Titanium - Kasvun toista tukijalkaa etsimässä

On se vaan aika metkaa matkustaa tällaisella luotijunalla, kun matkaliput on saatu halvalla, kyydissäolosta maksetaan oikein mukavasti (10% per vuosi), junan riskit ja ongelmat kertoo pääpappi ja ystävälliset karviskaverit jo ennen kuin niitä ehtii edes vanha setä kysyä, ja lopuksi saa myydä käytetyt matkaliput sitten hillotolppa-asemalla noin 50% voitolla.

Lieko tämä unta?

Masse-setä, Titan, tuon mainion rosvojunan, kyydissä lattiaan pultattuna

3 tykkäystä

Pitkälti samoja ajatuksia itsellä, ohessa vielä omat kommentit:

On jopa todennäköistä, että tämä hoivarahastoriippuvuus tulee säilymään korkealla tasolla tulevat vuodet. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, että Hoivarahaston koko on kasvanut jo niin suureksi. On vaikea nähdä, että orgaanisesti yhtiö kykenisi lähivuosina kasvattamaan uusia tuotteita, niin nopeasti että Hoivan suhteellinen osuus laskisi oleellisesti. Yhtiöhän itse tiedostaa tämän riippuvuuden ja pyrkii luonnollisesti jatkuvasti tuomaan markkinoille uusia tuotteita. Hoivarahasto on kuitenkin monella tapaa once in a lifetime tuote ja yhtä houkuttelevaa tuotetta tuskin tullaan saamaan ulos. On hyvä huomata, että tuottoprofiililtaan vastaavanlaisia tuotteita Suomessa ovat käytännössä vain eQ:n Hoiva- ja liikekiinteistöt, Taalerin tuulirahastot ja ÅB:n asuntorahasto. Myös OP:n asuntorahasto on samassa luokassa, mutta se perustuu vain ja ainoastaan OP:n brutaaliin myyntivoimaan (ei rahaston laatuun). On myös tärkeä huomioida, että Hoivan kasvunäkymä on edelleen erinomainen ja se tulee jatkamaan voimakasta kasvuaan ainakin lyhyellä aikavälillä. Tämä kasvuhan on älyttömän kannattavaa => suhteellisen osuuden lasku entistä vaikeampaa.

Oikeastaan ainoa tapa saada hoivariippuvuutta alas lyhyellä aikavälillä ovat yrityskaupat. Näiden todennäköisyys on suhteellisen korkea ja mielestäni osakkeenomistajien kannalta ne olisivat hyvä tapa laajentua. Faktahan on, että yhtiö saa hoivan ansiosta varsin korkean markkina-arvon ja tässä mielessä oma osake olisi kiinnostava kaupankäyntivaluutta. Kaupoilla omistaja-arvon luonti olisi kohtuullisen helppoa johtuen 1) alan selkeistä synergioista ja 2) Titaniumin riskiprofiilin pienentymisen myötä nousevista arvostuskertoimista.

Miltä Titanium näyttää sijoituskohteena jos Hoivan riippuvuus pysyy korkeana ja kasvu hidastuu? On selvää, että hoivan kasvu tulee asteittain hidastumaan (vertailuluvut nousevat ja rahaston houkuttelevuus supistuu asteittain). Käytännössä Titaniumin riskiprofiili laskee asteittain jo nykytilanteessa, kun jatkuvien palkkoiden osuus nousee ja kertatuottojen osuus laskee. Isossa kuvassa yhtiön sijoitusprofiili olisi kuitenkin pitkälti nykyisen kaltainen. Kertoimet olisivat alle verrokkien koska hoivariski. Samalla yhtiö kuitenkin tekisi erinomaista tulosta ja jakaisi tämän käytännössä kokonaan ulos omistajilleen. Osinkotuottoprosentti olisi korkea (koska matalat kertoimet) ja sijoittajien saama tuotto nojaisi etenkin osinkoon. Tämä olisi kuitenkin hyvä korvaus sijoittajien kantamasta riskistä.

6 tykkäystä

Hyvä ja silmiä avaava vastaus, kiitos!

1 tykkäys

Katsokaa yllä Saulin ja Astrixin vastaukset! Mitä minä sanoin…

Masse, Titaankiinnityspultit terästä::slight_smile:

1 tykkäys

Mistä löytyy tieto titaniumin osakerahastojen kokoluokasta? Mitä mieltä tästä uudesta kasvuosinkorahastosta, pystyisikö tämä kasvamaan merkittävästi vai jääkö ynnä muut osastolle niin kuin tuo vanhempi…Uusimmassa kuukausikatsauksessa näkyy rahaston 10 suurinta omistusta.

2 tykkäystä

Ei käsittääkseni toistaiseksi vielä mistään. Oma arvio on, että rahaston koko tällä hetkellä alle 10m. Ohessa oma kommenttini 5.2.2019 kasvuosinkorahastosta. Näkemykset eivät oleellisesti tuosta muuttuneet:

"Ihan mielenkiintoisesti profiloitu rahasto. Odotukset kannattaa kuitenkin pitää maltillisina, pitää muistaa, että Titaniumin osakerahastossa on pääomia 1,5v jälkeen luokkaa 10m. Tämä on kokona aivan liian pieni (pilkkua pitäisi siirtää yhdellä eteenpäin) ja tuote ei tuossa kokoluokassa ole kannattava. Kuvastaa hyvin miten vaikeaa perinteisiä rahastoja on myydä johtuen kireästä kilpailusta. Vaikka tämä osinkokulma onkin varmasti vähän helpompi myydä, on se kuitenkin suora substituutti muille markkinoille oleville osakerahastoille. Mainitsemasi hyvä träkki voi helpottaa myyntiä vähän, mutta yhtä lailla Titanium Osake sai ainakaan todella hyvän startin, mutta se ei koskaan realisoitunut myynnissä. Vuoden lopussa 50m pääomat olisi jo kova suoritus, todennäköisempää 20-30m. Tällä 50m tasollakin liikevaihtomerkitys luokkaa 5% ja tulosvaikutus 5-10% (HUOM rahasto vielä myymättä!).

All in all, ihan ok lisä tarjontaan ja pieni askel kohti täyden palvelun finanssitaloa. Ei kuitenkaan oleellisesti hajauta hoivariskiä ja/tai pienennä yhtiön riskitasoa."

3 tykkäystä

Kyllähän tämäkin putka jossain vaiheessa on tarkoitus myydä jollekin isommalle toimijalle? Tita voi myös myydä hoivapotin osia muille toimijoille, jolloin voi itse paremmin hankkia pienempiä sijoituspuolen yrityksiä. Tällä hetkellä myyjiä on ilmeisesti paljonkin liikkeellä huhujen perusteella.

On ihme, jos titanium pystyy tuomaan jonkin osakerahaston, joka kasvaisi massiiviseksi. Osakerahastosta ei voida kovin suuria palkkioita napsia tai muuten se ei varmasti kasva. Pienillä palkkioilla sillä ei taas suuria tulosvaikutusta ole (ellei kasva massiiviseksi). Titaniumilla ei edes ole samalla tavalla asiakkaita, joille myydä osakerahastoja kuin tavallisilla pankeilla. Mahdolliset sijoittajat ovat varmasti keskimääräistä fiksumpia.

Hoivarahasto on hyötynyt tänhetkisestä boomista ja siitä, että Titanium oli hyvissä asemissa. Saman toistaminen muilla rahastoilla tuskin on mahdollista tai hyvin epätodennäköistä. Hoivarahstonkaan lento ei loputtomiin tule kestämään, mutta palkkiorakenteen vuoksi Titanium on hyvin turvannut asemansa siinä. Hoivarahastolla pystytään takomaan rahaa, kun hoivakiinteistöbisneksellä menee hyvin, ja samalla Titanium on pystynyt rakentamaan todellisen rahakoneen samalla kun rahasto on tuottanut sijoittajille hyvin. Samaan ei muilla rahastoilla varmasti pystä tai vaatisi suunnatonta onnea. Hoivarahastollakin tulee jossain kohtaan katto vastaan, mutta mahdollisuuksia kasvuun toki vielä on.

Koska Titanium on nyt profiloitunut niin vahvasti hoivabisnekseen, niin sijoittat varmasti vaativat jonkinlaista näyttöä, että homma toimii myös muilla rahastoilla ennen kuin roposiaan merkittävästi niihin lattaisi.

3 tykkäystä

Minusta Titanium on toiminut järkevästi, vaikka porukka odottaa innokkaasti roppakaupalla uusia rahastoja. Ei ole paljon ideaa lanserata bulkki rahastoja, joita on jo miljoonia. Ne voi suosiolla jättää suurille pankeille sun muille.

Eikä sen uuden rahaston tarvitse olla mikään uusi hoiva, vaan se riittää, että se on hyvä rahasto asiakkaalle ja Titaniumille. Silloin se ajan kuluessa kasvaa vääjäämättä. Ja ei tässä missään jäniksen selässä olla, hoiva ja nykyiset rahastot kantavat vielä vuosia, ja sinä aikana voi tapahtua paljon. Esimerkiksi pörssiromahdus. Sen jälkeen voisi olla hyvä lanseerata uusia rahastoja.

Titaniumilla on näppinsä jo 1000 milj. euron sijoitusvarallisuudessa ja jos asiakkaat ovat tyytyväisiä ja homma rullaa yhtä hyvin kuin tähänkin asti, voi Titaniumista kehkeytyä ajan kuluessa ihan kelpo kokoinen sijoitusyhtiö. Mitään syytä ei ole hötkyillä eikä ainakaan ehdoin tahdoin hätäpäissään laittaa kättään siihen ihteään.

Tässä se ongelma vähän niinku onkin. Keskittyminen yhteen rahastoo pitää riskiä korkeella. Samanlainen meno tuskin jatkuu tästä hamaan tappiin. Jos ei kehitetä uusia tuotteita, niin mitäs sitten kun se hoivakiinteistöjen hyvät tuotot on kuorittu? Tällä hetkellä tilanne on se, että hoivakiinteistöjä tarvitaan lisää ja homma jatkunee vielä jonkin aikaa samansuuntasena. Jossain kohtaa tulee väistämättä tilanne, että suurimmat tuotot on hoivakiinteistöistä saatu ja siinä vaiheessa on melkonen riski, jos yrityksen liiketoiminta perustuu lähestulkoon yksinomaan yhteen rahastoon.

Pörssiromahdus ei muuta tilannetta mitenkää. Titaniumille on täysin sama minkä hintasia osakkeet ovat, koska olennaisimmat tulot on niitä jatkuvia tuloja, jotka syntyy hallinnointipalkkioista. Pelkästään se rahaston arvonkasvu ei tuo mitään, jos muualta saat saman halvemmalla. Ei kukaan maksa ylimäärästä, jos ei tule lisäarvoa.

Jos Titanium tuo pieniä rahastoja lisää, niin se tarkoittaa, että yritys laajenee, mutta keskimääräset tuotot pienenee. Jatkossa on siis turha odottaa samanlaista kasvua. Uusia kannattavia rahastoja pitäisi keksiä ennen kuin hoivakiinteistöbisneksen tuotot pienenee.

2 tykkäystä

G perhana! Nyt sitten Massen pitää irrottaa Tita-junasta se toinen kiinnityspultti… Toki noin 50% voitolla, mutta silti harmittaa, kun osinkotuotto jää nyt vain puoleen.

Masse, Tita-Tuomaaksi pakotettu

eQ:n Hoivarahaston nettomerkinnät hurjalla +70m tasolla. Kertoo että markkina vetää edelleen hoivakohusta huolimatta.

9 tykkäystä

En ihmettele yhtään. Kun korot on mitä on, eikä nousua horisontissa ja osakemarkkinat väläyttelevät riskejään, puhumattakaan asuntosijoittamisen (säällisiltä alueilta) niukoista vuokratuottoprosenteista & riskeistä, niin varmasti on houkuttelevaa tuupata rahat hoivarahaston kaltaisiin piirongin laatikkoihin. Piiiitkät vuokrasopimukset, ikääntyvien määrän huima kasvu nyt ja tulevaisuudessa, sekä mukava vuokratuottoprosentti…hoivakiinteistörahastot kuulostavat nyt vaihtoehtojaan rauhallisemmilta yöunilta.

Toinen juttu onkin, kuinka Titanium saa jatkossa kohteita pystyttääkseen tällä kilpaillulla markkinalla, jossa kuntien päätöksenteko on hidasta ja nämä Esperit & Attendot mahdollisesti himmailevat kasvun suhteen yrittäessään selviytyä inhimillisen kohtelun vaatimuksen tuomista kannattavuushaasteista.

Eutanasian salliminen voisi olla tuleville hoivarahastosijoittajille se :scream::wink:

1 tykkäys

Vanhustenhoitoa laitetaan nyt kuntoon miljardeilla! Ainakin 14.4 asti😊

Jos tämä hype-aalto kantaa Titan osinkoihin asti, niin Alles on Ordnung👍

Sitten, jos Sauli arkkipiispa niin suo, seurakuntamestari Masse voisi irrottaa Titasta jkv. myös myyntituloja.

Masse, mammonaan ihastunut

1 tykkäys

Mää katselen tätä keissiä ainakin H1 asti. Mieluusti myös pidempään ainakin näillä näkymin.

Milloinkohan maaliskuun kuukausraportti tulee hoivarahastosta…

Btw haluisitko @Verneri_Pulkkinen ketjun aloittajan eli minun luvalla muokata ketjun otsikon vähän konservatiivisemmaksi, esim se perus Titanium sijoituskohteena :smile: :wink: kun en hienompaakaan otsikkoa keksi.

3 tykkäystä

Muokattu! :wink:

1 tykkäys

Höh, nyt ei ole enää kutkuttavaa vaaran tuntua…

4 tykkäystä

Thanks (y)

Haha totta :smiley:

1 tykkäys

Elä sie huoli. Sauli kertoo sen täällä jo ennen kuin se on ehtinyt Titan koneelta nettiin edes liikahtaa::slight_smile: Ja silloin ehtii tarvittaessa Tita-junasta myös hypätä ajoissa pois kyydistä…

Masse, Tita-massea kotiin oikein urakalla kauhonut

2 tykkäystä

Titaniumin Hoivarahastolla huono maaliskuu. Nettomerkinnät käytännössä nollissa, kun oikaistaan rahaston arvon kasvu. Maaliskuussa rahasto oli auki lunastuksille ja todennäköisesti lunastuksia ollut jonkin verran. Vaikea uskoa, että uusmyynti olisi oleellisesti poikennut tuosta 10MEUR/kk. Uusmyynnin kehityksestä kertoo myös omistajamäärä, joka nousi noin 70 kpl:llä. Lunastuksien taustalla todennäköisesti sijoittajien säikähtäminen hoivakohua.

Rahaston tuottotaso on ollut koko alkuvuoden hieman vaisu (Q1 run-rate ~6,6%). Rahaston isot palkkiot, paikallaan pysyvä tuottovaatimus ja hieman alle tavoitetason oleva velkavipu painavat tuottoa.

All in all pieni pettymys, mutta ei mitään dramaattista kuitenkaan.

image

6 tykkäystä