Sotkamo Silver sijoituskohteena

Samoilla fiiliksillä lähden itsekin katsomaan osaria, make it or break it.

Olen jo istunut tämän kyydissä pienellä positiolla pari vuotta, ja Sosin osake on kyllä ollut omistamistani hopeakaivoksista selkeästi heikoiten suoriutuva.
Kanadan TSX-listalta löytyy niin monta selkeästi parempaa yhtiötä, että voin kyllä hyvinkin luopua Sosista keskiviikkona ja vaihtaa paremmin omistaja arvoa tuottavaan yhtiöön. Toivotaan hyviä lukuja ja tarinan etenemistä.

1 tykkäys

Perusvarmaa suorittamista ilman (negatiivisia) yllätyksiä ja hyviä lukuja tässä tietysti odotuksissa, koska hopean hinta on ollut kvartaalin ajan hyvällä tasolla. Kiinnostaa viestintä tulevasta ja ohjeistus.

Tässä kun hopean hintaa katsoo niin heinäkuussa lähdettiin 18 USD/oz ja syyskuussa ollaan noin 24 USD/oz paikkeilla. Huippu oli elokuussa päälle 29 USD/Oz

4 tykkäystä

Inderesin ennusteet rikottiin niin et heikompaa hirvittää :facepunch: Etenkin liikevoitto on ihan omissa lukemissaan 40 MSEK vs Inderesin 22,3 MSEK!

3 tykkäystä

Hyvälle kvartaallille vaikuttaisi pikasilmäilyllä. Pörssikurssi näyttää arpovan mihin päin lähtisi.

Hyvä on toki subjektiivinen käsite, mutta jos vertaa 2 päivää sitten julkaistun raportin ennusteisiin niin voisi ehkä käyttää termiä loistava :grin:

6 tykkäystä

Näin pääsi käymään, lähihistoria oli tehnyt turhan varovaiseksi. Alkuviikon suosituksen kääntöä raportti kuitenkin puolsi, joten ei tämä ihan pelkäksi sössimiseksi varmaankaan mennyt. :slightly_smiling_face:

image

Tulos nousi tosiaan reippaasti yli odotusten vahvan liikevaihdon ansiosta. Q3:lla prosessi on pelannut hyvin ja korkean keskihinnan lisäksi volyymi on vahva. Kulutaso on osunut suurinpiirtein ennusteisiin eli eivät nuo kulut nyt erityisen alhaalla ole, mutta näillä metallien hinnoilla kulujen merkitys on toki pienempi. Liiketoiminnan kassavirtaa on rokottanut edelleen vanhat synnit (käyttöpääoman kasvu korottomien vastuiden supistumisen kautta), mutta markkinatilanteen säilyessä myös kassavirralliseti vahvaan kvartaalin pitäisi olla lähitulevaisuudessa aineksia. Investoinnit olivat kuitenkin matalat, joten vapaata kassavirtaa kertyi käyttöpääoman sitoutumisesta huolimatta kohtuullisesti ja 30 MSEK:n kassa on jo kohtuullisella tasolla. Rahoitukseen liittyvät riskit siis putosivat jo varsin selvästi ehjän kvartaalin ansiosta.

13 tykkäystä

Sosilla varmaankin vaihtelee voimakkaasti nämä kvartaalien luvut hopean hinnan heilunnan sekä louhittavan malmin pitoisuuksien myötä. Jos näitä ehjiä kvartaaleja saisi alle lisää niin varmaan luottamus lisääntyisi sitä myötä tekemiseen. Sortteri sitten vielä tuo bonusta kunhan se saadaan käyttöön. edit. Mitähän nuo uudet strategiapohdinnat voisivat olla rahoituksen osalta?

Julkaisemme päivitetyn strategian viimeisen vuosineljänneksen aikana. Osana strategiatyötä aloitamme jälleenrahoitusvaihtoehtojen selvityksen tukeaksemme Sotkamo Silverin seuraavia kehitysvaiheita.

Hintahan määräytyy jälkeenpäin keskiarvosta:

”Toisen ja kolmannen vuosineljänneksen myynti havainnollistaa metallien hintamuutosten vaikutusta yhtiön tulokseen. Hopean ja kullan lopullisen myyntihinnan määrittäminen kaksi kuukautta toimituksen jälkeen lisää metallien hintamuutosten positiivista tai negatiivista vaikutusta sekä liikevaihtoon että kannattavuuteen.”

lähde: Sotkamo Silveriltä vahva tulos — Hopean hinta kaksinkertaistunut maaliskuusta | Kauppalehti

Voisi kuvitella että strategiatyöhön kuuluisi ainakin lainojen uudelleenrahoitus → kulut laskevat

1 tykkäys

Tuo olisi kyllä positiivinen kierre. Hommaa rullaa → lainojen korkoja matalammaksi → viivan alle enemmän → jne…

1 tykkäys

Huh, kyllähän tuo vähän mietitytti ajaa täydellä possalla osariin mutta aikaistettu julkistus ja Antin päivitys rohkaisi olemaan hätäilemättä. Kyllähän tuossa pitäis olla selkeää nousuvaraa ~0,40€ päälle kun tulos tuplaantuu mutta yllättävän paljon myyntihaluja jo 0,34€:ssä. No katellaan, holdiin jää ainakin omat laput.

4 tykkäystä

Kulut korkealla mutta investointi matalalla. Mikä tämän selittää?
Mikä on näitten eroavaisuus?

Antti, veikkaisin että suurin syy miksi forkkarit jäi alakanttiin on tämä Erkin kommentti osarissa: “The final sales price determination of silver and gold two months after the delivery increases the positive or negative impact of metal price changes both on net sales and profitability”

Näin ollen kauden liikevaihtoon vaikuttaa saamisten arvostus. Kuvitellaan seuraaava esimerkki Q2: osarissa on touko-kesäkuun saaminen Bolideniltä esim 16USD/unssi keskihintaan. Q3:ssa aikana tämä päästiin kuitenkin tulouttamaan korkeampaan hintaan esim. 20USD/unssi. Tämä lisäksi Q3:ssa kaiketi heinäkuun toteuma as-is (tästä yli 2 kk aikaa) ja taas Boliden saatava elo-syyskuun toimituksista joka kirjattu nyt vallitsevaan hintaan, mutta mikä puretaan/tuloutetaan Q4 aikana taas silloin vallitsevaan hintaan. Tämän sekavan esimerkin kautta yritän itsellekin jäsentää tätä “double efektiä”, johon Erkki useasti viitannut.

Tarkoittaako tuo siis, että kun myyntiajankohtaa ei voi valita, vaan se on 2kk toimituksesta, niin ollaan täysin markkinahinnan armoilla, mikä se silloin sattuukaan olemaan? Nyt sitten kävi munkki kun hinta nousi nopeasti kevään kuopasta, mutta ensi kvartterissa voi olla toisin riippuen hopean hinnasta. Pitkässä juoksussahan tuo kuitenkin sitten tasoittuu, vai kuinka?

Niin kai se on että “ollaan markkinahinnan armoilla”, mutta en nyt keksi miten hopeakaivos toisaalta voisi olla olemattakaan markkinahinnan armoilla (ainakaan pitkällä aikavälillä). Näin he nyt ovat ilmeisesti kahdenvälisissä neuvotteluissa Bolidenin kanssa sopineet. Tuonhan voi ajatelle myös niin että Sosi omistaa toimittamansa materiaalin niin kauan kuin Boliden prosessoi sitä. Boliden olisi ikään kuin 2kk alihankkija Sosille ja sitten hyppäisi yhtäkkiä asiakkaan rooliin ja ostaa tämän lopputuotteen, jonka on itse itselleen prosessoinut.

Asiasta toiseen, voisiko nuo vihjailut Q4 strategiatyöstä viitata esim. yhdistymiskeskusteluihin Bolidenin kanssa? En ole asiaan sen tarkemmin perehtynyt, mutta jostain kuullut että näillä kahdella voisi olla vakavampaakin vispilän kauppaa. Tuo strategiatyöstä mainitseminen sai vain niin ison roolin tuossa osarissa.

2 tykkäystä

Tähän olen löytyy vastausta vanhasta Q&A:sta, joka luettavissa täältä

Jep, tähänhän varmasti asia ainakin pääosin liittyy (en tosin tiedä, onko saamiset oikea termi, kun varsinaisia saamisten arvo taseessa vastaa vaan noin kuukauden liikevaihtoa). Sopimusrakenne ei toki ole toimialalla poikkeuksellinen ja kirjanpidollisesti käsittely menee tietenkin pykälien mukaan, Sijoittajien perspektiivistä tämä käsittelytapa on kyllä ikävä, sillä liikevaihtoon ja tulokseen syntyy erittäin iso ja ainakin omasta mielestäni hankalasti ennustettava lyhyen aikavälin volatiliteetti, jos metallien hinnat liikkuvat jompaan kumpaan suuntaan selvästi. Näin ollen suosittelen kyllä lämpimästi katsomaan Sotkamo Silverissä lukuja pidemmälläkin perspektiivillä ja antamaan lyhyen ajan yllätyksille kumpaankin suuntaan rajallisen painoarvon, jos ne johtuvat suurelta osin metallien liikkeistä.

Nythän tuo tuplavipu rankaisi Q2:lla ja antoi vauhtia Q3:lla. Omiakin ennusteita tarkastelin Sotkamo Silverin Q2- ja Q3-ennakoista, ja kvartaalien summa osui ihan siedettävästi, mutta kvartaaleittain Q2 meni ali ja Q3 yli ennusteiden. Täytyy kuitenkin kääriä hihat ja yrittää kehittää mallia, että ennustetarkkuus paranisi kvartaalitasollakin.

Mielestäni Sotkamo Silverin kaltaisen juniorikaivosyhtiön tapauksessa on äärimmäisen vaarallista käyttää neljän kertotaulua yksittäisestä kvartaalista, jossa on tuon yllämainitun tuplavivun efektiä. Muutenkin kertoimilla arvottaminen ei oman näkemykseni mukaan oikein sovi hyvin juniorikaivosyhtiöille, joilla on lähtökohtaisesti rajallinen elinkaari malmivarojen ja mineraalivarantojen muodostamien rajoitteiden takia (vrt. normaalisti yhtiöiden elinkaaren arvioidaan jatkuvan ajasta ikuisuuteen). Näin ollen P/E:n juniorikaivoksille pitääkin olla matala, sillä hinta pitää saada maksettua tuloksena takaisin usein aika lyhyessä ajassa.

5 tykkäystä

@Antti_Viljakainen nyt kun Sotkamo on avannut velkojansa enemmän niin kuinka kauan käytänössä Sotkamon pitää elää ‘‘kädestä suuhun’’ velkojen suhteen?
Oletetaan että kaivos pyörii normaalisti ja hopean hinta pysyy konsensusennusteissa.

Nykyisillä vahvaa kassavirtaa peilaavilla ennusteillamme Sotkamo Silverin nettovelkaantumisaste olisi painumassa vuoden 2023 aikana negatiiviseksi. Suunnilleen nettovelaton tase ei mielestäni olisi juniorimainarille lainkaan turhan konservatiivinen lähestymistapa pääoman käyttöön, kun huomioidaan sekä velkarahan hinta että velan vaikutus oman pääoman ehtoisten sijoittajien riskeihin sekä sitä kautta tuottovaatimukseen. Näin ollen uskoisin, että perusskenaariossa ainakin vielä seuraavat 2-3 vuotta koko kassavirta menee velkojen lyhennyksiin ja investointeihin. Luonnollisesti aika voi olla oleellisesti lyhyempi/pidempi, jos markkinatilanne muuttuu tai investointeja tehdään/tarvitaan nykyodotuksia enemmän.

Mielestäni Sotkamo Silverin alkaa olla jo selvästi nykyistä helpompi hengittää (ts. osakkeen riskitaso laskee), kun kassassa on normaalin liiketoiminnan pyörittämisen vaatiman kassapuskurin lisäksi tuo karkeasti 55 MSEK, jonka nykyiset lainaehdot velvoittavat yhtiön ensi vuoden aikana keräämään (käytännössä tämän voi mieltää lyhennykseksi vaikka teknisesti se ei sitä olekaan). Tämä tilanne voisi olla mahdollista saavuttaa ensi kevään tai kesän aikana, jolloin myös rahoituksen uusimiseen (eli etenkin maturiteetin pidentämiseen) alkanee olla hyvä mahdollisuus järkevillä ehdoilla.

4 tykkäystä

Ihan uteliaisuudesta kysyn pörssinoteraatuista “pikkunarikoista” kuinka tavallista on lainojen ylimääräiset lyhennykset kun lainoista joutuu maksamaan ihan rapsakkaa korkoa?