Solteq sijoituskohteena

Mielestäni on olemassa riski että Solteqin robokehittelyt jäävät tässä isompien jalkoihin. Tarvittaisiin pikaisesti lisää muskeleita, esim. yhteisyritys jonkun uskottavan robotiikan teknologiatoimittajan kanssa.

Nyt on kehitelty ja pilotoitu ja hyvä niin, mutta kun murros todella käynnistyy niin siihen pitää pystyä vastaamaan riittävän levein hartioin.

Väätäinen on puhunut eri vaihtoehtojen selvittämisestä jo pitkään. Saa nähdä onko sitten uuden toimarin harteilla viedä homma maaliin.

13 tykkäystä

Tähän asti yhteistyötä ollaan tehty mm. Houston Analyticsin kanssa, käsittääkseni ainakin koneoppimisen saralla. https://www.houston-analytics.com/

Solteqin robotit valmistetaan Suomessa ja olisikin kiinnostavaa tietää kuka ne valmistaa.

Kaupan alaa ja erityisesti verkkokauppaa ajatellen, keräilyrobottia ei Solteqin robottiperheestä toistaiseksi löydy. Se on kuitenkin sovelluksena niitä potentiaalisimpia juuri tällä hetkellä.

Tässä vielä linkki VTT:n MURO-ohjelman sivuille, jossa myös Solteq mukana.

8 tykkäystä

Miksiköhän yhtiö ei kerro vielä mitään uuden tj:n nimityksestä?

1 tykkäys

Deadline on tammikuun loppu, eli n. parin viikon sisällä varmasti asiasta tiedotetaan.

Mielenkiintoista nähdä minkälainen kaveri puikkoihin astuu. Kansainvälistyminen pohjoismaissa nyt vahvassa fokuksessa. Uuden toimarin pitäisi olla vahvasti myynti-/kasvuorientoitunut. Samoin liiketoiminnan edelleen kehittäminen tulee olemaan keskiössä. Oma “villi kortti” talon sisältä olisi pohjoismaisia liiketoimintoja vetävä Jesper Boye. Voisi olla taustoiltaan sopiva, mutta toisaalta yhtiön kehitysvaiheen kannalta keskeisessä roolissa nykyisessäkin postissaan.

9 tykkäystä

Sekä Solteqin että Siilin pääomistajiin kuuluvat samat eläkeyhtiöt. Olen miettinyt eikö näillä kahdella yhtiöllä olisi muutenkin synergiaetuja. Jos joku tietäisi tästä enemmän, olisi mukava kuulla.

1 tykkäys

Itse näkisin että ovat päin vastaiset yritykset. Molemmat han tekevät aivan eri asioita. Todella vaikeaa kuvitella että olisivat millään tavalla yhdistettynä.

2 tykkäystä

Talousjohtaja väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi ja helmikuun lopulla arvioitu rekryprosessin päätös. Ostettiin lisäaikaa siis kuukauden verran.

7 tykkäystä

Toimitusjohtajan valinta on niin tärkeä prosessi, että jos ei ole oikeaa henkilöä löydetty, kannattaa hakua jatkaa kunnes “se oikea” löytyy. Kompromisseihin ei kannata ryhtyä.

25 tykkäystä

Juurikin näin. Aika vähäisestä lisäajasta on kyse joten loppusuoralla todennäköisesti jo ollaan prosessissa.

3 tykkäystä

Tokkopa, ottaa vaan vähän reilummin hittiä, kun ulkkarit ulkoistaa. Näissä pikkulapuissa likvi sen verran heikkoa, että laskupäivinä meinaa joskus ahdistaa :sweat_smile:

7 tykkäystä

Voisiko joku tietämättömälle kertoa Solteqin isoimmat asiakkaat?
Kiitos paljon jo etukäteen.

1 tykkäys

En tiedä isoimmista asiakkaista, mutta Retail on isoin segmentti ja Utilities kasvanut viimeiaikoina eniten ja on toiseksi isoin. Alla kuvassa asiakkaiden logoja
Tämä on tästä IT-palveluilta esityksestä, ja ainakin kalvot kannattaa selata jos ei ole jo tehnyt

5 tykkäystä

Katsoin linkistä CEO Olli Väätäisen esityksen kokonaisuudessaan.
Asiakkaat ja referenssit selkeni siitä.

Kiitos avusta.

2 tykkäystä

Olli Väätäinen siis siirtynyt Solteqista tjksi SC Softwarelle, jossa toiminut hallituksen puheenjohtajana jo 8 vuotta. Vielä ei ole myynyt loppuja osakkeitaan Solteqista ainakaan 31.1.2022 päivitetyn omistajalistauksen mukaan. Mielenkiinnolla odotan uuden toimitusjohtajan nimitystä.

7 tykkäystä

"Tekniikka on ollut testikäytössä varastoroboteissa yhteistyössä suomalaisen Solteq Robotics -yrityksen kanssa. "

“Tutkijat kehittivät sähkönsiirtotekniikan, joka toimii lähettimen ja vastaanottimen sijainnista sekä suunnasta riippumatta. Varastorobotit, keittiölaitteet, puhelimet ja kannettavat tietokoneet voivat saada virtaa missä tahansa latausalueella. Koska virransiirto jatkuu myös laitteen ollessa liikkeessä”

12 tykkäystä

En nyt näe et on juuri tässä hetkessä mitään vaikutusta sijoitus keissiin, mut mukava kuulla että robohomma on vielä hengissä ja sitä yritetään edelleen kehittää.

1 tykkäys

Laitetaan nää nyt helposti löydettäväksi kello 8:ksi

22 tykkäystä

11 tykkäystä

Rohkaiseva ohjeistus vuodelle 2022:
“Solteq-konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan selvästi ja liikevoiton paranevan”

17 tykkäystä

Mielestäni hyvin helpottava raportti, ja näkymät kyllä paremmat kuin odotin.

10 tykkäystä