Tesla - johtava tulevaisuuden autovalmistaja?

Tulihan se sieltä epäilyistä huolimatta :blush:

13 tykkäystä

Paljon on Teslalla asioita kehitteillä, tässä Karilta muutamia mitä jäädään odottamaan. Ei ole tylsää päivää tämän osakkeen kanssa :sunglasses:

6 tykkäystä

Nyt kun Teslan kurssista on karissut pahin hype ja ollaan varsin realistisella tasolla, päätin hypätä keskiviikkona kelkkaan ensimmäistä kertaa pienellä 10 osakkeen erällä. Mielenkiintoinen yhtiö eikä ole tylsää päivää näköpiirissä.

Näen Teslan kilpailijoista kovimman potentiaalin Polestarissa. Joku muukin on samaa mieltä kun kurssi on tuplaantunut vajaassa kuukaudessa. Yksi hyvä esimerkki siitä, että ei kannata rakastua vain yhteen yhtiöön vaan seurata laajasti millaisilla arvotuksilla muita alan yhtiöitä on tarjolla.

Soros on vissiin tankanut viime aikoina reilummin Teslaa joten ihan hyvässä seurassa ollaan kaiketi.

11 tykkäystä

Tämä on FSD Betan viimeisin tilanne

6 tykkäystä

Itseä vähän edelleen mietityttää Muskin ulostulot ja minkälaista mainehaittaa Tesla siinä sivussa ottaa. Kaikella kun on tapana vaikuttaa kaikkeen.

4 tykkäystä

En ole juuri Teslan toimitusaikoihin tutustunut, mutta Polestarin saa vissiin aika nopeasti. Elokuussa tilattu tuli tutulle viikko sitten. Aika hyvin se. Varmaan tuossa vahvuus moneen eurooppalaiseen nähden?

3 tykkäystä

FSD wide beta oli juuri niin non-event kuin arvelimme. Ihan sama juttu kun joskus Tesla ottaa betan pois nimestä. Sitten kun HW4 tulee, alkaa sen hehkutus …

2 tykkäystä

Eteenpäin on tultu jos katsoo 2 vuoden takaiseen beta versioon… Mitenhän FSD jyllää 2 vuoden päästä? Suunta ainakin oikea.

7 tykkäystä

Itseasiassa erot 2v taakse ei ole todellakaan mitään järisyttävän suuria eikä todennäköisesti seuraava 2v tule muuttamaan tilannetta radikaalisti.

Oma arvaus on että seuraava radikaali muutos tulee aikaisintaan HW4:n mukana, mahdollisesti mukaan ympärään joku Lidar-mainen sensori mutta eri nimellä etti narsisti Elon menetä kasvojaan.

14 tykkäystä

Muskilta kysyttiin joskus noin vuosi sitten: kuinka vaikeaa ajaminen / sen automatisoiminen on. Musk vastasi, että ajaminen on suhteellisen helppoa, voit esimerkiksi kuunnella musiikkia samalla kuin ajat ilman sen kummempaa miettimistä.

Tämä on mielestäni totta 99% ajasta, mutta se jäljelle jäävä osuus on kymmen- tai satakertaisesti vaikeampi ongelma. Säännöllisesti ajaessa tulee vastaan tilanne, joka vaatii normaalilta ihmiseltäkin vaativampaa miettimistä. Esimerkiksi jos edessä on pysähtynyt auto eikä kunnollista näkäyhteyttä ole ohitukseen. Siinä joutuu miettimään onko auto pysähtynyt lopullisesti vai hetkellisesti, millainen riskitaso on mennä vastaantulijan kaistalle katsomaan onko tilaa ohittaa jne. Toisin sanottuna ajaessa tulee säännöllisesti tilanteita, joiden ratkaisu botilta vaatii erittäin tasokasta yleistä tekoälyä. Yleinen tekoäly (AGI) on vielä erittäin alkeellista tänä päivänä, ei lähimainkaan ihmisen tasolla.

Voidaanko lvl 4-5 autonomisia ajoneuvoja hyväksyä ilman tasokasta yleistä tekoälyä? Pilotti ohjelmia rajatuilla alueilla on ollut, mutta en ihmettelisi jos lopullinen autonomian ratkaisu vaatisi tämän. Jos näin on, kestää robotakseissa/empty driver seat ajossa vielä pitkään.

7 tykkäystä

Miettinyt samaa. Aika pienistä nyansseista voi päätellä asioita toisen autoilijan käyttäytymisestä… Luulisi että car2car-kommunikointi olisi tässä suuri apu ja teknisesti täysin mahdollista, kunhan joku standardi syntyisi? Tesla Car to Car Communication – TeslaTap

Tästä ei kovin paljoa ole taidettu puhua enkä pikaisella googlauksella löytänyt mitään Tesla-spesifiä…

1 tykkäys
5 tykkäystä

“One focus of the redesign codenamed “Highland” is to reduce the number of components and complexity in the interior of the Model 3”

Miten se mahtaa olla mahdollista? Sisätilat on jo nyt niin askeettiset että hankala keksiä mitä sieltä voisi vielä poistaa :rofl:

Ps. omistan Model 3:n.

14 tykkäystä

Yllättävän vähän keskustelua on ollut Tesla Semi delivery eventistä joka on 1.12. Miksiköhän? Onko jäänyt muun turhan kohinan alle? Itsestäni tämä on todella merkittävä tapahtuma. Lähteehän siinä laivue maanteille tuotantokäyttöön Pepsi Co:n toimesta sähkörekoilla joiden range on 800 kilometriä miltei 37t hyötykuormalla.

20 tykkäystä

Tämän lähteen mukaan hyvin menee, niin kuin pitääkin!

11 tykkäystä

Jep! Jos Kiinan kysyntäongelma näyttää tältä, niin I’ll take it. :sunglasses:

Ensimmäisten kahden kuukauden jälkeen mennään Kiinassa reilusti kohti kaikkien aikojen parasta kvartaalia. Toki delivery waven tasoittaminen näkynee joulukuun aikana.

Tässä siis vain Kiinan myynti (pl. vientiautot).

@everlaastia @MiamiFan

Tarkoitatko tätä vaporware rekkaa, jota ei TSLAQ:n mielestä pitänyt koskaan edes tulla myyntiin, etenkään näillä spekseillä? :rofl:

14 tykkäystä

Ja toinen vaporware-malli, joka ei ole koskaan tulossa joidenkin mielestä, on sittenkin tulossa. Indra mainitsi gigaprässin kokoamisen LinkedInissä ja Teslan career-palstalla on kova rekryäminen Cybertruckin tuotantoon käynnissä.

14 tykkäystä

Jahas vuoden foorumitauon jälkeen näyttäisi keskustelu menevän samaa rataa.

Härät edelleen oikeassa ja Karhujen pelot/toiveet ei näytä toteutumisen merkkejä.

Yhtiön kehitys näyttää lupaavammalta kuin vuosi takaperin vaikka makro painaa.

12 tykkäystä

Onhan tuossa vuodessa jotain kurssille ainakin tapahtunut.
image

Omat karhuilut ainakin kohdistuneet vain arvostustasoihin. :wink:

13 tykkäystä

Kurssi laskenut forumtauon aikana 50% ja härät vaan olleet oikeassa.

Kovaa touhua, hei!

15 tykkäystä