Valtion nimeltä Suomi Oy AB:n tulevaisuus

Joo, saadaan esim. “tosihyvät” tiet veroilla :slight_smile:
Ja huippuyliopistot? Missä suomessa on sellaisia ??

5 tykkäystä

Nalle pitänyt eilen taas luennon aiheesta, Nallen osuus alkaa 39min kohdilta.

5 tykkäystä

Pakko laittaa tännekin, kun tuli laitettua isommalle foorumille. Inderes on kuitenkin se meidän oma koto.

Suomi on 170 miljardia euroa velkaa. Se menee johonkin 70%:iin Bkt:sta eli yli eurorajojen, joita muutkaan eivät noudata. Oikeasti Suomi onkin vain reilut 50% velkaa bkt:sta. Ai miten niin?

Me kyllä noudatetaan budjettikuria tai ainakin halutaan noudattaa, vaikka verta itkien, perkele. Ei tarvitse. Valtionvelka on helppo hoitaa. Miten niin? Kysy Juurikilta. Juurikki neuvoo.

Juurikki täten ystävällisesti ja arvostaen ohjeistaa yhtä Sannaa kirjoittamaan 50 miljardin euron eli 50 tuhannen miljoonan euron sekin, jonka juoksutyttö, juoksupoika tai juoksumuu vie Suomen Pankkiin sille yhdelle poliitikolle, jonka nimi ei nyt tule mieleen.

Siinä väheni valtionvelka kerralla 50 miljardilla eurolla, mutta kirjanpidossa se tulee merkitä velaksi. Mitäs tapahtui sille sekille? Juoksupoika, -tyttö tai -muu vei tietysti sekin perille Suomen Pankkiin.

No tietysti Suomen Pankissa se yksi, jonka nimi ei tule mieleen, hoksaa että nyt on tullut niin paljon rahaa, että jos olisi tullut seteleinä, ei sopisi edes siivouskomeroihin.

Onneksi tuli se 50 miljardin sekki Sannalta, joten sitähän voidaan käyttää voittovarojen maksuun Suomen kansalle eli valtiolle eli sille yhdelle Sannalle :kiss:. Kun valtio saa 50 miljardia, poistetaan kirjanpidosta se yllä mainittu rasite.

Siis Suomen valtion velka väheni 50 miljardilla eurolla. Sanna maksoi ja Sanna sai.

Jos joku vielä tämän jälkeen urputtaa, ettei velkaa saa ottaa, niin sehän pätee yksilön, perheen, firman ja kaupungin tasolla. Mutta kun puhutaan valtioista, ollaan jännän äärellä.

EKP luo uutta rahaa ja siinä jaossa on parempi olla mukana. Mitä enemmän EKP antaa Suomen pankille oikeuden ostaa velkakirjoja, sitä paremmin meillä menee. Velka on kiva juttu, kunhan se ei ole velkaa jollekin ulkopuoliselle. Voi kun Juurikillakin etutasku voisi olla velkaa takataskulle ja EKP:n keijukainen tai hyvä haltija aina välillä nollasi velat.

Nollaisi velat? Onhan sitä tehty iät ja ajat persaukiset valtioiden kohdalla aina joka 20-50 vuosi. Nyt on inflaation noustessa parempi suoraan myöntää, että EU:n kansallisvaltiot on pidetty elvytyksellä kivassa sokerihumalassa. Nyt vaan inflaatio kertoo, että ei sitä rahaa voi loputtomiin printata. Velka ei ole ongelma, inflaatio on.

2 tykkäystä

Ei Suomi ole lähelläkään konkurssia, velkaa on valtiolla vähemmän, kuin EU:n valtioilla keskimäärin.
Kotitalouksilla on makaa tileillä 373 miljardia euroa rahaa. Pelkästään Nordea maksaa viikon päästä 2,9 miljardia osinkoja, vähän naurattaa kun tiettytaho pitää meteliä Suomen n. 3,5 miljardin maksuosuudesta EU:lle :grinning:.

Miten Nordean jakamat 2,9 mrd ja Suomen maksamat 3,5 mrd liittyvät toisiinsa? Sehän on puhdas fakta, että tuo 3,5 mrd on hyvin huomattava summa valtion budjetissa, joten ei tuota ihan olankohautuksella voi ohittaa. Vai kannattaisiko Suomen jakaa tuo summa hymyssä suin kun “eihän toi tunnu missään”. Koko ajan kuitenkin joudutaan leikkaamaan jostakin, ja jopa kriittisestä opetuksesta ja tutkimuksesta joudutaan leikkaamaan.

Tällä hetkeellä opinahjossani Tampereen yliopistossa on koko ajan tapetilla hirveät leikkaukset, ja niiden lisäksi muutenkin eletään niukoilla resursseilla. Esimerkiksi kampuskuluista pitäisi vähentää 25%, joka vastaisi koko entisen TTYn kampuksesta luopumista. Näiden lisäksi kaikki ehdotukset eivät edes tule julkisuuteen, kute esimerkiksi ehdotus että konetekniikalla luovuttaisiin pääaineista ja kursseja vähennettäisiin. (Tämähän on erittäin huolestuttavaa jo senkin pohjalta että katsoo paljonko meillä on OMXH25 konepajoja). Summat mitä näissä säästetään on kuitenkin huomattavan pieniä verrattuna tuohon 3,5 mrd pottiin, kun esimerkiksi kampuksissa säästötavoite taitaa olla vain 25m.

Ilmeisesti ei kuitenkaan tunnu missään? Kannattaa muistaa että pienistä puroista syntyy jokia, ja kun iso puro myydään pois niin siinä menee aika monta pientä puroa samalla.

18 tykkäystä

No, kaikki on suhteellista, on tarkasteltava hyöty-/haittasuhteita, kun puhutaan EU vastuista, väitän, että siinä pelissä joku 3,5 miljardia on pieni uhraus, vaikka suuri summa rahaa onkin. Laitamme hävittäjiinkin n. 10 miljardia. Briteillä on suuria vaikeuksia, toki myönnän osan vaikeuksista johtuvan koronakriisistä, mutta kyllä EU-erolla on suuret vaikutukset myös tilanteeseen, brittikuljetusyrityjset joutuvat maksamaan brittikuljettajille jopa palkkaa, kun halpa työvoima on kaikonnut.

la 2. lokak. 2021 klo 9.10 Loiskuttaja sivustolta Osakesijoittaminen <inderes@discoursemail.com> kirjoitti:

1 tykkäys

Juurikin näin, pitää tarkastella sitä mitä Suomi hyötyy ja mitä Suomi maksaa. Näiden suhteen täytyisi olla Suomelle edullinen, että tuollaiset kulut on hyväksyttäviä. EUsta on Suomelle suuria etuja ja sitä ei voi kieltää, mutta yhtälailla Suomea kyllä poljetaan unionissa. Se miksi Suomi ei voi talouspakotteiden takia viedäs juustoa venäjälle samalla kun Saksa (+muut) saa rakentaa venäjän taloutta huomattavasti hyödyttävää kaasuputkea kertoo siitä, että ketkä käyttää EUssa valtaa ja ketkä tottelee.

En ole oikea ihminen arvioimaan Suomen kannattavuutta olla EUssa, ja tässä pitää kuunnella talousasiantuntijoita, jotka ovat laskelmansa tehneet. Joka tapauksessa tällaiset iskut, joissa kilpailukyvyltä rapautuva Suomi joutuu paikkailemaan eteläisen EUn valtioden huonoa taloudenpitoa, on sellaisia jotka pitää ottaa tosissaan. Joku voisi kysyä että onko paketin rahojen jakautuminen reilua, kun Espanja pilotoi nelipäiväistä viikkoa samalla kun Suomalaiset alkaa suunnitella yliopistojen kampusten myyntiä.

Mielestäni EUn täytyisi olla enemmän itsenäisten valtioiden liittymä, missä järkeviä asioita tehdään yhdessä (mm standardointi ja erinäiset yhteiset hankkeet), mutta tulonsiirto valtioiden välillä ja liittovaltioistumien pitäisi jättää pois. Pseudovarakkaana valtiona Suomi joutuisi tällaisessa kokoonpanossa vielä nykysellään maksumieheksi, mutta eiköhän Suomen suunta ole nykyisellä politiikalla tuonne saamapuolelle ennemmin tai myöhemmin.

10 tykkäystä

Siinä saattaa vain ”hetki” kestää, niin kauan tehty jo eriskummallista politiikkaa eikä meno näytä muuttuvan että onko lie koko Suomea 50v päästä. :sweat_smile: harmittaa sanoa mutta kohta parempi kun liitettäisiin Ruotsiin.

Tässä verrataan jatkuvaa-(ja kasvavaa) ja kertakulua. Tuo hävittäjien kulu pitää jyvittää niiden käyttöajalle jotta vertailussa on järkeä.

3 tykkäystä

Varmaan Pertza tarkoitti tuolla 3,5 Mrd eurolla sitä Marinin hallituksen diiliä, jossa Suomi maksaa EU:n elvytyspaketista 6,6 Mrd eur ja saa 2,9 Mrd eur. EU:n nettojäsenmaksu 2019 oli noin 100 EUR/hlö eli tuosta tulisi noin 0,55 Mrd EUR

Sijoittajan matematiikalla Elvytyspakettidiili on umpisurkea tietenkin, kuka sijoittaisi johonkin josta saa puolet takaisin?

Kun on riittävän luova tai operoi toisten rahoilla joista ei ole vastuussa niin perusteluja varmasti löytyy mitä erikoisempaan argumentointiin = politiikka.

Onko 3,5 Mrd “tappio” paljon vai vähän?

  1. on se yli 1000 EUR aikuista kohden
  2. huono toiminta korruptoi toimintatapoja ja moraalia laajemmin, ja tuottaa lisää heikkoa toimintaa kun se koetaan hyväksytyksi toimintatavaksi
  3. jos paketin sisällön asioita kokee järkeviksi ja niihin haluaa kansakunta panostaa, voi vielä kysyä rahan menetyksen lisäksi mikä pointti on kierrättää asiat EU:n kankeudessa leimattavana

Hävittäjät ovat kalliita juu, ei siitä mihinkään pääse. Aina voi kysyä tarvitaanko hävittäjiä maanpuolustukseen ja kuinka monta.

Ei sillä kuitenkaan ole mitään tekemistä hallituksen tappiollisten EU-diilien kanssa. Valtion budjetti 2021 65 Mrd EUR, joten siihen peilaten melkein mikä tahansa yksittäinen löperöinti on peanuts.

6 tykkäystä

No jos EU vastuista puhutaan ne on jo yhteensä 51.1 Miljardia euroa.

1 tykkäys

Mutta vuosien kuluessa ei riitä tuo 10 miljardia, vaatii aika paljon euroja lisää.
Yritän vain suhteuttaa tuota 3,5 miljardin EU-vastuita, maksamalla kiltisti, niin hyödyt ovat suuremmat, kuin satsaus. Kalliit hävittäjät vievät rahaa, itse olisin sitä mieltä, että halvemmallakin konetyypillä Suomi pärjäisi, koska suursodassa Suomi on valitettavasti taistelutanner.

la 2. lokak. 2021 klo 11.02 KalleH sivustolta Osakesijoittaminen <inderes@discoursemail.com> kirjoitti:

Mielenkiintoista, että iso osa rahaa valuu ja paisuttaa taas julkista hallintoa ja marginaali digitalisoitumiseen ja kohtuullinen siivu viherpiperrykseen.

En muista kauanko ollaan oltu supistamassa julkista puolta siinä onnistumatta.

Huvittaa ja itkettää tuo yli 600mijonaa työllisyyden parantamiseen, rahat eivät auta työttömiä työllistymään vaan hyvä veli kerhon konsultit ja 1000 uutta te virkailijaa saavat palkkionsa.

Kohti bananivaltiota mennään viisiko luotsaamana, ei voi mitään.

8 tykkäystä

Itselleni hävittäjähankinta on helpompi perustella, vaikka hinta olisi satakertainen verrattuna siihen, mitä Euroopan hyvinvointihötön, ylipaisuneen virkamieskoneiston ja muiden itseaiheutettujen mukaongelmien ratkaisun siirtämiseen syydetään. Toisessa kun ollaan edes oikealla asialla.

Sitä millainen konetyyppi tai miten monta niitä tarvitaan en lähde edes arvioimaan, koska en ole aiheeseen perehtynyt sotatieteilijä tai muu sotilaallisen turvallisuuden asiantuntija. Mutuiluni ei kostuttaisi ketään.

5 tykkäystä

Valvontalentoja noilla hävittäjillä tehdään. Halvemmaksi tulee olla väleissä Venäjän kanssa.
Ei kai kukaan kuvittelekkaan, että EU olisi mikään onnela ja virheetön, mutta Suomella ei ole vain vara lähteä EU:sta ulos, Britanniassa on menossa pula-aika, saa nähdä kuinka talven yli selviävät.
Jos kuvitellaan, että Suomi olisi tyrmännyt EU:n paketin ja olisi joutunut sivuun EU:sta, niin ei tilanteemme olisi läheskään näin hyvä, olisimme Britannian tiellä. Toisaalta jos koronan elvytyspaketti olisi kaatunut, niin EU:n talous olisi romahtanut ja Suomen viennistä suuntautuu n. 60% EU:hun, ellei käsitä noita talouden realiteettejä, niin sitten ei käsitä.

la 2. lokak. 2021 klo 12.38 An147 sivustolta Osakesijoittaminen <inderes@discoursemail.com> kirjoitti:

No tuossa olet kyllä täysin oikeassa, EU on nykyisellään melkoisen epäonnistunut himmeli. Tietyt etelä Euroopan korkean korruption maat kiristää erilaisia ”tuki” paketteja tai jättävät uppoavan laivan. Paketit pakotetaan hyväksymään jottei Ranskan ja Saksan pankit jää nuolemaan näppejään. Juu on kiva kun viedään kuin pässiä narussa… marinit ja kumppanit kumartaa Brysseliin ja pyllistää Suomelle.

3 tykkäystä

En tiedä onko oikea ketju mutta vahva puheenvuoro Jarilta:

8 tykkäystä

Kauppakamarin johtajan mielipiteitä.

2 tykkäystä

Noniin… ei hyvältä vaikuta

Hybridivaikuttamista V-Venäjän ja Venäjän osalta.

EU jos asettaa pakotteet Aeroflotille niin Venäjä asettaa varmaankin kaikki eurooppalaiset lentoyhtiöt myös.

Tietysti täytyy olla joku parempi vaihtoehto, jos aikoisi irtautua EU:n syleilystä. mikä se mahtaisi olla?