Uraani on 2020 parhaiten menestynyt raaka-aine, ja tämä on vasta alkua

Miksi haluaisit sotkea ydinvoiman mukaan uraani ETFään?
Ei nouseva raaka-aineen hinta tarkoita käyttäjälle muuta kuin inputin hinnan nousemista.

Vähän kuin öljynhinta olisi erittäin varmasti nousemassa kysyntä-tarjontatilanteen takia, mutta sen sijaan että laittaisit sijoitukset öljy-yhtiöön, jonka tulos nousee (kulut kiinteät) haluaisit myös hajauttamisen takia ostaa huoltoasemia, jotka ostavat tuotteensa (bensiini) öljyntuottajilta.

En pyri aukomaan päätä, vaan aidosti kysymään miksi sekoittaa nämä kaksi toisiinsa?

Eettisistä rahastoista en pidä. Pitkälti halveksin niitä ja niiden todella simplististä ja enemmän trendikkyyttä tavoittelevaa rajausta. En ihmettelisi että taustalla on mielipide testaus, siitä mikä koetaan eettisenä ja ei, ja se on määritelmän takana. Kyseessä on kuitenkin rahasto, jonka tavoite on tuottaa voittoa perustajalleen, jolloin trendikkyys määrää yllättävän paljon.

Ps. En omista Camecoa. En halua juuri kommentoida osakkeita. Olen käynyt jokaisen sektorin yhtiön läpi ja puhunut usealle johtotiimille.
Oman salkkuni suurin omistus on Global Atomic, toisena Kazatomprom ja sitten Denison Mining…tämän voi ottaa miten haluaa.
Linkitin 2. viestiini analyysini Global Atomicista. 15.4. julkaistun OPEAn jälkeen suurin ero on se että GLOn arvopropositio on merkittävästi parantunut.

8 tykkäystä

Löytyisikö perusteluja uranium energy ruttotautiin?

Niiden Tj ja koko tiimi.
Pahimman tyylisiä laimentajia. Suuria osakeanteja, räikeitä bonuksia, valehtelua osakkeen omistajille. Esim. 2018 sanoivat selvästi, itse asiassa lupasivat ettei anteja tarvita 2,5v aikana. Vain kuukausi tämän jälkeen tekivät todella suuren annin ja jakoivat itsellensä bonukset.
Koko tiimi on ylipalkittu.
Sen lisäksi Amir (Tj) mm. omistaa yhden miehen konsultointi firman, jolta yhtiö (UEC) ostaa palveluita. Mitä palveluita? Neuvonta palveluita siitä, miten toimitusjohtaja (Amir) voisi johtaa tehokkaammin. Hän siis maksaa itselleen siitä että neuvoo itseään. Ja hyvin maksaakin.
Koko firman johto on tällainen.

Tiedän myös että Amir (ja muu johto) ei hyväksy haastatteluissa kysymyksiä, jota eivät ole etukäteen nähneet ja hyväksyneet. Eivät vastaa yhteenkään kysymykseen palkkiosta, anneista, Paraguaista, jne. Lähtökohtaisesti haastattelut on heidän tiimin laatimia. Osakkeen omistajille ei vastata näistä aiheista.

Ja paljon muuta.

Ja se on ok että firman kurssi on noussut tänään +20% enkä ole kyydissä. Tämä on vastenmielinen pulju ja harmi että kuuluu suosittuihin osakkeisiin…vähemmän suosittuihin niiden piirissä jotka ovat enemmän sektoria tutkanneet. Liekö hyvä nimi ja nätit nettisaitit + paljon paljon promousta.

5 tykkäystä

Ok ja kiitokset perusteluista, itse omistan kyseistä lafkaa… mr. Rick Rulen paneeleissa vaikutti fiksulta kaverilta mutta se ei olekaan sama asia kuin rehellisyys esim osakkeen omistijia kohtaan…

2 tykkäystä

No problem.
Rick Rule on todella fiksu tyyppi ja rakastan hänen kuuntelua. Mutta tässä on vähän jotain solmua Rick Rule, Marin Katusa ja Amir, jotka ovat kaikki tuttuja ja kavereita. Marin Katusa on iso UEC hypettäjä ja Rick Rulen kaveri/ entinen kolleega…niin ja Amirin koulukaveri.
Ovat tehneet vähintäänkin kyseenalaista pumppausta ja optio hässäkkää ristiin. En jaksanut enempää tutustua näihin yksityiskohtiin, joten en voi sanoa mitään täsmällistä. Sen voin kuitenkin sanoa että Rick Rule menee myös välillä promootioon ja tässä tilanteessa olisin hyvin skeptinen R. Rulen lausuntoihin.

Pitäydyn siinä että UEC ei ole mikään erityisen vakuuttava lafka varaintojen puolesta ja vielä vähemmän johdon puolesta. Tällä on joukko turhan vaikutusvaltaisia promoottoreita ja uraanisektorilla se toimii, koska analyytikkoja ei käytännössä ole.

Siitä hyvänä esimerkkinä McAlinden Research Partners julkaisi juuri oman “Uraani raporttinsa”.
1kg=2,2paunaa (lbs).
Mutta uraanissa kiloissa ilmaistaan uraanin määrää, paunoissa aina U3O8 eli paunat kuvaa yellow caken määrää. Silloin konversio on 1kgU=2,6lbs of U3O8.
McAlinder ei onnistunut edes tätä perus asiaa hahmottamaan joten lähes kaikki numerot ovat raportissa väärin. Tämä kuvaa sitä että 1. sektori analyytikkoja on hyvin hyvin vähän ja 2. kun raaka-aineen hinta lähtee nousemaan, isot talot vain sanoo jollekin analyytikolleen että nyt pitäisi saada uraaniraportti ja ilman sektoriin syvää perehtymistä niiden taso on surkea.

6 tykkäystä

Kuulostat botilta
Täältä löytyy kaikki oleellinen:
https://www.sedar.com/search/search_en.htm

Mutta aitoja, suosittelemisen arvoisia analyysejä yhtiöstä ei juuri ole. Tämä aidosti kuvastaa sitä ettei sektorianalyytikkoja ole juuri lainkaan ja ne raportit mitä pankit ovat nyt alkaneet tehdä ovat olleet erittäin huonoja.
Tämän voi joko ottaa huonona asiana, kun muut eivät ole tehneet kaikkea työtä valmiiksi…tai erittäin hyvänä asiana.
Menestyneen osakesijoittamisen taustalla pitää olla joko 1. informaatio etu tai 2. analyyttinen etu. Jos et pysty selvästi määrittämään etua itsellesi sijoitusta tehdessä, ei suorien osakeostojen tekeminen luultavasti ole viisasta.
En usko että voin saavuttaa kumpaakaan näistä eduista yleisillä markkinoilla.
Mutta täysin ohitettu markkina, jolla ei käytännössä ole analyytikoita eikä seurantaa tarkoittaa että informaatio etu voi olla seurausta vain siitä että kukaan muu ei lue mitään. Tämä voi suoraan johtaa analyyttiseen etuun = tässä tilanteessa kykyyn nähdä tulevaisuuteen selvemmin kuin markkinat.
Yksityissijoittajilla on myös yksi suuri etu, kärsivällinen raha, jonka arvo on suurimmillaan syklisillä sektoreilla. Rahastot eivät voi istua vuosia alisuoriutuvalla hyper syklisellä sektorilla.
Todennäköisyys siihen että kukaan poimii absoluuttista pohjaa karhunmarkkinoilla on lähes nolla, jolloin koko karhunmarkkinassa oleva sektori tulee luultavasti jatkamaan laskua ostosi jälkeen. Rahastot näkevät silloin lähinnä sijoittajien vetävän rahansa pois ja rahastonhoitajat työpaikan menettämisiä.
Yksityissijoittaja on lähes ainut joka voi hyväksyä että X tulee korkealla todennäköisyydellä tapahtumaan, mutta Täsmällisen ajoituksen määrittäminen on vaikeaa (1-4v). Tänä aikana alisuoriutuminen on erittäin todennäköistä. Tähän selvin ratkaisu on hidas positioiminen ja position koon kasvattaminen sitä mukaan kun ymmärrys sektorista kasvaa.

Terve suhtautuminen yllä mainittuihin asioihin ja valmius ymmärtää ensin fundamentit ja vasta sitten siirtyminen yhtiöihin on ainut tapa menestyä näillä sektoreilla. Ilman fundia, sinulla ei ole kontekstia yhtiöiden ymmärtämiseen. Aloita fundamenttikeissistä. Siirry sitten yhtiöihin.
Suurin osa sijoittajista ei ole valmiita tähän. Tämä on puhdas etu niille jotka viitsivät.

7 tykkäystä

Pitkään olin camecossa longina juuri uraanin nousevan hintanäkemyksen takia. Koronahässäkässä myin nopsaan pois, koska salkun riskisempää osastoa. Saa nähdä oliko hätiköityä. Toisaalta markkinoilta varmasti löytyisi virkeämpiäkin polleja. Tutustumisen arvoista kamaa, mutta riskiä saa sietää.

Korona hässäkässä fundamentit, kuten jo totesin, jälleen paranivat. Inventaariota poltetaan, spot-markkina (mobiilit puskurit voimaloille) kuihtuvat.
Kun fundamentit paranevat ja hinnat hetkellisesti laskevat, on ostolaita se paikka josta itsensä tulisi löytää?

Mutta se on totta että Cameco ei ole välittömästi suuri voittaja vaan häviäjä.
En oikeastaan koskaan ole erityisesti pitänyt Camecoa hyvänä arvopropositiona. Sen potentiaaliset tuotot vs. sen hinta eivät tee siitä erityisen hääppöistä arvokohdetta.
Esimerkiksi Kazatompromiin verrattuna Cameco 1. tuottaa vähemmän tavaraa 2. sillä on vähemmän reservejä ja resursseja, 3. sen tuotantokulut ovat merkitävästi korkeammat 4. se ei tee tulosta vs. kazatomprom joka tekee ja maksaa 6% osinkotuottoja tämänkin päivän hinnoilla ja 5. se on silti markkina-arvossa mitattuna kalliimpi.
Jotkut sanovat että maariski on pienempi, mutta lähes absurdia on että Camecon tällä hetkellä paras kaivos on Inkai (Kazakstan), Camecon joint-venture Kazatompromin kanssa.
Camecon kvartaali webcastit ovat puolestaan erittäin kuuntelemisen arvoista materiaalia. Arvostan Tim Gitzeliä (Camecon tj) suuresti.

5 tykkäystä

Tässä mielestäni hyvä analyysi Kazatompromista

3 tykkäystä

Hyvä oli.
Parempi kuin omaan käyttööni tekemä, yksityiskohtien tasolla.

Pari asiaa mitkä UxC.n datan käyttäjissä turhauttaa on se että kun UxC sanoo “tarjonta” on tarjonnassa sisällä Inventaariot. Inventaariot ovat komponentti, mutta eivät osa Tarjontaa. Silti UxC innokkaasti sitä käyttää, sillä UxCn tavoite on milteinpä ollut osoittaa viimeiset vuodet että vajetta ei ole. Jos vaje olisi UxCn mallin mukaan uraanin hinnan pitäisi olla korkeampi ja malli ei voi olla väärässä, eli Tarjontaan liitetään “inventaariot”.
Sachem Coven on myös erittäin hyvin onnistunut näyttämään miten kämäisesti UxCn tarjonta/kysyntä laskelma on rakennettu.

Analyysissä on pari ongelmaa.
On erittäin todennäköistä että KAP on high-gradettanut (eli porannut (pumpannut ISR menetelmällä)) parhaimpia reservejään viimeiset vuodet pitääkseen AISC (tuotantokulut) alhaalla.
On myös suhteellisen todennäköistä että KAP on ali-investoinut ja joutuu uraanin hinnan nousussa investoimaan merkittävästi. Kumpaakaan oletusta ei ole huomioitu, mutta nämä nostavat AISC lukua, tehden KAPsta ei niin kannattavan tulevaisuudessa.

Uraanin hinnan puolesta taas
"We use “BMO’s cost curve and our own cost curve, which is a blend of KAPs curve in the long run and our own analysis in the short term. We believe KAPs curve is a strong price curve, appropriately conservative in the long run (topping out at $43.4 in 2035)”

"This analysis results in a value of $14 per share on the low-end, which is derived from an NPV analysis at current spot rate for the life of existing mines, to $27 on the high-end using BMO’s cost curve. "

Eli hinnan määrityksessä ekstrapoloidaan, kuten klassista, nyky hinta pienillä muutoksilla tulevaisuuteen. Tämä ei yksinkertaisesti raaka-aine sektorilla ole erityisen toimivaa koskaan. Syklisillä sektoreilla, miltei valitettavasti, parhaimmat tuotot myös tehdään ostamalla syklin yhä ollessa karhunmarkkinoissa ja myymällä nousumarkkinoissa kun samat ekstrapolisoijat käyttää Cost Curvena esim 50->60$ hintoja. Mutta tämä on vain melua.

Analyysissä myös kerrotaan selvästi että pitkäaikaiset (usein lukitulla hinnalla tehdyt) sopimukset ovat sektorilla vakio.
Mutta 2016 vuoteen saakka KAP ei voinut solmia Kazakstanin antikorruptio lainsäädännön takia fiksattuja pitkiä sopimuksia, joten ovat myyneet spot sidottuja soppareita. 2019Q4 webcastissa kuitenkin melko selvästi sanoivat odottavansa merkittävästi korkeampaa hinta ympäristöä, ja pyrkivänsä lukitsemaan uusia sopimuksia näillä hinnoilla. Tämä maailman suurimmalta ja alimmilla kustannuksilla toimivalta uraanintuottajalta.
Eli tuo ekstrapolointi nykyhintaa + muutama dollari käyttäen ei mielestäni ole kovinkaan perusteltua.

Silti, hyvä analyysi.

5 tykkäystä

Taustatyötä on tehty eri yhtiöistä ja projekteista viime päivinä niin paljon että uraania tulee kohta jo korvistakin :face_vomiting: Onneksi sektori on pieni ja merkittäviä projekteja on melko vähän joten aika nopeasti saa exceliin hahmoteltua niistä tärkeimmät ja niiden arvioidut IRR:t sekä NPV:t. Raportoidut luvut tosin vaihtelee eli saa olla tarkkana millä uraanin hinnalla mikäkin arvio on laskettu ja koettaa suhteuttaa ne samalle viivalle. Mielenkiintoisia nimiä on kuitenkin noussut noiden suosikkien ulkopuoleltakin esille :wink:

Twitterissä törmäsin John Quakesin postaamaan taulukkoon johon on kerätty sektorin yhtiöitä, joidenkin tavoitehintoja, arvioita resursseista sekä nykyisiä arvostustasoja / oletetut resurssit ($/lb).

Tähän tietysti kannattaa suhtautua suurella varauksella mutta antaa se jotain suuntaa kuitenkin jos joku haluaa lähteä tarkemmin penkomaan eri yhtiöitä mistä voisi löytyä aliarvostettua potentiaalia.

4 tykkäystä

Mahtavaa kuulla @Luke7 .
Sektori on pieni ja yhtiöitä rajatusti. Tosin sektori on myös salamyhkäinen ja todellisuudessa projekteja on huikeasti enemmän kuin varsinkin twitterissä useat uraanipäät ymmärtää.
Moni esim sanoo että NexGenin 300mlbs Arrow on maailman suurin kehittämätön. Kuitenkin Oranon (yksityinen) Imouraren Nigerissä on >600Mlbs ja Rosatomin Elkon (venäjä) on >1200Mlbs varainto.
Ja kun sanotaan että Arrow’n malmipitoisuus (3%) on parasta laadussaan, unohdetaan että Nigerin Cominak on pitoisuudeltaan 3,95% (ja Afrikka tuppaa olemaan työvoiman suhteen Kanadaa monta pykälää edullisempi). Nämä missaukset johtuvat siitä, että moni isoimmista projekteista on Kiinalaisten, Ranskalaisten, Venäläisten yms käsissä, eikä niistä juuri puhuta kun yhtiöt eivät ole julkisia.

Yksi iso harha on myös se että moni sektoriin tutustuva kuulee lähinnä Camecosta (ja joskus Kazatompromista) ja nämä ovat “alan suurimmat”. Mutta todellisuudessa suurin on Kazatomprom (listattu), 2. suurin Kiinalainen CNNC (“listattu” CGN kiinassa), 3. Orano (ranska, listaamaton) 4. Uranium1 (Venäjä, ei listattu) ja vasta 5. Cameco.

Pounds in the ground on erittäin paljon isoimpien hypettäjien suosima juttu.
Kuitenkin paunat ovat eriarvoisia erilaisten yksikkö ekonomioiden takia.
Osa on myös luvitettuja, osa ei. Osasta tunnetaan ekonomisuus, osasta ei. Osa firmoista on ostanut ison kasan paska projekteja (varsinkin Athabaskanista) ja pyrkii myymään BS “paljon paunoja” tarinaa, mutta paunat on pirstaleisesti siellä täällä eikä niitä tulla koskaan luvittamaan.

Ekonomisuudesta esimerkkinä Globalilla esim Phase 1 Flank Zone toimii OPEX 13,52$/lbs. Tämä koskee ensimmäistä 44Mlbs. Seuraavat 200mlbs toimii ehkä OPEX 33$/lbs kustannuksin. Todennäköistä on että esimmäiset 44Mlbs ovat merkittävästi arvokkaampia kuin seuraavat 200mlbs ja ilman niiden ekonomisuutta koko kaivoksen ekonomisuus olisi merkittävästi heikompi.

Suosittelen (pyydän) välttämään paunoja maassa strategiaa ja keskittymään ekonomisuuteen. (tämän lauseen voi ohittaa. Saan vain välillä päänsärkyä kun väittelen absurdeja lukuja heittelevien uraanihärkien kanssa :grimacing:. Tällä foorumilla saatan joistain vaikuttaa pahimmillaan hypettäjältä mutta uraanitwitterissä olen miltei ansainnut uraanikarhun maineen :sweat_smile:

5 tykkäystä

Olen myös seurannut sektoria tämän talven ajan. Salkussa on muutamia jo täällä mainittuja, mutta kevensin isosti viimeviikkojen nousussa. Vaikka spottihinta on vähän noussut, aika harva asia vielä on markkinalla muuttunut. Nyt on kyllä hyvää kasvavaa hypeä ilmassa, joka nostaa koko sektoria, mutta tänä vuonna tullaan näkemään liikettä ylös ja alas. Uskon vakaasti sektorin nousuun 1-3 vuoden tähtäimellä, joten dippejä metsästellään aktiivisesti.

2 tykkäystä

Kuulostaa realismilta.
En itse ole erityisen suuri 2020 uskovainen, enkä todellakaan usko (kuten moni uraanisijoittaja tuntuu uskovan) että uraaniyhtiöiden korrelaatio olisi negatiivinen muuhun pörssiin, jos globaalitalous sakkaa ja kurssit vajoavat yleisesti.
Siellä ne mukana tulevat alas. Sektorilla on ollut myös False Startteja kun jokin suuri “katalyytti” realisoituu (nyt CV19). Viime uraani tekstini Starttasiko uraaniralli? Jäitä hattuun… käsittelee juuri tätä.

En ole pyrkinyt ennustamaan tarkkaa ajoitusta, mutta 1-4v on realismia. Siksi lähinnä positioin jatkuvasti, enkä lähde Fomo ostoihin. Toivon että tulee uusia pohjia ja vaikka salkussa on jo paljon uraania toivon että voin ostaa lisää 50% nykyistä alemmalla hinnalla. Mutta toivoessa jatkan positiointia.

1 tykkäys

Hienoa että suomessakin aletaan aiheesta kiinnostumaan hiljalleen.
Tästä kyllä pitkälti kiittäminen Mikon loistavaa ja asiantuntevaa työtä.

Tuon Mikon heiton twitterin uraanikarhusta voin kyllä allekirjoittaa täysin, monesti tulee seurattua vääntöjäsi noiden ylihypettäjien kanssa=)

Noihin Luke7:n linkkaamaan Quakesin taulukkoihin (myös aikaisempiin vastaaviin) kyllä ainakin itse suhtaudun hieman skeptiesti, aika ilmiselviä (tahallisia?) virheitä jo perusasioissa. Kuka listaa laatineekaan ja millä agendalla…

Mikolle kysymyksenä että onko viimepäivien U-spot hinnan laskulla mitään käytännön merkitystä vai onko vain NFWG:n jälkeistä kohinaa?
Ja mistä lähteestä hintaa kannattaa ylipäätään seurata.

Tuntuu että twitterissäkin Numerco ilmoittelee mielellään nousevasta hinnasta mutta viimepäivien laskut eivät paljoa hypeä ole aiheuttaneet…?

1 tykkäys

Twitter

1 tykkäys

Nyt on laskettu kuumimmat ilmat pihalle hinnoista. Haetaanko uudet pohjat vai jatketaanko tästä maltillisemmin ylöspäin riippuu siitä pitääkö spottihinta otteensa.
Itse tankkailen lisää.

1 tykkäys

Voipi olla että haetaan uutta vauhtia alempaa, varsinkin jos markkina yleisesti tekee jonkinlaisen korjausliikkeen. Pikkuhiljaa tankkaillaan, ei tässä vielä niin kiire taida olla.

1 tykkäys

Jaksaako @Mikko_Leivo antaa pienen päivityksen uraanin tilanteesta? Itsellä menee UUUU ja GLO vähän eri suuntiin, mikä on yleinen tilannekuva sinulla?

1 tykkäys