Mies, kohta 39 v., 73-75 kg, 186 cm, eli aika ruipelo.
Aloitin painoharjoittelun intin jälkeen. Intoa oli, ja onneksi palautumiskyky oli riittävä, että selän pystyi väliaikaisesti aina loukkaamaan ilman pidempiaikaisia vaurioita. Veto oli jo alussa se lempiliike, punnertamisen ja kyykyn jäädessä varjoon. Johtunee kai suhteellisen pitkästä torsosta? Tulipa myös säännöllisesti lenkkeiltyä, joskin juoksukunto oli 2600 m Cooperin luokkaa silloin.
Tulokset nousivat, no, jonnekin, mutta ennen kaikkea tietämystä tuli ahmittua ahkerasti, ja parin vuoden päästä kuvaan astuivat kahvakuulat. Muistan, kun hain 16 kg kuulan postista ja lykkäsin reppuun konkeloidakseni 15 km kotiin: niitä hetkiä, kun tiesi, että tämä ei ole ehkä mukavin tapa, mutta tehdäänpä silti. Pavel Tsatsoulinen opeilla sitä sitten heiluteltiin ja punnerrettiin, ja tulosta kyllä tuli. Erinomainen väline ihan työkapasiteetin kasvattamiseen. Sen avulla sain myös Cooperissa 3000 m rikki, kumma kyllä, vaikka lenkkeily oli pitkälti jäänyt jo siinä vaiheessa. Nyt joutuisi samaa tasoa varmasti kaivamaan juoksuharjoittelun puolelta.
Vuosien varrella paino on pysynyt 73-75 kg, ja bulkkijakson jälkeen sain päälle 80 kg rikki jokunen vuosi sitten. Syömisen lisääminen onkin ollut itselle se kolminaisuuden vaikein asia toteutettavaksi riittävän unensaannin ollessa toinen. Harjoittelun lisääminen ei niinkään tuottanut ongelmaa, jännä juttu!
Harrastin myös karatea 2015 lähtien - nyt on pari vuotta tullut lähinnä seurassa valmennettua, vähemmälle jäänyt oma harjoittelu talorempan vuoksi - ja on sanottava, että atleettisuus parani roppakaupalla. Liikkuvuus on ollut itsellä ok, mutta se kimmoisuuden ja kehonhallinnan tunne, joka karatesta tuli, oli käänteentekevää, sillä eipä sitä puntteja roiskimalla oikein tavoita samalla tavalla.
Loukkaantumisia on myös mahtunut mukaan, valitettavasti. Olkapää meni penkkipunnerruksessa, ihan alaslaskussa submax painoilla olkapää ikäänkuin heltisi kuopastaan, ja terävästä pistosta tiesi, että jokin oli pielessä. Kaksi vuotta meni, ennen kuin sen sai jotenkin kuntoutettua. Vipareita tosin turha tehdä sillä kädellä vieläkään. Työn siirtyminen sisätiloihin, uskon, taas osaltaan edesauttoi mystisen selkävaivan syntyä. Surkeasta kyykystä tuli vielä surkeampi, kun sitä ei ole voinut juuri treenata ilman vaivoja, ja maastavedostakin katosi hohto. Askel kerrallaan mennään. Kyseessä ei pitäisi olla mikään varsinainen vamma, joten liikkumis- ja harjoittelutottumuksia on vain muutettava tilanteen mukaan, vaikka tiheyttä ja intensiteettiä onkin joutunut karsimaan. Kahvakuula on toisaalta astunut takaisin kuvioihin mukaan, sillä järkeilen, että matalan intensiteetin nostoja paljon on täsmälääke tähän vaivaan, ja onhan siinä räjähtävä komponenttikin jos maksimaalista voimaa ja tukirakenteita ajatellaan.
Romaanin ainesta, mutta niinhän se jo näilläkin vuosilla tuppaa olemaan. Lisätään vielä, että kehonpainoharjoittelu on ollut myös mielekästä tavoitteiden luonteen suhteen. Siinä missä on toki kiva, kun tankoon saa +x kg painoja, uuden liikkeen aikaansaaminen on aina jotenkin kokonaisuutena palkitsevampaa. Lisäksi on tullut hieman näppejä harjoitettua otevoimailun kautta erilaisia kahvoja ja mötiköitä nostellen sekä ranteeseen ruista vääntämällä rautoja ja lekaa käännellen.
Lopuksi vielä jotain tuloksia vuosien varrelta:
Mave - 160 kg x 5
Kyykky lowbar - 130 kg
Kyykky lowbar pitkä sarja - 20x107 kg. 4 minuutin setti, nk. “breathing squat”. Ihan sanonko mistä, eikä voimaakaan tullut yhtään lisää, vain selkä kipeäksi. “Jee, itsekuria tuli lisää.” Toimisi paremmin varmasti niin, että jaksaa veivata 2 min tuon, siirtyy fokus kidutuksesta ehkä kehitykseen.
Etukyykky syvä - 100 kg
Penkki - 93 kg
Pystäri - 64 kg
Raaka rinnalleveto - 90 kg
Leuka myötä&vasta - +60 kg, kehonpainolla 20 toistoa (jälkimmäinen itseasiassa hiljattain)
Muscleup - 10 toistoa (opin sen päivittäin ensin rimpuilemalla, sitten siitä hiljalleen tekniikka kasaan)
Kahvakuulasta muistaa sen, että joskus nytkytin 600 heilautusta 24 kg putkeen, ja olisiko 20/20 tempausta 32 kg myös onnistunut.
Mainittakoon, että tuloksena on myös kohta kymmenen vuoden ajalta excelit. Tunnustaudun Sheets-masokistiksi. Hikeä on tullut vuodatettua väännettäessä skriptejä ja taulukoihin toimintoja lisätessä, kun jääräpäisyyttä on enemmän kuin osaamista.
Tavoitteena nykyään olisi saada kipinä syttymään uudestaan hoitamalla turhat vaivat varjostamasta, jolloin voisi nousujohteisuuteen keskittyä paremmin. Nostot eivät kaikki kummoisia ole, joten niissä voisi vielä hyvinkin parantaa, ja varsinkin heikkojen lenkkien saaminen kuntoon kohentaisi mielialaa treenin suhteen kummasti.
Monissa liikkeissä painot on jo samoissa kun parhaimpina aikoina, ylikin osassa. Toki on siellä vielä moninivelliikkeitä joissa ollaan kaukana vanhoista romuista, mutta niissäkin kehitys on ollut nopeaa. Aikataulut tuovat vielä oman mausteensa. En oikein joka päivä ehdi treenaamaan.