Viafin Service - Kasvaa kovaa ja kannattavasti

Erinomainen tulos💪

Näkymät Q4:lle ja vuodelle 2025 olivat hyvin nihkeät. Olen kuitenkin saanut toimitusjohtajasta varovaisen kuvan. Siinä missä tuollaiset näkymät olisivat peruspositiiviselta toimarilta maailmanlopun enne, Viafinin kohdalla en ole niin huolissani.

Tämä kohta pehmitti paljon: “Uskomme kuitenkin, että yrittäjähenkinen ja paikalliseen päätöksentekoon perustuva toimintatapa sekä sitä tukevat toimintamallit, mahdollistavat strategiamme mukaisen toiminnan epävarmuuksista huolimatta.”

Viafin Servicen omistajana oleminen on leppoisaa ja mukavaa. Putkien ja röörien rassaamisessa ei tarvitse huolehtia, onko AI kupla, milloin korot kääntyy tai kuka voittaa Yhdysvaltojen pressanvaalit😎

27 tykkäystä