Tesla - johtava tulevaisuuden autovalmistaja? (Osa 1)

Taisi olla niin että kapasiteettia kasvatetaan myös nykyisiä tehtaita laajentamalla?
Toki joku uusi varmaan vielä Mexicon lisäksi tulee. Myös juurikin Monterey tehtaalla valmistettava “model2” on tarkoitus olla se malli jota valmistettiin sitten ihan eri teholla ja uudelta pohjalta.

Näin on sanottu varmaan niin kauan kuin Tesla on ollut olemassa ja tähän asti näyttää siltä että karhut ovat olleet pahasti väärässä. Täälläkin samat hahmot vuodesta toiseen ennustaneet ties mitä ongelmaa mutta voittokulku näyttää vaan jatkuvan. Jossain vaiheessa tilanne voi toki kääntyä mutta näin peräpeiliin katsoen karhuilu näyttäytyy hyvinkin koomisena.

En ole sijoittanut Teslaan yhden kvartaalin tai yhden vuoden tuotannonkasvun perusteella vaan Teslan pitkän aikavälin potentiaalin vuoksi. Tähän mennessä se on toiminut.

En ole täällä sen takia että saisin jonkun pään käännettyä Teslan suhteen. Kysehän on loppujen lopuksi uskosta. Tehostuuko tuotanto? Saadaanko tuotantoa skaalattua? Ratkaistaanko FSD? Kasvaako energia-divisioona? Saadaanko Optimuksesta myyntituote? Who knows? Itselläni on siinä mielessä hyvä tilanne Teslan suhteen että olen voittanut jo, kävi miten kävi. Mikä lie karhujen tilanne?

6 tykkäystä

Kaikenlaista taas. Karhut ovat pääasiassa argumentoineet Teslan liiketoimintaan liittyen viimeiset pari vuotta (sen ajan kun täällä on ollut sijoittajia), että Tesla ei voi jatkaa 50 % kasvua seuraavat 10 vuotta ja tälle kasvulle on tullut varsin nopeastikin stoppi. Sen lisäksi on argumentoitu, että hinnat eivät voi pysyä näin korkealla, koska kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Noh mitenkäs kävi? Hinnat lähtivät merkittävään laskuun. Sitten päästään kannattavuuteen. Täälläkin on valehdeltu, että Tesla myy seuraavan vuosikymmenen saakka 30 % bruttomarginaalilla kaikki autonsa. Mitenkäs tässäkin kävi?

Arvostukseen ei ehkä kannata edes mennä tässä keskustelussa.

Eli Tesla-karhuilla on huono track recordi tulevaisuuden ennustamisessa ja samassa kappaleessa itse sanot, että et lähde arvailemaan miten tuotanto kehittyy? @MiamiFan antoi sinulle syötön lapaan tuomalla oman näkemyksensä tuotannosta ja samalla antaa sinulle mahdollisuuden kumota nämä näkemykset, mutta et nää edes tähän vaivaa, vaan keskityt mollaamaan karhuja siitä, ettei he osaa ennustaa?

Eli toisinsanoen olet jo kotiuttanut voittosi eikä sinulla ole enää positiota vai miten tämä pitäisi ymmärtää? Ei haittaa, vaikka Tesla menisi alle dollariin? Olet silti voitolla?

16 tykkäystä

Tässä on Sijoittaja.fi:n analyysi Teslasta, ajattelin, että kiinnostaa tämän ketjun lukijoita.

Energiasegmentissään Teslan liikevaihto ylsi 1,31 miljardiin ja sähkön toimituksen olivat 100 MWh, missä on 18 % kasvu verrattuna viime vuoden takaiseen. Kustannukset ovat kuitenkin edelleen korkealla ollen 1,15 miljardia dollaria, joten Teslan energiasegmentti tuskin lähivuosina tulee tuottamaan yhtiölle merkittävää osaa liikevoitosta.

Teslan toimituskyky paranee edelleen tulevaisuudessa, kun uudet gigatehtaat Austinissa ja Berliinissä ovat täydessä tuotannossaan. Berliinin tehdas aukesi maaliskuussa 2022 ja Teksasin huhtikuussa 2022. Yhtiö myös pyrkii maksimoimaan tuotannon olemassa olevilla tehtaillaan Shanghaissa ja Fermontissa.

10 tykkäystä

Niin kuten sanottiin myös 2014-2015. Kuinkas sitten kävikään? On myös sanottava että ei kasvulle ole tullut mitään stoppia. Kuten aiemmin mainittu niin Tesla on edelleen edellä omaa kasvutavoitettaan. Ja vaikka sen alle mentäisiinkin jossain vaiheessa niin sekään ei vielä sano etteikö siinä voitaisi silti pysyä pidemmällä aikavälillä. Hyvin todennäköisesti suhteellinen vuosikasvu on esimerkiksi reippaasti nykyistä suurempaa jahka halppis-tesla saadaan myyntiin.

Niin juuri. Mitä sitten?

En koe mielekkääksi vängätä onko vuosituotanto 10% suurempi vai pienempi vuonna X koska mielestäni sillä ei ole isossa kuvassa mitään merkitystä. En ole mikään päivä- tai kvartaalispekuloija. Niin kauan kuin Tesla pystyy tuomaan markkinoille kilpailukykyisiä tuotteita joista ihmiset innostuu niin en ole lainkaan huolissani. Tuotanto saadaan kyllä skaalattua ja kysyntää riittää (toki laajat talouden niiaukset erikseen mutta nekin osunee kilpailijoihin pahemmin)

Ja nythän ollaan keskitytty ainoastaan autopuoleen. Itse näen että Tesla tulee tekemään muillakin segmenteillä valtavat määrät rahaa tämän vuosikymmenen aikana.

6 tykkäystä

Tulevan ennustaminen historian perusteella ei aina toimi. Sitä paitsi Bearit eivät kovin väärässä olleet, koska Tesla oli päivien päässä konkurssista. Se, että kävi niin kuin kävi, ei tarkoita että varoittelut kassan riittävyydestä tai ramp-upin hankaluuksista olisivat olleet huonoja näkemyksiä. All in Teslaan 2014 olisi ollut uhkapeliä ja huono sijoitus.

Jos täällä esittää hyvin perusteltuja näkemyksiä Tesla-sijoittamisen tulevaisuuden riskeistä, niitä ei voi vain kuitata Bearien hohkaamiseksi. On olemassa vähintäänkin pieni todennäköisyys, että riskit toteutuvat. Ja riskien pitäisi näkyä pörssikurssissa tänään. Esimerkiksi 50% vuosikasvu ei ole 100% varma asia.

Ehkä ei 10%. Mutta mitä jos 2026 tuotanto on 3 milj vs 6 milj?

6 tykkäystä

Lähtö koittaa länkkärivalmistajilta Kiinan automarkkinoilta. Saas nähdä mikä kohtalo Teslalla on tässä pelissä. Voi käydä huonosti. BYD lienee tulevaisuudessa yksi isoimmista autonvalmistajista maailmanlaajuisesti ja käytännössä pöllyttää myyntimäärissä Teslaa miten haluaa. Ei ollut vanha ukko taaskaan väärässä kun BYDiin rahojaan laittoi…

https://www.bloomberg.com/news/articles/2023-04-04/china-slowly-squeezes-global-carmakers-out-of-its-massive-market

1 tykkäys

BYD on kyllä ollut vahva, mutta Q1 tapahtui mielenkiintoinen käännös, kun BYD:n myyntimäärät kääntyi laskuun ja Teslan jatkoi edelleen kasvussa. Perinteiset länkkärivalmistajat on aivan helisemässä Kiinassa näiden kahden kanssa, mihin tuo artikkeli pääasiassa viitanneekin.

19 tykkäystä

FORD: Konsernin LV 2022 about 169 mrdUSD, liiketulos oikaistuna +10 mrdUSD. Tälle vuodelle 2023 ohjeistus yhtiöltä liiketulosta 9-11 mrdUSD.

Vuosituotanto sähköautoissa tavoite 2023 600k eautoa ja 2M sitten 2026.

(Artikkeli tilaajille €)

3 tykkäystä

No sitten se on 3 miljoonaa? En oikein ymmärrä miksi minun pitäisi lähteä vänkäämään sinun luvuistasi. Sanoin vaan että karhu-puoli on ollut tähän mennessä täysin väärässä ja itse uskon että olette ja sinä olet myös tässä asiassa täysin väärässä. Palataan asiaan 2026 ja katsotaan miten kävi.

4 tykkäystä

@Kasleew Koska 3 miljoonan autotuotannolla nykyisillä katteilla puhutaan samanlaisesta autonvalmistajasta kuin BMW. Bemun markkina-arvo 67 miljardia.

5 tykkäystä

Samanlaisesta? Mitä ihmettä tarkoitat kun käytät sanaa samanlainen?

6 tykkäystä

Tää 50 % kasvun levy on jäänyt tietyillä henkilöillä niin pahasti päälle, että lopetetaan se nyt kertaheitolla.

Faktat:

  • Tesla ei ole ennustanut ikuista 50 % kasvua
  • Tesla ei ole ennustanut 50 % kasvua seuraavalle 10 vuodelle
  • Tesla ei ole ohjeistanut vuodelle 2023 50 % kasvua
  • Teslan osakkeeseen ei myöskään ole hinnoiteltu sisään 50 % kasvua tästä eteenpäin

Mitä Tesla on sitten ennustanut/ohjeistanut? Tesla on ohjeistanut 50 % kasvua sen jälkeen, kun tuotanto oli saavuttanut 500k. Tesla on toistaiseksi ylittänyt tuon ennusteen mukaisen myyntimäärän niin vuonna 2021 kuin vuonna 2022. Ja tulee ylittämään sen myös vuonna 2023. Tesla siis edelleenkin ylittää itse asettamansa 50 % kasvutahdin, ei alita sitä.

50 % kasvun jatkuminen automyynnissä esim. seuraavan 10 vuoden ajan on kuitenkin matemaattinen mahdottomuus, koska se tarkoittaisi 65 miljoonan auton myyntiä vuonna 2032. Tätä ei odota a) Tesla itse b) analyytikot c) edes Tesla bullit. Kuka vain järkevä ihminen ymmärtää, että 50 % eksponentiaalinen kasvu ei jatku ikuisesti etenkään fyysisiä tuotteita valmistettaessa, vaan se alkaa hiipumaan absoluuttisten määrien kasvaessa. Tesla kyllä päivittää sitten omaa ohjeistustaan pidemmän aikavälin kasvusta, kun sen aika on.

Kuten alla olevasta taulukosta voi lukea,

  • Edes Muskin suuruudenhullu tavoite 20M autosta vuonna 2030 ei vaadi sitä 50 % kasvua, vaan n. 40 % CAGR viime vuodesta eteenpäin
  • Hyvin optimistinen skenaario olisi 10 miljoonan auton myynti vuonna 2030, mikä vaatii 20-50 % vuosikasvun tulevien vuosien myyntiluvuissa. Markkina ei hinnoittele tällaistakaan kasvua Teslalle (ks. analyytikoiden konsensusennusteet)
  • Jos nyt halutaan heittää se tietty tasaluku joka vuodelle, niin seuraavat viisi vuotta pitäisi kasvaa 35 %, jotta ollaan tuossa optimistisessa 10M-skenaariossa kiinni vuonna 2027.
  • Jos taas lasketaan tasaluku vuosien 2023-2030 kasvulle ja 10 miljoonalle autolle, tarvitaan 29 % vuosikasvu joka vuosi.

Tesla on ohjeistanut tälle vuodelle 37 % kasvua (1,8M). Q1 toimitukset kasvoivat 36 %. Johtuen heikosta Q2/2022 käynnissä olevan kvartaalin y/y kasvu on luultavasti ~80 % ja siten H1/2023 kasvu on yli 50 %.

39 tykkäystä

Moikka!

Poistin tuolta yhden kuvakaappauksen, joka oli otettu suoraan lehdestä. :slight_smile:

Yleensä meidän mielestämme kaikissa on hyvä pitää sellainen linja, että liika on liikaa. Koko sivun tai ylipäätään tekstin kuvakaappaus tai muu suora kopiointi ei ole ok, mutta materiaaleja saa kuitenkin omin sanankääntein viedä eteenpäin, vaikka sopivasti referoiden. Lisäksi, jos juttu on maksumuurin takana, se on hyvä mainita ja lisäksi pieni referaatti on aina ok.

Tässä asia näin lyhyesti ja tiivistetysti.

Kiitos ja mukavaa päivänjatkoa! :pray:

4 tykkäystä

Euroopasta lähes kaikki maat raportoineet ja olihan se hurja kvartaali Teslalle - tähän mennessä kolmessa kuukaudessa on toimitettu lähes yhtä monta autoa, kun viime vuonna oli toimitettu syyskuun alkuun mennessä!

24 tykkäystä

Hyvää kasvua Euroopassa. Miltäköhän USAn vastaava näyttää. Itse seurailen markkinaosuusnäkökulmasta kehitystä ja siellä alkaa hiljalleen näkyä kilpailijoiden nousu.

  • Since January 2022, for example, Tesla’s share of the EV market fell from 72% to 54% — and it will likely slide below 50% in the next month or two, says Tom Libby, associate director of industry analysis at S&P Global Mobility.

https://www.axios.com/2023/04/05/tesla-ev-electric-vehicle-adoption

1 tykkäys

Olkiukkoa teet. Kaikki bullet pointit listalla ovat sellaisia, että ainakaan minä en ole tuollaista väittänyt. Ei kai kukaan väitä ikuista kasvua. Tesla sen sijaan toistaa jokaisessa osavuosikatsauksessaan 50% kasvutavoitteensa.

Over a multi-year horizon, we expect to achieve 50% average annual growth in vehicle deliveries (Q32022)
We are planning to grow production as quickly as possible in alignment with the 50% CAGR target we began guiding to in early 2021. (Q42022)

OK. Ja mikähän olisi sellainen realistinen skenaario? Gary Black taitaa olla siellä 10 miljoonassa v. 2030 (realistinen skenaario), mutta mitenhän James Stephenson ja Dave Lee? Veikkaan että ei muuten jää 10 miljoonaan v 2030 noiden kavereiden ennusteet :slight_smile:

Viime vuoden tammikuussa ennustit FY2023 2.5milj auton toimituksia ja 8 dollarin EPS:ä. Miltäs luvut nyt kuulostavat? Kurssi vaikutti silloin olevan alennusmyynnissä (300€)

5 tykkäystä

No onko Tesla ylittänyt vai alittanut 50 % kasvutavoitteensa siitä asti, kun ovat sitä ohjeistaneet?

Viimeisimmässä osarissa sanotaan: “In some years we may grow faster and some we may grow slower, depending on a number of factors. For 2023, we expect to remain ahead of the long-term 50% CAGR with around 1.8M cars for the year.”

Täällä on ehkä turha itkeä jokaista kuukautta tai yksittäistä kvartaalia, jotka jää alle 50 % niin pitkään, kun pitkällä aikavälillä siinä pysytään. Ja kuten todettu ennen pitkää tulee se hetki, kun siinä ei matemattisestikaan voida pysyä ja silloin sitä ohjeistusta lasketaan.

Jos luet tarkkaan viestini, niin siinä jopa siiteerataan toista kommentoijaa, joka puhuu 50 % kasvusta 10 vuoden ajan.

Mä en rehellisesti edes tiedä mitä Stephenson tai Dave Lee ennustaa vuodelle 2030. Tällä palstalla tietääkseni puhutaan Teslasta sijoituskohteena, palstan arvioinnin kohteena ei ole joidenkin amerikkalaisten tubettajien vuoden 2030 toimitusmääräennuste? Ehkä voit siirtyä kahvihuoneen puolelle arvioimaan heitä analyytikoina?

Olen tainnut tällä palstalla puhua 5 miljoonasta tai jostain hieman yli 5M toimitusmäärästä pidemmän aikavälin tavoitteena. Nyt kun kysyit niin tuota ennustetta varmaan pitäisi nostaa, kun perinteiset valmistajat jää niin pahasti Teslan jalkoihin. Se realistinen arvio lienee jossain tuon 5M ja 10M optimisten skenaarion välissä.

Näin nopeasti kasvavan yhtiön lyhyen aikavälin kehitystäkin on hankalaa ennustaa, etenkin viimeisen yli vuoden aikana kun on tullut aika isoja muuttujia ja yllätyksiä (makrotalous, automarkkina, Teslan hinnoittelustrategian muutos jne.). Pitkän aikavälin stoori on kuitenkin ennallaan.

15 tykkäystä

Jos pitkän tähtäimen kasvuennusteita haluat tarkastaa ylöspäin, niin mitenkäs tämän vuoden automyynti? Toukokuussa 2022 ennustit 2.4 miljoonaa FY2023.

Elikkä 12.3 EPS FY2024 3.4milj auton toimituksilla tuntui olevan jo pankissa. Perustelut: kaikki menee mitä tehdään. No onhan tuohon vielä aikaa…

jos/kun 2024 piti tulla 3.4 milj niin kai jo 2025 olisi se 5 milj aika kohtuu oletus

3 tykkäystä

Hieman olen huolissani luetunymmärtämisestä, kun edellisessä viestissä juuri käsiteltiin, että tilanne on muuttunut 2022 alusta tässä viimeisen vuoden aikana. Silloin kun faktat muuttuvat, järkevä henkilö muuttaa mielipiteitään/ennusteitaan. En nyt jaksa linkata tähän (taas) syksyltä viestejä, kun käänsin näkemystäni negatiivisemmaksi.

Jos katsot mitä tänään jo kirjoitin niin näet mikä on optimisten skenaario. Ja neutraali skenaario on jotain näiden lukujen alle.

kuva

12 tykkäystä