Verkkokauppa.com - Uhkaako Amazon?

Yksittäisten tuotteiden perusteella vaikea arvioida (tähän sijoittajat tuntuvat kuluttajayhtiöiden kohdalla käyttävän paljon aikaa…) menestystä, tuo Gigantin uutinen indikoi kyllä hyvää.

1 tykkäys

Lähinnä viittasin kuluttajien käyttäytymiseen. Muutamalla huipputarjouksella, joita käytetään sisäänvetotuotteena ja luoden mielikuvaa kovista alennuksista, saadaan aikaan kova kulutushysteria. Kuitenkin samaan aikaan samoja tuotteita on saanut pitkin syksyä samaan hintaan. Jopa halvemmalla. Hyvin suomalaiset kaupan alan yhtiöt siis onnistuneet luomaan ja hyödyntämään tän black friday -hypen. Olihan monessa verkkokaupassa nettisivujen toimintakin lujilla tarjousten julkistamisen yhteydessä. Yhtiöille, ja siis myös verkkikselle, toki hyvä juttu, että kävitjöitä riittää.

Mutta sinänsä jännä, että tällasina suurina alennuspäivinä kuvitellaan yhtiöiden tekevän kovia tuloksia. Marginaalit ovat kuitenkin kaupan alalla melko matalia, niin mitä tällasina alennuspäivinä jää kaupoilla viivan alle? Jääkö siis ennätysmyynistä hyvää tulosta vai toimiiko nää tarjouspäivät lähinnä markkinointina ilman suurtakaan tulosta? Melko hyvät katteet noissa normihinnoissa täytyy olla, jos black fridayna pääsee tekemään tulosta.

2 tykkäystä

Black Friday on suurten volyymien ja pienten katteiden päivä.

1 tykkäys

Oma mihinkään perustumaton persmutu kutittaa, että verkkokauppa saattaisi saada BF myllystä ehkä enemmän irti, kuin kilpailijat siinä mielessä, että saattaa houkutella enemmän uusia asiakkaita. Verkkokaupan markkinointi on viime vuodet ollut aika vaisua, ja Gigantti saanut rauhassa möyhiä medioissa kulutuspäivinä. Tänä vuonna positiivista nähdä myös verkkokauppa.comista skuuppeja mm. lööppilehdissä.

Verkkokauppa taisi mainostaa blackfridaytä ainakin Radio Suomipop:lla.

IS uutisesta poimittuna vielä tämä, jossa myös Powerin tiedot mukana:

Gigantin mukaan sen nettimyynti kasvoi 24 prosentilla edellisen vuoden Black Friday -päivään verrattuna. Kaikkiaan myynti kasvoi vuodentakaiseen verrattuna 15 prosentilla 24,5 miljoonaan euroon.

Power taas kertoo Black Friday -kokonaismyynnin kasvaneen 30 prosentilla 21 miljoonaan euroon.

2 tykkäystä

Pikkaisen negatiivista uutisointia kilpailijoista.

Sisäpiirille osake on maistunut viimeisen vuoden aikana, tarkemmin sanottuna keväästä ja kesästä alkaen. Lokakuussa tullut merkittävästi ostoja lisää…

3 tykkäystä

Piiri on varmaan huomannut, että nyt on Verkkis alelaarissa ja Amazon on uhka vain lööppipalstoilla. Hyvä Verkkiksen sisäpiiri! Uskotaan yhdessä suomalaiseen työhön.

4 tykkäystä
4 tykkäystä

Verkkokauppa.com korvaa Harvian TOP3-listalla

Yhtiö: Harvia Suositus: Lisää Tavoitehinta: 6.50 EUR Kurssi: 5.89 EUR
Yhtiö: Verkkokauppacom Suositus: Osta Tavoitehinta: 5.70 EURKurssi: 4.63 EUR

Nostamme Verkkokauppa.comin TOP3-listallemme voimakkaasti nousseen Harvian tilalle. Mielestämme markkina on ylireagoinut selvästi Verkkokauppa.comin lyhyen aikavälin haasteisiin ja yhtiön kasvupotentiaalille ei tällä hetkellä anneta juurikaan arvoa. Käsityksemme mukaan yhtiön joulukaupan startti on sujunut hyvin ja odotamme yhtiön yltävän Q4:llä terveeseen kasvuun. Onnistunut Q4, tulosvaroitusriskin poistuminen sekä kasvun ohjeistaminen vuodelle 2019 tulevat arviomme mukaan parantamaan markkinan luottamusta yhtiötä kohtaan. Luottamuksen parantumisen ja laskevan riskitason myötä näemme osakkeen kertoimissa selkeää nousuvaraa, kun markkina alkaa katsoa Verkkokauppa.comia jälleen kasvuyhtiönä.

Harvia ehti olla TOP3-listalla hieman alle kaksi kuukautta. Mielestämme osakekurssi oli laskenut syksyn aikana ilman järkeviä perusteita ja yhtiötä hinnoiteltiin selvästi alle sen käyvän arvon. Hyvin sujuneen Q3:n myötä osake on kehittynyt erittäin hyvin ja listalla oloaikana Harvian osake on noussut noin 16 %. Vastaavana aikana Helsingin painorajoitettu vertailuindeksi laski noin 5 % ja näin ollen poiminta onnistui erinomaisesti. Näemme Harvian edelleen kiinnostavana pitkän aikavälin casena, mutta voimakkaan kurssinousun myötä lyhyen aikavälin nousuvara on aiempaa ohuempi.

2 tykkäystä

Milloin Suomeen?

Ennen kuin jatkamme, paras nostaa kissa pöydälle. Suomessa Amazon on otsikoissa aivan muista syistä kuin tekoäly tai puheen tunnistus.

Kaupan alalla odotetaan pelonsekaisin tuntein, milloin yhdysvaltalainen verkkokaupan markkinajohtaja avaa logistiikkakeskuksensa Pohjoismaihin.

– Ei ilmoitettavaa, virnistää Vogels.

Onko Pohjoismaiden lanseeraus kuitenkin suunnitelmissa?

– Näitä tarinoita ja huhuja kuulen kaikkialla. En pidättäisi hengitystäni.

Edit 7.12.18: foorumin konffaus ei anna kirjoittaa kolmea peräkkäistä viestiä enempää samaan ketjuun, joten laitan alle asian jonka yritin uutena viestinä tänne laittaa:

Parantunut taloustilanne näkyy suomalaisten rahankäytössä tänä jouluna. Nordean teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset arvioivat käyttävänsä jouluvalmisteluihin keskimäärin 580 euroa. Viime vuonna summa oli noin sata euroa vähemmän.

Tämä tietää yleisesti hyvää Q4:n kannalta KOTEK-markkinoilla… Aikaisemmin saatiin jo 25…30% kasvulukuja Powerin ja Gigantin Black Friday-viikolta.

8 tykkäystä

Tiisain aamu-tv:n jälkipörssissä keskeusteltiin kuinka kuluttajien luottamus on heikentynyt ja jouluostoksiin käytettäisiin vähemmän rahaa.

Black Fridaysta ei voi vetää mitään suurempaa johtopäätöstä. Suomessa sitä ei oo kovin montaa vuotta vietetty ja tänä vuonna kaupat panosti siihen omien haivaintojeni mukaan paljon enemmän kuin aiemmin. Suuri osa varmaan keskitti jouluostoksiaan entistä enemmän siihen päivään. Ei kuluttajatkaa niin tyhmiä ole, ettei osta silloin kuin saa halvemmalla.

Tuntuu, että täällä kaikki odottaa hyvää q4:sta, mutta siitä syystä voi tulla pettymyksiä.

3 tykkäystä

​Amazon shoppailee tontteja Ruotsissa, tiedostustilaisuus huomenna.

5 tykkäystä

Kiinnostavaa nähdä mitä tiedotustilaisuudessa kerrotaan ja miten se vaikuttaa verkkokauppaan. Tänään ainakin on ollut varsin luottavainen omistajakunta eikä hermoilua ole juuri näkynyt.

3 tykkäystä

Huomenna kunnon syväkyykky kurssiin ja tammi-helmikuun tuloskatsauksessa 5€+?
:wink:

2 tykkäystä

toisaalta kaikki muu nousi ja verkkokauppa laski

2 tykkäystä

Mitenkäs Verkkokauppa.com Amazonin ostokohteena? Onko kuinka todennäköistä? Onko Amazon tullut näin eri maihin?

1 tykkäys

Moro. Q&A:ssa oli lyhyttä pohdintaa myös tästä Onko Amazon pelkästään uhka Verkkokauppa.comille? | Inderes: Osakeanalyysit, mallisalkku, osakevertailu & aamukatsaus

3 tykkäystä