USA:n presidentinvaalit 2024

Jos miettii sitäkin että 2014 oli demokraatti presidentti, Venäjä hyökkäsi. Sitten oli monta vuotta rauhaa.

Niin, tuona aikana Trump antoi Putinin rakentaa sillan Krimille siunaten Krimin valtauksen. Onko se rauha vai kapitulaatio? Ja käytännössä Donbasissa taisteltiin koko Trumpin kauden ajan.

23 tykkäystä


3 tykkäystä

Vaihe 1: Bidenin kuherruskausi (tammi 21 - elo 21)

I Joseph Robinette Biden Jr. do solemnly swear… that I will faithfully execute… the Office of President of the United States… and will to the best of my ability… preserve, protect and defend… the Constitution of the United States… So help me God.

Joe Biden siristeli auringonpaisteessa silmiään vannoessaan virkavalaansa 20.1.2021 pienen, maskipäisen yleisön edessä. Liki puoli vuosisataa liittovaltiotason politiikassa palvelleen sotaratsun unelma toteutui lopulta kypsässä 78 vuoden iässä, liki kahdeksan vuotta vanhempana kuin edellinen ennätysmies Ronald Reagan aloittaessaan. Normaalisti aloittavan presidentin vedonlyöntikonsensus toiselle kaudelle olisi tässä vaiheessa ollut reilusti yli 50%, Bidenilla se oli jossain 15 prosentin nurkilla. Biden oli itsekin pitänyt itseään välikauden miehenä, jonka päämissio oli estää Trumpin toinen kausi ja palauttaa tolkun aika Valkoiseen taloon.

Ensitöikseen Biden poisti presidentin työpöydästä Trumpin asennuttaman kokisnapin, palautti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimukseen ja allekirjoitti 1900 miljardin korona-elvytyspaketin, joka sisölsi laajennettua työttömyysturvaa ja 1400 dollarin shekkejä pandemian kanssa painiskelevalle kansalle. Bidenin alkutoimet saivat suosiota.

Massiivinen elvytys alkoi kevään mittaan nostaa inflaatiota, joka vielä tammikuussa pyöri 1,5 prosentin nurkilla. Toukokuussa se nousi yli viiden prosentin ensi kertaa sitten kesän 2008. Sekä keskuspankki että hallinto tyynnyttelivät inflaatiohuolia, ja Jerome Powellin “transitorysta” tuli meemi.

USA oli aloittanut lopullisen vetäytymisen Afganistanista jo Trumpin kauden lopulla, ja heinäkuussa 2021 lähes kaikki joukot olivat poistuneet. Biden sanoi pitävänsä hyvin epätodennäköisenä, että Taliban ottaisi koko maan haltuunsa vetäytymisen jälkeen. Heti elokuussa näin kuitenkin kävi, ja loput amerikkalaiset pakenivat sekasortoisissa tunnelmissa. Tämä ulkopoliittinen nöyryytys yhdistettynä alati nousevaan inflaatioon romahduttivat Bidenin kannatusta yli kymmenellä prosenttiyksiköllä kesän aikana.

Vaihe 2: Mar-a-Lagon mysteeri (syys 21 - touko 22)

First on tee… 45th President of the United States. Kalifornian lempeä tammikuinen aurinko hyväili Teemu Selänteen ruskettuneita käsivarsia hänen kuvatessaan kuinka ruskeisiin housuihin, valkoiseen t-paitaan ja ikoniseen punaiseen lippalakkiinsa sonnustautunut Donald Trump keskittyi lyöntiinsä. Selänteen johdanto herpaannutti asennon. 45th and 47th. Jeremy Roenickin kokoama ryhmä entisiä kiekkotähtiä puhkesi rouheisiin Yes-huutoihin. Trumpin lyönti kaarsi nätisti väylän keskelle. Beautiful, what an easy game, must be boring to be in the middle all the time, Selänne innostui. You wanna keep it low, wind is strong, Trump opasti poikia.

Presidenttikauden loppu oli Trumpille traumaattinen kokemus. Häneen oli jo vuosikymmeniä aiemmin New Yorkin kivikovassa kiinteistöbisneksessä iskostunut, että häviö ei ole vaihtoehto. Silloinkin kun häviää, on julistettava voittaneensa. Värikkään vuoristoratamaisella urallaan Trumpin sisimmässä oli aina ollut mahdollisesti kompleksisesta isäsuhteesta juontuva hauras itsetunto, joka vaati jatkuvaa ja naurettavuuksiin yltävää itsetehostusta.

Trumpin ego ei kestänyt tappiota halveksimalleen seniorivastukselle. Hän löi kaiken peliin kääntääkseen vaalituloksen vielä oikeudessa, eikä hävittyään kaikki keissit tunnustanut edelleenkään tappiotaan. Republikaaneilla oli vielä hyvät mahdollisuudet rajata vahinkoja ottamalla ainakin toinen Georgian tammikuun 2021 alun uusintavalin kahdesta paikasta senaattiin ja sitä myöden sen hallinta; vedonlyöntimarkkina piti tätä 90-prosenttisen varmana. Trump kuitenkin pakotti kummankin republikaanikandidaatin vaalivalheensa taakse, kummatkin hävisivät, ja demokraatit sai värisuoran. Sen päälle loppiaisen kongressivaltaus sysäsi Trumpin ulos rakastamastaan Twitteristä ja raivostutti lopullisesti oikeistolaista mediailmatilaa hallitsevan Rupert Murdochin.

Seuraavat puolitoista vuotta Trump vietti pääosin hiljaiseloa uudessa pysyvässä kodissaan Floridan Mar-a-Lagossa. Hänet oli liki tyystin blokattu Fox Newsistä. Mediatukena oli enää marginaalisia äärioikeistokanavia. Trump kuitenkin vaistosi, että kansan syvissä riveissä hänellä oli edelleen laajaa ja syvää kannatusta; kymmeniä miljoonia tukijoita, joiden mielestä häneltä varastettiin toinen kausi. Bidenin kannatuksen edelleen vajotessa inflaation akanvirrassa paluu alkoi kutkuttaa Trumpia. Kosto on parasta kylmänä.

Vaihe 3: DeSantisin nousu ja tuho (kesä 22 - touko 23)

Two more years, Two more years… Tampa Convention Center oli revetä liitoksistaan uudelle kuvernöörikaudelle käsittämättömällä 60 prosentin tuloksella valitun Ron DeSantisin kavutessa lavalle marraskuun yhdeksäntenä vuonna 2022. Entisestä vaa’ankieliosavaltiosta oli rohkeasti Bidenin koronarajoituksia ja muuta politiikkaa uhmanneen säkenöivän johtajansa myötä tullut tulipunainen republikaanilinnake. Kuvernöörin kausi on nelivuotinen, mutta yleisö oli vakuuttunut DeSantisin murskaavan Bidenin kahden vuoden kuluttua. Hän oli noussut ykköseksi myös vedonlyönnissä.

Jo Bidenin kauden aamunkajossa republikaanieliitti oli nähnyt vakuuttavan sotilas- ja koulutustaustan omaavassa, perikonservatiivisessa DeSantisissa poliitikon, joka voisi yhdistää puolueen MAGA- ja establishment-siivet ja yhdessä Fox Corporationin kanssa pakottaa taakaksi muuntuneen Trumpin sivuun. DeSantisin profiilin noustessa vuonna 2021 hän nauraen kielsi presidenttipuheet, mutta alkoi keväällä 2022 silmiinpistävästi vältellä kysymystä. Kesällä 2022 yhä useammat lähteet kertoivat malttamattoman Trumpin olevan lähdössä kisaan ja käärmeissään entisen oppipoikansa DeSantisin vehkeilystä.

Samalla demokraatit olivat syöksykierteessä. Inflaation perkele riehui valtoimenaan, Bidenin ikä näkyi yhä härskimmin ja varapresidentti Kamala Harris oli vielä presidenttiäkin epäsuositumpi, ennen muuta Bidenin hänelle kippaaman etelärajan sekä haparoivien esiintymisten myötä.

Republikaanit lähti syksyn 2022 välivaalitaistoon murskavoitto kummassakin kamarissa mielessään. Trumpilla oli edelleen ollut voimakas painoarvo senaatin esivaalikamppaluissa, ja monessa osavaltiossa ehdokkaaksi päätyi edellisen vaalituloksen kieltäviä ehdokkaita. Kun myös abortti nousi aiemmin samana vuonna kumotun Roe v. Waden myötä talouden rinnalle keskiöön, yllättäen demokraatit piti senaatin hallinnan, ja edustajainhuoneessakin republikaanit sai vain hiuksenhienon ja hankalasti hallittavan enemmistön. Punainen aalto jäi piippuun, tulos oli floppi.

Republikaanisessa Twitterissä pato murtui ja Trump sai rekkalastillisen paskaa niskaan. Murdoch poltti käpynsä lopullisesti valjastaen konservatiivisen New York Postin pilkkaamaan Trumpia päivittäin. Trump julkisti nihkeissä tunnelmissa Foxin hylkäämänä ehdokkuutensa, kun taas sankarina juhlittu DeSantis paistatteli kanavalla alinomaa. DeSantis nousi vedonlyönnissä selkeäksi ykkössuosikiksi, Trumpin presidenttikertoimen noustessa yhdeksään. Elon Musk sanoi DeSantisin voittavan Bidenin ilman kampanjoimistakin. Trumpia hän kehotti ratsastamaan auringonlaskuun.

Alkuvuodesta 2023 DeSantisin nousu esivaaligallupeissa tasaantui ja kääntyi jopa loivaan alamäkeen sitä mukaa kun yleisö oppi paremmin tuntemaan hänet. Moni alkoi nähdä ettei hänellä ole minkäänlaista karismaa tai kykyä kohdata ihmisiä. Some alkoi täyttyä hänen toinen toistaan vaivaannuttavammista kohtaamisista kansan parissa. Trump moukaroi DeSantisia ankaralla kädellä, mikä ei kuitenkaan langennut ralleissa järin hedelmälliseen maaperään. Lopulta DeSantisin romahdus alkoi keväällä kun Trump ensi kertaa teknisesti pidätettiin pornotähti Stormy Danielsin hiljentämisjutussa. DeSantis pysyi ensin hiljaa ja piikitteli lopulta Trumpia. Tämä oli karkea virhearvio. Republikaanit tuomitsivat käytännössä yksimielisesti Mitt Romneyä myöden pidätyksen. DeSantisin ja ennen myötämielisen MAGA-väen väliin syntyi juopa joka ei enöä ollut kurottavissa. Kun DeSantis lopulta virallisesti julkisti ehdokkuutensa toukokuussa Muskin teknisesti epäonnistuneessa lähetyksessä, kampanja syntyi lähestulkoon kuolleena.

Vaihe 4: Pappojen pimeä keskiaika (kesä 23 - touko 24)

Vuoden 2022 aikana jo edellisen vaalikampanjan aikana Bidenia vaivanneet kognitiiviset ongelmat pahenivat. Puhe tuppasi puuroutua, suusta tuli sammakoita, kävely oli jäykkää, välillä hän kompuroi lentokoneen portaissa, toisinaan kaatui suorilta jaloilta. 75 prosenttia demokraattien kannattajista toivoi, ettei Biden hakisi jatkokautta.

Syksyllä 2022 Biden ärhäköityi välivaalikamppailun kuumetessa terävään iskujenvaihtoon republikaaneja vastaan ja sai kannatusbuustia demokraattien yllättävän vahvasta tuloksesta. Miltei heti vaalien jälkeen Bidenia historian huonoimmaksi presidentiksi tituleerannut Trump asettui ehdolle. Bidenin jatkoaikeiden kriittinen päätöshetki alkoi lähestyä.

Biden oli tyytyväinen alkukautensa aikaansaannoksiin ja koki välivaalien tuloksen rohkaisevana; amerikkalaisten enemmistö ei hyväksy Trumpin vaalivalhetta ja rankaisee republikaaneja niin kauan kuin puolue sitä viljelee. DeSantisin nousukiidosta huolimatta Biden uumoili MAGA-väen lojaliteettin olevan siksi syvää että Trumpilla olisi hyvät mahdollisuudet ehdokkuuteen. Biden koki Trumpin patoamisen olevan demokraateille liki eksistentiaalinen kysymys ja koki jonkinlaista messiaskompleksia, jossa hän oli ainoa joka edeltävän vaalin nojalla voisi tämän vakuuttavasti peitota. Huhtikuussa 2023 80-vuotias ylipäällikkö monen demokraatin hiljaisen huolen sävyttämänä avasi kampanjansa.

Loppukeväästä 2023 Trump tunsi tavaramerkkinsä jälleen toimineen. Hän oli säälittä piessyt DeSanctimoniukseksi päävastuksensa nimeämäänsä kuvernööriä koko alkuvuoden ja saanut tämän lopulta kiinni karkeasta virheestä. Trump teki ex-strateginsa Steve Bannonin ideoimana linjanvedon, ettei tule osallistumaan yhteenkään republikaanien esivaaliväittelyyn seuraavan vuoden aikana. Tällä yllättävällä ja taitavalla vedolla hän konkretisoi äänestäjille olevansa statukseltaan eri kaliiberia kuin nippu haastavia mikkihiiriä.

Trump repi gallupjohdon joka ei enää talttunut. Keväällä 2024 Trump mursi ensin DeSanctimoniuksen joka kiirehti heti nöyränä Trumpin tueksi, ja viimeisenä pystyssä seisseen Nikki “Birdbrain” Haileyn. Bidenille ei Kennedyn pientä näykkimistä lukuunottamatta luonnollisestikaan ilmaantunut minkäänlaista haastajaa, joten baana oli auki El Clasicolle.

Ukot lähtivät kohti kesää 2024 melko tasaväkisistä asemista, Trump lievänä suosikkina. Liberaali media valkopesi Bidenin onnetonta kognitiivista tilaa, konservatiivimedia Trumpin törkeyksiä ja syytesumaa. Kansaa uusintaottelu uuvutti jo valmiiksi.

Vaihe 5: Pitkä kuuma kesä (kesä 24 - syys 24)

Varmistettuaan alkuvuodesta 2024 presidenttiehdokkuutensa Trump alkoi yhä nälkäisemmin nälviä Bidenia paitsi tämän politiikasta, myös rappeutuvasta henkisestä tilasta. Edellisissä vaaleissa Biden oli yllättäen voittanut Trumpin syyskuun 2020 lopun ääritärkeässä ensimmäisessä väittelyssä. Nyt Trump ei malttanut millään odottaa milloin pääsisi livenä heikentyneen presidentin kimppuun.

Bidenin tiimi ymmärsi hyvin millaisia riskejä väittelyihin tällä kertaa liittyisi. Niinpä se saneli Trumpille poikkeukselliset ehdot: Normaalien kolmen syyskauden väittelyn sijaan väittelyitä olisi vain kaksi; ensimmäinen keskellä kukkeinta kesää kesäkuun lopussa, ja toinenkin jo syyskuun alkupuolella kun ihmiset olisivat vasta virittäytymässä vaalisyksyyn. Väittelyissä ei olisi yleisöä josta Trump aina ammentaa voimaa, ja mikki olisi päällä vain sillä jolla on puheenvuoro.

Luultavasti Bidenin ideana oli vetää väittelyt niin varhaisiksi, että mahdollisen epäonnistumisen haitat olisivat vielä rajattavissa. Ylipäätään Biden halusi vaimentaa väittelyiden merkitystä. Oikeistopiireissä viriteltiin myös teoriaa, jossa Bidenin tiimi haluaisi aikaisella väittelyllä pitää vielä option hänen vetäytymisestään. Trumpin teemana oli ollut “Any time, Joe!”, ja kohtalokkain seurauksin hän suostui.

Bidenin väittelykunto oli arvoitus. Hänen spontaanit esiintymisensä median edessä olivat olleet huomiota herättävän niukkoja läpi kauden. Monilla valtiovierailuilla ohjelmaa kevennettiin normaalista. Silti Biden kykeni usein kovissa paikoissa skarppaamaan, viimeksi kevään Kansakunnan tila -puheessaan, joka onnistui niin hyvin, että Foxin turhautuneet kommentaattorit vihjailivat presidentin olleen huumeiden vaikutuksen alainen.

Bidenille sattui kesäkuisessa väittelyssä huono päivä, mikä hänen tapauksessaan tarkoitti dementoituneelta vaikuttavaa performanssia. Trump todettiin laajalla, puoluerajat ylittävällä enemmistöllä väittelyn voittajaksi. Bidenin esitys — luultavasti heikoin maan presidenttiväittelyiden historiassa — nostatti valtavan kohun läpi mediakentän. Liberaalin siiven mahtitekijöistä sekä New York Times että CNN tekivät nopean U-käännöksen: Ne alkoivat kaikin voimin ajaa Bidenin syrjäyttämistä ehdokkuudesta.

Heti kävi ilmi, että Biden ei missään nimessä aio luopua. Nopeasti sovitussa TV-haastattelussa rusketussuihkeella vuorattu rento presidentti kuittasi huono iltansa flunssalla ja väsymyksellä. Kohu ei laantunut ja katseet kääntyivät jo tulevaan Nato-huippukokoukseen, jonka päätteeksi Bidenin oli määrä pitää ensimmäinen lehdistötilaisuus kahdeksaan kuukauteen. Käsillä oli poikkeuksellinen tilanne, jossa republikaanit toivoivat Bidenilta onnistumista, moni demokraatti taas riittävää sulamista. Kaksi viikkoa väittelyn jälkeen Biden klaarasi tilaisuuden pienillä nimikömmähdyksillä ja sanoi pysyvänsä vuorenvarmasti ehdokkaana.

Kaksi päivää Nato-kokouksen jälkeen Trumpia ammuttiin lauantaina 13.7. korvaan kampanjatilaisuudessa kriittisen Pennsylvanian Butlerissa. Trumpin nousu jaloilleen ja fight-huudot olivat hurja kontrasti raihnaiseen Bideniin. Trump nousi vedonlyönnissä yli 70-prosenttiseksi voittajasuosikiksi. Demokraattien oli samalla pakko laittaa operaatio Bidenin syrjäyttäminen jäähylle kriisitilanteessa.

Seuraavalla viikolla republikaanien puoluekokouksen alla Trump valitsi voitonvarmana varapresidenttiehdokkaakseen JD Vancen joka ei liiemmin puhuttele keskilinjan äänestäjiä. Trump kertoi ampumisen jälkeen repineensä tulevan torstain suuren linjapuheensa. Republikaanit odottivat vesi kielellä lavalle Trump 2.0:aa, Healer in Chiefiä joka yliluonnollisen selviytymisensä inspiroimana kokoaisi kansan yhteen ja ratkaisisi vaalit lopullisesti edukseen. Puheen alku olikin vaikuttava ja toi sympatiapisteitä, mutta lopulta Trump palasi vanhaan, pitkäpiimäiseen viharetoriikkaansa ja menetti momentumia.

Aiemmin samana päivänä liberaali media oli jälleen alkanut voimalla kyseenalaistaa Bidenin ehdokkuutta. Käytännössä kaikki puolueen keskeiset vaikuttajat antoivat vähintään rivien välissä ymmärtää, että he eivät ole enää Bidenin ehdokkuuden takana. Kujanjuoksu päättyi kotona Delawaressa sunnuntaina 21.7. koruttomaan tiedotteeseen, jossa sydänjuuriaan myöden loukkaantunut presidentti heitti pyyhkeen kehään.

Vain parissa päivässä demokraatit siirtyi yksimielisen kitkattomasti Harrisin taakse. Kulissien takana naruja veteli puolueen aivot, 84-vuotias rautarouva Nancy Pelosi, jolla oli ollut ratkaiseva rooli myös Bidenin savustamisessa. Puolueen pitkään kytenyt ahdistus purkautui mielettömänä Harris-hurmana, joka varasti mediailmatilan housut kintuissa yllätetyiltä Trumpilta ja republikaaneilta, joilla ei vaikuttanut lopulta olevan oikein mitään konkreettista pelikirjaa skenaarion varalle. Trumpilla ei ollut edes valmista lempinimeä Harrisille, ja vasta useiden yritysten jälkeen hän löysi mieleiseksi Comrade Kamalan. Vain parissa viikossa Harris kuroi vedonlyöntipörsseissä Trumpin suuren etumatkan kiinni.

Elokuun aikana Harrisin alkuhurmos alkoi tasaantua ja Trump saada taas juonesta kiinni, kipaten inflaation ja ennen muuta etelärajan likasankoa varapresidentin niskaan. Harrisin kuurupiilo median kanssa alkoi nostattaa kulmakarvoja. Vaikutti, että Harris nojaisi kampanjassa pääasiassa hyvään fiilikseen ja asetelmaan, jossa hän on salonkikelpoinen entinen syyttäjä tuomittua rikollista vastaan. Tiukkojen haastatteluiden ja lehdistötilaisuuksien liki täydellinen välttely kuitenkin herätti vanhoja epäluuloja hänen esiintymiskyvyistään, asiaosaamisestaan ja paineensietokyvystään.

Kun ehdokkaat kohtasivat 10.9. 67 miljoonan TV-katsojan edessä, Trump oli taas noussut lieväksi suosikiksi. Harris oli valmistautunut huolella ja iski taitavasti Trumpin heikkouksiin. Kun alkupuolella puhuttiin abortista, Harris kykeni paitsi vaikuttaviin puheenvuoroihin, myös pitkittämään keskustelua. Kun sen jälkeen siirryttiin Trumpin bravuuriin eli etelärajaan, Harris heitti piikin Trumpin pienistä, tylsistyneistä ralliyleisöistä, mikä iski suoraan tämän hauraan itsetunnon ydinhermoon ja sotki rytmin. Trump, joka oli aloittanut väittelyn hillityn presidentillisenä, turhautui yhä enemmän ja äityi sekavan raivoavaan tilaan. Harris voitti väittelyn ja otti taas niukan piikkipaikan, joka pysyi itsepintaisesti kuun loppuun.

Vaihe 6: Viimeiseen korttiin (loka 24 - tammi 25)

Syyskuun loppupuolella gallupit vakiintuivat tilaan, jossa mahdollisuudet ovat käytännössä tasan. Uusia väittelyitä ei Trumpin päätöksellä tule. Vancen voittaman tylsän asiallisen varapresidenttiväittelyn merkitys jäänee marginaaliseksi. Käsillä on viimeisen kuukauden uuvuttavat viimeiset kilometrit, jolloin Trump jauhaa taloudesta ja rajasta, Harris demokratiasta, keskiluokasta ja abortista. Arjessa kamppaileville amerikkalaisille talous on yleensä keskiössä, ja siinä Trumpilla on Harrisia parempi brändi. Toisaalta tätä tasapainottaa uupumus Trumpin maata repivään tyyliin.

Olen ollut huomaavinani, että aina kun eletään seesteistä vaihetta jossa ei tapahdu muuta kuin päiväkohinaa, Trumpin mahdollisuudet hivuttautuvat ylöspäin. Tämä viittaisi siihen, että ydinfundamentit ovat lopulta hänen puolellaan, kun taas Harris tarvitsee game changereitä ponnahtaakseen taas johtoon. Tältä pohjalta on loogista, että Harris toivoi vielä väittelyä lokakuulle, mutta Trump kieltäytyi.

Kun Obama ja Romney kohtasivat viimeisimmässä normaalissa vaalissa vuonna 2012, kummankin puolueen kannattajat tiesivät, että häviö on harmillinen mutta ei mitenkään ratkaisevasti muuta arkea eikä siksi ole ylimaallisen dramaattinen taitekohta maan historiassa. Toisin on nyt. Tämä on monille kamppailu elämästä ja kuolemasta. Jos Trump voittaa, demokraatit pelkäävät hänen repivän maan demokraattiset ja oikeusvaltiolliset instituutiot rikki. Jos Harris voittaa, Trumpin kannattajat pelkäävät hänen päästävän opportunistisesti kymmeniä miljoonia laittomia maahantulijoita varmistamaan tulevaisuudessa demokraattien sosialistisen yksinvallan.

Tämän repivän sodan voi lopulta ratkaista satunnaiset tekijät kuten vaalipäivän sää tai sitä edeltävien viikkojen kehitys Lähi-idässä tai pörssissä. Vaalitulos voi olla äärimmäisen täpärä, ja siitä alkaa armoton jälkipyykki.

Jos Harris voittaa, Trump haastaa tuloksen kaikissa oikeusistuimissa eikä hyväksy tulosta senkään jälkeen kun joulukuun puolivälissä valitsijamiehet ovat äänestäneet presidentin. MAGA-väki mellakoi. Trump tulee kamppailemaan katkeraan loppuun asti, koska häviö tarkoittaisi paitsi brutaalia häviäjän leimaa puolueessa, mahdollisesti jopa uhkaa vankeustuomiosta tulevaisuudessa.

Jos Trump voittaa, tulos sieppaa syvältä demokraattileirissä. Todella rajut katumellakat ovat mahdollisia. Jos tulos on tiukka, demokraatit voi hyvinkin haastaa tuloksen oikeuteen jossain ratkaisevassa osavaltiossa. Moni menee trumpilaiseen kielto-moodiin ja muuntuu siksi jonka vannoi vielä hetki sitten tuhoavansa.

God Bless America.

89 tykkäystä

Tämän viikon Vaalirankkurit podcastissa oli mielenkiintoinen tieto liittyen vaaliennusteisiin. Aiemmin on näyttänyt että Harrisin voitto vaatisi ainakin 3-4 prosentin voittoa kokonaisäänissä, mutta nyt Nate Silver antaa tuollaisella erolla jo 85 prosentin todennäköisyyden Harrisin voitolle. Jo 1,5 prosentin johdolla Harris olisi niukka suosikki. Muuttunut tilanne johtuu Trumpin kasvaneesta kannatuksesta hänelle varmoissa osavaltioissa ja niissä mitä hän ei tule voittamaan. Samalla Nate muistutti että ennusteensa tulee menemään tuon 3-4 pinnaa metsään.

CNN julkaisi tällä viikolla tiedon jonka mukaan Harris olisi voittamassa niukasti yli 65 vuotiaiden äänet. Samalla Trump on kasvattanut kannatustaan latinoiden ja mustien keskuudessa merkittävästi vuodesta 2020. Latinot olisi menossa Trumpille. Harrisin hyvää kannatusta eläkeläisten keskuudessa voinee pitää yllätyksenä.

Reilu kuukausi sitten CNN asiantuntija huomautti että demokraattiäänestäjien äänestysinto oli tuolloin sama kuin se oli toukokuussa Bidenin ollessa ehdolla. Mikä lie nyt tilanne koska tuo nyt on hyvin keskeistä vaalien kannalta?

Päinvastoin kuin monet niin en ennusta tasaisia vaaleja valitsijamiehissä mitattuna. Tämä johtuu enimmäkseen Harrisista. Kun on vähemmistöön kuuluva nainen ja äänestää Bernie Sandersia vasemmistolaisemmin, niin joko hänestä tykätään kuin hullu puurosta ja lasikatot murtuu kerralla kunnolla. Silloin Harris saisi massat liikkeelle ja uusia äänestäjiä aktivoitua. Hän olisi se uusi voima jota on kaivattu rebuplikaanien radikalidoitumisen ja omien välimallin miesten jälkeen. Tai sitten vielä tämän kerran Harrisin kaltainen ehdokas on liian hapokasta massoille ja Trump voittaa niukasti mutta varmasti vaa’ankieliosavaltiot yksi kerrallaan.

Pidän ensimmäistä skenaariota tänään merkittävästi todennäköisempänä.

7 tykkäystä

Hyvää analyysiä. Mutta puutun tuohon: Mikäli viittasit Bideniin “välimallin miehenä” niin metsään menee. Hänellähän on valtavan pitkä historia USA:n poliittisissa elimissä ja tietotaitoa vaikka muille jakaa. Hänen ainoa ja samalla showstopperiksi muodostunut ongelmansa on hänen korkea ikänsä jonka myötä hän on, myönnetään, hieman seniiliytynyt. Vaikka ajatus vielä suurimmaksi osaksi kulkisikin riittävän nopeasti, ei maailman mahtavimman valtion päämiehenä voi esiintyä hoiperteleva papparainen. Ei siis oteta Joelta turhaan mitään pois.

Kihelmöivän jännät vaalit lienee tulossa. Mutta paljon jännempää on eittämättä se, mitä vaalien jälkeen, kumman tahansa voittaessa, USA:ssa tapahtuu. Itse seuraan myös mielenkiinnolla miten maailman diktaattorit tätä syntyvää tilannetta tulevat hyödyntämään.

4 tykkäystä

Termillä “välimallin mies” en viitannut kenenkään ammattitaitoon ja osaamiseen. Ei niissä ole mitään valittamista. Viittasin siihen miten demokraattien miehet on perinteisesti kalastellut ja kerännyt ääniä poliittisesta keskusta. Nyt on tarjolla amerikkalaisin silmin aidosti progressiivinen ehdokas joka haluaisi tarttua niihin lukemattomiin epäkohtiin joita Yhdysvalloissa riittää.

Kohta nähdään haluaako massat sitä aidosti. Enää ei riitä tykkäykset somessa ja se että sanoo äänestävänsä Harrisia. Nyt mitataan onko tarpeeksi moni valmis tekemään aidosti historiaa, vai valitaanko uudestaan mieslapsi joka on valmis tekemään kaikkensa päästäkseen valtaan.

Siirtäisiin katseen keskiluokkaisiin valkoisiin miehiin. Mitä he tekevät.

5 tykkäystä

En kyllä mitenkään pysty uskomaan ilman tilastoja että Harris äänestäisi Sandersia vasemmistolaisemmin. Harris on on Bidenin tapaan “moderate”, kuuntelee puoluettaan ja pysyttelee siinä keskellä. Riippumatta liikkuuko puolueen linja oikealle tai vasemmalle niin nämä kaksi pyrkivät pysymään pragmaatikkoina keskellä.

Sanders taas on niin vasemmalla ettei suostu edes puolueen jäseneksi, ja on pysynyt itsenäisenä muuten kuin presidenttiehdokkuutta tavoitellessa.

Sen voin uskoa että Harris on Sandersia liberaalimpi, mutta sillähän nyt ei varsinaisesti ole mitään tekemistä oikeisto/vasemmisto jaon kanssa.

10 tykkäystä

USA ei kykene vastaamaan tuleviin katastrofeihin, koska rahat on käytetty siirtolaisiin.
Näin ainakin tulkitsen vapaan tiedonvälityksen airuen viestintää X:ssä.
Jos siis uskoisin kaiken mitä luen…

https://x.com/elonmusk/status/1842196270363893829?t=bOVn9eeA0wrzAi4Hs4UcDA&s=19

https://x.com/elonmusk/status/1842195827328004432?t=zCiqpqAGeOHCQlFzY0BoFw&s=19

6 tykkäystä

Musk on itse siirtolainen, unohtuikohan tuo siltä itseltään?

9 tykkäystä

Tuo ei tietenkään pidä paikkaansa niinkuin suurin osa Muskin näppäimistä lähtevä.

https://www.washingtonpost.com/politics/2024/10/04/no-biden-didnt-take-fema-relief-money-use-migrants-trump-did/

So how does Trump link this to migrants? A Trump campaign spokesman pointed to FEMA’s Shelter and Services Program, which gives grants to local governments and nonprofits to take care of undocumented immigrants. Congress boosted the budget from $360 million in fiscal year 2023 to $650 million in fiscal year 2024. The program’s 2023 annual report says it provides shelter, such as hotel/motel services, food and transportation, including plane tickets up to $700 a person. As we said, Congress appropriated this money, just as it did the disaster fund. There’s no evidence that any money from the disaster fund was used to help migrants. “These claims are completely false,” DHS said in a statement Thursday night. “As Secretary Mayorkas said, FEMA has the necessary resources to meet the immediate needs associated with Hurricane Helene and other disasters. The Shelter and Services Program (SSP) is a completely separate, appropriated grant program that was authorized and funded by Congress and is not associated in any way with FEMA’s disaster-related authorities or funding streams.”

Trump has a habit of assuming other politicians act in the same way as he would. So we wondered why he would accuse Biden of raiding the FEMA disaster fund to handle undocumented migrants.

It turns out that’s because he did this! In 2019, the Trump administration, in the middle of hurricane season, told Congress that it was taking $271 million from DHS programs, including $155 million from the disaster fund, to pay for immigration detention space and temporary hearing locations for asylum seekers who have been forced to wait in Mexico. “The U.S. is facing a security and humanitarian crisis on the Southern border,” the administration said in its notice that it was redirecting the funds.

11 tykkäystä

Pienennä erona että Trump otti rahaa pakolaisten Vastaanottokeskukseen ja kuulemisiin, ja nykyhallitus vähän laajempiin menoihin kuten hotelliasumisiin, ruokaan, kännykkälaskuihin jne, ja ei todellakaan rajan tuntumassa. Toista sataa hotellia New Yorkissa pelkästään on jo täynnä siirtolaisia, mutta mitäs pienistä. Trump on bad vaikka voissa paistaisi.

3 tykkäystä

Niin siis jos luit sen niin nykyhallitus ei ottanut yhtään rahaa FEMA:n budjetista. Uudestaan:

“These claims are completely false,” DHS said in a statement Thursday night. “As Secretary Mayorkas said, FEMA has the necessary resources to meet the immediate needs associated with Hurricane Helene and other disasters. The Shelter and Services Program (SSP) is a completely separate, appropriated grant program that was authorized and funded by Congress and is not associated in any way with FEMA’s disaster-related authorities or funding streams.”

Trump otti

It turns out that’s because he did this. In 2019, the Trump administration, in the middle of hurricane season, told Congress that it was taking $271 million from DHS programs, including $155 million from the disaster fund,

14 tykkäystä

Trump secretly sent covid tests to Putin during 2020 shortage, new book says

Bob Woodward on kirjoittanut uuden kirjan joka väittää, että Trump lähetti salaa covid testejä Putinin lähipiirille.

As the coronavirus tore through the world in 2020, and the United States and other countries confronted a shortage of tests designed to detect the illness, then-President Donald Trump secretly sent coveted tests to Russian President Vladimir Putin for his personal use. Putin, petrified of the virus, accepted the supplies but took pains to prevent political fallout — not for him, but for his American counterpart. He cautioned Trump not to reveal that he had dispatched the scarce medical equipment to Moscow, according to a new book by Washington Post associate editor Bob Woodward.

Four years later, the personal relationship between the two men appears to have persisted, Woodward reports, as Trump campaigns to return to the White House and Putin orchestrates his bloody assault on Ukraine. In early 2024, the former president ordered an aide away from his office at Mar-a-Lago, his private club and residence in Florida, so he could conduct a private phone call with the Russian leader, according to Woodward’s account.

The book does not describe what the two men purportedly discussed, and it quotes a Trump campaign official casting doubt on the supposed contact. But the unnamed Trump aide cited in the book indicated that the GOP standard-bearer may have spoken to Putin as many as seven times since Trump left the White House in 2021. These interactions between Trump and the authoritarian leader of a country at war with an American ally form the basis of Woodward’s conclusion that Trump is worse than Richard M. Nixon, whose presidency was undone by the Watergate scandal exposed a half-century ago by Woodward and his Washington Post colleague Carl Bernstein.

19 tykkäystä

Vedonlyöntiämarkkinoilla on ollut suurta volatiliteettiä viime päivinä, mutta tällä hetkellä tilanne on seuraava: Trump johdossa, todennäköisyys voitolle 51,9% ja Harrisin 48,1%, jos siivotaan muut erittäin epätodelliset lopputulemat pois.

Vaikka se kumpi on johdossa saa paljon huomiota, niin kannattaa muistaa, että näiden lukujen perusteella ero on vain 3,7%-yksikköä tai Trumpin voitto on ainoastaan 7,7% todennäköisempää kuin Harrisin eli käytännössä 50/50 edelleen.

Ja foorumin oraakkeleille muistutukseksi, että nämä luvut ovat peräisin markkinoilta, joissa pelataan oikealla (ja isolla) rahalla ja marginaalit mitättömiä. Eli jos olet edes %-yksikön verran eri mieltä todennäköisyyksistä niin voisit tehdä rahaa aivan eri tavalla kuin Hesulissa. Ja koska vaalipäivä on niin lähellä niin annualisoidut tuottosi olisivat aivan maagisia.

Eli siis, jos ajattelet Harrisin todennäköisyyksien olevan yli yllä mainitun niin noilla luvuilla likviditeettiä riittäisi tällä sekunnilla noin 10k€ paukkuun ja parissa päivässä varmasti uppoaisi ainakin neljännesmiljoona markkinoita käytännössä yhtään liikuttamatta pelkästään yhdellä verovapaalla markkinapaikalla. Lisäksi, jos ajattelet todennäköisyyksien olevan ihan eri pallokentällä (niin kuin moni täällä tuntuu ajattelevan) niin, vastapuolelta löytyy kyllä halua ottaa vastaan paljon suurempiakin vetoja.

6 tykkäystä

Taitaa lukuja heiluttaa viime päivien hulabaloo Harrisin… kädenlämpöisien… julkisten esiintymisten vuoksi. Tietenkin riippuen mitä kommentointia luet niin joko esiintymiset olivat Maailman Parhaat tai Täysiä Katastrofeja, ja totuus on sitten jossain näiden välissä ja vaatii että ihan itse katsot ja muodostat mielipiteen :slight_smile:

Itse katsoin tuon The View-esiintymisen ja oma mielipiteeni oli että tämä ei ollut ihan sitä mitä varmaan haluttiin Harrisin kampanjan mielestä.

Lisäksi näkynyt jonkin verran kritiikkiä että on (viimein) esitelty myös kampanjan puolelta poliittisia avauksia, mutta niin vailla yksityiskohtia että bisnesmaailman puolella vähän karvat nousevat pystyyn. Kummallekkin puolelle kallellaan olevat mediat luonnollisesti joko pyrkivät selittämään asiat parhain päin tai repivät otsikoita kuinka kyseessä on kävelevä katastrofi poliitikoksi ja maailmanloppu tulee jos Harris valitaan, sama ongelma kuin edellä…

On tämä yksi sirkus. :man_shrugging:

11 tykkäystä

USA:n kaikkien aikojen vanhimpana aloittavasta presidentistä juttua.

Siinä missä ‘Sleepy Joe’ on ollut jotenkin ikäisensä, Trumpin energinen anti peittää alleen ikääntymisen tuomia ongelmia ajattelun kirkkaudelle.

Vaikka HS on perinteisesti anti-Trump, on New York Timesin selvitykseen perustuvassa jutussa selvästi indikaatioita ongelmista, joita monet iäkkäät vanhemmat omaavat ovat kenties itsekin vanhemmissaan noteeranneet.

Tämä muistuttaa osaltaan, että vajaan kuukauden päästä valitaan paitsi presidentti niin myös varapresidentti.

USA:n vaalit | Trumpin puheet ovat muuttuneet sekaviksi, kertoo NYT:n selvitys: https://www.hs.fi/maailma/art-2000010748170.html

HS-analyysi | Trump kertoo hämmentävässä tarinassaan valitsevansa sähkö­iskun ”joka ikinen kerta”: https://www.hs.fi/maailma/art-2000010668969.html

8 tykkäystä

Bill Ackman nostaa esille median härskin manipulaation Kamalan hyväksi.

https://x.com/BillAckman/status/1844010823548588532

https://x.com/BillAckman/status/1844012097342247349

Jos Kamala puhuu ilman prompteria tai korvanappia niin pelkkää sanasalaattia suoltaa.

9 tykkäystä

Eli uskot vakaasti, että Trumpin mitään tuollaisia haastatteluja ei ole editoitu ikinä yhtään koskaan? Itseäni on haastateltu ihan TV:ssä saakka ja arvaa mitä. Jos ajatukseni lähti harhailemaan niin vastauksen jälkeen kun pyysin, että voisimmeko ottaa tämän kohdan uudestaan niin arvaatko mitä tapahtui? Kysymys kysyttiin uudestaan pyynnöstäni! Odotan median yhteydenottoa suuren salaliittopaljastukseni osalta.

34 tykkäystä

Trump on kyllä brändännyt kaikki Venäjään liittyvät uutiset Russia hoaxiksi, witchhuntiksi ja fake newsiksi, että on vaikea uskoa Venäjään tai Putin-suhteisiin liittyvien paljastusten vievän häneltä yhtään ääntä.

Enintään näillä voi olla hyvin marginaalinen vaikutus jonkun vielä kantaansa päättämättömän päätökseen, mutta pääosalle heistäkin lopulta talous, raja ja inflaatio ovat pääasioita ja covid-testien puutteesta kärsimisestä niin kauan ettei sitä enää muista.

3 tykkäystä

En siis itsekkään usko tuon vaikuttavan. Tässä kohtaa vaalikautta Trumpin putinismi on jo tunnettua, ja uskon että ne joille se on ongelma olivat jo aiemmista jutuista päätöksensä tehneet.

2 tykkäystä