Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Nordeahan taitaa olla karhumaisin Tokmannista, kun taas eilen Kauppalehden pikauutisista pongasin: SEB nostaa Tokmannin tavoitehintaa 18 euroon 16 eurosta, toistaa osta-suosituksen.

Aika rohkea veto kyllä nostaa tavoitehintaa juuri ennen Q1:stä, oletuksiin minulla ei ole pääsyä. Itse olen asemoitunut niin, että voi tulla pettymyskin. Toisaalta olihan maaliskuussa ihan aikaisia kevätpäiviä ainakin jossakin päin Suomea ja vasta huhti-toukokuussa otettiin takapakkia kevään edistymisessä. Jotenkin edelleen olen sitä mieltä, kun tähdet kunnolla asettuvat oikeaan asentoon, niin Tokmanni voi räjäyttää pankin. Onhan noita synergioita saatu Dollarstore-kaupasta ja kulukuri varmasti muutenkin ollut tiukka, rahoituksen hintakin hiukan laskenut huippuvuosista eli nyt kun saataisiin kunnon kevätmyynti, niin alkaisi näyttämään mukavalta. Ainoastaan kai kerran Tokmanni on julkaissut plussalla olevan tuloksen Q1:llä, oliko vuonna 2021!?

20 tykkäystä