Tulikivi - Takat, uunit, saunat ja luonnonkivet

Tulikivestä, inflaatiosta ja komponenttipulasta tuli mieleen. Tulikivi saa aika mukavasti lisättyä “inflaatiopaineen tuotteisiinsa” viitaten keski-euroopan pakotettuihin takkojen uusimisiin (EU-direktiivi). Tulikivi louhii omatoimisesti raaka-aineensa omalta kivilouhokselta, jolloin luulisi voittoa jäävän alimmalle riville enemmän, koska kiviraaka-aineet ovat omassa omistuksessa.

1 tykkäys

Inderesin LV-ennuste 38,7M€ tälle vuodelle.

4 tykkäystä

Inderesin EBIT ennuste oli 3,6 miljoonaa euroa sekä tavoitehinta 0,50.
Nyt kun katsoo kurssia ohjeistuksen noston jälkeen niin nousussa on.

Inderesin ennustehan just mahtuu tuohon uuteen ohjeistukseen.

Nyt pitäisi kyllä Finanssivalvonnan tutkia hyvässä hengessä Tulikiven osakkeen hinnan kehitystä / tehtyjä kauppoja ennen tätä ohjeistusta. Sen verran normaalista poikkeavaa kehitystä.

Voi toki olla, että osittain suuret nousupäivät 12.8 ja 15.8 johtuen osakkeen heikosta likviditeetistä.

9 tykkäystä

12.8 tuli aamu-tv:ssä uutinen takkojen hyvästä menekistä. Siinä näytettiin muun muassa saksalaista perhettä, joka oli todella tyytyväinen uuteen suomalaiseen takkaan. Itse ostin molempien poikieni salkkuun Tulikiveä tämän uutisen perusteella.

Edellisenä päivänä 11.8 Kauppalehti taisi uutisoida vielä, että Nunnauunin myynti olisi kasvanut 60%.

Ei tässä ole mitään kristallipalloa tarvittu. Uutisten seuraaminen on riittänyt.

5 tykkäystä

Kun rullaa ketjua hieman takaisin päin on 5.8 Ylen uutinen NunnaUunin 60% myynnin kasvusta. Tästä markkina nosti 8.8. kurssia n. 10%. 12.8 kuten yllä oli jo kerrottu mm. MTV uutisoi laajasti NunnaUunin myynnin kasvusta. Pörssin avauksessa kurssi olikin jo pilvissä.

(tehokkaat markkinat…)

Ei se osakkeen yksikköhinta nyt historiallisesti katsottuna kovin pilvissä ole. Huhtikuussa 2006 Tulikivi maksanut parhaimmillaan yli 4€/osake. Tulikivi on joskus maksanut enemmän osinkoa kuin sen nykyinen pörssikurssi on.

“Vuolukiviuuneistaan tunnetun Tulikiven ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi torstaina hallituksen esityksen lisäosingon maksamisesta. Pörssissä noteerattavan A-osakkeen omistajat saavat 1,30 euron ja äänivaltaisen K-osakkeen omistajat 1,25 euron lisäosingon viime vuodelta. Tulikiven varsinainen osinko oli 1,05 euroa A-osakkeelle ja yksi euro K-osakkeelle.”

1 tykkäys

En ottanut millään tavalla kantaa tähän, vaan ko. uutisen vaikutuksesta kurssiin.

Oleellisinta kuitenkin lienee se, että noina vanhoina aikoina firmassa oli pätevä johto.

1 tykkäys

Nykyinen johto näyttää varsin hyvältä. Lähestulkoon koko johtoryhmä omistaa Tulikiven osakkeita. Ajattelevat siis yrityksen ja omistajien parasta.

Tuo porukka sai yhdennellätoista hetkellä kaksi satumaista lahjaa: koronan ja sodan aiheuttaman energiakriisin. Normaaleissa oloissa olisivat valot tehtaalta jo sammuneet ja kaverit kilometritehtaalla.

3 tykkäystä

Tässä on uusi yhtiöraportti. :upside_down_face:

Tulikivi nosti keskiviikkona sekä liikevaihto- että liikevoitto-ohjeistustaan poikkeuksellisen hyvin jatkuneen viennin ja kotimaan tilausvirran vuoksi. Markkinalta tuleva uutisointi on viime aikoina ollut varsin myönteistä tulisijavalmistajan näkökulmasta (mm. kilpailija NunnaUunin vahva kasvu), mikä tukee lyhyen aikavälin näkymää. Arviomme mukaan nykyisessä markkinaympäristössä rajoitteet yhtiön kasvulle ovat väliaikaisesti vain tuotannon kapasiteetti ja komponenttipulan aiheuttamat haasteet. Houkuttelevasta kysyntäympäristöstä huolimatta osakkeen arvostus on mielestämme karannut sen fundamenteista, osakkeen noustua 100 % sitten viime päivityksemme.

Raportista kopsattua:
"Verrokkeihin nähden Tulikiveä hinnoitellaan vuosien 2022-2023 vahvan kysynnän avittamalla tuloksella niiden kanssa linjassa, mikä ei ole mielestämme kestävä taso. "
image

https://www.inderes.fi/fi/system/files/company-reports/yhtiopaivitys_tulikivi_170822.pdf

2 tykkäystä

Talkkivaranoista uusi tukijalka Tulikivelle?

https://www.nordictalc.fi/tietoa-yrityksestä

Melko eufoorista ollut tuo Tulikiven viimeaikainen kurssikehitys. Kieltämättä markkinalta tullut uutisointi on ollut positiivista, mutta mun on vaikea nähdä, että väliaikainen vahva kysyntäsykli nostaisi osakkeen funda-arvoa nykyiselle kurssitasolle. Ennen tuota posaria pohdin pitkään, että jääkö yhtiö komponenttipulan ja logistiikkaketjun haasteiden vuoksi omista odotuksista, mutta tuo oli sen osalta huojentava tiedote. Huomisen Q2-raportin myötä tiedetään taas paremmin, mitä Juuassa tapahtuu.

Tulisijoissa operoivalta NIBE:ltä tuli tänään Q2-osari. Stoves-liiketoiminnan H1-liikevaihto kasvoi 23,5 %. Näemmä yhtiöllä on suuriakin ongelmia komponenttien saatavuuden kanssa, mutta H2 aikana tilanteen odotetaan paranevan. Lisäksi heillä on ollut haasteita työvoiman saatavuuden ja rahtimarkkinan kanssa. Ostojen puolesta yhtiö koki voimakkaita ja toistuvia hinnankorotuksia, mikä aiheutti painetta marginaaleihin. Siellä omat hinnankorotukset laahaavat kustannusinflaatiota jäljessä. Vahva kysyntä ja pitkät toimitusajat ovat heidän mukaansa ajaneet puulämmitteisten tuotteiden kysynnän Euroopassa ennätystasolle (mitä en epäile yhtään). Yhtiö näkee vahvan kysyntätrendin jatkuvan ja heillä on käynnissä kunnianhimoinen investointiohjelma, minkä lisäksi yhtiö panostaa intensiivisesti tuotekehitykseen. Vaikka kotoilutrendin suhteen monessa tuoteryhmässä on nähty selvä askel kohti normaalia, on heidän mukaansa Pohjoismaisten kuluttajien kiinnostus kotiin suuntautuvien investointien suhteen edelleen suurta.

Tämän kokoisessa, heikon likviditeetin ja melko vähälle huomiolle jääneessä osakkeessa tuo melko tiheään tahtiin osunut positiivinen uutisvirta voi hyvinkin olla se triggeri kurssinousun takana.

Vaikea nähdä tuosta uutta tukijalkaa, mutta nähdään että Tulikivi voi lisätä hankeen arvoa viemällä sitä eteenpäin ja vähentämällä siihen liittyvää riskiä. Myyntiin tuo omaisuuserä näillä näkymin menee, jos/kun sopiva ostaja löytyy ja hinnasta sovitaan. Syvempää analyysiä Nordic Talc -hankkeesta löytyy laajasta raportista.

Pidemmän päälle Tulikivi operoi melko heikon kasvunäkymän omaavassa markkinassa, joskin parin vuoden tähtäimellä tiukentunut regulaatio tulisijojen päästövaatimusten ympärillä tukee kasvunäkymää ja arvioni mukaan suurten toimijoiden kilpailukykyä. Mielestäni arvostusta voi hyvinkin lähestyä monimutkaisempien mallien sijaan myös normalisoidun tuloskunnon kautta ts. kuinka kalliilta yhtiö vaikuttaa siihen liikevoittoon nähden, jonka yhtiö voi sijoittajan mielestä tehdä realistisesti pitkässä juoksussa. Toki jos yhtiö todistaa kykynsä kasvaa pidemmällä aikavälillä ja siitä muovautuu ns. tasainen arvonluoja, voi tuo normalisoitu tuloskunto muuttua turhan konservatiiviseksi lähestymistavaksi.

Käsittääkseni Tulikivellä on myös parempi hinnoitteluvoima Keski-Euroopan markkinoilla, joten tämä muutos myynnin maantieteelliseen jakaumaan tukisi myös kannattavuutta.

14 tykkäystä

Missähän tuo tulikiven Q2 raportti viipyy… :thinking:

Edelliset raportit on julkaistu klo13 aikoihin, joten silloin on lupa odottaa myös tämän kertaista.

1 tykkäys

https://view.news.eu.nasdaq.com/view?id=bba4973f3ed2c1fb523fab32451c0dc51&lang=fi

Tulikivi Oyj Puolivuosikatsaus 1-6/2022: Liikevaihto kasvoi, liiketulos parani ja tilauskanta vahvistui merkittävästi

Edit. Koko rapsa linkin liitteessä.

“Hieman” meni yli Inderesin ennakkokommentien ennusteiden, kuten oletettu ja kurssin mukaan vaadittu :smiley:

Liikevaihto kasvoi 31% 12,2m euroon. Ennuste 11m e
Tulos ennen veroja kasvoi 40%(?) 1,4m euroon. Ennuste 1,1m e.

EPS 0,03 (en ole varma onko tuo Q2 vai H1 eps) vs 0,01 ennuste? Varmaan pyöristyksiä tehty, niin vaikea sanoa mikä tarkka luku on.

Tilauskanta kasvoi 140%. Jep

“Vaikka teräksen, ostokomponenttien ja energian hinnat ovat kohonneet edelleen voimakkaasti alkuvuoden aikana, liiketoiminnan kannattavuus parantui liikevaihdon kasvun, hinnankorotusten ja onnistuneiden tuottavuustoimenpiteiden ansiosta. Yhtiön kannattavuutta tukee myös toiminnan pohjautuminen merkittäviltä osin omien kotimaisten vuolukivivarantojen hyödyntämiseen.”

-kuten aiemmin joku foorumilla aavistelikin

Liikevaihtoennuste koko vuodelle vaikuttaa melko varovaiselta ottaen huomion H1:llä jo saavutetun liikevaihdon.

Ei sinänsä yllätyksiä raportissa.

1 tykkäys

https://www.inderes.fi/fi/hurjalla-tuloskunnolla-liikaa-hintaa

“…liikaa hintaa…”

~ PE <10

Analyytikko taitaa ottaa sitä kuuluisa toimistolla kannustettua näkemystä yhtiön ennusteisiin :smiley:

Toki tämän vuoden kasvu voi olla Harviamaista “aikaistunutta kysyyntää”, mutta kyllä yhtiöllä ainakin tunnuslukujen valossa on jo useamman vuoden trackrecord kohti parempaa menemisestä.

Toki Harviankin PE enää 11.6 tän vuoden ennusteilla ja varmasti riskittömämpi yhtiö, mutta kalleus on kai suhteellista :smiley:

2 tykkäystä