Tietoevry - Tähtäimessä kannattava kasvu

Veikkaan, että löytyy hyvinkin pian Inderesin mallisalkusta. Tieto toki isona yrityksenä siitä tuskin heilahtelee :slight_smile: mikä sopii mainiosti, toinen erä odottaa vielä ostamistaan…

10 tykkäystä

Mikähän se nyt mahtaa olla tämän jokapäiväisen laskun taustalla? Tänäänkin jo monen hyvän yhtiön kohdalla käännyttiin noususuuntaan, mutta tämä vaan painaa sitkeästi alas? Eikö mikään riitä? Tyhmiä kysymyksiä vailla vastauksia.

3 tykkäystä

Juuri ajattelin samaa. Jonin tavoitehintaan nyt 39 % potentiaali.

4 tykkäystä

Tämä ei ihan yhtä kovia tavoitehintoja ole maailmalla saanut. Myös tavoitehintojen hajonta on suurempaa kuin voisi luulla. Historiallisesti ollaan kyllä poikkeuksellisen kaukana tavoitehinnoista.

Toki osarista on vain pari päivää, joten voi olla, että kaikki tavoitehinnat ei ole vielä päivittyneet.

7 tykkäystä

Instikkamyynnit taitavat jatkua tänäänkin. Olettamuksena on edelleen, että varsinkin 250 kpl niput tulisivat pitkälti yhdeltä esim. POV (Percentage of Volume) -algo myyjältä, vaikka osto-/myyntieränä 250 kpl on hyvin yleinen tasaluku. Kappalemäärä kuitenkin pistää silmään läjän toistuessa tasaisesti koko päivän ja kohta viikon ajan.

Eiköhän tämäkin korjaa joskus ylöspäin, jos markkina ei yleisesti täysin petä alta. Tukitasot ovat ainakin pettäneet ilman vastusta. Setelitukku on varovaisesti valmiina odottamassa dumppauksen päättymistä, mutta tässä voi mennä tovi. Tai vaihtoehtoisesti oma teoria on täysin väärä ja TietoEvry on omaa arviota huonompi ylihintainen firma. Myyjästä/myyjistä ei ole tietoa, mutta joku ei ole selvästikkään lukenut Inderesin loistavaa raporttia.

Alla 250kpl nippujen esiintymisfrekvenssi pörssin aukioloaikana. Klo 15:20 – 15:30 algo on ollut kait hakemassa purtavaa tai jännännyt jenkki pörssin aukaisua. Iltaa kohti meno on myös hieman laiskistunut.

Kauppojen määrä eilen 28.10.2020 yht 3651 kpl, määräpainotettu keskihinta 22,29€

250 kpl niput, yht 373 kpl, osuus n 2,1 milj€
300 kpl niput, yht 138 kpl, osuus n. 0,9 milj€
100 kpl niput, yht 129 kpl osuus, n. 0,3milj€

Päivävaihto n. 16,4milj€

Kauppojen määrä tänään 29.10.2020 yht 4003 kpl, määräpainotettu keskihinta 21,94€

250 kpl niput, yht 361 kpl, osuus n. 2,0 milj€
300 kpl niput, yht 158 kpl, osuus n. 1,0 milj€
100 kpl niput, yht 131 kpl, osuus, n. 0,3milj€

Päivävaihto n. 13,5milj€

30 tykkäystä

Eiköhän se myyjätaho oo Suomen rajojen ulkopuolelta ja salkussa miljoonia TietoEvryn osakkeita, joista ois kiva hajauttaa johonkin muualle.

1 tykkäys

Kiitoksia mainosta postauksesta @Thiebault !
Hyvää tiedonlouhintaa :pick: :slightly_smiling_face:
Täällä on kanssa odoteltu koska tuo myyntiaalto hellittää.

2 tykkäystä

Samoja mietteitä teidän muiden kanssa, mukavaa olisi tietää milloin myyjiltä alkavat laput loppua. Tällaisen totaallisen amatöörin silmään näyttää siltä että lasku saattaa jatkua vielä tovin kun tukea ei näytä vielä miltään tasolta löytyvän. Toisaalta olen myös miettinyt sitä että saattaa kestää myös tovi siinä että pahin aliarvostus purkautuu. Epäilen tätä siksi koska yritystä ei pidetä erityisen houkuttelevana/kiinnostava, osa pitää jopa mainetta huonona. Yleensä olen omissa ostoissani myöhässä, nyt kerrankin liian aikaisessa.

1 tykkäys

Kyllä, ulkomaalaistausta on myös oma oletukseni omistajalistan tutkimisen jälkeen. Ja ne vastapuolten miljoonat osakkeet tässä hieman huolestuttavatkin. En ole aiemmin juurikaan seurannut TietoaEvryn kurssikäyttäytymistä, mutta ilman korjauksia tapahtuva tasaisen tappava pudotus herättää aina mielenkiintoni. Treidien ja sijoitusten pohjaonginta on myös yllättävän kiinnostavaa puuhaa, enkä haluaisi turhia haavoja käteen sitä harrastaessa.

@Stetson-Harrison_Cap
:slightly_smiling_face:

1 tykkäys

Hieman tässä hämmentää tuo myyntien taukoamattomuus. Mikä kiire näitä on lyödä laitaan? Miksi myyjä ei anna kurssin elpyä yhtään? Tässä on nyt myyty kurssia lähes 20 prosenttia alas yhtä kyytiä 7 päivän aikana.

1 tykkäys

Julkisen terveydenhuollon Lifecaren lisäksi TietoEVRY tarjoaa toista potilastietojärjestelmää. Yksityisellä puolella tuote on DynamicHealth, jota on tarjolla myös saas-palveluna. Lääkärilehden ja lääkäriliiton mukaan DynamicHealth ollaan oltu tyytyväisimpiä.

Omistan osakkeita ja olen ollut tekemisissä useamman eri firman kautta. Vaikka en ole aina kaikkeen ollut tyytyväinen, niin pidän Tietoa niin merkittävänä tekijänä tällä sektorilla, että näillä hinnoilla uskaltaa olla mukana. Tuskin tämä alennusmyynti voi kovin pitkään jatkua.

9 tykkäystä

Alla olevassa kuvaajassa suomalaisten IT-konsulttien kuluneen vuoden (YTD) kurssikehitystä. TietoEVRY:n vertaaminen sitä monta kertaa pienempiin puljuihin ei välttämättä ole mielekästä, mutta antanee jotain suuntaa.

TietoEVRY:n osalta ei enää ole mahdottoman pitkä matka koronakevään hintoihin, vaikka olemme jo kahden kvartaalin verran viisaampia:

  • firman koronakestävyydestä ( :+1:)
  • EVRY-integraation edistymisestä ( :+1:)

Toisaalta jos oma näkemys yrityksen “oikeammasta” arvosta on vahva, niin pitäisi olla iloinen siitä että joku niitä lappuja työntää myyntiin hinnasta riippumatta :slight_smile: Jos suunta pysyy samana, niin päätynee itsellä pieneen ylipainoon.

Tässäkin ketjussa on sivuttu TietoEVRY:n kyseenalaista (?) mainetta. Itse suhtaudun näihin tarinoihin pienellä varauksella, koska usein loppukäyttäjän ongelmat on vain helppo sysätä järjestelmätoimittajan niskaan (esim. vaikka toimitus siis olisi ollut täysin tilaajan speksien mukainen). Tietojärjestelmien hankinta (asiakaspää) vaatii myös erityisosaamista, joka ainakin oman kokemuksen perusteella on välillä puutteellista. Joissain tapauksissa ongelmien syy on varmasti ollut myös toimittajassa. (Itse olen myös alalla, mutta en TietoEVRY:n palkkalistoilla)

30 tykkäystä

Vois ajatella, että jokin ulkomaalainen taho olisi ehkä pelokas jenkkien pressanvaalien jälkipyykistä ja siksi myy nyt ennen vaaleja ahkerasti.

2 tykkäystä

Kun olet itse alalla niin minkälainen todenäköisyys on että järjestelmät joita toimitetaan ovat heti timanttisia ja niille ei tarvitse tehdä mitään…riippuu varmasti monista asioista,mutta näin yleisesti ottaen. En usko että terveydenhuollon sektorin järjestelmät ovat mikään läpihuutojuttu onnistumaan parhaaksi käyttävyydeltään heti.

Itse kuvittelen että nämä järjestelmät ovat juuri sellaisia kuin on tilattu. Käytössä on sitten huomattu mahdollisia “ongelma” kohtia ja kehityskohtia joidenka kanssa Tieto varmasti painii jokaikinen päivä konttoreilla. Kyllä tämä digitalisaatio on sellainen asia että se kehittyy pikkuhiljaa kohti parasta kyseisen hetken lopputulosta eikä kertasysäyksellä saada täydellistä aikaan.

“Arvopaperin mallisalkkuun on tänään perjantaina ostettu yhteensä 926 kappaletta TietoEvryn osakkeita 21,60 euron osakekohtaiseen hintaan. Koko potin hinnaksi tuli 20 001,60 euroa.”

-Verrokit nousee ja tavoitehintoihin on kovasti nousuvaraa. Osingonmaksu kiva. Ei mitään uutta varsinaisesti.

32 tykkäystä

Kuinka suuri tuo mallisalkku on muuten kokonaisuutena ja millainen käteispaino? (Juttu on maksumuurin takana.)

1 tykkäys

Salkku aloitettiin 100 000 euron pääomalla vuonna 2014:

Arvo 30.10.2020 klo 13.00

Yht: 282 686 €

Käteinen: 16 630€

10 tykkäystä

Ei nyt suoraan liity Tietoon, mutta Suomella on todella surullinen track record kaikissa potilastieto jne. järjestelmissä. Apotti vain viimeinen häpeäpilkku tässä kokonaisuudessa. Jos asiaa jotenkin tiivistäisi, niin harvoin saat neliötä survottua ympyrään. Tai saa, taltalla ja vasaralla, mutta jälki on sitten sen mukaista. Joskus kannattaisi vaan itse tehdä eikä ostaa “valmista”. Suomesta löytyy oikeasti niin törkeän kovaa kehitysosaamista, meillä on hyvät opinahjotkin. Mutta jostain syystä jäärät haluaa vuosikymmenestä toiseen ostaa sen neliön :slight_smile:

7 tykkäystä

Tänäänkin laski. Tiedolla on korkeat tavoitehinnat ja hyvät tulosluvut alla, joten myyjillä on vahva näkemys analyytikkoja vastaan. Tänään tuli palattua Tiedon omistajaksi.

1 tykkäys

Mielenkiinnolla odotan milloin tämä korjaa ylöspäin, toisaalta minulla ei kiire ole. Luotto löytyy ja luvut puhuvat puolestaan, joten lisäystä tarkoitus tehdä jos tämä lasku vielä jatkuu. Jos metsään menee niin olkoon niin :hole:, niistä opittakoon. On tämä nyt vaan sellainen Case että ei malta olla olematta mukana :facepunch:

4 tykkäystä