Itselläni on jonkin verran kokemusta sekä bioteknologiasta että elintarviketeollisuuden prosesseista. Soleiinin valmistusprosessissa siis hyödynnetään alunperin maaperästä eristettyjä bakteereja, joille annetaan fermentorissa ravinnoksi hiilidioksidi- ja vetykaasua, ammoniakkia, typpipitoista elatusainetta ja hivenaineita. Raaka-ainekustannukset ja fermentorin ylläpitokustannukset ovat todella korkeita. Käytännössä raaka-aineet kuljetetaan pitkienkin matkojen päästä ensin tuotantopaikalle. Prosessi on altis virheille ja kontaminaatioille, jolloin tuotannonmenetyksiä ja tuotantokatkoja syntyy, mikäli ei saada ylläpidettyä riittävän puhtaita olosuhteita. Eli valmistus vaatii puhdastilat, joiden ylläpitäminen maksaa paljon. Laitteistot (esim. paikallaan steriloitavat fermentorit) maksavat myös SolarFoodsin tavoittelemassa tuotantomittakaavassa aivan satumaisia summia.
Käytännössä tuo lopputuote on siis kuivattua ja jauhettua bakteerimassaa, joka on aivan todella pitkälle prosessoitua. Valmiiksi elintarvikkeeksi se vaatii sitten vielä lisää prosessointia. Nykyään trendinä on ennemminkin vähemmän prosessoidut tuotteet, erityisesti soleiinin kohdekuluttajilla (esim. kasvissyöjät ja ekologisesti valveutuneet kuluttajat). Tästä syystä en itsekään rahojani tähän yhtiöön ole laittamassa, ennen kuin ensimmäinen siirtokunta Marsiin on perustettu