Taaleri sijoituskohteena

Tarkistamme Taalerin tavoitehinnan 11,5 euroon (aik. 12,5€) maanantaina irronneen 1,0e lisäosingon myötä. Näkemyksemme Taalerin osien arvosta on pysynyt ennallaan, eikä yhtiön fundamenteissa ole tapahtunut muutoksia edellisen päivityksemme jälkeen. Toistamme lisää-suosituksemme ja näemme osien arvon purkautumisen tarjoavan lähivuosille edelleen riittävän tuotto-odotuksen. Viikko sitten julkaisemamme laaja raportti on luettavissa oheisesta linkistä.

Taalerin suurimpien omistajien listalla on edelleen kuhinaa. AC Invest Five B.V. on noussut 20 suurimmmaksi omistajaksi, kyseessä käsitykseni mukaan Ahlströmien sijoitusyhtiö.

Swiss Life Luxembourg S.A. purkaa vauhdilla omistutaan ja myi reilut 200 000 lappua.

Juhani Elomaa on sisäpiiristä vähentänyt, mutta listalle on ilmestynyt muita Elomaita useampi.

Henki Fennia on jatkanut vähentämistään.

Mathur Ranjit on edelleen lisännyt omistustaan

Entiset Taalerilaiset on sitten vähennelleet, mm. Puttonen ja Mika Heikkilä yhtiöidensä kautta .

8 tykkäystä

Milloinkohan taaleri infoo solarwind 2:n viimeisestä rahoituskierroksesta? Kesäkuun alkuun taisi olla merkkailu aikaa. Sisäpiiritietoa nämä ei vissiin ainakaan ole kun TJ käynyt ostoksilla:

“Merkittävä määrä kotimaisia ja ulkomaisia sijoittajia on osoittanut kiinnostusta Taaleri SolarWind II -rahastoa kohtaan, mikä tukee vahvasti tulevaa varainhankintaa. Rahasto on auki uusille sijoittajille kesäkuuhun 2021 asti ja sen enimmäiskoko on 400 miljoonaa euroa.”

4 tykkäystä

Taalerin lehdistötiedote:
Taaleri SolarWind II -rahasto rakentaa 252 megawattia uutta tuulivoimaa Suomeen

8 tykkäystä
6 tykkäystä

Inderesin aamukatsauksesta: “Taaleri Energian lippulaivarahasto SolarWind2 saavutti 354 MEUR:n koon viimeisessä sulkemisessaan. Rahaston tavoitekoko oli 350 MEUR ja maksimikoko 400 MEUR. Oma arviomme rahaston koosta oli 380 MEUR ja tällä on hyvin lievä negatiivinen vaikutus ennusteisiimme.”

Taaleri kylläkin kertoo tiedotteessaan tavoitekoon olleen 300 miljoonaa.

2 tykkäystä

Hyvä huomio, tosin edellisen kierroksen jälkeen oli jo 320 miljoonaa kasassa.

Näin on, ja joka tapauksessa Indereskin odottaa seuraavan rahaston olevan aivan eri kokoluokkaa. Näytön paikka siis Taalerille.

1 tykkäys

Joo tässä meillä epäselvä viestintä :raising_hand_man:

Tosiaan alunperin minimitavoite oli 300m, mutta yhtiö on itse puhunut 350m tavoitteesta kun myynti on mennyt hyvin. All in all tuo toteuma on hyvä ja yhtiö löi SW2 rahastolla oikeasti läpi kansainvälisten/isojen sijoittajien puolella. Nyt kunhan rahaston sijoitustoiminta vaan onnistuu, niin latu on auki SW3 skaalautuvuudelle.

9 tykkäystä

No ihan perusteltua puhua ennemmin todellisesta tavoitteesta kuin yhtiön viestinnässä käytetystä. Mielenkiintoista nähdä, riittääkö lähitulevaisuudessa tuottoisia sijoituskohteita kaikelle sille valtavalle rahamäärälle, joka on tyrkyllä vihreään energiaan. Näetkö @Sauli_Vilen tässä uhkia, vai luotatko Taalerin osaamiseen?

3 tykkäystä

Selittäkääs hölmölle miten tämä liittyy Taaleriin?

Pieni rahasto, mutta mielenkiintoinen lisä.

https://tools.eurolandir.com/tools/Pressreleases/GetPressRelease/?ID=3927941&lang=fi-FI&companycode=sf-taalb&v=

3 tykkäystä

Ja vielä Sauli-Matiaksen kommentit samaan tiedotteeseen:

Pahoittelut luvattoman pitkästä vastausajasta, olin lomalla pari viikkoa tässä välissä :sweat_smile:

Jos katsotaan isoa kuvaa, niin globaalissa energiamurroksessa kyllä riittää tekemistä/kohteita kaikille halukkaille. Suurempi ongelma on OIKEIDEN kohteiden löytäminen ja niistä riittävän tuottotason saanti. On selvää että sektorille virtaa tällä hetkellä valtavia määriä pääomia (nollakorot + ESG) ja tämä painaa tuottotasoja alaspäin. Valmiiden omaisuuserien (esim. tuulipuisto) hinnat ovat karanneet aika pahasti ja niistä on vaikea saada hyviä tuottoja. Hyvien tuottojen saamiseksi pitää siirtyä ketjussa eteenpäin, eli pitää mennä ns. “gryndiin” mukaan. Esim. tuulipuiston rakentaminen nollista (maan hankinta, luvitus, infra etc.) on jo sellainen prosessi, että tässä kohtaa ketjua on huomattavasti vähemmän kilpailua. Samalla kuitenkin tässä joudutaan ottamaan myös selvästi enemmän riskiä.

Mitä pidemmälle arvoketjussa mennään, niin sen enemmän tiimin merkitys korostuu. Kärjistäen voi sanoa, että valmiita tuulipuistoja voi vaikka meikäläinen rahastomanagerina lähteä shoppailemaan, mutta tässä lisäarvo jää kyllä ohueksi. Vastaavasti jokainen voi kuvitella mitä tapahtuisi jos meikäläinen lähtisi sähläämään tuulipuistoa pystyyn nollista vaikka Kreikkaan. Taalerin energiatiimihän on ihan euroopankin tasolla kova ja track-record aiemmista hankkeista on hyvä ja tämän johdosta olen kyllä itse varsin luottavainen, että yhtiö pystyy sijoittamaan pääomat järkevästi.

Kannattaa btw katsoa EAB:n esitys kuukauden takaisesta sijoitusillasta. EAB avasi siinä hyvin tuota energiasijoitusten tuoton jakaumaa ja koko energiamurrosta:

13 tykkäystä

Kiitos hyvästä vastauksesta! Toivotaan että Taalerin energiatiimi on kunnolla sitoutettu. Katsoin EAB:n esityksen - toimari puhui “vaikeasta lajista, jossa kilpailu kasvaa koko ajan”. He eivät näköjään uudiskohteisiin sijoita, vaan pyrkivät viilaamaan uudistamisvaiheessa olevien kohteiden tuottoja paremmiksi samaan tapaan kuin kiinteistösijoituksissa.

Economist-lehti kirjoitti aiemmin tässä kuussa: “This sudden shift in how resources are allocated is causing stresses and strains as demand surges for raw materials and a scramble occurs for the few projects with regulatory approval. We calculate that the price of a basket of five minerals used in electric cars and power grids has soared by 139% in the past year. Timber mafias are roaming Ecuadorean forests to find balsa wood used in wind-turbine blades. In February a British auction of sea-bed rights for offshore wind farms brought in up to $12bn because energy firms rushed to get exposure whatever the cost. The shortages extend to finance: as a mass of money chases a few renewable-energy firms, valuations have been stretched into bubbly territory.”

UK:ssa siis nimenomaan kyseessä gryndausvaiheen alku. Vähän tulee mieleen operaattorien UMTS-lisenssihankinnat, jos joku nyt vielä sellaiset muistaa. Mutta niinhän se on, että tiimin osaaminen korostuu varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa muut ovat valmiita maksamaan mitä tahansa.

4 tykkäystä

“Rahasto ylittää selvästi tavoitteensa ja lähes kaksinkertaistaa sijoittajien sijoittaman pääoman.”

13 tykkäystä

Tällainen peliliike tällä kertaa, tuli ainakin itselleni täysin puskista. Riskiähän tässä Taalerin näkökulmasta saadaan luultavasti jaettua ja isommat muskelit taustalle.

Taalerin osuus pääomituksessa on tiedotteen mukaan 2,5 miljoonaa euroa ja omistusosuus 17,6 prosenttia.

10 tykkäystä

On kyllä mielenkiintoinen liike – ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä miten markkina ja analyytikot ottavat tämän vastaan. Taalerin osuus tuosta pääomituksesta on kuitenkin maltillinen.

En muista linjattiinko Taalerin uudessa strategiassa mitään Fellow Finance osalta? Se kuuluu käsittääkseni kuitenkin ei-strategisiin sijoituksiin eli varmaan jollain aikavälillä tästä uudesta kokonaisuudesta voitaisiin irrota ihan hyvällä hinnalla (varsinkin jos tuo yhdistynyt Fellow pankin liiketoiminta saadaan hyvälle kasvu-uralle).

EDIT: Pitkän aikavälin tavoitteet tuntuvat ainakin olevan Hesarin artikkelista poimittuna kunnianhimoiset https://www.hs.fi/talous/art-2000008124204.html (joku finanssisektoria laajemmin tunteva voi varmaan ottaa tähän paremmin kantaa)

  • ”Fellow Pankki aikoo tavoitella pitkällä aikavälillä yli 15 prosentin oman pääoman tuottoa ja yli 20 prosentin liikevoittotasoa.
  • Erityisesti ensimmäisenä kahtena vuonna luottokannan voimakkaan kasvun ja etupainotteisten asiakashankintakustannusten odotetaan rasittavan kannattavuutta.
4 tykkäystä

FF oli liipasinlistalla. Taalerin pääomamarkkinapäivässä ei-strategisista omistuksista irtautumisen ennakoitiin tapahtuvan 2021-2022. Ainakin johto toteuttaa strategiaa, vaikka FF:n lapuista ei ole vielä päästy eroon.

Laitan alla Taalerin factsheetista kopsatun listan, päivätty ilmeisesti vuodenvaihteeseen:

  • Non-strategic investments include shares in Fellow Finance Oy, Inderes Oy, Mobify Invoices Oy, Ficolo Oy, Rauma Marine Constructions and Oima Oy, among others. In addition, non-strategic investments include a loan granted to the Barrie real estate project in Canada

Sauli taitaa vielä lomailla, mutta olisi mukava kuulla mihin asentoon Taalerin, FF:n ja Evlin liike pyöräyttää pitkään puhuttua konsolidaatiokehitystä. Laitetaanko uuteen pankkiin vielä jonkun muun divestoitavat pankkitoiminnot vai olisiko “F-Pankki” itse ostokohteena?

2 tykkäystä