Tokmanni - Mahdollisuuksien valintatalo?

Tämän päivän Arvopaperissa juttua Clas Ohlsonista ja jutussa myös vertailua Tokmannin ja Clas Ohlsonin välillä.

Muutama poiminta jutusta:

Kepler Cheuvreux analyysiyhtiön mukaan Tokmanni ”on kuin luotu elpymiseen”.

Myös Affärsvärlden suosittaa Tokmannin ostoa ja arvioi, että yhtiö on hyvää vauhtia perustamassa jo 200. liikettään vuonna 2022 ja että samalla yhtiö panisi uusiksi myös liikevaihtoennätyksensä. Samalla Affärsvärlden kuitenkin näkee vaaran Tokmannin heikossa asemassa verkkokaupan puolella.

Lehden mukaan Tokmannin viime vuoden myynnistä vain 0,6 prosenttia tuli verkkokaupasta.

Tokmanni ei tammi-maaliskuun tulosraportissa kommentoinut verkkokauppaa muuten kuin että sitä on kehitetty toimenpiteenä koronaa vastaan, ja että verkkokauppa ”kasvoi erityisesti maaliskuun loppua kohden”. Lukuja se ei kuitenkaan anna.

Sitten kun Suomessa saatu myymäläverkostoa laajennettua, yksi mielenkiintoinen laajenemissuunta olisi Viro ja muut Baltian maat. Siellä olisi selvästi markkinarako Tokmannin kaltaiselle ketjulle.

Kurssi ruvennut raketoimaan sen jälkeen kun vienyt oman puutarhan yrttejä ja salaatteja myyntiin Tokmannille, liekö korrelaatiota? :grin:

3 tykkäystä

Kurkkasin tuossa millainen verkkokauppa Clas Ohlsonilla on. Eikä kyllä voi olla totta. Se on tuulahdus 15 vuoden takaa suomalaisista pienverkkokaupoista (siis tyyliin pieni kotikauppa, joka myy netissäkin) :smiley: Tässä ote Clasun taidonnäytteestä näin korona-aikana:

En kyllä ihmettele tappioita :smiley: :smiley:

6 tykkäystä

Tokmannin verkkokauppaa tuli testattua maanantaina. Tilaus on edelleen vain vastaanotettu tilassa ja ollaan kuitenkin jo perjantaissa, eli viikossa ei ole tilaukselle saatu tehtyä mitään. Verkkosivut ovat omaan silmään sekavat ja hitaat, tuntuu eittei tuotteita tahdo sivuilta löytyä ilman täsmällistä hakunimikettä. Kilpailijoiden verkkokauppoista on tullut myös hankintoja tehtyä (mm. motonet ja kärkkäinen) ja toiminta on ollut ainakin minun kohdalla huomattavasti sujuvampaa.

Kovin ei ainakaan minua vakuuttanut tokmannin verkkokauppa, vaikka uskoisi senkin olevan tärkeä kanava myynnin kasvulle.

4 tykkäystä

Niillä ei ollut ainakaan viime vuonna verkkokauppa integroitu reaaliaikaisesti varastosaldoon, joten myivät usein ei oota ja tällöin kävi just noin eli tilaus seisoo, jos tavaraa ei oo. Sama koskee myymäläsaldoja. Verkkokauppa.com on ihan eri levelillä Tokmanniin verrattuna tuossa suhteessa.

1 tykkäys

Ei ihme että verkkokaupan osuus on vähäinen. Tuolla pääsee asiakkaista tehokkasti eroon sillä kaikki tänä päivänä odottavat reaaliaikaista varastosaldoa ja lähes välitöntä lähetystä (paketti liikkumaan vuorokauden sisään tilauksesta on semmoinen perusoletus). Ja kun joku kerran tilaa ja saa paskan kokemuksen (Saldot poskellaan, toimitus kestää, huono kommunikointi) niin ei erehdy toistamiseen. Tarjontaa on…

5 tykkäystä

Hyvittävät 10 euron lahjakorteilla. Niitä menee varmaan paljon. Mutta se on osakkeenomistajilta pois. En tiedä, mikä heidän aikataulunsa järjestelmien modernisoimiseksi on, mutta viimeistään nyt olisi aika palkata Bilot tai joku muu avuksi.

Uutinen kuvastaa mielestäni hyvin sitä, miten kasvunkin vaiheessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, onko kasvu kaikkiaan tervettä ja kannattavaa. Todennäköisesti kovat vuokrakustannukset syövät enemmän kuormasta, kuin muissa lähialueen myymälöissä.

1 tykkäys

Katselin kartalta Tokmannin myymälöitä. Pk-seudulta Ouluun asti on jo aika täyttä, mutta pohjoisempana on melko tyhjää. Mietin siis itsekin kasvun rajoja, koska jäljellä on enää marginaalisia paikkakuntia. Pitäisikö paukkuja laittaa enemmän verkkokauppaan ja tuotetarjontaan?

Missä paikkakunnilla Tokmanni on kokeillut, mutta lopettanut toimintansa?

1 tykkäys

Kyllä verkkokauppakin myy välillä mitä sattuu ja tavaraa joutuu odottamaan kuukausikaupalla. Tosin koskee lähinnä sellaisia tuotteita, joita ei suoraan hyllyssä vaan tila on jokin muu. Toinen ihmeellisyys on se, ettei voi tilata tavaraa myymälästä. Eli näkee, että hevonkuusen V-kaupassa on tavaraa hyllyssä, mutta eivät sitä myy. Ei luulisi olevan iso tikki jonkun työntekijän käydä nappaamassa se hyllystä ja postittaa :smiley:

Mutta ettei ihan off-topic, niin Tokmanni on ollut jonkin aikaa omalla seurantalistalla, mutta katsotaan. Kasvu ollut jees, mutta aletaan olla jo ATH:ssa. Niinköhän onnistuvat vielä kasvamaan nyt kun “koronapaniikki” alkaa olla toistaiseksi ohi. Aikovatkohan laajentua ulkomaille jossain vaiheessa? Esim. Saksassa on kysyntää halpahalleille, kun esim. Aldi ja Lidl ovat miljardibisneksiä, ja Tokmannilla on iso etu heihin verrattuna tuossa KT-puolella.

Norjalainen halpakauppa Europris ja Tokmannihan tekee ainakin hankinnoissa yhteistyötä, joten en olisi yllättynyt, jos vaikka yhdistyisivät joskus. Ohessa maksullinen uutinen, jota en pysty lukemaan, mutta lähde liittyen yhteistyöhön piti nopeasti etsiä.

Ei varmana halpa vuokra ja vaikka onkin sinänsä yhden oven lähellä, on jotenkin outoa myydä kissanhiekkaa ym. isoa tavaraa noin pienessä myymälässä.

Hyvä irtautuminen. Eri asia jollain Prisman päädyllä Prismalla, jolla iso ote ja pinta-ala luonnollisesti TOKin omistamassa kauppakeskuksessa.

T. Turku

E. Eri asia viiden minsan päässä ja alle Länsikeskuksen isossa Tokmannissa, vaikka kauppoja on vierivieressä, asiakkaita riittää kun tarjontaa ja parkkitilaa on.

Myllyn Tokmannissa pitäisi olla hyvin erilaista tavaraa myynnissä mitä Tokmanneissa verraten yleensä em. syistä.

Toki korona-aika on jännä vivahde siinä että vaikutuksensa silläkin miten vuokria on neuvoteltu jos ollenkaan. Osuuskauppojen kannat tulleet todella selväkai tältä osin.

Tokmanni ja Europris ovat tehneet yhteistyötä jo vuosikausia, mikä selittyy pitkälti sillä, että molempien lähihistoriasta löytyy sama pääomasijoittaja. Tuo linkattu uutinen on kaksi vuotta vanha.

Meinasin viime vuonna erään kalareissun yhteydessä käydä Europrisin myymälässä ostoksilla. Käännyin ovelta takaisin; ei ollut minun kauppani.

1 tykkäys

Baltian maissa olisi minun nähdäkseni markkinarako Tokmannille. Siellä ei oikein ole vastaavaa ketjua.

2 tykkäystä

Omassa ajatusmaailmassa mietin onko verkkokauppa Tokmannille/halpahalleille merkityksellinen myyntikanava nähdä vaivaa ja panostaa.

Näin itseäni ajatellen (suppein mahdollinen otanta sinänsä), käytän itse verkkokauppoja etsiessäni vaikkapa jollekkin tietylle televisiolle parasta mahdollista hintaa. Kun puhutaan sadoista euroista, olen kiinnostunut kilpailuttamaan ja selaamaan vaihtoehtoja. Saatan säästää kymppejä tai ties vaikka satasia.

Halpahalleissa myydään alhaisen hinnan perushyödykkeitä. Ajatus ostaa verkkokaupasta hammasharjan teriä tai talouspaperia ei houkuta, tai en näe siihen varsinaista hyötyä. Elän uskossa, että tokmannilla hinnat ovat ok, eikä yksittäisiä alle 5€ tuotteita kilpailuttamalla saa ainakaan kovin hyvää tuntipalkkaa työlleen. Nopeammin saa kaikki kodin siivousroinat yms kärryn kun kävelee tokmannin läpi. Prosessi toistetaan aina kun hammastahna tai konetiskiaine loppuu.

Yksittäisiä tuotteita jaksaa valkata verkkokaupasta, mutta kärryllistä pieniä matalan hinnan tuotteita ei.
Siinämäärin verkkokauppa.com ja tokmanni ovat eri kauppoja. Tuotteet ovat aivan eri hintaluokissa.

6 tykkäystä

Varmasti. Itselläni kauppapaikaksi on valikoitunut Prisma, sieltä saa kaiken tarvittavan, edullisesti yhden pysäkin taktiikalla.

En ole koskaan mennyt Tokmanniin hakemaan yleisiä kodintavaroita, pl. kynttilät. Tokmannin verkkokauppaa olen hyödyntänyt useasti, tilaamalla noudolla myymälään. Sieltä verkkokaupasta helposti tarkkuu mukaan kaikenlaista ja lopputuloksena 10e tarjousruokatilaus onkin painunut sinne 50e hujakoille.

Ei se verkkokauppa välttämättä ole paras mahdollinen kanava, mutta mielestäni sen sivuuttaminen tai panostuksen vähentäminen haittaisi Tokmannia pitkässä juoksussa.

Tälläkin hetkellä satojen eurojen tilaus meneillään Tokmannin verkkokauppaan, ilmaisella kotiinkuljetuksella. Ei se kauppa teknisesti hyvä ole, mutta saa sieltä tavaraa tilattua. Jos eivät saa tuotteita tällä viikolla kuljetettua, palautan kyllä tilauksen bumerangina ja käyn hakemassa ne jostain muusta kaupasta juhannukseksi.

2 tykkäystä

Nordea näyttää tänään nostaneen Tokmannin tavoitehinnan 14.2 euroon, jota Nordea pitää myös osakkeen käypänä arvona. Nordea ennustaa Tokmannin tarjoavan 5–6 % osinkotuottoa seuraavina vuosina.

5 tykkäystä

Palvelualojen ja kaupan liikevaihto romahti huhtikuussa | Kauppalehti?

Ei nyt ihan surkeasti mennyt tilastokeskuksen mukaan huhtikuussa pahimman kriisin aikaan.

“Parhaiten pärjättiin vähittäiskaupassa, jossa liikevaihto putosi vain reilun prosentin. Merkittävin osuus vähittäiskaupan menestykseen oli päivittäistavarakaupalla, jonka liikevaihto nousi noin 6 prosenttia.”

Päivittäistavarakaupassa ruoalla tietysti merkittävä rooli, mikä ei Tokmannin volyymeissä näyttele ainakaan vielä kovinkaan isoa osaa. Kuitenkin kasvamaan päin tämäkin puoli ymmärtääkseni.

Täällä Hangossa kesälomalla ollessani tullut seurattua kun ohi ajanut ja muutaman kerran jotain ongintakamoja hakenut niin aina parkkipaikka melkeinpä täynnä autoja, että kyllä ainakin pienemmillä paikkakunnilla Tokmanneilla pyyhkii hyvin. Koska esim täällä ei muuta tuollaista ”yleistarvike” kauppaa ole, mistä saa siis vähän kaikkee.

Eli kyllä olen tänä kesänä tullut hyvin vakuuttuneeksi että tätä lappua on hyvä omistaa :+1: