OK, käsitin tuon aiemman viestisi niin että lähdit sekoittamaan rahastojen varoja Titaniumin eli osakkeenomistajien varoihin.
Titaniumin markkina-arvo 63 miljoonaa… Eli sen verran pitäisi koko rahastokannan yms. arvosta saada sitten revittyä palkkioina nettona ulos, jotta saataisiin nykyinen osakekurssi katettua. Ei se itse asiassa ihan kaukaa haettua olisi!
Mieluusti kuulisin näkemyksiäsi missä komponenteissa me ollaan eri mieltä. Käytännössähän case tiivistyy näihin aiemmassa viestissä mainittuun neljään asiaan:
Näet ilmeisesti näiden menevän eri tavalla kun minä, olisi tosi kiinnostavaa kuulla miten
Ja en ole heittänyt kirvestä kaivoon, en vain näe nykyistä riski-/tuottosuhdetta riittävänä
En väitä, että lähivuosien ennusteesi olisivat vääriä. Mielestäni yhtiö ”syklin pohjassa” ansaitsisi korkeamman arvostuksen. Sijoittajan kannalta yhtiössä on kuitenkin selkeitä laatutekijöitä kuten esim.:
perustajaosakkaiden/hallitusjäsenten huomattavat taloudelliset kannustimet hakea joko sisäistä tai ulkoista ratkaisua nykyiseen tilanteeseen,
historiassa osoitettu kyky kannattavaan liiketoimintaan ja tuotelanseerauksiin,
jossain määrin ainutlaatuinen kärkituote hoivarahasto(esim. EQ:n rahastossa on sekalaisempaa tavaraa esim. vanhoja sairaalakolosseja jne.,).
myös vaikeimpina aikoina oikeaan suuntaan kulkeva rahaliikenne (yhtiöltä sijoittajalle); osinkoennusteet hesulin kärkipäätä.
Ymmärrän, että analyytikon ja pitkän aikavälin sijoittajan näkökulma ja aikajänne saattavat erota toisistaan. Toisen tulee perustaa analyysinsa lähiaikojen lukuihin ja toista kiinnostaa ehkä osin ”hiljaisetkin” laatutekijät.
Kokemus on vaan osoittanut, että kun epätietoisuus on suurta ja odotukset on moneen kertaan reivattu alas, on monesti hyvä aika ostaa. Jollei osinkoja huomioida, niin ainakin paremmat kaupat nyt tekee kuin ketään vuoden 2017 jälkeen.
Minä olen kanssasi täysin samaa mieltä että tuotteiden ja kohteiden laadussa esim. Vs EQ, pääomistajien sitoutuneisuudessa, optioissa mahdolliseen arvonluontiin erilaisilla yritysjärjestelyillä jne. On osiensa summana niin paljon enemmän kuin tämän päivän markkina-arvo. Tilanteessa missä yhtiö on nyt ajautunut kiinteistömyrskyn keskelle suurilta osin ilman omaa syytään ansaitsi vähän enemmän kuin “riskitaso ei houkuta”.
Mutta tässä yhtiössä on sentimentti niin hapan ettei jaksa täälläkään huudella tuuleen ja keskityn toistaiseksi vain katsomaan kun oma salkku sulaa titaniumin tahtiin (tuntuu pahalta). On kuitenkin hyvä muistaa että Tommi Santanenkin on tänäkin iltana 137k köyhempi kuin aamulla herätessään. Eiköhän siis pääomistajilla ja hallituksella liene jonkinlainen intressi laittaa nahkaa likoon ja saada yhtiö joko entiseen loistoonsa tai vaikka myytyä suuremmalle toimijalle.
Ari Rajala puhui titaniumista pitkään ja kiihkeästi ostokohteena jo kultaisina aikoina joten eiköhän tämä 65miljoonan euron arvoisena ja vaikka 35% preemiollakin olisi jollekin ihan mukava makupala. Tälle ei lasketa muuta arvoa analyyseissa kuin että “se toki olisi ihan valtavan iso muutos arvostukseen” “tottakai siis jos titanium alkaakin tehdä jäätävää tulosta niin yhtiöhän on halpa hei!”
Mikään ei ole niin helppoa kuin lyödä lyötyä ja maalata tummia pilviä ja heittää lopuksi että jos yhtiö onnistuu niin yhtiö on edullinen. Mä muuten sanon samaa nesteestä enkä ole edes analyytikko.
Haluan lisätä vielä että Saulillahan aivan älyttömän pitkä ja hieno historia Titaniumin seuraamisessa ja sekä aika onnistunut recordi mitä suosituksiin ja tavoitehintoihin tulee joten olen suhteellisen nöyränä tämän faktan edessä kritiikistäni huolimatta.
Hoivan lunarien määrää kysyttiin ja asiaa sivuttiin useamman kerran tilinpäätöksen 2024 yhteydessä pidetyssä tiedotustilaisuudessa. Toimitusjohtajan vastaukset olivat hermostuneen oloisia ja kryptisiä, mutta rivien välistä tulkiten jäin käsitykseen, että lunarien määrä saattoi silloin olla IMHO luokkaa 30M€.
Kyllä mä yritän analyytikkona katsoa pitää peliä parhaani mukaan
Ongelma vaa on se, että tuo Hoivan lyhyen aikavälin lunarien kuoppa on tosi dominoiva tekijä myös pitkän aikavälin tuloskehitystä ajatellen. Siitä täysin samaa mieltä, että poikkeuksellisen iso epävarmuus tarjoaa sijoitusmarkkinalla myös pelipaikkoja. Titaniumin kohdallahan kurssi diskonttaa tosi reippaasti riskejä sisään (nuo yllä mainitut 4x kohtaa). Jos nämä menevät odotuksiani paremmin, niin nykyhinta on halpa. Tähän on vaan pirun vaikea itse nojata, kun noihin uusiin kasvulähtöihin ei ole mitään näkyvyyttä (PE myynti ei mielestäni “kirkossa kuulutettu” ja VH-mallista ei vielä tietoa). Huomautan, että jos edes yksi noista neljästä olisi selkeä, niin case saisi eri tavalla maata jalkojensa alle. Hoivan lunarien tarkka määrä tiedossa (ja huoli tulevista lunareista pois) => voidaan keskittyä kasvupotentiaaliin. PE tai VH lähtee vetämään kunnolla => pelko Hoivan lunareista pienempi, koska yhtiöllä on jotain millä paikata tätä. Hoiva ja Baltia alkavat taas kerätä nettomerkintöjä kunnolla => lunarihuolet poistuvat ja voidaan jälleen katsoa kasvupotentiaalia.
Ihan selvää, että Titaniumin houkuttelevuus ostokohteena noussut, kun kurssi tullut alas. AUM:sta maksettava hintalappu on kuitenkin edelleen kova. Ostajan kannalta haasteena on tuo Hoivan lunarien mittakaava, kun rahasto lopulta taas avataan. Luulen, että tämä rajoittaa kovinta ostokiinnostusta. Ennemmin fuusio jonkun toisen pelurin kanssa. Siitä ei ole kahta sanaa, että Titanium on kiinnostunut erilaisista M&A-vaihtoehdoista. Hallituksen pj ja tj ovat molemmat taustaltaan investointipankkiireja ja tämä myöskään tuskin on sattumaa.
Tuoreita hoivauutisia mielenkiintoista! Muitakin toimijoita kiinnostaa? Uhka vai mahdollisuus? Hoivakiinteistöille näyttää edelleen olevan kysyntää ja esperillähän on aiesopimuksia Titaniumin kanssakin.
Hoivakiinteistöjen puolella tilannehan on paljon parempi kuin aikoihin! Kohteita rakennetaan jälleen (Sote epävarmuus purkautunut yms.) ja nettoyieldit ovat fiksulla tasolla. Ei tästä ole kuin 3-4v, kun Titaniumin kohdalla suurin huoli oli, että mistä löydetään Hoivaan järkeviä kohteita (liikaa rahaa ja liian vähän rakentamista). Jos rahaa tulisi sisään, niin kyllä se saataisi fiksusti töihin. Valitettavasti rahaliikenne on nyt toiseen suuntaan. Markkinan herääminen toki tukee sitä, että Titanium varmasti saanee suhteellisen pian myytyä kohteita (vielä ei yhtään myyntiä) ja rahoitettua näillä lunarit. Sitten saadaan yksi epävarmuus pois päiväjärjestyksestä.
Uhka vai mahdollisuus… Titaniumin osalta molempia.
Kyllä valtiovalta on kusenut hoivaoperaattorien muroihin monellakin tapaa. TArvetta hoivalle on mutta siitä selvästi säästetään… Tämä on arvopohja kysymys että halutaanko vanhuksistamme huolehtia ja maksaa siitä vai jätetäänkö omaisten harteille… Toinen oli hoitajamitoitussekoilu joka sotki kuvioita pahemman kerran. Kolmas oli hoivaoperaattoreiden oikeus tehdä kannattavaa liiketoimintaa… Jos kerran on osoitettu että yksityiset hoivaoperaattorit tuottavat palveluita tehokkaammin niin miksi niitä ei sitten suosita?
Mahdollisuutena varmasti on että hoivakiinteistöihin uskalletaan sijoittaa jälleen koska tarvetta niille on, nyt ja tulevaisuudessa.
Baltian kiinteistösektori ja rahasto on ollut varsin tuottoisa ja numerot oikeassa asennossa. Läheinen sota varmasti tuonut oman haasteensa myyntiin korkotason kera, mutta laskeneella korkotasolla pitäisi mielestäni niin hoivan kuin Baltian saada lisää vetoapua.
Toivottavasti osa lunareita tehneitä peruu lunarinsa tai siirtää niitä “järkevämpään” ajankohtaan.
PE- rahasto tulee hyvään saumaan ja uskon että siihen kiinnostusta on jos kulupolitiikka on jotenkin maltillista. Vaikea sanoa paljonko kiinnostusta herättää mutta uskon että tähän on mahdollisuus.
Harmi että nämä monien sattumien summat ovat rokottaneet Titaniumia oikein urakalla. Kiinteistöjen arvostusspekulaatiot/ tutkinta, korkojen massiivinen nousu ja siiitä kärsineet hoiva/baltia, sotekuviot jne…
Siitä samaa mieltä että tässä tilanteessa olisi hyvä jos useampia tukijalkoja olisi olemassa. Toivottavasti PE ja varainhoito saa tuulta alleen.
Kaikenlainen ikävä julkisuudessa käytävä keskustelu asian ympärillä ei lisää toimijoihin luottoa… ja se ei tee hyvää myynnillisesti. Muutenkin suomessa pessimistinen ilmapiiri talouden osalta/ kiinteistöt vaikka muualla maailmalla mennään kovaa vauhtia jo eteinpäin.
Ymmärrän, että analyytikon ja pitkän aikavälin sijoittajan näkökulma ja aikajänne saattavat erota toisistaan. Toisen tulee perustaa analyysinsa lähiaikojen lukuihin ja toista kiinnostaa ehkä osin ”hiljaisetkin” laatutekijät.
Tavoitehintoihin tuntuu muutenkin vaikuttavan sentimentti aika paljon. Siihen voi tietty vaikuttaa, että th on vain 12 kk päähän. Etenkin koronassa näkyi erityisen selvästi useissa pienyhtiöissä, kun niiden hinnat raketoi ja tavoitehinnat seurasi perässä. Myöhemmin sama tapahtui takaperin. Hinnan gravitaatiolla oli aika iso vaikutus hyväksyttäviin valuaatioihin ja niiden perusteisiin. Kun miettii osakkeen arvoa pidemmällä aikavälillä, pitää miettiä asiaa paljon enemmän toisin päin.
Mielestäni tavoitehinnoista ja analyytikon analyysistä saa parhaan irti, kun käyttää niitä joko yhtiöön perehtymisessä tai omien näkemysten sparraamiseessa.
Ehkä se on tulkintakysymys, mikä on kova hintalappu AUM:ista? Jos kyse on esimerkiksi asiakaskontaktien hinnasta, Hoivan AUM:in hinta olisi taatusti korkea verrattuna vaikkapa perus-osakerahastosta maksettavaan hintaan.
Toisaalta, olettaen kassavirran 2% inflaatiokasvu, 50-vuotta, ei jäännösarvoa, diskonttokoroksi 10%, yksin Hoivan tulokassavirran nykyarvo Titaniumille on piiiiiitkälti yli 100 milj… Toki voidaan laskea myös menopuolelle kassavirtaa, ja pitääkin laskea, diskonttokorkoa korottaa ja aikaa lyhentää. Hyvin vaikea on kuitenkin alle 100 milj. päästä. Ja kun yhtiön arvo on nyt rapiat 60 milj., en sanoisi Titaniumin rahastojen AUM:in olevan hirveän korkealle arvostettuja.
Hoivan maksamattomien lunarien määräksi olet arvioinut 30 - 50 milj. Hoivan kassavarat olivat 31.12.2024 noin 25 milj… Vuokrien kassavirtaa juoksee joka hetki. Toki tuotto-osuudet ja uustuotannon menojakin on varmasti maksettu ja maksetaan. Jos unohdetaan uustuotannon menot, näillä spekseillä loppusyksystä ongelma olisi luokkaa 0 - 20 milj… Kun kiinteistöjen todellinen myyntihinta, korkojen jo merkittävästi laskettua, on satavarmasti 700 milj. paremmalla puolella, vaikeaa on nähdä ehkä 20 miljoonassa mitään sen suurempaa dramatiikkaa. Toki riski on läsnä, entä jos lunarit ovatkin 100 milj. tai yli? Titaniumin tiedotusta ei voi asian tiimoilta, (eikä nykyisin minkään muunkaan asian tiimoilta sen puoleen), kehua.
Kyllä, Hoivan avoinna olevien lunarien määrä voisi vaikutta asiaan jos jokin taho oikeasti olisi suunnittelemassa mitään vakavampaa yhteistyötä Titaniumin kanssa, yrityskaupasta tai fuusiosta puhumattakaan, missä Hoiva olisi osana järjestelyä. Kukaan ei kuitenkaan osta sikaa säkissä. Ensimmäinen kysymys vastapuolelta olisi, mikä on lunarien määrä. Ja vastapuoli sen tiedon myös saisi. Lunarien lopullinen määrä on salaisuus ja riski vain sijoittajalle, ei mahdolliselle todelliselle tanssiparille.
Tuoreet kk-katsaukset ulkona. Vaisu kehitys jatkui ja uusmyynti nollissa. Baltian osalta H2’24 lunarit tulivat maksuun ja ne olivat noin 7% omasta pääomasta. Tämä on karkeasti se suhde mitä odotamme myös Hoivassa olevan lunastuksia jonossa. PE:stä ei saatu vielä tietoa, varmaan heinäkuussa eka kk-rapsa kun rahasto on ehtinyt toimia täyden kuukauden.
Tämä onkin mielenkiintoinen tieto, ettei arvioija ole enää Peltola, jolta nyt ilmeisesti lähti ainoa asiakas. Taitaa sittenkin liittyä Fivan tarkastukseen, vaikka raportti oli kauniisti muotoiltu, kun sopivasti tämä vaihtui aika nopeasti tarkastuksen jälkeen?
Mielenkiintoista nähdä mitä nyt jatkossa tapahtuu kiinteistöjen arvolle, kestääkö tuotto edelleen plussan puolella? Tuossahan mainitaan, että CBRE arvioi päivämäärästä 30.6.25 alkaen kiinteistöjä. eQ YKK laski edelleen muutamien kohteiden arvoa edellisellä kvartaalilla ja tuotto jäi nollaan.
Jos tuolla tarkastuksessa olisi jotain kummalista löytynyt niin eiköhän siitä olisi ihan tiedonantovelvollisuus. Itse en usko että liittyy mitenkään toisiinsa vaan enemmänkin syynä voi olla tämä julkisuudessa oleva spekulointi turhan pienestä toimijasta ja “puolueellisuudesta” .
Luulen että ihan sen takia vaihdettu isompaan toimijaan että poistetaan epäluulot markkinasta.
Ja onko ison toimijan tekemä arviointi parempaa? Tekeekö työn joku juuri koulusta valmistunut tai opiskelija ja sen kuittaa hätäisesti joku kokeneempi?
Äläs nyt kun tietäjät ovat tienneet täällä jo pitkään että salkulla on edessä 40% alaskirjaus jos joku ammattilainen tekisi arvonmääritykset.
Jännä kyllä nähdä tullaanko hieman alas vai onko siirtymä saumaton (olettaen siis että tuorein ei ole vielä uuden tekemä). Sanamuoto mahdollistaa minusta molemmat tulkinnat.
Mitä lie tässä neljän päivän aikana tapahtunut, kun tilanne näin elää? Asuntorahaston koko on 61m€ ja oma pääoma 37m€ ja tätä taustaa vasten luulisi markkinoilla sen verran eloa olevan, että lunastukset saadaan halutessaan hoidettua asuntoja realisoimalla.
Kaippa jokainen rahasto saisi myytyä jos haluaisi, mutta mihin hintaan onkin toinen asia. Kaippa tuossa pitää ajatella kuitenkin kokonaisuutta eikä pelkästään lunastavia?