Tecnotree sijoituskohteena

Raportin lukuja ja muutamia poimintoja:


"Huolimatta Covid-19 viruksen aiheuttamasta poikkeuksellisista markkinaolosuhteista viime vuoden aikana saavutettu hyvä vauhti näkyi ennätyksellisenä vuosineljänneksenä – oikaistu liiketulos oli 2,3 miljoonaa euroa tai 23% liikevaihdosta, ollen paras ensimmäisen vuosineljänneksen tulos Yhtiön historiassa.

Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 9,8 miljoonaa euroa, ollen 3 % suurempi edellisvuoteen verrattuna.

Vuoden aikana kirjatut uudet tilaukset olivat arvoltaan 19,8 miljoonaa euroa. Tilauskanta kasvoi 10,0 miljoonaa euroa edellisen tilikauden lopun tilanteeseen verrattuna, ollen mukavalla 35,5 miljoonan euron tasolla. Tilauskannasta 56 % oli tavara- ja palvelutoimituksia ja 44 % ylläpitopalvelutoimituksia, kun taas edellisvuoden ensimmäisen vuosineljänneksen lopun tilauskannasta 73 % oli ylläpitopalvelutoimituksia. Kasvu tavara- ja palvelutoimitusten tilauskannassa on suora osoitus lisääntyneestä kiinnostuksesta markkinoilla ja tukee liikevaihdon kasvua.

Positiivinen kassavirta vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä vahvisti edelleen Yhtiön taloudellisesta asemaa. Investoinnit tuotekehitykseen jatkuivat ja olen tyytyväinen kuultuani kahden uuden tuotteen valmistuneen vuosineljänneksen aikana. Kasvanut panostus verosuunniteluun on myös alkanut tuottaa hedelmää pienempänä maksettujen verojen määränä, kuitenkin samalla liiketoimintaa kasvattaen.

Haluamme luoda uusia kumppanuuksia muiden esineiden internetin (IOT) palveluntarjoajien kanssa, kasvattaa kilpailuetuamme, tavoittaa uusia markkinoita ja vahvistaa asiakaskuntaamme maailmanlaajuisesti, jotta asiakkaamme voivat hyötyä kaikista Tecnotree Digital BSS Suite 5 -tuotteista sekä digitaalisten tuotteiden käyttöönotto-, toiminta- ja hallinnointivalmiuksistamme."

Tulevan vuoden suunnitelmat:
“Yhtiö vahvisti ja vakautti edelleen toimintaansa vuonna 2019 ja uudelleen aloitti kasvua tukevat investoinnit. Vuonna 2020 Yhtiö jatkaa panostustaan markkinoidensa kasvattamiseen ja kannattavaan kasvuun.”

Raportin voi lukea ja ladata Tecnotreen sivuilta.

5 tykkäystä

Kiitos Winston. Olin sellaisessa sijoitushurmiossa viime helmikuussa, että ostin jopa Tecnotreetä kun sen raportit näyttivät positiivisilta. Ajattelin, että hyvällä tuurilla tämän tyyppinen firma selviää laskusuhdanteista, jos sen asiakkaat eivät joudu maksuvaikeuksiin. Kurssia en ole uskaltanut katsoa, mutta ehkä pitäisi…

1 tykkäys

Tällä hetkellä on todella mukavassa nousussa ja koronan aiheuttamasta dipistä palauduttu lähes kokonaan :smiley:

2 tykkäystä

Hyvä tulos, joka lupaa myös hyviä näkymiä. Selittääkö joku tuota -6% tänään :smiley:

3 tykkäystä

Totta! Luulen, että kyse vain viime päivien voimakkaista nousuista. Nyt tasaillaan kurssia hieman. Ja ei näytä tällä hetkellä enää kuin -3% :thinking:

2 tykkäystä

Tää on semmonen maanisdepressiivinen osake jossa on kaksi kilpailevaa voimaa:
Ylöspäin = käänne menossa ja bisnes näyttää hyvältä
Alaspäin = saneerausohjelma tuo riskin siitä että jos korona hyydyttää menon niin voi mennä helposti nurin
Tähän kun lisää pienen vaihdon niin päiväheilunnat on isoja, tuntuu että aina on +/-3% minimi :smile:. Kai tällä moni varmaan myös pelailee pikavoittoja kun heiluu niin paljon. Jos selviää koronasta niin tuotot on isot, itsellä tässä niin vähän kiinni että nurinmenokaan ei venettä heiluta.

2 tykkäystä

Pitihän tätä hieman pelipaperiksi raapaista. Myyn sitten taas 0,25 tienoilla. Näinkö helppoa tämä on?

2 tykkäystä

Tecnotree taisi olla viime vuoden suurin nousija ja Q1 antoi hyvää näkymää tulevaisuudelle. Toivottavasti vuoden muillakin kvartaaleilla saataisiin hyviä lukuja ja lähtisi tämäkin osake kohti euroa :money_mouth_face: :smile:

2 tykkäystä

Tuloshan oli erinomainen, liikevaihdon kasvu oli hieman pettymys itselleni. Mutta kannattavaa kasvua. Eiköhän tälle saada pieni upside luulisin.

1 tykkäys

Morjes Dudes!
Itse olen tän osakkeen bongannu parin v takaa ja ottanut isot upit mutta en myöskään ole koskaan suostunut myymään… Se myyminen erittäin vaikeaa… mut joo siis en ymmärrä mitä varten nää paistit ei anna kurssin nousta vaan pienillä myynneillä pidetään tuon 0,2 alla. Tekis mieli painaa ton laidan lävite mutta katotaan nyt :joy: Mahtia että löysin tän ketjun niin rupee tuntemaan muutkin tecno fanit.

Nyt jotkut saa erittäin halvalla yritystä kun heikkohermosimmat sortuu myymään. Uskon erittäin hyvää Q2 tilauskantojen perusteella ja eipä tuo top 100 omistajalistakaan ole muuttunut. Tekulla nyt ollu pitkään hyvä flow ja yleisesti kun yritys saa sen on sitä vaikeaa pysäyttää. En usko myöskään että corona rokottaa juurikaan heidän toimintaa. Pystyy jengi tekee aika hyvin etänä noita hommia.

Eiköhän ne ostajat viimestään sit löydä ku alkaa laatu osakkeista katoamaan isot valuet.

:call_me_hand::beer:

3 tykkäystä

Moro ja tervetuloa foorumille :smile:

Jos Q2:lla saadaan taas hyvää tulosta tai sitten Q3:lla niin eiköhän tästä lähdetä ylöspäin. Vahva tuloskäänne menossa ja Q1-raportti oli erittäin vahva. Toki siellä pelottelee vielä menneisyyden peikot, esim. nämä oikeushaastot yhtiötä kohtaan.

3 tykkäystä

Tecnotree vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta kyllä. Eikö nämä teleoperaattoreiden palvelu- ja softatarjoajat ole nyt sitä ”kuuminta hottia”? Liikevaihto kasvaa, oikaistu liiketulos kasvaa ja tilauskanta ollut vahvassa kasvussa verrattuna vuoden takaiseen. Henkilöstöä ja tuotekehitysmenoja lisätään ja yhtiön viestinnän mukaan nämä ovat poikineet uusia tuotteita ja asiakkuuksia. Kysyntää Tecnotreen tuotteille näyttää olevan.

Koronavirus näyttää kiertävän Tecnotreen kauempaa, varsinaiset työt toteutetaan etänä. Hämärän peitossa itselleni miten asiakashankinta ja asiakassuhteiden ylläpito toimii, luultavasti kohtalaisen hyvin. Ja miten kriittinen koronatilanne on varsinaisesti Lähi-idässä tai Afrikassa. Vahva tilauskanta antaa varmasti myös puskuria, jos korona aiheuttaa suurempia murheita lyhyellä tähtäimellä.

Joka tapauksessa korona, saneerausohjelma ja ”viikingit” aiheuttavat omistajille harmaita jatkossakin. Jos joku on enempi perillä tästä omistajaporukasta niin mielenkiintoista olisi kuulla. Yrittivät ostaa firman ja sen epäonnistuessa jäivät katkeraksi vähemmistöosakkaaksi. Nyt kun eivät saaneet joitain yksittäisiä toimintoja ostettua niin heti uusi kanne pystyyn.

Yllätyin positiivisesti miten aktiivinen ja seurattu LinkedIn-profiili Tecnotreellä on.

5 tykkäystä

Ei siinä kauaa mennyt kun Tecnotreelta kuullaan taas. Miljoonadiilejä satelee :slight_smile:

Edit. Viikonloppuna pari uutta rekryäkin oli näköjään tullut.

8 tykkäystä

Muutama poiminta edeltävästä uutisesta :slightly_smiling_face:
“Uusi 3,35 miljoonan Yhdysvaltain dollarin arvoinen ostotilaus monivaiheisen käyttöönoton vaiheesta 1 laajentaa Tecnotreen pitkäaikaista kumppanuutta asiakkaan kanssa, jolla on Afrikassa yksi laajimmista asiakaskannoista.”
“Ensimmäisessä vaiheessa Tecnotree toimittaa Digital Convergent Billing System (DCBS) -ratkaisunsa ja Digital Accelerator Platform (DAP) -järjestelmänsä, joka tunnetaan nimellä Tecnotree Surge. Molemmat tuotteet on suunniteltu tukemaan liiketoimintatavoitteita ja lisäämään tuloja.”
“Tecnotreen DCBS-ratkaisu vähentää monimutkaisuutta, parantaa tarkkuutta ja nopeuttaa yhdenmukaisella laskutusratkaisulla, joka soveltuu kaikkiin liiketoiminta- ja palvelulinjoihin.”

Loistavaa, että Tecnotree on päässyt hyvin sisälle Afrikan markkinoille. Kehittyvä maanosa kaipaa ammattiosaamista ja kysynnästä ei tulevaisuudessa tule pulaa. Ihmisten elinolot nousevat modernien valtioiden tukiessa Afrikan kasvua ja kehitystä. Tecnotreen yhteistyöt ovat myös kestäneet hyvin ja pitkäaikaisia kumppaneja (kuten tämäkin) on saatu toimintaan mukaan.

4 tykkäystä

Kyllähän nämä tarjousvoitot kertonevat siitä että Tecnotreella on tarjottavanaan kilpailukykyinen tuote ja kilpailukykyisellä hinnalla.

https://etn.fi/index.php/13-news/10725-tecnotree-kaansi-murheen-nousuksi-2

Hyvä, lyhyt ja ytimekäs juttu pari viikkoa sitten taustoittaa muutosta :slight_smile:

6 tykkäystä

Tecnotree oli myös ilmeisesti päivittänyt rekrysivunsa, monta paikkaa tarjolla.

2 tykkäystä

Kiitos paljon hyvistä postauksista! Itellä tätä eniten tällä hetkellä salkussa :v:

2 tykkäystä

Pistin taskuun pikkusen (toimarin siis). Katsotaan kävisikö tuuri. Eipä jää ainakaan harmittamaan kokeilu, kuten Qt Groupin kanssa (kaikki kehui, muttei kehdannut ostaa - ja 6 kk myöhemmin +50 % :s).

1 tykkäys

Minkälainen rahoitustilanne tai lisärahoituksen tarve yhtiöllä on tällä hetkellä? Luin Inderesin raportin seurannan päättymisen yhteydessä hieman yli vuosi sitten ja siellä varoiteltiin sijoittajia diluutiosta sekä Fitzroy rahoituspaketin riittämättömyydestä. Lähinnä kun nyt ollaan päästy hinnassa nopeasti tasolle, jossa edellisen kerran yhtiö oli vuonna 2014, niin jos ottaisi avausposition ja takavasempaa iskisi diluutio voisi harmittaa kuin oravaa sateessa ilman käpyjä :sweat_smile:

4 tykkäystä

Tätä samaa olen itsekkin miettinyt… :slight_smile:

1 tykkäys