Kaarinassa toimiva tietoliikenneyhtiö Teleste siirtää kokoonpanotoimintaa Yhdysvalloissa sijaitsevaan logistiikkakeskukseensa.
Yhtiö valmistaa tietoliikenneverkkojen vahvistimia.
USA:n määräämät tullit vauhdittivat siirtoa, kertoo Telesten operatiivinen johtaja Esa Korolainen.
– Tämä varmasti olisi tapahtunut ilman Trumpin tullejakin, mutta ei käy kieltäminen, etteikö se olisi tuonut lisää vauhtia ja tarvetta paikalliselle tuotannolle.
Korolaisen mukaan yritysmaailmassa vallitsee nyt epävarmuus siitä, mihin Trumpin tullit ja niistä seuranneet pörssinotkahdukset talouden suuntaa vievät.
– Pitää olla ketterä liikkeissään, mutta ei saa tehdä hätiköityjä päätöksiä. Hätiköinnillä viittaan siihen, että tehdään isoja investointeja ja sitten todetaan, että investointi tuli tehtyä väärään paikkaan.
Jutussa olevassa videossaTelesten operatiivinen johtaja Esa Korolainen kertoo, että heillä on tuotantovolyymit kasvussa ja lisärekrytointia on tehty talven aikana
Vaikka nyt tullisekoiluun pientä aikalisää saatiin, on kyllä todella hyvä, että Teleste lähti heti alkuvuodesta rakentamaan paikallista varastoa ja kokoonpanoa jenkkeihin, kuten Q4-tuloksen yhteydessä jo kerrottiin.
Tässä vielä Telesten kommentteja 4.4.2025 julkaistusta Turun Sanomista:
Telesteltä saatiin eilen uudet taloudelliset tavoitteet. Näitä yhtiöltä onkin vuosien mittaan useaan otteeseen toivottu, kun aiemmin yhtiöllä ei ole ollut julkilausuttuja tavoitteita. Tavoitteiden valossa yhtiön kunnianhimon taso on selvästi meidän nykyisiä ennusteita korkeammalla. Mikäli näihin ylletään, niin osakekin on tuossa vaiheessa hyvin eri tasoilla kuin tänä päivänä.
Atte ja Roni ovat antaneet ennakkokommenttinsa, kun Teleste raportoi Q1-tuloksensa keskiviikkona.
Yhtiö on ennakoinut kuluvan vuoden tuloksen painottuvan toiselle vuosipuoliskolle, jolloin Broadband Networksissa Pohjois-Amerikan kasvavien volyymien lisäksi ensimmäisiä DOCSIS 4.0 -toimituksia tehdään Euroopassa. Q1:n osalta odotukset ovatkin näin ollen vielä varovaisia ja ennustamme liikevaihdon ja tuloksen laskevan kohtuullisen hyvästä vertailukaudesta ennen kasvuneljänneksiä. Yhdysvaltojen tullit ja kauppasota luovat epävarmuutta Telesten Pohjois-Amerikan valloituksen ylle, ja raportista haetaankin erityisesti tilannepäivitystä ja näkyvyyttä tämän teeman ympärille.
Tässä on Aten pikakommentit Telesteen aamun tuloksesta.
Teleste raportoi aamulla odotuksiamme vahvemman Q1-tuloksen, kun Public Safety and Mobility teki erittäin vahvan tulosparannuksen alkuvuodesta. Broadband Networksissa saadut tilaukset jatkoivat vahvaa kasvuaan Pohjois-Amerikan vetämänä, mikä tukee loppuvuoden kasvua. USA:n tuontitullit luovat loppuvuoden ylle vielä epävarmuutta, mutta kokonaisuutena Teleste on etenemässä hyvin kohti tälle vuodelle ennustamaamme tulosparannusta.
Nyt on alkanut viime neljänneksinä aika mukavasti näkyä Pohjois-Amerikan kasvavat investoinnit ja Euroopan verkkolaitemarkkinan asteittainen elpyminen Broadband Networksin tilauksissa. Vuoden loppua kohti tämän pitäisi alkaa heijastua myös liikevaihtoon. Teleste myös tehnyt hyvää työtä kulurakenteen tehostamisen kanssa viime vuosina, ja lähivuosien tuloskasvulle onkin luotu hyvä perusta volyymien lähtiessä kasvuun
Hienoa myös, että @EsaHarju on saatu nyt foorumille. Uskoisin, että häneltä on nyt mahdollisuus saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin jatkossa