Osakesijoittaminen

Tecnotree - Kohti miljardin markkina-arvoa

Hyvin paljon tähän vaikuttaa työntekijöiden markkina nykypäivänä - työtä on enemmän kuin tekijöitä on tarjolla. Paikkoja on hankala saada täytettyä. Esimerkiksi 1v sitten minulla oli hakijoita IT-alalle 32, nyt samaan tehtävään vain 3 kpl. Sama titteli ja ehdot.
Joudun osallistumaan rekryjen kriisipalaverissa tuon tilanteen vuoksi.

13 tykkäystä

Näitä paikkoja on ollut aika pitkään jo auki tuonne Bengaluruun. Ilmeisesti eivät ole saaneet vielä rekryttyä haluamaansa määrää, kun useat työpaikat ovat olleet auki jo useita kuukausia.

Täällä ovat aikaisemmin listattuna:

Toivottavasti saavat linkedinin kautta enemmän hakijoita ja työpaikat täytettyä. Joulukuussa avattu argentiinan R&D keskus varmastikkin on lisännyt työntekijöiden määrää jonkin verran, ja ehkä osaltaan hieman helpottanut rekrypaineita.

Työntekijöiden määrä on tecnolla lisääntynyt hyvin tasaisesti lähiaikoina, kuten viimeisimmästä rapsasta käy ilmi:

21 tykkäystä

Konsernin avainhenkilöt saavat optio-ohjelman mukaan täydet palkkiot, jos yhtiön markkina-arvo ylittää 1 miljardin 31.12.2026 mennessä. Pohdin, miten tähän miljardin markkina-arvoon voitaisiin päästä. Jos oletettaisiin, että kertoimet eivät nykyisestä nouse, niin tuloksen pitäisi kasvaa esimerkiksi näin:

image

Tuotoksi tulisi tämänhetkiselle osakkeenomistajalle 27 % per annum + 2022 - 2026 kassavirta.

Onko foorumilaisilla kommentteja tästä hahmottelusta?

Lueskelin laajaa raporttia. Tulipa mieleen, että liikevaihto ja nettotulosennusteet nousseet reippaasti tähän päivään tultaessa. En moiti ollenkaan analyytikkoa. Aika hankala case varmaan ennustaa. Mutta yhtiö yllättänyt jo monta kertaa positiivisesti.

image

63 tykkäystä

Hahmottelusi on hyvä, koska se pohjautuu optio-ohjelmaan - ja se taas on niiden ihmisten luomus jotka yhtiössä on kaikkein lähinnä sitä asioiden todellisuutta. Niiden ihmisten, joilla on ehkä parhain käsitys yhtiön asioista.

Olen käsittänyt että @Joonas_Korkiakoski:n ennusteet ovat päivittyneet ylöspäin ainakin saneerausohjelmasta poistumisen ja rahoitusaseman parantumisen aikaansaaman kasvun vauhdittumisen myötä. Käytännössä myynti on saanut isompaa vaihdetta silmään.

24 tykkäystä

Kannattaa kuitenkin huomioida, että optiot on sidottu nimenomaan markkina-arvoon, ei pörssikurssiun

Oliko optio-ohjelmassa joku korjausmekanismi, jos osakemäärä kasvaa ja markkina-arvon raja lähestyy tätä kautta?

Muutenhan voisi tavoitella markkina-arvoa vaikkapa maksullisella osakeannilla.

En ole tutustunut niin tarkkaan, mutta markkina-arvoa voidaan tosiaan kasvattaa monin eri tavoin, osakeanti, yrityskauppa, fuusio jne.