Taaleri sijoituskohteena

Ymmärrän näkökulman hyvin. Varoivaisesti toin esille, että siellä on mielestäni muitakin merkittäviä omaisuuseriä, mutta Garantia se kassavirtakone siellä pohjalla. Nostoni omistuksissa otin esille osaksi siksi, että AC Investillä voi olla suunnitelman poikasta yhtiön varalle.

5 tykkäystä

Hitto, muita omaisuuseriä kuin Garantia? Eipä huudella niistä muille. :wink:

Pitänee pyrkiä tutustumaan Taaleriin, mutta ei ole aikaa mennä ihan kiusallisen iholle. Itse asiassa ei ole mitään tarvetta lähempään tutustumiseen, kun omistamisen kriteeri täyttyy jo muutenkin.

Juurikin sijoitusfilosofiaan kuuluu pelaaminen aina varman päälle fundan suhteen, mutta kasvukerroin kuuluu nykyisin jo KISSx2-laskelmaan. :kiss: :kiss: Siitä enemmän joulun jälkeen. Onnellista Joulun odotusta! Arkihuolesi nyt jo heitä.

2 tykkäystä

@Juurikki haluatko avata tuota edellisellä kerralla reisille mennyttä projektia? Itsellä mennyt ohi.

Kiitos huomautuksesta. Pitäisi aina muistaa heitellä hieman ymmärrettävämpiä kommentteja. Luin oman viestin ja yllätyin, kun siinä ei ollut mitään Fellow Financeen heitetyistä miljoonaluokan hyvistä rahoista aiemmin hapanneiden huonojen rahojen päälle, enkä muiden tappiollisten sijoitusten, kuten Mobifyn tilanteesta. Onneksi Inderes-omistus sentään oli onnistunut.

Kuten aiemmin tulijo kerrottua, Juurikkia kiinnostaa Taalerissa Garantia ja sen uskomaton tuloksentekokyky ja liiketoiminnan alueellinen laajentaminen. Energiajutut ovat pitkässä puussa. Hyvin ilmeisesti sielläkin menee, mutta ei jaksa seurata.

2 tykkäystä

Keskustelun avaus meni vähän allekirjoittaneella ihon alle, Piti ihan tarkistella omaa sijoitus casea, sillä tuo 0,5€ ja 10€ antaa vähän korkeahkon P/E 20 ja piti ihan tarkistella onko siellä muuta. Jotenkin itsestä tuntuu, että Garantia ja Energia ei kuulu samaan koriin ja KISS tuntuisi ihan hyvältä…idealta. :heart_eyes: :smiling_face_with_three_hearts: Hyvää joulun odotusta sinnekin.

1 tykkäys

Niin P/E 20 vaatisi hyvät tulevaisuusperustelut. Nythän se on P/E 15-16 välillä, joka sekin on korkeahko meille varman päälle sijoittajalle. Vaikka uusiutuvan energian rakentaminen lämmittää Juurikin sydäntä, niin se on sittenkin sitä varmaa tylsää perustoimintaa. Ei aiheuta hinkua perehtyä asiaan. Taalerissa ainoastaan Garantia voi lentoon lähdettyään moninkertaistaa pörssikurssin. Tästä syystä voi Taalerin P/E 15-16 -tason hyvin hyväksyä.

Inderes on ollut Taalerille onnistunut sijoitus. Taalerin viime vuoden lopun taseessa Inderes-osakkeiden hankintahinnaksi kerrotaan 448 000 euroa ja arvioksi käyvästä arvosta vajaat 1,5 miljoonaa. 25 euron osakekohtaisella hinnalla Taaleri saa Inderesistä irtautuessaan 2,5 miljoonaa euroa, ja sille jää vielä pitkälti yli miljoonan hintaiset osakkeet.

Yritin näin Taalerin omistajana etsiä julkisista lähteistä balsamia haavoihin, kun Inderesin IPO jäin itseltä välistä. Karo oli kirjoittanut tuossa artikkelissaan Taalerin tekevän kohtuullisen hyvän tilin irtautuessaan annin yhteydessä. @Sauli_Vilen osannee sanoa, paljonko Taalerilla alunperin oli osakkeita ja paljonko Taalerille vielä jää? Tämä reipas avaus listalla vauhdittanee irtaantumista, sillä kysyntää osakkeelle tuntuu olevan ja hintakin puoltaa ei-strategisen omistuksen myyntiä, vai kuinka?

Itse haarukoin tuosta Karon tekstin perusteella karkeasti, että 2,5 milj. + varovainen 1,5 milj. tämän päiväisellä päätöskurssilla tekisi noin 14-15 senttiä per osake. Onko jollain tarkempia kalkyylejä tehtynä?

8 tykkäystä

Ei nyt sen tarkempia, mutta jossain vaiheessa eilistä päivää laskin, että taalerin inderesien eilien arvonnousu oli noin miljoona euroa. Kun sen suhteuttaa 300 miljoonan markkina-arvoon, huomaa ettei asialla ole merkitystä kuin prosentin kymmenysten verran.

2 tykkäystä

Eikö inderesillä ollut osto-optio (oikeus muttei velvollisuus) 25e hintaan taalerilta, joten taaleri ei taida kurssinousuista juurikaan hyötyä?

2 tykkäystä

Taaleri omistaa n.100k osaketta, inderesin optio ostaa 50k. 50k taaleri voi myydä vaikka markkinoille tänään.

6 tykkäystä
3 tykkäystä

Hieman yllätti ainakin allekirjoittaneen :thinking: Olisi kiva kuulla todelliset perustelut tälle toimarinvaihdokselle. Syitä kun voi olla monenlaisia.

Edit: Lindahlin työhistoriaa kun katselee, niin tämä tj-position aika Taalerilla ei juurikaan poikkea hänen aiempien positioiden pituuksista.

https://fi.linkedin.com/in/robin-lindahl-5a4b126

1 tykkäys

Yllätti kyllä itseni myös. Jopa hieman huolettaa, että Robin jää tehtävästä pois välittömästi, ettei vaan olisi jotain operatiivista epäonnistumista tai foul playta kyseessä :thinking:

Edit. Lähtökohtaisestihan irtisanomisajat toimarivaihdoksissa ovat min. 1-2 kk jos en nyt täysin valehtele (saa korjata jos näin)

1 tykkäys

Toimitusjohtaja ei ole koskaan työsuhteessa eli minkäänlaista irtisanomisaikaa ei ole. Toinen asia on sitten se, miten tehtävästä irtautumisesta sovitaan hallituksen ja toimarin kesken. Eiköhän tähän kuulla jokin selvennys tämän päivän aikana, mihin tämä liittyy. Ainahan myös toimitusjohtaja voi irtisanoa itsensä.

4 tykkäystä

Hallitus katsoo, että yhtiö on edennyt varainhoitoliiketoiminnan myynnin ja strategian uudistamisen myötä uuteen vaiheeseen, ja se näkee Peter Ramsayn olevan oikea henkilö johtamaan Taalerin uudistetun strategian toimeenpanoa.

Ramsay (syntynyt 1967) on työskennellyt viimeksi perheyhtiö Veikko Laine Oy:n sijoitus- ja talousjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Sitä ennen hän toimi FIM Oyj:ssä konsernin toimitusjohtajana ja sijoitusjohtajana. Ramsay on toiminut kaikkiaan 30 vuoden ajan monipuolisissa finanssi- ja sijoitusalan johto- ja asiantuntijatehtävissä.
kuva


Minusta yhtiö kommunikoi aika selkeästi. En usko mihinkään dramatiikkaan, voi hyvinkin olla mahdollista, että Robinilla on kohta jo uus pesti.

En omista Taaleria.

9 tykkäystä

Yllättävä uutinen kyllä. Uusi toimitusjohtaja Peter Ramsay on siis työskennellyt tähän asti Taalerin suurimman osakkeenomistajan palveluksessa, joten olisi kiinnostavaa tietää, että kuka on tehnyt aloitteen tämän asian suhteen. Saulin kommenttia odotellessa - toivon mukaan hän saisi kuulla tarkemmin vaihdon taustoista omien lähteidensä kautta.

Edessä todella mielenkiintoinen q3. Garantiaan on vahva luotto yksittäisenä yksikkönä. Pääomarahastojen puolella kiinnostaa lähinnä kulupuolen kehittyminen ja rahastojen onnistunut jakelu kuluneella kvartaalilla. Kesä on hiljaista aikaa yleensä alalla, joten kulupuolen merkitys mielestäni korostuu ajanjaksolla.

Toimitusjohtajan vaihdoksesta: Tykkään todella paljon tästä liikkeestä, sijoittajana uskon Ramsayn olevan merkittävästi parempi vaihtoehto. Taalerin tiedottaminen on selkeää kautta linjan ja tuntuu ettei alunperinkään Robin ollut oikea mies johtamaan tätä yhtiötä. Vaikka viimeisimmässä haastattelussa hän viesti niistä asioista joita pitikin tehdä, edistymisestä ei ole tiedotettu juurikaan.

Uusi toimitusjohtaja omaa vahvan historian suurimman osakkeenomistajan palveluksesta, joten pidän erittäin hyvänä asiana hänen tuloaan yhtiöön.

3 tykkäystä

Pakko sanoa, että kyllähän tämä oli yllätys. Minusta Robin on onnistunut ihan hyvin ja Taalerin suorittaminen on tehnyt selvän tasonnoston hänen kaudellaan. Toki tämä on mitä näkyy ulospäin ja sisältäpäin tilanne voi olla toinen. Faktahan on, että tuo transformaatio vaihtoehtoiseksi tuotetaloksi on todella pitkä tie ja tosi vaikea hahmottaa mitkä asiat olisivat voineet edistyä nopeammin. Parempaa ja nopeampaa strategian toteutustahan tässä selvästi haetaan. En usko, että tässä mitään yksittäistä triggeriä on ollut, eli esim. Q3-raportista tuskin paljastuu mitään pommeja. Ramsayta en tunne henkilökohtaisesti, mutta CV:n puolesta vaikuttaa ihan hyvältä fitiltä tuohon rooliin.

Ohessa Taalerin kommentit AMWatchille:

“It is the most important duty of the board to hire and let go of a company’s CEO. We have come to a new phase in our own transformation after we sold our wealth management business [to Aktia] and are now facing the new world. The board now sees that Peter Ramsay is maybe a better choice for a CEO who can take the execution side [of the business] further”

15 tykkäystä

Ramsaylla ei ole mitään näyttöjä että olisi aikaisemmin menestynyt tällaisissa muutostilanteissa. Alkaa olla jo hieman ikääkin. Oli hetken aikaa FIMin Tj ja lopputuloksenhan kaikki tiedämme. S-Pankki pelasti uppoavan laivan. Käytävähuhujen mukaan Elomaa ei ole erityisen mukavan ja helpon miehen maineessa. Robin vaikutti hyvältä ihmistenjohtajalta ainakin. En tiedä sitten miten aatelismies onnistuu kun pitää hypätä rasvamonttuun…

4 tykkäystä

Taaleri sai vihdoin tuon RaVa -rakennelman purettua. Tämä on ihan positiivinen käänne mielestäni.

7 tykkäystä