Warburg-25-04-2022.pdf (1,0 Mt)
Yritysostoksilla. Hmm.
Yhtiö vaikuttaa ainakin luvuiltaan hyvälle. Ostohinta vissiin jonkin verran M8G omaa arvostusta korkeampi (laskin että markkina-arvo/EBITDA olisi noin 5,33). Pelkällä kiinteällä hinnalla tuon ostohinta olisi 9,2 ja pälle tuntematon määrä myöhempiä maksuja.
Mutta hyvä että löysivät jotain ostettavaa, uskon että yhtiön johto on kärryillä tuon yhtiön yhteensopivuudesta.
Ilmeisesti kuitenkin aika pieni ostos M8G:n kokoon verrattuna?
Aika kalliillahan tuo meni varsinkin kun leijonanosa rahoituksesta järjestettiin annilla ostettavan yhtiön ollessa M8G kertoimia ylempänä. Kiinnostavaa nähdä katsooko markkina sormista läpi keskittyen synergiahyötyihin.
Tosiaan oston rahoittamiseksi tehtiin myös suunnattu anti viime yön aikana. Ihan hyvää kiinnostusta instikoilla, kun hinnaksi saatiin 31,5SEK. Antaa hyvää tukea kurssille ja luottoa tehdylle ostolle Nämä ostot kuuluvat kuitenkin oleellisesti MGI:n strategiaan, ja niitä kuuluu tehdä hyvällä tahdilla (mutta toki ei millä tahansa hinnalla).
Vaikka tämä vain Suomen osalta, niin tuskin huonosti M8G:kään mennyt Q1 ainakaan media puolen osalta.
Ja aiempi tiedote, jota ei ole vielä laitettu:
En ehtinyt vielä tarkemmin perata läpi, mutta muistaakseni ennusteet oli samaa luokkaa ja kurssireaktion perusteella myös suht hyvin odotuksiin.
Redeyen mukaan hyvä orgaaninen kasvu
Joku tiedote taas, joka ei itselle täysin avautunut.
Pareton mietteet Q1 jälkeen (13.6.2022)
Nasdaq Stockholm ilmoitti muutoksista First North 25 -indeksiin 1. heinäkuuta alkaen.
Indeksiin lisätään seuraavat osakkeet: Akelius Residential Property serier D, Svenska Nyttobostäder, Implantica SDB, Stenhus Fastigheter i Norden, Karo Pharma, SkartaNYAB , Kempower ja Viva Wine Group.
Indeksistä poistuvat osakkeet: Acast, Modulight, CoinShares International, Smart Eye ja Media and Games Invest
Pientä yritysostoa jälleen:
Toimari ostoksilla yhteensä 456 847SEK arvosta (noin 42,5kiloeuroa). Vuoden alkupuolella taisi viimeksi tankkailla jos en väärin muista
EDIT
Ilmesesti Remco ostanut myös Frankfurtin pörssistä 75,7kiloeuron arvosta, joten yhteensä semmonen 118,2k€ potti
Toimitusjohtajalla riittää luottoa yhtiöön vaikka markkinoilla ei
Marketscreenerissä olevat Q2 ennusteet ylitettiin melko mukavasti, mutta 2022 ohjeistus samaa luokkaa kuin ennusteet.
Liikevaihto 78.1m, +37% ja tulosrivit net resultia lukuunottamatta kasvoivat sitäkin kovempaa. Net result vain +7%
Ehdit ensin
Samaa pienehköä nettokasvua ihmettelin myös. Firmahan tekee käsittääkseni melko aktiivisesti poistoja, koska strategiaan kuuluu “kuluttaa ja mainostaa toisten tekemät pelit loppuun”. Näin ollen, kun viime aikoina ei ole tehty isoja ostoksia, kasvaa poistojen suhteellinen osuus hetkellisesti hieman suuremmaksi. Kuulostaako loogiselta?
Aktiivinen kulujen karsiminen ja nettovelan pienentäminen
Veikkaan myös, että marketscreenerin ennusteet ovat arvioineet loppuvuodelle yritysostoja, jotka jäisivät (yllä mainittujen tavoitteiden myötä) nyt hieman vähemmälle.
Muutenkin rapsasta jäi ihan hyvä kuva tässä ympäristössä. Mainittiin mm, että mainostaminen on vähentynyt asiakaskunnassa jonkin verran, mutta silti saatiin kasvua aikaan sielläkin.
Kun kurssi on tullut jo 50% alas ilman mitään negaa, niin luulisi että tänään nähtäisiin hieman korjausta.
Warburgin päivitetty analyysi
Toimitusjohtaja jälleen tankannut. Tällä kertaa 49,2k€ edestä Frankfurtin pörssin kautta
https://www.avanza.se/placera/telegram/2022/09/02/media-and-games-invest-media-and-games-invests-vd-remco-westermann-okar-sitt-aktieinnehav.html