksi, koska sijoittajat haluavat tästä myös ulos järkevää tuottoa. Behavioral Research vetää flättiä, samoin kuin Automotiven service revenue, eli kaikki kasvu tulee lähivuosina oletettavasti autolisensseistä.
Tuotannossa olevien lisenssituloja tuovien autojen määrä ilmeisesti tuplaantuu tänä vuonna, joten sanotaan vaikka Smart Eyen saavuttavan vuonna 2025 150% +lisenssiliikevaihdon kasvun. Ollaan silti aivan liian hitaalla kasvukäyrällä, koska ne ovat vielä liian pieni osa yhtiön kokonaisliikevaihdosta, että päästäisiin lähivuosina kunnon kasvulukuihin koko yhtiön liikevaihdon osalta. Lisenssitulojen pitäisi kasvaa hirmuista vauhtia vuosien ajan, jotta kokonaisliikevaihto saataisin vaikkapa +30% vuosikasvuvauhdille ja sen pitäisi jatkua kauas 30-luvulle, että nykyarvostus olisi perusteltu.
Firma on ilmeisesti rakentamassa jonkinlaista “positiivinen EBITDA” -hypeä loppuvuodelle, mikä on punainen lippu, koska EBITDA:a ei voi syödä ja kyseessä on täysin turha, lähinnä hypefirmojen käyttämä hämäysluku. Q1 liikevaihtoa 90k TSEK bruttotulos 80k TSEK. Nämä ylärivit maksettiin polttamalla liiketoimintaan + “investointeihin” melkein -50k TSEK. Eli varsin hurja kasvu pitäisi saada, jotta päästäisiin kassavirtapositiivisiksi. Menee varmaan väkisinkin vuodelle 2027, ellei Behavioral Research anna vetoapua? Eikö tähän siis nykykurssillakin ole jo ladattu aika hurjan paljon tulevaisuuden kasvua sisälle, puhumattakaan sellaisesta kasvusta mikä oikeuttaisi nykyistä korkeamman kurssitason?
Valitettavasti en itse pääse nyt kovinkaan tarkasti vastaamaan tähän takaisin mutta hieman kuitenkin.
On kuitenkin selvää ettei Automotiven kasvu ole vielä kunnolla alkanut. Ja vaikka 2025 päästäisiin jo ihan ok kasvaulukemiin, tulee kovin kasvu Euroopan lainsäädännön ajamana vuonna 2026. Ja oikeastaan itselleni se mainitsemaasi EBITDA positiivisuutta kovempi juttu on se että yhtiö ohjaa vuoden vaihteeseen (pari kvartaalia EBITDA positiivisuuden jälkeen) olevansa kassavirta positiivinen. Olitko sitä huomannut?
Smart Eyellä on kuitenkin 40-50 %:n prosentin markkinaosuus, joten DMS yleistyminen ja pakollisuus Euroopassa tulee kyllä myös viivan alle. Omasta mielestäni esimerkiksi RE analyysi on ollut laskelmien osalta validia. Olen myös itse laskenut noita skenaarioita auki.
Kehitys on hidasta niin pitkään, kun joudutaan tuijottamaan yksittäisten automallien ohjauspylväitä myyntialue kerrallaan, että olisiko noissa DMSää ja olisiko se vielä Smart Eyen. Lisenssituloa maksetaan kuitenkin vain se noin 55 kruunua per valmistettu ajoneuvo, joten vaikka uusia automalleja saataisiin noin 15 per kvartaali niin ei noista vaan kerry riittävästi liikevaihdon kasvua. Erityisesti, kun suurelta osin valvontakamera tulee vahtimaan vasta paremman varustelun myötä.
Vuoden päästä jokaisessa Euroopassa myytävässä autossa pitää olla velvoittavan lainsäädännön mukaan DMS. Tilanne muuttuu tässä kohdin mielestäni ihan toiseksi. Euroopassa myydään nyt noin 13 miljoonaa autoa vuositasolla ja jos tuosta siivotaan Teslat, kiinalaiset ja Mersut (Redeyen mukaan DMS omaa tuotantoa) saadaan markkinan kooksi reilu 10 miljoonaa autoa vuodessa. Jos Smartin osuus Euroopassa tästä markkinasta on se 40 pinnaa, niin kvartaaleittain saadaan Eurooppaan miljoona myytyä autoa. Tänä vuonna Smart Eye taitaa jäädä alle 2 miljoonan tuotetun auton koko maailmassa. Euroopaan myytyjen osuus on tuosta ehkä noin kolmannes. Uskoisin myös muun maailman osuuden kasvavan niin, että vuoden 2026 H2 myynnit olisivat yhteensä noin 4 miljoonaa myytyä järjestelmää. Tästä eteenpäin on ihan hyvää kasvupolkua nähtävissä uusien automallien, GMn Super Cruisen, Toyotan ja DMSn sekä koko matkustamon valvonnan ominaisuuksien kasvun myötä. Kasvua tosin voi syödä kiinalaisten autonvalmistajien markkinaosuuden nopea muutos.
Smart Eyelle ja erityisesti Affectivalla oli muutosneuvottelut vuoden vaihteessa ja kulusäästöjen tulisi näkyä kokonaisuudessaan nyt raportoitavalla kvartaalilla.
Itseäni hiukan huolettaa, että matkustamon valvonnan design winejä ei ole tullut kuin kymmenkunta kahdelle eri valmistajalle. EuroNCAPin testeissä menestyäkseen uusissa automalleissa tulisi olla monenlaista vavontaa jo 2026 alkuvuodesta lähtien.
Design Winejä ei ole juuri tullut kilpailijoillekaan. Mitenhän valmistajat aikovat ratkoa tämän tarpeen? Smartin toimitusjohtaja kertoi, että interior sensing ratkaisut yleistyisivät tuotannossa 2027.
Omat laskelmat ovat siis reilusti alle Redeyen oletusten erityisesti lähitulevaisuuden osalta mutta näilläkin saan tästä ihan Ok tuotto-odotuksen. Tietysti olettaen, että tutkimuspuoli ei kyykkää.
Redeye ennustaa noin 450 MSEK lisäystä 2025 → 2026, mikäli olisi 55 SEK lisenssituloilla laskettuna yli 8 miljoonaa uutta lisenssiautoa lisää vuoden 2025 kolminumeroisen lisenssimyyntikasvuprosentin ja näiden yli 2 miljoonan Smart Eye auton päälle.
Nopealla matematiikalla tämä tarkoittaisi lisenssitulojen kymmenkertaistuvan vuonna 2026. Eli autolisenssitulot räjähtävät täysin katosta läpi vuonna 2026 ja 2027 sekä EU:n oman säätelyn, että Bryssel-efektin voimalla? Silloin ollaan kyllä oikeassa mittaluokassa sijoituksen vaatiman kasvun kannalta ja hyvältähän tämä näyttäisi olla juuri nyt kyydissä, mikäli näin tapahtuu.
@timontti laittoi uutisen Cipian ostoksesta. Onko markkina nyt konsolidoitumassa erityisesti Smart Eyen ja Seeing Machinesin ympärille, joka mahdollistaisi Fiksuöögalle valtavat globaalit markkinaosuudet ajasta ikuisuuteen myös tulevissa kilpailutuksissa? Kilpailun vähentyessä katteet tuppaavat parantumaan reilusti. Kyselen nyt hieman tyhmiä, koska tiedän täällä olevan yhtiötä vuosikausia seuranneita taitavia sijoittajia ja keskustelu vaikuttaa oudon hiljaiselta osakkeelle jonka pitäis lähteä ihan kohta raketin lailla nousukiitoon
RE tekee ihan hyvää analyysiä tästä. J.B:lla (firmaa seuraava lyytikko) oli tätä jo seurannassa vuosia ennen kuin työllistyi RE:lle (ketjussa ylempänä oli hänen omia analyysejään vuosia sitten). Jonkun verran vaihdettiin takavuosina näkemyksiä.
Markkinat on DMS osalta useammaksi vuodeksi eteenpäin (5v) jo jaettu, interior sensing jakautuminen tulee olemaan mielenkiintoinen seuraava juttu. Sen tuoma liikevaihtopotentiaali on karkeasti 2x suurempi vrt. DMS joten isoa upside olisi saatavissa jos hommat etenevät.
Konsolidaatio on ollut odotettua, jopa Martin on tästä viime vuosina puhellut. SM taisi vähän ajautua Mitsubishi Electricin syliin kun eivät ole päässeet vielä voitolliseksi ym… Aiemmin heillä tuotannon kasvu on kaiketi ollut yksittäisten isovolyymisten mallien tukemaa (F-150). Tämä varmaan vahvistanee heidän asemaansa niissä piireissä, joissa Mitsubishi on läsnä. Noh GM:n osaltakin he valitsivat SEYE:n 2027- erittäin suurella tilauksella (NVIDIA oletettavasti alustana).
Cipia oli isoissa ongelmissa ja kaatui todennäköisesti halvalla Harmanin hankittavaksi.
SEYE ja SM ovat pääpelurit näillä näkymin. Mielenkiintoista tosiaan on se, että SEYE on ainut joka ei vielä ole pakotettu mihinkään isomman syliin ja näyttävät pääsevän vielä kohtalaisen järkevässä ajassa omille jaloilleen.
Pitkällä aikavälilä on hyvin mielenkiintoista ajatella, että SDV (software defined vehicles) tulee kasvamaan ja nykyiset isoimmat winnit ovat tulleet osana NVIDIA Drive / vastaavia ekosysteemejä Tier-1 tarjoana. Epäilemättä tämä teknologia kiinnostelee eri piireissä. Mutta ostojen varaan ei kannata rakentaa sijoitusteesejä.
NCAP ratingsien perusteella (esim tesla model 3) Tesla on edelleen ongelmissa saada oma DMS järjestelmänsä kunnolliseksi.
Tästä noin 200MSEK vuodessa on BR.
Eikä siitä lopustakaan pelkkiä lisenssimaksuja ole, mutta 250MSEK olisi kokonaisuudessaan noin 4.5M autoa jos se koko summan kattaisi ilman kehitysmaksuja tai muuta.
Jos autossa on myös OMS niin hinta onkin 100sek per auto, ja se vaikeuttaa laskemista entisestään.
Mistä toi 200 MSEK Behavioral Researchin lisämyyntiä vuodelle 2026 tulee? Ei se ainakaan viime akoina ole juurikaan kasvanut, joten toihan on aivan mielipuolisen iso lisäys myyntiin.
Hups, minun kämmi, puhuin itse 2025 luvuista, ymmärsin väärin että puhuitkin vuodesta 2026.
BR ei minun papereissa 2025 jälkeen ole sen enempää voimissaan kun siihen saakka, 200-250MSEK näillä tiedoilla.
Kasvu on tosiaan vain automotiven lisenssien varassa tuossa vaiheessa, ja voimaan tuleva lainsäädäntö sen ajurina, mahdolliset lisämyynnit siitä OMS:stä, sormenjälki/iris tunnistautumisesta ja kuljettajan humalatilan havainnoinnista.
Edit. 200-250M BR, 150-200M AIS sekä kehitysmaksut, Loput lisenssituloa per DMS riippuen mikä systeemi autoon sisään, montako kameraa, käyttäjän tunnistus, terveydentilan mittaus/ollaanko selvinpäin ratissa/lapsilukot alaikäisille korttia ajaville. 500M on mahdollinen jo OMS kanssa jos myydään 100sek per DMS, jos mukana on muitakin varustetta kuin matkustajien monitorointi, se summa voi siitä hieman vielä suuremmaksikin päätyä ja myynti silti olla noin 4-5M autoa per vuosi.
Edit2, lisämyyntiä OMS:lle ja muille herkuille se tietysti vaatii että ei sitten tarvitse alkaa laskemaan jo aasiaa ja jenkkilää mukaan. maailmanlaajuisesti autoja kuitenkin menee jo huomattavasti suurempia määriä kuin se euroopan 10-13M