Aikaisemmin varsin vaatimattoman kokoinen naisten vaateosasto on laajentunut jälleen entisen Akateemisen kirjakaupan tiloihin asti.
Osastolla remonttia Tuomiokirkonkadun leveydellä. Laajennetaankohan tälläkin osuudella?
Jotenkin ihmetellytkin, miten tuo oli kutistunut pieneksi ja vaatevalikoima ollut pitkään jopa tällaiselle kolmikymppiselle uramammalle liian ”tätimäistä”. Nyt löytyi kassiin jo pala kangasta.
Alennuksessa varsin hyviäkin tuotteita. Meinasi heti alakerrasta tarttua käteen Adidaksen toppi tyttärelle. Piti ostaa kyseinen tuote palattuani takaisin, mutta kaikki olivat ehtineet mennä jo. Kauppa siis käy.
Tampereella vieraileville tiedoksi. Ladatkaas Tampere-passi sovellus puhelimeen. Sieltä löytyy myös alennuksia, joita voi käyttää täysihintaisiin tuotteisiin.
Q2 julkaistaan 22.7. Q1 sisälsi jonkin verran vielä koronarajoituksia. Ollaanhan tässä kesää kohti vapauduttu. Netistä ei itse ole tullutkaan tilattua. Saa nähdä, onko tämä tullut Lindexin kuluttajalle jäädäkseen. Kyllähän se minäkin harrastan heräteostoksia jonkin verran, kun myymälään/tavarataloon asti laahustan. Toisaalta viimeisen kahden kuukauden aikana yleisesti retail bisneksen riskit ovat makrojen vuoksi kasvaneet, mutta…
Innolla odotan Q2 tulosjulkistuksia, miten Stockalla menee. Yleensä optimismi toimii paremmin kuin pessimismi.
Coeus Investillä oli viimeisen omistajalistauksen mukaan yhteensä 998 th stokkan osaketta, lisäystä kesäkuussa 634 th. Varsin vaatimaton sijoitusrahasto siis.
Sijoittajakirjeestä.Kaiketi jokainen stokkaa seuraava tietää, että Lindex on tulon tuoja ja se juttu. Kirjeessä ei sinällään ollut mitään , mikä ei olisi tiedossa Stokkaa seuraavalle. Lindexin “disinvestointi” ei kaiketi tule kyseeseen, koska silloin varsinainen Stokkan kauppoineen jää heppoiselle perustalle.
Jos Stokkalla menee “hyvin” kuten olemme saaneet kuulla. TS jutussa Johtaja Latvasen sanomana.Samoin kertoili Johtaja Susanne Lindexistä. Niin… Miksi isot omistajat eivät lisää.? Hehän tietävät vielä tarkempaan, missä mennään.
Stokkan kurssi on asemoitunut melko tasaiseen noin 2,5 euron tasoon.Tuskin se tuosta paljoa laskee, mutta hgppääkö 22.7. Sitä odotellessa.
Mielestäni Stockan osakesarjojen yhdistäminen on aivan oleellista tässä sijoituscasessa, koska nyt yhtiö on ns. vapaata riistaa ja vanha huonoja päätöksiä tehnyt valta mureni
Saneerausohjelmasta on käytännössä jäljellä muutama oikeusjuttu joiden maksimivaikutus on luokkaa “kymmeniä miljoonia”, jos tekisi näitä vastaan varauksen ja varat sulkutilille tms. niin varmaan saneerauksen valvojalta/oikeudelta tulisi lupa tähän.
Mitään järkeähän Lindexin myynnissä ei tietenkään ole ellei tarjous ole täysin mottipäinen (miljardi euroa niin voisin hyväksyä) vaan parhaiten osakkeenomistajia palvelisi osittaisjakautuminen tyyliin F-secure jolloin omistajat saisivat Lindexin ja Stokkan osakkeita ilman suoria veroseuraamuksia.
Mutta katsotaan nyt syksy, omien tietojen mukaan elokuussa voisi odotella seuraavaa vmk tulosta.
Kieltämättä tämän kanssa tekisi mieli vähän peesata. Tuossa Coeus Investin kirjeessä tämän vuoden P/E:ksi arvioidaan 5. Mitä mieltä olette tästä? Missä verrokkien arvostus keikkuu?
E: Pahoittelut ketjuun tunkemisesta tällä tavalla, mutta en “ihan” kaikkea ole ehtinyt täältä plärätä läpi.
Suosittelen 22.7 perjantai aamulle äänieristettyä huonetta niin ei naapurit soita poliisia…konttorille ei kannata mennä ollenkaan hyvältä näyttää kun kauppa käy ja liiketoiminta saatu kuntoon. Jännitettävää kyllä riittää kun odotetaan saneerauksen päättymistä ja sen jälkeen tapahtuvia liikkeitä. On kyllä tähän mennessä ollut kuumottava ja hieno sijoitus case kaikkine maailman käänteineen. Vielä on matkaa jäljellä eikä varmasti tylsää tule stockan kyydissä
Laitetaan tähän referenssinä Stockan Helsingin kiinteistön myyntiin liittyen Kevan toinen tuore hankinta.
Vaikka Stocka Hesan 400 MEUR tuntui ensin hieman laimealta niin toki paitsi infottu vuokrayield (n 5%) myös vertailu tuoreeseen kauppakeskus Kaaren kauppaan hieman selventää.
Kaari on hyvä nykyaikainen ja monipuolinen ostari, toki eri tarpeisiin ja eri sijainnilla kuin Stockan tavaratalo mutta kuitenkin samalla seudulla
Sama ostaja eli Keva ostaa Kauppakeskus Kaaren (n 10 km Helsingin keskusta, Kehä I & Tampereen motarin (3-tie) risteys
Kaari noin 48.500 m2, Stocka Helsinki hieman isompi 51.500 m2
Molemmissa omat tontit
Kaaren myynti noin 250 MEUR (2020)
Stockan Retail (ml muu kuin Suomi) n 290 MEUR (2021). Tosin 1/3 pinta-alasta on vuokrattu eteenpäin.
Kauppahinnat;
Kaari = 207 MEUR
Stocka Helsinki = 400 MEUR
STOCKMANN Oyj Abp, Sisäpiiritieto 19.7.2022, klo 15.30 EET
Stockmann odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liiketuloksen paranevan edelliseen vuoteen verrattuna. Tulosennuste perustuu olettamukseen, että kulutuksessa ei tapahdu suuria muutoksia loppuvuoden aikana. Maailmanlaajuinen geopoliittinen epävakaus yhdistettynä korkeaan inflaatioon, toimitusketjujen haasteisiin ja kansainväliseen logistiikkaan sekä COVID-19-rajoitusten aiheuttamat haasteet edellyttävät kummaltakin divisioonalta mukautuvuutta ja joustavuutta tulevaisuudessa.
Aiempi tulosennuste:
Stockmann odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan ja oikaistun liiketuloksen olevan selvästi positiivinen. Maailmanlaajuinen geopoliittinen epävakaus yhdistettynä korkeaan inflaatioon, toimitusketjujen haasteisiin ja kansainväliseen logistiikkaan sekä COVID-19-rajoitusten aiheuttamat haasteet edellyttävät kummaltakin divisioonalta mukautuvuutta ja joustavuutta tulevaisuudessa. (Johdon osavuotinen selvitys Q1 2022 julkistettu 29.4.2022).
Stockmann julkaisee vuoden 2022 puolivuosikatsauksensa 22.7.2022.
Kyllä se posarilta vaikuttaisi tai ainaki Kauppalehti asian näin tulkitsee. Itse luin uuden ohjeistuksen ainakin viidesti enkä vieläkään ollut varma mikä tämä oli.
Todella huonosti muotoiltu posari mielestäni. Näihin voisi laittaa sen edellisen ohjeistuksen alkuperäisellä sanamuodolla jota tiedotteella päivitetään, niin olisi elämä helpompaa laiskoille.
Olipa huvittavaa seurata tätä. Ensin luettiin otsikko tulosvaroitus ja painettiin myy-nappia. Kurssi lähti 3 % laskuun. Sitten luettiin itse teksti ja kurssi lähti vastaavaan (ylikin) nousuun. Olisi todella suositeltavaa otsikoida tiedote “Positiivinen tulosvaroitus”.