Tesla - johtava tulevaisuuden autovalmistaja? (Osa 1)

Teslan tekemistä voi seurata lähes tulkoon reaaliajassa. Tuotantomäärät on tiedossa, tehtaiden rakennusnopeus on selvillä, FSD betan kehitys on näkyvissä, rapsoista näkyy profit marginit. Tesla myös kertoo pitkän aikavälin tavoitteensa selkeästi.

Tätä tietoa vastaan heitetään seuraavan kaltaista, täysin perusteetonta syytöstä. Täytyy myöntää että tämä on TSLAQ haarajaostollekin jo omalaatuisen heikkotasoista huomioiden että Munro & Associates toimii alalla jossa lahjomattomuus ja tarkka analyysi on kaikki kaikessa. He purkavat ja analysoivat tuotteita ja myyvät raportin, asiakkaina vaikkapa autotehtaat riippuen analysoitavasta tuotteesta. Munro on lisäksi sanonut ettei Tesla maksa hänelle mitään mistään.

Ainiin, Munro taisi mainita jossain haastiksessa että Tesla on hyvä ja vety huono. Siinä ilmeisesti riittävää syy todeta että “paid shill”.

Edit. Tällä yritän sanoa samaa että keskustelu olisi mukavampaa jos täällä ei yksi Tesla bear tulisi heittämään mitä oudointa, tällä kertaa panetteluksi menevää, perustelua Teslan huonoudesta. Olisi edes jotain rakentavaa, todellisuuteen pohjautuvaa matskua niin tässä keskustelussa olisi edes järkeä.

6 tykkäystä

Toki omalla ajattelulla filtteröidään faktat huuhaasta.

Teslan someyhteisöä ei kyllä kannata väheksyä. Yhteisön vanhimmat jäsenet ovat jo multimiljonääreja.
Yhteisössä saa mm. lähes päivittäiset drone-tilannekatsaukset Austinin ja Berliinin tehdastyömaista. Shanghain tehtaan ramp-upin etenemistä voi seurata laskemalla dronevideoilta tehtaalta ulos tulevien autojen frekvenssiä.

FSD Beta -testaajia seuraamalla muodostuu hyvä käsitys autopilotin tämän hetkisestä tasosta ja oppimisnopeudesta.

Kaiken lisäksi Tesla-yhteisössä ymmärrettiin jo toukokuussa, että Nikola on kusetusfirma ja Trevor Milton pataloginen valehtelija. :wink:

2 tykkäystä

Jos haluat töysin kritiikitöntä hehkutusta niin tämä on väärä palsta, tuota varten on jo Teslaratit, cleantechnicat ja ekectrekit.

Täällä viikonloppuna heitettiin kaikennäköistä tuubaa Teslan lv5 kyvyistä, kun ne ammuttiin alas faktoilla niin keskustelu pysähtyi kuin seinään.

Eli sorry jos tällä palstalla vaaditaan uskovaisilta jotain muutakin kuin “mutku Elon sanoi niin” joka oli muuten sinulta aika legendaarisen jäätävä perustelu.

15 tykkäystä

Vaatisi Teslalta uskottavan track recordin, läpinäkyvän raportoinnin ja Muskin kusetusten loppumisen.

Not holding my breath…

1 tykkäys

Eikä vieläkään ymmärretä luettua tekstiä. Sinänsä sekään ei yllätä että skipataan varsinainen pointti ja vedetään omaan maailmankuvaan sopiva johtopäätös. Eli ymmärretään tarkoituksella väärin.

Tämä kommentti on hyvä osoitus siitä että kun sanomaasi kritisoidaan niin syytät fanboyksi ja komennat menemään toisaalle. Täällä varmaan olisi aiheellista keskustella faktapohjaisesti eikä vain lukea sinun mielipiteitäsi faktoina?

Itse haluaisin, kuten olen aikaisemminkin todennut, että keskustelu olisi rakentavaa ja jossa omat kantansa esiteltäisiin perustellusti ja mielipiteet mielipiteinä. Olisi myös hienoa jos jättäisit eri mieltä olevien ihmisten panettelun, mutta sitä taitaa olla turha odottaa.

Tästä on turha jankata tämän enempää

5 tykkäystä

En komenna ketään menemään mihinkään, se oli vain vastaus pyyntöösi.

Ja sen sijaan että jatkuvasti vain vaadit faktapohjaista keskustelua niin mitäs jos näytät ne kohdat jossa olen väärässä? Auttaisi hirveästi nostamaan tasoa täällä.

5 tykkäystä

En ole nyt kumpaakaan suuntaan tässä erittäin mielenkiintoisessa keskustelussa, mutta onhan tämä aikalailla erikoista toimintaa autofirmalta? :thinking:

https://www.investors.com/news/tesla-stock-latest-zigzag-model-elon-musk-never-wanted/?src=A00220

Tesla (TSLA) has stopped taking orders for the cheapest version of the Model Y Standard Range sport utility vehicle, just over a month after its launch and barely a week after a price cut, according to its website. Tesla stock fell sharply…

1 tykkäys

Elon sai tahtonsa läpi?

Ei kannata myydä persnettomallia, varsinkin kun ilmeisesti tulossa on lisää tukiaisia jolloin vähä paremman mallin hinta putoaa (tukiaisten jälkeen) alemmas kuin millä karvalakkia myytiin.

Vähän tempoilevaahan tuo meno on, mutta voi olla että viimeaikoina päätään nostanut raaka-aineiden hintojen nousu on saattaa myös vaikuttaa ainakin jonkinlaisella viiveellä.

Eiköhän siellä ole jamppoja Teslalla joiden duunina on optimoida paljonko markkinasta saadaan rahaa irti.

2 tykkäystä

En väitä mitään mutta onhan tässä aika paljon mielenkiintoisia yhteyksiä, kannattaa lukea koko ketju

8 tykkäystä

Vedetään nyt TL;DR tuosta casesta

Eli maailman kuuluisin drug-kingpin “El Chapo” on vankilassa mutta hänen vaimonsa Emma Coronel Aispuro (ECA) pyörittää väitetysti liigan toimintaa.

Musk tavannut ECA:n useasti (miksi?)

Muskilla bisneksiä myös mm. Escobarin perheen kanssa. Jokainen voi arvata mistä perhe on tuttu.

Muskilla, Chapolla ja ECAlla sama juristi - juristi omistaa vaatebrändin johon Musk sijoittanut

Muskin bisnekset:
-Tunnelien rakentaminen
-Satelliitti internet jota ei voi valvoa ainakaan yhtä helposti kuin nykyisiä
-Rakettibisnes ihan Meksikon rajan vieressä
-Huonosti tuottava autobisnes
-Tequila

Musk käy pelottavan usein yksityiskoneellaan Cabossa, Meksikossa. Ei mitään lomailuja vaan tyyliin muutaman tunnin settejä.

Noh, kaikille varmasti löytyy hyvät perustelut mutta ei tarvitse olla kummoinenkaan salaliittoteoreetikko miettiäkseen että mitä ihmettä tuolla tapahtuu, varsinkin kun tiedetään että Musk tykkää ns. vedellä viivoja aika usein.

Tähän liittyen tuli muuten mieleen se yksi case joka on oikeudessa, Fremontin entinen turvallisuuspäällikkö paljasti että tehtaalla tapahtuu jatkuvaa metallien (kupari yms) varastelua, hän lähti viemään tätä ylöspäin mutta huomasi nopeasti ettei olisi kannattanut, sai välittömät potkut ja Musk alkoi ahdistella häntä, mm. SWATtasi tyypin väittäen että hänellä on ase ja uhannut hyökätä tehtaalle (jälkikäteen todistettu täysin tekaistuksi väitteeksi). Tähänkin caseen liittyi meksikolaiset.

Katsotaan mitä tuossa oikeusjutussa tapahtuu mutta jos olisin Tesla sijoittaja niin olisin oikeasti aika ihmeissäni.

18 tykkäystä

Kun Tesla antaa jatkuvasti ymmärtää tuotannon olevan pullonkaula ja kaiken menevän kaupaksi, niin tilannehan on asian pitäessä paikkansa täysin älytön. Teslan varsinainen autokauppa on tappiollista, kate syntyy tukiaisista.

On täysin järjetöntä tiputtaa tuotteiden hintoja, mikäli sillä ei ole merkitystä myytyihin määriin. On älyllisesti kestämätöntä väittää hinnanlaskujen olevan varautumista tulevaisuudessa kasvavaan tuotantoon. Mikäli näin olisi, hintoja laskettaisiin vasta siinä vaiheessa kun tarjonta ylittäisi kysynnän ja hinnanalennuksella saataisiin tilanne balanssiin jo kokonaiskate nousuun.

11 tykkäystä

Tässähän se koko ydin on. Bullit väittää että kaikki menee kaupaksi, miksi ihmeessä hintoja sitten pudotellaan?

10 tykkäystä

HEI! Varovasti nyt… Kyseessä on energ…eikun softafirma, eikä autofirma!

Mikäli päivät pitkät viettää aikaa Muskovaisten keskuudessa, niin on mielestäni vähintäänkin kohtuullista, että tulee aina välillä tänne ketjuun lukemaan @Seinakadun_Keisari lataamia totuuksia. Ainakaan minä en ole törmännyt hänen valheellisiin väittämiin toisin kuin täällä o vihjailtu. Mikäli näitä valheellisia väittämiä on, niin voi toki niitä korjata?

Siitä myös jokaiselle niksi, miten Tesla toimii talvella!

21 tykkäystä

Jos tuotanto on pullonkaula, yllättäen sitä huonokatteisinta mallia ei välttämättä kannata myydä. Mitä älytöntä tässä on?

Ja tottakai Teslan bisnesmallin tärkeä osa on kaiken maailman viherpiiperöintituet. Juttua oli että Bidenin hallinto haluaa jakaa lisää rahaa palauttamalla ostotukia valmistajille joilla tuli jo määrät täyteteen aiemmin ja tämä yllättäen sataisi vahvasti Teslan laarin koska tällöin loppuasiakkaan maksama hinta tippuu reippaasti joten vähemmän karvalakkimalli muuttuu riittävän edulliseksi.

(On moraalisesti väärin antaa jonkun muun kerätä tukiaisista tulevat hyödyt, ihan turha natista, bisnes on tällaista)

Kyllä, juurikin näin!

Kysymys kuuluukin miksi Model Y SR tuotiin yleensä markkinoille, sen hintaa jopa laskettiin pari kuukautta sitten ja nyt vietiin pois myynnistä?

Itse uskon että tuo uusi 400K autolle saatava tukipaketti vaikuttaa tähän, se on järkevin syy mutta eihän tuossa mallissa ollut järkeä alunperinkään - miksi se tuli myyntiin?

Btw, kellään hyviä ideoita miksei Tesla avaa Model Y:n lukuja vaan pitää ne samassa Model3:n kanssa?

1 tykkäys

Olisikohan tullut myyntiin siksi että oli jossain joskus luvattu että sellainenkin on, joten pistettiin hetkeksi tarjolle jotta ne muutamat persaukiset jotka sitä odottivat saavat tilattua. Sitten voidaan pistää pois todeten että valitettavasti joudutaan karsimaan vähän valikoimaa.

Jos sen sijaan ei oltaisi koskaan tehty ainoatakaan niin olisi jotkut SR-mallia odottaneet fanipojat repineet pelihousut.

Model 3 kaikkein kuraisin malli oli vähän sama juttu. Jos sellaisen ehdottomasti halusi niin niitä oli olemassa, mutta ei Tesla oikeasti niitä halunnut myydä vaan noita hienompia malleja.

1 tykkäys

No eipä Musk ole aikaisemminkaan mitään lupauksistaan välittänyt, miksi näiden osalta?

Aikataulut venyy ja paukkuu mutta kyllä sieltä muuten keskimäärin on tullut mitä on luvattu.

2 tykkäystä

Täällä kun on ollut debaattia näistä teslan hinnanmuutoksista ja niiden syistä. Eli tilanne on siis tämä: model 3 hintaa tiputettu 2,5% ja model y hintaa 4,6% (?). Heitetään hatusta, että molemmilla tuotteilla on ollu vaikka 20% katetuotot.
Jotta tesla säilyttäisi nykyisen kannattavuustasonsa hinnanalennuksien jälkeen, sen pitäisi kasvattaa model 3 myyntivolyymia: (−(−0,025)÷(0,2+(−0,025)))
×100 = 14,29%. Model y:n kohdalla vastaava luku on (−(−0,046)÷(0,20+(−0,046)))
×100 = 29,87%.
Näin niinku yksinkertaistettuna, toki asia ei ole ihan näin mustavalkoinen, mutta pienistä katteista kun otetaan pois niin joutuu hankkimaan aikalailla lisämyyntiä pitääkseen kannattavuuden paikallaan. Loppuun vielä havainnollistava taulukko volyymin vaaditusta kasvusta hintoja alennettaessa

8 tykkäystä