Verve (Media and Games Invest) - Kasvava kassakone Ruotsista

Osa porukasta (ainakin Nordnetin kommenteissa) valittaa, miksi yhtiö ei tehnyt antia kun osake oli korkeamalla. No Q1 raportti nyt sattui olemaan 28.5. juuri edellisen huipun jälkeen, ja olisivatko edes voineet järkevästi tehdä antia sitä ennen, mitähän markkinat siitäkin olisivat ajatelleet :slight_smile:. En tiedä onko joitain rajoitusaikarajoja antien osalta, ja olihan se päälistalle siirtymisjuttukin vasta juuri äsken…

Minusta niin selvä case kuin mitenkään voi olla. Siirtyivät päälistalle → Osa instikoista pystyi vihdoin ostamaan lappua → Haluavat laajemman omistuspohjan → Tekivät annin, koska instikoille lähtökohtaisesti varmaan mielekkäämpää annista kuin laidasta ostaa isompia eriä ja keräsivät samalla ennakoivasti rahaa johonkin mahdolliseen tulevaan peliliikkeeseen tai investointeihin. Toimari ei varmasti upottaisi jatkuvasti kaksin käsin rahaansa osakkeeseen, ellei uskoisi pitkänajan menestykseen.

Täysi luotto edelleen johtoon, pelaavat vain pidempää peliä kuin kaikesta pienestäkin panikoivat paperikäsisijoittajat. Lisäksi mikäli USA:n talous tai muuten maailmantilanne huononee entisestään vuoden aikana, johtaen mainosmarkkinan hetkelliseen heikkouteen, niin katsotaan pitääkö markkinat enää puolen vuoden päästä tällä hinnalla tehtyä antia huonona, varsinkin mikäli sopiva yritysostokohde sattuukin siinä välissä löytymään :smiley:. Vervellä on historiaa niin pikaromahduksista kuin raketoinneistakin, jos ei hermot kestä väliaikaista -50% laskua, tai et näe pitkänajan potentiaalia niin ehkä lappu ei ole sinua varten.

Mistähän lähtien tälläisiä pienempikokosia anteja muka on yksityissijoittajille edes tarjottu? Ihan “alan normi” että anti vain instikoille ja nopeasti ohi ettei kuukautta tarvitse vatvoa ja maksella ties mitä maksuja anninjärjestäjille. Jotkut voinevat tämän ymmärrettävästi kokea epäreiluna, mutta raha määrää :shushing_face:. Ja eikös se ihan normi myös ole, että anti noin -5% edellisestä sulkuhinnasta, joten siinäkään ei mitään poikkeavaa. Ainoa anti omistamassani lapussa, jonka olen nähnyt menevän Yli edellisen sulkuhinnan on jo erään konkkaan menneen Omnicarin ajoilta :eyes:.

14 tykkäystä

Jäi nyt täysin auki tuo, mihin tätä antia tarvittiin. “Omistajapohjan laajentaminen” ei ole selitys, tämähän on julkinen osakeyhtiö, jonka osakkeita voi vapaasti ostaa pörssistä. Vaikuttaa joltain piensijoittajien kusetuskuviolta jälleen kerran. Eikö tätä suunnattujen alennusantien syöpää saada kitkettyä millään pois?

12 tykkäystä

Vähän samoilla ajatuksilla itsekin.

Ensin vajaa kuukausi sitten rummutetaan ivestor relations -tiimin panostuksilla, sitten vedetään tällaisella muuvilla kuitenkin mattoa (pien)sijoittajaluottamuksen alta. Anti on kooltaan kuitenkin niin pieni, ettei sillä esim. tuohon taseessa olevaan 375€ miljoonan velkaan kummoista lovea tekisi. Jotenkin tästä jää fiilis, että toivoisi tulevien päivien aikana lisätietoja varojen käytöstä suhteessa tuohon yläpilvessä leijuvaan kuvaukseen nähden.

7 tykkäystä

Osakeannit kaikille osakkeenomistajille on aivan tolkuttoman kallis ja aikaavievä proseduuri järjestää. Vaikka kuinka olisi tasapuolista jne niin jo pelkästään suunnatun annin kustannustehokkuus ja nopeus puoltaa sitä

Mikään ei kyllä muuta sentimenttiä kuin äkilliset kurssimuutokset. Suuntaan jos toiseen

4 tykkäystä

Jun Groupin ostosta menee muuten maksuja vielä tämän vuoden puolella. Kai nuo kassavirrallakin saataisiin maksettua, mutta liikkumavaraa hyvä tietty olla

Ei tämä ainakaan kustannustehokas ollut. Laskennallinen kustannus pelkästä alennuksesta n. 27 miljoonaa kruunua eli n. 2,5 miljoonaa euroa. Tiedotteesta ei myöskään käy ilmi, että tällä rahalla olisi ollut joku tulipalokiire.

2 tykkäystä

Et nyt tainnut saada kiinni pointistani. Kritiikki koski annin ajoitusta, ei niinkään sitä kenelle sitä tarjottiin tai alennusta sen hetkiseen kurssiin. Jos kerran voidaan tehdä nopeasti instikoiden kanssa, niin miksi vasta kuukauden kestäneen persmäen jälkeen? Vaikuttaa siltä, että neuvotteluja on käyty jo jonkin aikaa, ja tämä itsessään on vahvistanut kurssilaskua. Ja jos halukkaita olisi riittänyt jonoksi asti, niin mihin tarvittiin toimarin osallistumista?

Itse antia pidän hyvänä asiana, jos rahoille on järkevää käyttöä. Viime kesäkuun annista (ja sitä seuranneesta yritysostosta) saatiin ainakin hyvä katalyytti kurssille, mutta nyt on riski että efekti on päinvastainen. Riippuu pitkälti siitä, siirtyvätkö nämä uudet (ja omistustaan lisänneet) omistajat seuraavaksi myös pörssin ostolaidalle.

6 tykkäystä

Osasit varmaan itsekin myydä kaikki laitaan kuukausi aikaa ja nyt istutaan massikasan päällä odottaen parempia ostopaikkoja?

Eri asia, ja huono provo. Mutta en ainakaan ole nyt myymässä, koska firman suorituskyky on hyvää ja pidän arvostusta halpana.

Jos käteisellä ei tosiaan ollut kiire, kuten nyt vaikuttaa, niin firma olisi varmasti voinut myös odottaa parempaa kurssitasoa. Jos toimari tekee jatkuvasti tukiostoja ja näin ollen uskoo firman performanssiin, niin pitäisi myös luottaa siihen että kurssi seuraa jossain vaiheessa, ja tehdä annit nouseviin kursseihin eikä pitkän laskun jälkeen. Nyt tästä jäi valju maku, ja vaikutelma että omistusta on puljattu suuremmalla alennuksella kuin mitä tiedotteessa annetaan ymmärtää.

11 tykkäystä

Katsoisin että juuri tästä syystä kurssi nyt laskee edelleen, koska jos tätä käytetään velkojen maksuun niin anteja tulee jatkossakin lisää ja paljon koska kassavirta kääntyi jo alaspäin. Onko tässä enemmänkin tarkoitus saada sisään suurempia sijoittajia jotka osallistuvat jatkossakin suunnattuihin anteihin, eli tulevat nyt ensin tällä pienemmällä annilla sisään ja sitten dilutoidaan pienet pois asteittain velan maksamiseksi. Uskoisin että on keskusteltu jo siitä, että osallistujilla on riittävästi likviditeettiä ja halua osallistua myös tuleviin suunnattuihin anteihin, vaikka toki ne paperilla ovatkin vielä “teoreettisia”.

Rahan tarpeellehan ei annettu mitään selkeää selitystä vaan lueteltiin kaikki mahdollinen. Toki oli tämä omistuspohjan laajentaminen joka luo jotenkin itsessään arvoa kun mukaan tulee isompia sijoittajia lisää. Tälle pitäisi sitten jokaisen sijoittajan itse keksiä se tapa miten se arvo muodostuu koska sitä ei tiedotteessa avattu. Haluaisin tietää a) mikä nykyisessä omistuspohjassa vaikeutti yrityksen liiketoimintaa niin paljon että tarvittiin lisää isoja omistajia ja b) mikä konkreettisesti on se lisäarvo että mukaan tulee lisää näitä sijoittajia, eli mikä on nyt se osaaminen mitä tuli mukaan mitä ei toisaalta osattu kertoa jo itse tiedotteessa? Oma veikkaukseni ja pelkoni on että se arvo on niissä tulevissa anneissa joihin he voivat osallistua (ja ovat mahdollisesti lupautuneetkin). Tämä toisaalta selittäisi sitäkin että ainakaan osakkeita ei markkinoilta imuroitu kun kurssi tuli reilusti alas. Toki miksi he ostaisivat jos anneista saa alennuksella jatkossakin🤷‍♂️

Tämä koko tapahtumasarja on aika pahasti ristiriidassa sen kanssa että ensin sanotaan että tarvitaan näkyvyyttä koska firman arvoa ei ymmärretä ja sitten se vedetään omilla toimilla alas. Toinen asia on että eikö tämä anti ollut tiedossa kun remco teki edellisen oston kesken laskun juuri ennen uutista annista? Eli piensijoittajat iskivät kiinni tuohon toimarin oston signaaliin kun isot omistajat jo tiesivät annista (sanokaa joku ettei näin voinut käydä🙏)?

Jos tästä omasta todella suuresta tappiosta nyt jotain huumoria pitää etsiä niin olisi kaiketi pitänyt jotenki ymmärtää että tässä oikean arvostuksen ymmärtämisellä tarkoitettiin räikeää yliarvostusta joka nyt onnistuttiin purkamaan😂

9 tykkäystä

Kääntyi laskuun millä aikavälillä? Mikäli liiketoiminnan kasvu sitoo pääomaa, siinä on kvartaalikohtaista vaihtelua kausiluontoisuuden takia ym. niin yksittäisten kvartaalien seuraaminen on aika merkityksetöntä

2 tykkäystä

Tämä on ihan totta! Vielä ei voida puhua faktana käännöksen jo tapahtuneen! Tuli huonosti muotoiltua. Itselleni tuo anti ja siihen liittyvä viestintä kuitenkin indikoi että kassavirran kanssa lienee muutakin kuin kvartaalivaihtelua ja käännös olisi nyt tapahtunut ja tulisi näkyväksi q2. Mutta tämähän on ihan omaa ennustamista👍

Ainakin toimitusjohtajalla on uskoa Verveen.

Edit. Linkki ei toiminut mutta tj oli ostanut reilu 207000 osaketta.

11 tykkäystä

Laita jotain muutakin infoa kun pelkkää uskoa, ei aukea mulla tuo linkki

3 tykkäystä

Pitää kirjautua sisään Nordnettiin, että näkee sisäpiirikauppauutiset, vaikka muut yhtiöuutiset yleensä näkyy kirjautumattakin :melting_face:.

Mutta tiedotteista olisi kyllä hyvä copypastata/ kirjoittaa foorumille oleelliset tiedot, mieluusti kääntäjän läpi jos ruotsiksi.

Ja sen sanottuani en kääntäjän läpi pikaisesti lukemallakaan ollut varma viittaako tuo siihen toimarin antiin osallistumiseen, vai oliko ihan uusi osto suoraan pörssistä.

3 tykkäystä

Vai menikö annin osakkeet muille ja joutui ostamaan pörssistä🫡

Kyllä tuossa aika selkeästi sanotaan, että Tukholmasta ja Frankfurtista ostettiin.

4 tykkäystä

Ei linkki toiminut jostakin syystä, mutta oli ostanut reilu 207000 osaketta.

3 tykkäystä