Treidaus viputuotteilla

Tässä vielä esimerkki käyttämistäni tuki- ja vastustasoista.

Fib tracement on piirretty 20.3. ATH:sta 19.3. pohjaan. Taso .236 piti muutaman tunnin 24.3. Silloin seurasin myös inverse H&S breikkaamista. Punainen nuoli ylös on saman mittainen kuin H&S:n pää. Tämä osoitti Fib .382 tason yläpuolle, jota pidän vahvempana vastustasona. Muutenkin pyöreä luku 10200 on hyvä vastus/tukitaso, kuten myös 9600.

Odotan maanantaille laskua. Fib .236 on yksi tukitaso.

Purppuroilla vaakaviivoilla 1d kynttilöistä tuki- ja vastustasot 9150, 9950 ja 1055. Piirrän tasot siten, että osumia kynttilöiden häntiin tulee mahdollisimman monta. Nämä tasot eivät ole tarkkoja, ennemminkin alueita.

Torstaina oli tyypillinen houkutteleva paikka ottaa shortti klo 21, mutta en strategiani mukaan (ei yön yli) sitä ottanut. Otin shortin vasta aamulla klo 10.30, kun 15m EMA21 oli alitettu ja sitä testattiin.Suljin position muistaakseni iltapäivällä 9600 tasoilta, kun tukitaso 9950 lähestyi. En tehnyt muita treidejä.

7 tykkäystä

Ihan vasta-alkajana viputuotteissa ja koko treidaamisessa, mutta intoa löytyy :slightly_smiling_face: Otin pitkän salkun käteisestä 1000€ kokeiluun alamäen alussa ja sain sen lopulta pelkällä onnella tuplattua Nordnetin sertifikaateilla, joten nyt pelaan ja opiskelen tätä niillä voitoilla. DAX- ja S&P-indeksejä olen tutkiskellut ja Nordnetin treidauskurssin oppeja soveltanut niihin.

RSI:n ja liukuvien keskiarvojen avulla yritän löytää päivän sisältä yhden tai kaksi paikkaa positioille. Itsellä myös tarkkailussa 5/15 ja 60min TF:t. Helpottaa itseä tällä hetkellä, jos treidin ajalle ei osuisi mikään iso uutinen tai NYSEn avaus. Voisin toimia pelkän analyysin pohjalta treidin ajan. Jätin tosin Sepen shortin viikonlopun yli, kun yleisesti itsestä tuntuu, että poikkeustilanne alkaa kolahtaa ihmisiin ja kaikkeen enemmän ja enemmän.

Vähän myös osakekohtaisesti etsinyt viputuotteita Helsingin pörssin suurimpiin yhtiöihin, mutta niissä ensivilkaisulta volyymit ja kertoimet alhaisempia kuin indekseissä.

Edit: Siis bearish ja bullish divergenge, liukuvat keskiarvot ja vastustus- ja tukitasot lähinnä mitä omilla taidoilla osaan nyt etsiä. Takautuvasti katsoen niillä on löytynyt toivotusti toteutuneita paikkoja ottaa positioita, niin ensi viikolla kunnolla hommiin :muscle:

7 tykkäystä

Infront web trader, onko täällä kokemuksia tästä?

Ihan jees, saat hyvin rakennettuna näkymät markkinoille ja omiin positioihin.

Ainoa asia joka ketuttaa on se että jos laittaa läppärin kiinni tai on pidempään inaktiivisena niin kirjautuu ulos NN:n palvelusta ja samaet Infrontista ja sitten pitää sammuttaa kaikki selaimet ja avata uudetsaan jotta IWT avautuu uudestaan.

En tiedä voiko tuota inactive timeouttia säätää jostain.

4 tykkäystä

Eroaako vivutettu ETF mitenkään muista vipu-tuotteista? Sertifikaateilla ainakin (Ehkä myös warranteilla ja turboilla?) niin jos niissä on vipu ja markkina heiluu niin erittäin todennäköisesti arvo laskee. Päteekö sama homma vivutettuihin ETF:iin? Olettaisin että kyllä. Jos näin niin miksi niitä on olemassa? (Ajatuksella että eikö ne ole silloin about sama tuote) :smiley:

Hiukan off-topic, mutta miten vivuttamattomat sertifikaatit toimii? Onko niissä mitään vastaavia sudenkuoppia kuin vivutetuissa, vai onko ne periaatteessa samoja kuin normaalit ETF:t?

2 tykkäystä

Tänään löytyi näillä omilla alkeellisilla osaamisilla paikka poimia positio DAXin x15 shortille. 10:55 osto ja 13:25 myynti 46,9% voitolla. Myynti ilman TA:n apua, kun tuotto-odotus täyttyi (ja itseasiassa vähän karkasi ylituotoksi, kun piti tehdä oikeita töitä).

Aloitin myös treidauspäiväkirjan pidon.

18 tykkäystä

Mahtaako netin syövereistä löytyä laskuria, joka tarvittavilla syötteillä laskisi Unlimited Turbon arvon (ja vivun) kohde-etuuden (minun tapauksessani aina DAX / S&P indeksi) arvon ollessa X?

Olisi nopea arvioida arvon ja vivun suhdetta hypoteettisilla kehityskäyrillä, ja tehdä etukäteen päätös siitä koska turbo on syytä viedä teuraalle :wink:

1 tykkäys

Jos käytät nordnettiä, niin sen vivun näkee sieltä listalta missä ne turbot on. Muuttuu aina sen mukaan kuinka kaukana ollaan rahoitustasosta.

Jes, mutta haaveena oli päästä ennakoimaan vivun ja arvon kehitystä.

Esimerkkinä vaikka T SHRT SPX NORDNET F17

Tällä hetkellä kohde-etuus (SPX) on n. 2490, vipu 6.0 (ja knock-out 2897). Lapun arvo on 3.92 €.

Mitä arvo ja vipu olisivat, jos kohde-etuuden arvo olisi esim. 2200?

Eli etsiskelin laskuria johon voisin syöttää kohde-etuuden kuvitteellisia arvoja.

E: Paitsi että mitäs mitäs… tarjoustasot olivat taas pitkän aikaa nollilla. Mistä nuo piiitkät, tai ainakin pitkältä tuntuvat, jäätymiset näiden tuotteiden osalta johtuvat? ← E2: Nordean teknisiä ongelmia.

1 tykkäys

Minkä palveluntarjoajan tuotteita käytätte turbojen osalta? Itselläni ollut käytössä Nordnetin tuotteet, mutta tälläkin hetkellä osto- ja myyntitasot puuttuu ja vähän pettynyt ollut viime aikoina näihin. Tuntuu, että heti kun volatiliteetti alkaa, tasot häviävät. Onneksi tällä kertaa sattui olemaan DAX shorttia tuoreeltaan kyydissä, kun tasot hävisivät. Näköjään koko First North -kauppapaikka kiinni. Ovatko nämä Nordnetista vai pörssistä johtuvia ongelmia? T. Keltanokka Liikenteessä.

@William Kyselin itsekin samaa, mutta vastaus ainakin tämän aamun ongelmiin tuli Nordnetiltä välittömästi:

" Teknisen ongelman vuoksi Nordea ei pysty tällä hetkellä ylläpitämään tarjoustasoja Nordnet Markets -tuotteille.

Ongelma pyritään korjaamaan mahdollisimman nopeasti. Pahoittelemme tästä koituvaa haittaa.

Jos haluat myydä omistuksesi, katso täältä ohjeet UKK:n kohtasta “Kuinka toimin, jos tuotteella ei ole osto- ja myyntitasoja?”."

Aivan. Kiitos selvityksestä. Kappas, niin oli tullut viestiä, hyvä niin. Tämä olikin ehkä pisimmästä päästä taukoja mitä näissä on ollut.

Tekninen ongelma. ( :smiley: ) Kaikkihan meistä teknisen ongelman piikkiin jotakin ei niin teknistä on laittanut.

Sieltähän nuo arvonmääritykset löytyy kohteen esitteestä. Kerroin tälle on 0.01, eli jos kohde-etuus muuttuu 100 pistettä, muuttuu sijoitustuotteen arvo 1€. Eli oletetulla lähtötasolta SPX 2490 ja tuotteen arvolla 3.92€, olisi tuotteen arvo SPX-tasolla 2200 silloin 3.92€+(2490-2200)*0.01=6.82€

2 tykkäystä

Kokeilin yhteen shorttiin ja ei mene noin. Kyllä se kerroin muuttuu matkalla, ei se ole kiinteä.

Unlimited turbon hienous on juurikin tuo vaihtuva vipu. Vipu on riskipuskurin käänteisluku. Esimerkiksi riskipuskurilla 2% vipu on 50. Riskipuskuri on (kohde-etuuden hinta - stop-loss) / kohde-etuuden hinta.

Riskipuskurilla 10% on vipu 10. En itse käytä korkeampaa vipua, jotta ehtii reagoimaan hintamuutokseen.

6 tykkäystä

Oliko nimenomaan unlimited turbo short kyseessä? Tarkistitko samalla sekunnilla mikä on indeksi-futuurin ja tuotteen arvo ensin hetkellä A ja sitten hetkellä B? Vai katsoitko varsinaista indeksiä? Entä otitko huomioon tuotteen spreadin?

Näissä siis tuo kerroin on aivan varmasti vakio, mutta vipu tietysti muuttuu

1 tykkäys

Vajaan viikon pidolla salkku on tykännyt melko hyvää tästä positiosta.
Pelkästään tänään salkun kokonaisarvo kasvoi 13%, joten suojauksena melko tavalla ylimitoitettu läjä. Myinkin juuri 60% noista pois.

kuva

7 tykkäystä

Tämä kysymys lienee paras tähän ketjuun: Olisin kiinnostunut VectoIQ Acquisition Groupin warrantista (VTIQW) mutta warranttitouhut on vähän pimennossa, joten kaipaisin yleisiä neuvoja sekä täsmäneuvoja jos joku tämän sattuu tietämää.

Olen ymmärtänyt että yksi warrantti oikeuttaa yhden VTIQ (myöhemmin muuttuu NKLA:ksi) osakkeen ostoon 5 vuoden ajan hintaan $11.50. Osake maksaa nyt n. $10.60 ja warrantti $1.65. Jos osakkeen hinta nousee $20 yli kuukaudeksi, niin se voidaan pakottaa vaihtamaan osakkeeksi. (Nämä luettu keskustelupalstalta.) Koska jenkkiwarrantti, niin voi vaihtaa osakkeeseen ilmeisesti koska vain 5v ajan.

Kysymykset:

  1. Mistä löydän tuon warrantin tiedot itse, jos en halua luottaa keskustelupalstoihin?
  2. Miten warrantin vaihto osakkeeksi käytännössä tapahtuu? Miten sen osakkeen saa ostettua eri hintaan kuin markkinahinta kulloinkin on?
  3. Onko tässä (ja warranttikaupassa yleensä) jotain miinoja mitä pitäisi tietää? Jos ei halua ostaa osaketta, niin samalla rahalla saa niin paljon enemmän arvonnousupotentiaalia warranteilla (toki prosentuaalisesti voi helposti hinta esim. puolittuakin vaikka osakkeen hinta muuttuu vähemmän)
  4. Onko jotain rajoituksia verovähennyskelpoisuuteen jos tekee tappioita?

5000 osaketta maksaisi $53 000, ja 5000 warranttia $8250 jolla saa saman arvonnousupotentiaalin, joten siksi houkuttelisi selvittää miten nämä toimii.

2 tykkäystä

Tuote jota katsoin oli T SHRT DAX NORDNET 327. Katsoin mitä hinta oli indeksissä ja mitä tuotteen hinta oli samaan aikaan nordnetissä. Tein laskutoimituksen kaavallasi, kun halusin nähdä mitä tuotteen arvo olisi, jos indeksin hinta olisi 8000. Sain tuotteen hinnaksi 10 SEK, joka se on ollut jo kun indeksin hinta on ollut 9400 eli sen pitäisi olla paljon enemmän 8000 kohdalla. Käsittääkseni alkuperäinen kysyjä kaipasi juurikin tuotteen hintaa / vipua, ei kerrointa. Sanoin kerroin aikaisemmin, mutta tarkoitin vipua.

1 tykkäys

Terve, alkuperäinen kysyjä kysyi SPX turbosta, jonka kerroin arvonmuutoksessa on 0.01€ per indeksin piste. Sinun esimerkkisi DAX shortilla kerroin arvonmuutokselle on 0.001SEK per indeksin piste.