Joulukuussa 2020 hoivan osuuden arvo oli 161,83 euroa. Rahaston koko oli 617 M€ ja kiinteistöjen pinta-ala oli 201000 neliötä. Josta saadaan keskimääräiseksi neliöhinnaksi n. 3070 €/neliö.
Marraskuussa 2024 hoiva oli 680 M€ ja neliöitä 208000. Josta neliöhinta 3270 €/neliö.
Ottaen huomioon rakennuskustannusten ajoittain rajukin nousu ja että myös hoivan rakennuskanta on jonkin verran em. aikavälillä uudistettu, aika vaikea em. datasta on laskea, että hoivan tuotto em. neljältä vuodelta on ollut pääasiassa arvon nousua ja exel-rahaa. Kuten jotkut analyytikot ovat osanneet palstalla kuitenkin laskea.
Syyskuussa 2023 hoivan osuuden arvo oli 170,30 €. Joulukuusta 2020 arvo oli noussut 8,47€.
2021-2023 osuudelle maksettiin tuotto-osuutta yhteensä 22,37€. Suhteellisen yksikäsitteinen tuotto osuuden omistajalle vajaasta kolmesta vuodesta oli siis 30,84€ eli n.20%. Vaikka palstan “tietäjät” taas viime päivinä ovatkin osanneet kertoa, että ei hoiva mitään tuota, koska rahat menevät korkoihin ja hallinnointipalkkioihin.