Suomi Natossa

Haavisto toisti lausunnossaan, että Tukholmassa on ollut kyse provokaatioista, joten piti tarkistaa Wikipediasta, ymmärränkö itse asian oikein ja näin se määriteltiin:
Provokaatio on tahallista toimintaa, jonka tavoitteena on kohteen negatiivinen reaktio, kuten paheksunta, ärsyyntyminen, loukkaantuminen tai suuttuminen.**
Eli kyse ei ole mistään mielenilmaisusta, mutta vaikka kuinka hybridivaikuttamisesta puhutaan, ei sitä osata näköjään tunnistaa. Toivottavasti tämän Rasmus Paludanin taustat tiedetään, ja jos näin olisi, voisi ne tuoda myös julkisuuteen.

Eiköhän tämä ole lähinnä helppo tekosyy turkille viivytellä edelleen NATO-prosessin kanssa. Erdolla taitaa olla diili putte-sedän kanssa, mikä on se todellinen syy.

IMO kaikkein fiksuinta olisi se, että jenkit sanoisivat perustavansa uuden puolustusliiton ja ottavansa jäseniksi vain täyspäisiä maita, jotka panostavat riittävästi asevoimiinsa. Lisäksi uuden liiton säännöt olisivat sellaiset, että yksi jäsenmaa ei voisi heittäytyä kiristäjäksi. Turkki, Unkari, Saksa nyt ainakin jätettäisiin liiton ulkopuolelle, ellei asenteet muutu.

Tämä aiheuttaisi noissa vastaanhangoittelijamaissa paniikkia, kun pelkäisivät, että koko NATO ajetaan alas tuon uuden puolustusliiton perustamisen jälkeen ja jäävät tyhjän päälle.

11 tykkäystä

Ei se näin mene, että ensimmäisen kunnon riidan yhteydessä heti erotaan. Turkin tilanteen länsi ymmärtää. Väärä reaktio mitättömässä pullikoinnissa voi ohjata sen Putinin leiriin, kun kuitenkin kyse on ”vain” Turkin sisäpolitiikasta.
Suomen ja Ruotsin turvatakuut ovat kunnossa, julkinen peli menee omalla painollaan. Turkissa valta vaihtuu jossakin vaiheessa ja nyt sitä pitää vain sietää ja ohjata.
Oikeasti se on uskonto ja syvemmät arvot, jotka tässä ovat demokratioiden kanssa ristiriidassa. Uskonnot kansan ja kansojen yhdistäjänä ja kurissa pitämisessä on valitettavan vanha työkalu. Toivottavasti luonnontiede ja ylikansallinen etu korvaa sen jossakin vaiheessa.

10 tykkäystä

“Jos Suomi pääsisi Natoon ja Ruotsi jäisi ulkopuolelle, Suomen strateginen asema olisi varsin suojaton.
Suomi toimisi tällöin yksin Naton strategisena etuvartioasemana ja ainoa maayhteys sen ja liittokunnan välillä kulkisi kaukana pohjoisessa sijaitsevan laajalti asumattoman, vuoristoisen ja vaikeakulkuisen Norjan raja-alueen kautta”
Suunnilleen näin ovat jotkut poliitikotkin perustelleet Ruotsin ja Suomen liittymistä yhtäaikaisesti. Onko tosiaan niin, että Ruotsi ilman NATO-jäsenyyttä estäisi kauttakulun alueensa läpi, jos Suomelle pitäisi toimittaa apua Venäjän hyökätessä.

9 tykkäystä

Tämäpä olisi mahdottomuudessaan mielenkiintoinen spekulaatio. (”Puolueeton” Ruotsi salli natsien käyttää rautateitä, monistakin eri syistä.) NATOa rajoittamalla Ruotsi liittyisi Putinin kelmien kerhoon ja tuhoaisi tulevaisuutensa tehokkaasti, ellei Putin voittaisi. NATO voisi tarvittaessa avata väylän väkisin.

1 tykkäys

Tässä haastattelussa Haavisto sanoo, että Unkari ei ole asettanut ehtoja ja ratifiointi olisi helmikuun loppupuolella ohjelmassa, ja että Unkari sanoo ettei aio olla viimeinen ratifioija. Rivien välistä luen, että siellä on “vähän keskusteltu” eräiden maiden kanssa.

Ja NATO:n ulkopuolelta annettut turvallisuusitoomukset (USA, UK, ja muut) ovat edelleen voimassa.

7 tykkäystä

Kauanhan siinä kestikin, mutta alkaa Turkin venkoilu tuottamaan tuloksia.

Ihme, että USA antaa tämän jatkua ja kuluttaa Naton uskottavuutta. Lisäksi nyt aletaan saamaan länsimaiden välille erimielisyyttä, joka tässä on koko ajan ollut tarkoitus.

Minun mielestäni on parempi olla ilman kumppania, kuin sellaisen kumppanin kanssa, joka kiristää, vehkeilee ja tekee diilejä vihollisen kanssa. Toitotetaan kuinka tärkeä Turkki on NATOlle, mutta mitä sellaisella kumppanilla tekee, mihin ei voi luottaa pätkääkään. Pahimmillaan vielä vuotavat NATOn asioita venäjälle.

Enkä sitä paitsi ollut heti erottamassa Turkkia NATO:sta, vaan tuollainen rinnalle tuleva uusi puolustusliitto veisi pohjan Erdo-papan kiristykseltä ja toisi heille valtavasti painetta NATOn tulevaisuudennäkymien suhteen. Mielestäni tuo pitäisi tehdä jo sen vuoksi, kun NATOn säännöt ovat ihan naurettavat nykyaikana, kun yksi jäsen voi halutessaan estää kaikki uudet jäsenet.

8 tykkäystä

Tässä Naton dysfunktionaalisuudessa on pidempiaikainenkin merkitys, vaikka Turkki tämän kaiken jälkeen ratifioisi Ruotsin huomenna. Kaikki Nato maat miettivät tälläkin hetkellä:

  • Jos Ruotsi & Suomi tarvitsee Naton tukea hamassa tulevaisuudessa, tuleeko Turkki apuun?
  • Mitä jos joku erehtyy jossakin muussa Natomaassa polttamaan vaikka Erdoganin tai Atatürkin nuken tai kuvan tai koraanin tai vaikka kaikki yhdessä jossakin performanssissa, mitäs sitten? Entä jos Ville Ranta tekee (taas) uuden pilapiirroksen?
  • Entä jos Erdogan saa hepulin siitä, että länsimainen lehdistö arvostelee häntä julkisesti?

On epätodennäköistä, että Turkkia potkittaisiin Natosta pois, sillä Turkilla on maantieteellisesti äärimmäisen strateginen sijainti (Bosporin salmi, Kaukasus) Naton mahdollisia tulevia tarpeita varten ja Erdogan tietää tämän. Hän käyttääkin sitä sijaintia nyt täysimääräisesti ulosmitatakseen itselleen etuja ennen vaaleja.

Joka tapauksessa, kukaan ei olla miettimättä, onko Turkin mukanaolo tärkeämpää, kuin pitää puolustusliitto uskottavana organisaationa. Siinä vaiheessa kun Natoa ei oteta vakavasti, sitä uskottavuutta voi olla äärimmäisen vaikea palauttaa.

6 tykkäystä

NATOn uskottavuutta ei punnita suhtautumisella Turkkiin. Se punnitaan sitten kun ensimmäinen tarkoituksellinen provokaatio kohdistuu mihin jäseneen tahansa.
Turkki on nyt naapuri, joka pissattaa koiransa NATOn portinpieleen. Uskottavuuden takia naapurin kanssa ei tarvitse tapella eikä uhata talon polttamisella, mutta voi sanoa sopivalla äänenpainolla kohteliaasti ja kahden kesken, että molempien mukavuuden nimissä tuollaista tulisi välttää.

3 tykkäystä

Voisihan sitä ajatella niinkin, että tämän Ukrainan sodan seurauksena Venäjän armeija käytännössä tuhoutui. Samalla tuhoutui venäläinen kansantalous ja saas nähdä kuinka monta vuosikymmentä kuluu siihen että venäläisiä olisi taas tarvetta kenenkään missään pelätä. Siellä on varikot tyhjinä panssarivaunuista ja uusia ei ole varaa taikka kykyä rakentaa.

Mitä tämä tarkoittaa Turkin tärkeydelle natossa? Turkki on tärkeä, jos Venäjä on vahva. Tulevaisuuden nato on suoja pikkuruista venäjää vastaan, mutta ennen kaikkea isoa kiinaa vastaan. Jokseenkin näyttää tulevaisuus ainakin omassa kristallipallossa siltä, että moni maa tulee tuota naton suojaa tarvitsemaan jatkossa enemmänkin kiinalta suojautuakseen. Demokratiat vs. Dikratuurit kamppailevat jatkossakin, mutta venäjällä ei siinä ole enää isoa roolia.

Jos turkin rooli kutistuu ja se on tuollainen epäluotettava roska, niin mitä sitä turhaan pitää natossa ilmapiiriä pilaamassa.

6 tykkäystä

Nyt Ruotsalaiset pyytävät jo anteeksi Suomelta. Olen ollut alusta asti sitä mieltä että Ruotsille on parempi että Suomi liittyy Natoon heti kuin mahdollista eikä jää odottelemaan. Nato maa puskurina välissä on kuitenkin sellainen turva mistä ei koskaan ole menty läpi.

29 tykkäystä

Nyt tuli jo aika reipas ehdotus Ruotsista.

14 tykkäystä

Sleepy Joe sanoo ei

10 tykkäystä

Sellaiset “avoimet ovet ja milloin vain”. Ilmankos mennään käsi kädessä.

12 tykkäystä

En olisi erityisen huolissani USA:n linjasta. USA:n, kuten Suomenkaan, näkökulmasta mikään ei ole muuttunut. Sopimukset on tehty ja tärkeimmät kohdat hyväksytetty mm. USA:n kongressissa. Suomessa ja USA:ssa sopimuksista pidetään kiinni.

Mitä tulee turvatakuisiin, Sleepy Joe:n hallinto viestitti jo huomattavasti aiemmin, että Suomea ja Ruotsia kohdellaan NATO:n tulevina jäseninä NATO:n jäsenten tavoin.


Sitä todellista NATO-prosessin hiekoittajaa (Turkin lisäksi) kannattaa etsiä paljon lähempää eli Ruotsidemokraateista (suomalaisittain “Ruotsin persuista”).

Koraanin polton oli polttajan itsensä kertoman mukaan ideoinut oikeistopopulistit, joilla tiedetään olevan vahvoja linkityksiä Venäjään.

Paludan kertoo nyt olleensa tapauksesta yhteydessä ruotsidemokraattien YouTube-kanava Riksin juontajaan, oikeistopopulistisen Nyheter Idag -sivuston omistajaan Chang Frickiin sekä äärioikeistolaisen Exakt24-sivuston toimittajan kanssa.

10 tykkäystä

Turkki haluaa ostaa USAlta F-16 -hävittäjiä, mutta luvan saanti siihen on ollut varsin nihkeää. USA ja Ruotsi voisivat sopia, että Turkille tarjotaan Gripeneitä.

11 tykkäystä

Palaako kohta myös Suomessa? Mitä tekee poliisi, valtion johto ja Erdogan, jos näin käy? :thinking:

3 tykkäystä

Poliisit kantamaan kaverit kyseisen performanssin jälkeen maijan takakonttiin varmaan ajaa asiansa. Mahdollisimman monta valokuvaa vain tilanteesta kun kaveria/kavereita kannetaan.

5 tykkäystä
8 tykkäystä