Verkkokauppa.com - Uhkaako Amazon?

2017:
https://www.itewiki.fi/p/suomen-suosituin-verkkokauppa-pyoraytettiin-taysin-mobiiliksi

2019:

Tämän jälkeen kylläkin olennainen muutos organisaatiossa ja niillä muutoksilla on usein vaikutusta myös oimintapolitiikkaan ja toimittajasuhteisiin.

1 tykkäys

Olen miettinyt että verkkis tekisi joskus mobiilisovelluksen nettisivuistaan. Kuitenkin olen sen tajunnut että toimivat nettisivut mobiilisti ajavat täysin saman asian kuormittamatta puhelimen, tabletin tallennustilaa. RAMmia se toki vie jo verkkoselaaminen itsessään.

“Pidemmällä tähtäimellä yhtiön kannalta on keskeistä, jatkuuko kulutuksen siirtyminen verkkoon voimakkaana koronarajoitusten poistumisen jälkeenkin. Verkkokauppa.com on nimensä mukaisesti voimakkaasti verkkoon keskittynyt yhtiö, vaikka sillä onkin neljä suurta kivijalkamyymälää. Sen myynnistä noin 60 prosenttia tulee verkosta.”

2 tykkäystä

Verkkokauppa.com Oyj:n hallitus päätti tänään vuoden 2021 varsinaiselta yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen perusteella, että yhtiön kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 0,059 euroa osakkeelta (yhteensä 2 639 490,73 euroa).

Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingon täsmäytyspäivänä, 26.10.2021 merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 2.11.2021.

4 tykkäystä

Verkkokauppa Q3 revenue EUR 141 million vs. estimate EUR 139 million.
Q3 EBITDA EUR 5.9 million vs. estimate EUR 7.25 million
• Q3 comparable EBIT margin 3.3%
• Outlook FY adjusted EBIT EUR 20-26 million

VERKKOKAUPPA.COMIN TULOSOHJEISTUS VUODELLE 2021 ENNALLAAN

Verkkokauppa.com odottaa liikevaihdon olevan 570-620 miljoonan euron välillä (554 miljoonaa euroa) ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan 20-26 miljoonan euron välillä (20,4 miljoonaa euroa) vuonna 2021.

Liikevaihto ok, kannattavuus selkeä pettymys. Heikompi kvartaali väliin (toki liikevaihto kasvoi vertailulukemaan, mutta kannattavuus heikkeni) vai alkaako vertailulukemat olemaan haasteelliset?

4 tykkäystä

Tässä meidän alustavat ajatukset

7 tykkäystä

" – Markkinaosuutemme kasvoi merkittävästi maltillisesti kasvaneessa markkinassa. Tehdyt toimenpiteet myynnin edistämiseksi, kuten mielenkiintoinen ja voimakkaasti laajentunut tuotevalikoimamme ja nopeat toimitusratkaisut tuottivat tulosta. Vahva kasvu tuli sekä kuluttaja- että yritysasiakkailta, Verkkokaupan toimitusjohtaja Panu Porkka sanoo osavuosikatsauksessa."

2 tykkäystä

Onkohan Verkkokaupan kivijalallisten myymälöiden verkko valmis? Jotenkin kaipaisi yhtä vielä Jyväskylä-Kuopio -suuntaan. Nyt on tosin ihan yksiväriset silmälasit, kun juuri jouduin kantamaan Powerista ‘omakotitalollisen’ tavaraa ulos. Edelleen vaan jotkut (fiksut) tekevät kauppaa niin että kävelevät sisään ja ostavat myyjän suositteleman laitteen, hieman tinkien:

  • Netistä olisit voinut saada halvemmalla?
  • Joo, valintoja ja tarjousten metsästystä viikko, odotusta ja kuljetuksen järjestelyä viikko, kuljetusvaurioiden ja sopimattomien osien selvittelyä viikko… Kyllä puhtaat paidat loppuivat siinä ajassa.
5 tykkäystä

Meidän käsityksen mukaan kivijalkaa ei enää laajenneta uusiin kaupunkeihin ja kasvua haetaan jatkossa verkosta.

6 tykkäystä

@Olli_Vilppo kiitos tuoreimmasta yhtiöraportista ja yrityksen seurannasta. :+1:

Ovatkohan Osinkopolitiikka-osion kuvaajan luvut oikein?

Palkit ovat ristiriidassa kasvavan osingon osinkopolitiikan ja myös osinkohistorian kanssa.

Mahdolliset ylimääräiset osingot olisi mielestäni myös hyvä erotella normaalista osingosta, jotta käy selväksi että kasvavassa (kvartaali)osingossa on pysytty lupausten mukaisesti. :slightly_smiling_face:

2 tykkäystä

Kiitos, hyvä huomio, pitää korjata. Nousuputki ei ole katkennut!

5 tykkäystä

Tässä on Vähennä:

Tässä on Lisää:

Onko toinen jotenkin toista uudempi ja parempi vai mikä?

4 tykkäystä

Tänään aamukatsauksessa päivittyi tavoitehinta 8,50 euroa Suositus: Vähennä.

3 tykkäystä

“Rivilukijalle” hyvin hämäävää. Mm. molemmilla sivuilla näkyy tämä päivämäärä.

2 tykkäystä

Siinä perjantaina tehdyssä aamukatsauskommentissa kerrotaan tuoreeltaan miten meni, kun tulosraportti tuli 8.00 aamulla. Aikaa analyytikolla lukea ja kirjoittaa 1 tunti, joten näkemystä ei ehdi päivitellä tässä kohtaa.

Sen jälkeen on tavattu johtoa, päivitelty ennusteet, kirjoiteltu raportti ja julkaistu uusi näkemys pörssin sulkeuduttua (jonka etusivu on tämän päivän aamukatsauksessa).

Jos luet sen perjantain kommentin niin siinä sanotaan: “Omat ennusteemme olivat ennen tulosta lähellä yhtiön ohjeistushaarukoita niiden ollessa liikevaihto 589 MEUR ja liikevoitto 23,2 MEUR. Näemme tulosennusteissamme laskupainetta odotuksistamme jääneen Q3-raportin myötä.”

16 tykkäystä

Tässä vielä eilinen video-analyysi.

6 tykkäystä
6 tykkäystä

Verkkiksen uutiskirjeestä bongattu, että ovat laajentaneet valikoimaa perinteisten rannekellojen suuntaan. Merkeistä valikoimassa on mukana Leijona, Aarni, U-boat, Solar Aqua, Mathey-Tissot ja Casio.

EDIT: Vielä en ehtinyt vertaamaan, miltä hintataso näyttää muihin kauppoihin verrattuna kyseisten mallien osalta :grinning:

3 tykkäystä

Lisätäänpä tänne Verkkokauppa.com:in tuore yhtiöpäivitys, tavoitehinta laskee 8,50 eurosta 7,30 euroon, vähennä-suositus pysyy. Huomenna varmaan aamukatsauksessa yhteenveto, jollei kaikilla pääsyä raporttiosioon: https://www.inderes.fi/fi/vaisu-markkina-pitaa-meidat-varovaisena

5 tykkäystä

Sama tuli huomattua. Ainut, että kun näin hinnat ensimmäistä kertaa niin aamukahvit meinasi lentää rinnuksille. Jos tuollainen hinnoittelustrategia uppoaa asiakaskuntaan niin kyllä siinä omistajien kelpaa olla kyydissä. Pahoin vain pelkään, että tämä jää kuitenkin kokeiluksi, ainakin joidenkin merkkien osalta, kilpailu on nimittäin kovaa tuolla kentällä ja ostajakunta on tyypillisesti aika hintatietoista.

2 tykkäystä