Tekninen analyysi (ei kyselyitä)

Voi tulla myös trendin käännös, kerran saatiin doji tähti eiliseltä, jonka johdosta käydään koittamassa tuota vanhaa vastustasoa. Huom., mun juttuja ei kovin vakavissaan kannata ottaa, sen verran noviisi näissä olen. Enemmän fundapuolen sijoittaja.

8 tykkäystä

weekly chartilla HYZN kävi koskettamassa taas wedgen ylälaitaa. Marraskuusta lähtien saatu tukea tuosta punaisella piirretystä trendiviivasta, enkä jaksa uskoa että tullaa näkemään enää alle 5,60$ hintoja.Toisaalta eipä nämä uskon asioita olekkaan eikä minun jorinoihin uskomista. Jos tuosta breikataan pihalla niin voidaan varmasti nähdä isompaakin liikettä ylöspäin?

15 tykkäystä

Toinen hyvin karhumainen näkökulma tähän. Piirsin trendiviivat 1D kynttilöiden runkojen päiden kautta. Wedgen leikkauspiste on tasolla -0.44 eli kuoleman syöksyssä ollaan vielä.

Hahmottelin seuraavat wedgen alareunan kosketus pisteet 2.60 ja 0.94. Tämä siis todellakin vain siksi, että hahmottuisi tämä huonompi skenaario.

21 tykkäystä

Mitä isompi timeframe käytössä, kun suunta/linjaviivoja piirretään, sitä epätarkemmiksi ja hankalimmiksi niiden luotettavuus käy. Weekly-tasolla muodostuu prosentuaalisesti isoja eroja sen suhteen, miten viivat piirtää (ihan pelkästään body/wick tai leikkauskohtien valinnat).
Itse käytän wedgeä sen vuoksi pääsääntöisesti pienemmillä timeframeilla. Itse ajattelen HYZN:in olevan daily uptrendissä, mutta konsolidoitumisvaiheessa. Ratkaiseva tukitaso on 6.03. Weekly-tasolla ratkaisevaa olisi uptrendiin siirtyminen, mutta sinne on vielä pitkä matka ponnistettavaksi. Ollaan seesteisessä vaiheessa kurssikehityksen osalta, mutta kiikun kaakun roikutaan daily-tasolla vielä uptrendissä. Mikäli 6.03 rikkoontuisi, sen alla on heti weekly support 5.71, mikä on heti vaaravyöhykkeessä. Näiden alle päätyminen saisi varmasti bearit liikkeelle.

28 tykkäystä

Voisiko tuossa kuvassa olla H&S kuvioo tulossa? :thinking:

1 tykkäys


Mielipiteitä SE:n mahdollisesta pompusta näiltä tasoilta?

3 tykkäystä

Lähtökohtaisesti HS kuviota kannattaa etsiä huipuista, ja IHS kuvioita pohjista.

HS ajatellen (poissulkien trendisijainnin) en näe vasenta hartiaa. IHS ajatellen kunnollinen kaulalinja vaikea hahmottaa.

1 tykkäys

Aivan. IHS tarkoitin. :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

Caverion. Trendin alalaitaan saatu kosketus, päivätason trendi kääntynyt nousevaksi ja myös viikkotasolla (kuvassa) tehdään seuraavaksi HH. Teknisesti näyttää houkuttelevalta omaan silmään.

Fundapuolella, edelleen, potentiaalinen käänneyhtiö. Tarvitsisi myös koronan hellittämistä jotta tuloskunto saataisiin täysin ulosmitattua.

@SijoitusSeppo itse oon piirtänyt tuon laskevan trendin päivätasolla vartalosta vartaloon, jolloin ylitys olisi jo tullut. Lisäksi takana päivätasolla LL → HH → HL → seuraavaksi HH.

Eli näin.

image

9 tykkäystä

Toisaalta päivätasolla laskukanavassa ja juuri kosketus yläreunaan. Seuraavaksi tekemään uutta LLää? Malttaisin itse kyllä vielä hetken ennen kuin lähtisin tätä longiksi teknisestä näkökulmasta ostamaan.

10 tykkäystä

S&P500 on noudattanut joulukuun heilunnassa usein erilaisia viivoja hienosti, joista on voinut löytää hyviä treidipaikkoja. Marraskuussa oli myös yksi RSI-divergenssi 6h kynttilöillä nähtävissä, jonka jälkeen indeksi ottikin syvän kyykyn.

Tällä hetkellä myös RSI-divergenssi näkyvillä 6h kynttilöillä (keltaiset vahvat viivat), saas nähdä tuleeko tiputusta. Myös muut näkemykset tervetulleita. Toivotaan kuitenkin tammirallia :slight_smile:

6 tykkäystä

Voxturia tuli vihdoin silmäiltyä ja piirreltyä monenmoista omaksi huvikseni charttiin. Saatoin viettää puuhassa liikaakin aikaa sillä suggestoin itseni uskomaan tilanteen olevan (tiedän että epätäydellisiä kuvioita) käänteinen head & shoulders kupin ja kahvan sisällä, joista molemmat patternit breikattu… Voisitteko please kertoa karhunäkemyksiä ennen kuin lyön edesvastuuttoman suuren betsin swingiin :smirk:

4 tykkäystä

Älä ainakaan IH&S kuvion puolesta laita panoksia; Sitä haetaan vain laskutrendin loppupuolella. Ehkä tuosta C&H saa piirrettyä. En tunne yritystä, mutta ottaen huomioon että nousua on tapahtunut 2020 kesästä ~500% ja 2021 kesästäkin reilut 100% niin aika kovat nousut on jo takana.

5 tykkäystä

En ole expertti mutta eikö tuo ole aika pitkä aikaväli patternin muodosteluun TA:n näkökulmasta… Suosittelen pingaamaan pari osaajaa… @DayTraderXL @T3r00 @SijoitusSeppo @Lexus @MoneyWalker vaikkapa esimerkiksi

4 tykkäystä

Kyllä tuohon cupin ja kahvan voi piirtää. Nyt on bull flag. 1.17 olisi loistava paikka kääntyä osoittamaani suuntaan

16 tykkäystä

En ole koneen äärellä, mutta puhelimella katsomalla IHS kunnon kaulalinjalla näyttää liian haastavalta. Tosiaan C&H voisi hyvinkin olla. Onko breikattu kunnon volyymilla ja testataanko nyt breikkauslinja?

3 tykkäystä

Kuviot tosiaan epätäydellisiä joten täsmällistä breakpointtia vaikea hahmottaa pikselin tarkkuudella, mutta loka-marraskuun pienivolyymisen luisumisen jälkeen joulukuun nousu paljon pirteämmällä volyymillä

Tällainen kohtalaisen nätti C&H tuli vastaan

1 tykkäys

Lähinnä tuossa on monthly-tasolla muodostumassa Cup, mutta se edellyttää vielä nousua lähemmäksi 1.43 tasoa. Se olisi kyllä erittäin vahva bullish early signal, koska ollaan ATH-tasolla ja C&H on nimenomaan nousun jatkumista ennustava. Kun Cup on muodostunut, pitää kahva muodostua parin kuukauden ajalla minimissään, joten tämä on hyvin hidas liikkeinen pattern tässä vaiheessa.
Weekly teki bull trend changen, joten onhan tuokin jo vahvasti bullish. Ollaan lähdellä weekly overbought, joten lähinnä tuossa seuraavaksi odottelisin hieman jäähtymistä ja sen jälkeistä nousun jatkumista. Tässä kohtaa ostaminen on vähän jo yliajalla, joten ainakaan itse en hätäilisi. Nousun jatkuminen edellyttäisi kyllä jotain funda-tapahtumaa ja kasvavaa bull volumea useamman päivän ajalla.

17 tykkäystä

Kiitos vastauksesta. Uteliaisuudesta; viittaatko weekly overboughtilla kenties rsi-indikaattoriin vai mihin?