Tavallaan, mutta ei aina. Eihän esimerkiksi Heikki Malista pestattu väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Outokummulle tai Nesteelle, vaikka takataskussa oli vanha hallituspaikka. Eikä Malinen myynyt Europea tai vastaavaa. Voisiko kyse olla enemmänkin siitä, että tj. tehtävään ei löytynyt muita halukkaita, kun Andersen halusi lähteä?
Mielestäni Tiedon transformaatio lähti hyvin liikkeelle 2-3 vuotta sitten tehdyn strategiapäivityksen jälkeen, kun muodostettiin selkeät segmentit ja annettiin vastuuta jokaisella liiketoiminta-alueelle enemmän. Nyt kuitenkin spinnausten ja myyntien osalta on jatkuvasti potkittu tölkkiä eteenpäin.