Osakesijoittaminen

Wuhan Coronavirus

Jos näillä ei mitään muuta saa aikaan, niin kyllä tällä hämmentää kaikkia paitsi perehtyneimpiä. Ihan vasta oli sekä Remdesiviristä että Modernan rokotteesta uutisiä, ettei ne sitten toimineetkaan niin hyvin(?) kuin oli odotettu.

En ainakaan itse osaa tulkita siitä mitään, jos Fauci sanoo tulosten olleen “rohkaisevia”. Mitä ikinä tarkoittaakaan.

Tämähän on ollut tiedossa per päivä yksi. Ruotsi lähtee talous edellä, koska kyseessä on pandemia. Tähän strategiaan kuuluu colateral damage. Sama taktiikkahan on käytössä monessa maassa joko valittuna tai ei mahda mitään valintana.

Mutta tarinat globaalista salaliitosta eivät tuottane kenellekään mitään lisäarvoa.

Juttua, kuinka rajat pidetään tahallaan auki siksi, että saadaan tapettua vanhukset kuluttamasta resursseja. Suurvallat ovat määränneet näin, ja he ovat käskeneet Suomenkin päättäjiä vitkastelemaan viruksen kanssa. Lisäksi Suomi kertoman mukaan tiesi pandemiasta pari vuotta etukäteen ja suomalaiset oli tarkoitus saada tekemään enemmän lapsia laajan skaalan väestönnuorennusoperaatiota varten.

Arvostan hyvin perusteltuja poikkeavia ja omalaatuisia näkemyksiä usein valtavirtaisia enemmän, mutta.mitä tarkoitusta tällainen sepite palvelee?

19 tykkäystä

Lääkkeistä puheen ollen. Tämä on sellainen uutinen, että Eerikki Kauhunkylväjä Dingilläkin lirahti housuun silkasta innostuksesta. Ruotsalaiset huomasivat tämän jo huhtikuun alussa ja luopuivat lääkkeestä.

6 tykkäystä

Vaihteeksi Norjan THL:n näkökulma. Sanoisin, että olivat rutkasti enemmän kartalla kuin Ruotsi ja Suomi.

https://www.thelocal.no/20200520/interview-my-belief-is-that-we-wont-have-a-big-second-wave?fbclid=IwAR3wQwedDilSfh703CcFlu0y5adN_JQRLoKLypubmok5ZmpUX2aI5AFEgns

4 tykkäystä

Tällaisilla fake news -sepitteillä tehdään salaliittoteoreetikoista pellejä. Ei yhtään kunnioiteta huuhaan copyrightseja. Kyllä salaliittoteoreetikot ja muut trumpetistit sentään ihan itse itsestään osaavat todistaa. Naurattaa niin kauan, kunnes. Who cares. Vedestä nousee kasvi. Ja meillä aurinko nousi jo tälle päivälle. Pitää mennä katsomaan.

3 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 5,31M / 340040

Uusien päivittäisten tartuntojen(+107700) ja kuolemantapausten(+5250) määrä pysyy korkeana. Taudin painopiste on Amerikoissa, mutta Aasiassa muutaman Arabimaan ja erityisesti Intian kehitys on huolestuttavaa. Tilastojen valossa ainoastaan Afrikka näyttäisi selviävän taudista vähällä. Todellisuus voi olla kuitenkin toinen, sillä maanosasta on kuulunut uutisia mm. sairaaloiden sulkemisista kasvavien tartuntamäärien takia.

Covid-19 voi edetä USA:ssa epidemiana jopa 24:ssä pääosin etelän ja keskilännen osavaltiossa. Näin kertoivat Imperial College Londonin tutkijat. Mobiilipaikannusdataan perustuvan mallin esittelyn yhteydessä tutkijat varoittivat rajoitusten liian nopeasta purkamisesta kesän epävirallisen avauksen, eli Memorial day -viikonlopun, kynnyksellä.
Valkoisen talon sisältä kerrotaan epäilyistä, joiden mukaan kuolleisuutta USA:ssa olisi liioiteltu. Valtaosa asiantuntijoista on sen sijaan täysin päinvastaista mieltä ja uskoo, että tautikuolleisuus on todellisuudessa paljon korkeampi, sillä kaikki vanhusten hoitokodeissa tapahtuneet kuolemat eivät ole päätyneet Covid-19 -tilastoihin.

Amerikkalaisen lääkeyhtiö Modernan globaaleja pörssikurssejakin nostaneen positiivisen rokoteuutisen takaa paljastuu lisää yksityiskohtia. Yhtiön talousjohtaja (CFO) ja lääketieteellinen johtaja (CMO) myivät yhtiön osaketta noin 30M$ tämän viikon maanantain ja tiistain aikana sen jälkeen, kun kurssit olivat nousseet yli 30%.

Presidentti Trump pääsi välipäivän jälkeen pääotsikoihin vaatimalla kuvernöörejä avaamaan pikavauhtia kirkkoja. Hän totesi, että “…Amerikassa, tarvitsemme enemmän rukouksia, ei vähemmän”. Rukousten suhteen presidentti saattaa olla oikeassa, mutta kuvernöörit eivät innostuneet presidentin aloittteesta. Rhode Islandin kuvernööri totesi lakonisesti “… Ei, se ei tule tapahtumaan Rhode Islandilla”.

image

Euroopan tilannne jatkuu rauhallisena. Espanjan kohdalla nähtiin tilastopiikki. Tartuntojen määrä kasvoi reilusti ja kuolemantapaukset moninkertaistuivat yhdessä päivässä. Kyse oli kuitenkin monien maiden kohdalla aiemminkin nähdystä korjauksesta, missä tilastoihin on lisätty sairaaloiden ulkopuolella tapahtuneita tartunta- ja kuolemantapauksia.

Myös WHO päätyi eilen toteamaan, että Latinalainen Amerikka on taudin uusi keskus. Tilanne maanosassa ei ole rauhoittumassa. Chilen(+4276) ja Perun(+2929) uudet päivittäiset tartunnat pysyvät korkeina samaan aikaan, kun maanosan väkirikkain maa, Brasilia, siirtyi jo tartuntojen määrässä maailmanlistan toiselle sijalle.
Tilastojen mukaan Latinalaisen Amerikan toiseksi väkirikkaimman maan, Meksikon, päivittäiset tartuntaluvut(+2973) ja kuolemantapaukset(+420) ovat edelleen nousussa. Meksikon hallitus kertoi kuitenkin eilen, että se on saanut viruksen hallintaan. Tilastot eivät tue tätä väittämää.

Aasiassa Intian päivittäiset tartuntaluvut(+6568) jatkavat nousuaan. Arabimaissa tartuntamäärät jatkavat kasvussa eikä Iranin ‘toinen aalto’ näytä merkkejä laantumisesta.

Suomessa tartuntojen määrä kääntyi jälleen laskuun. Maassa todettiin nollapäivä taudin aiheuttamissa kuolemantapauksissa ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun alun. Kiitos @yonzzu uudesta virustilanteen visualisoinnista.

Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex (by yonzzy!)

36 tykkäystä

Jos luen tätä oikein, niin Fauci on kääntänyt takkinsa kommenttiensa linjausten suhteen:

Eli pitkä sisälläolo näyttää olevan nykytilanteessa haitallisempaa kuin normaalimpaa kohti palaaminen.

6 tykkäystä

Kiitos maininnasta aamuraportissa!

Päivittelin jälleen graafia, toivottavasti helppolukuisempaan suuntaan. Muutin kasvuindeksiä niin, että se kertoo kasvusta muihin verrattuna eikä itseensä. Tällä tavalla eri maat saa selkeämmin jaoteltua ja on myöskin paremmin verrattavissa. Aiempi luku on nyt käytössä värityksessä eli jatkossa oranssi = kasvava määrä tapauksia ja vihreä = laskeva määrä tapauksia (verrataan edellistä kolmea päivää edelliseen seitsemään).

Näitä lukuja on tullut viime päivinä pyöriteltyä sen verran paljon eri suuntiin, että jos suinkin bongaatte jonkin virheen, niin siitä olisi kovasti apua. Voi olla mahdollista, että mun floattien (numeroiden) käsittely ei oo vielä kaikissa tilanteissa oikeanlaista.

Eli siis y-akseli kertoo kasvusta (lyhyt aikaväli) ja x-akseli vakavuudesta (pitkä aikaväli). Pallon koko uusien tapausten määrän eilen ja väritys, että kasvaako vai pieneneekö tahti edellistä viikkoa tarkasteltaessa.

Edit: Vakavuuden laskenta huomioi yhtävertaisina kokonaistapaukset ja -kuolemat. Tämän takia Belgia on korkeammalla luvulla kuin Qatar - vaikka Qatarissa on about kolme kertaa enemmän tapauksia, siellä ei ole raportoitu juurikaan kuolemia. Tätä laskentaa on helppo muuttaa tarvittaessa. Jos otettaisiin mukaan kaikki maat, olisi selvä “ykkönen” San Marino, vaikka yhteenlaskettujen tapausten määrä onkin vain reilu 600 ja kuolemia 41. 34 000 asukkaan maassa tuo on hirmu korkea osuus.

http://worldcoronavirusindex.com/

6 tykkäystä

Yle uutisoi että USAssa alkaa jo heinäkuussa tuhansien koehenkilöiden rokotustrialeita. Usealla eri rokoteversiolla ilmeisesti. Erittäin hyvä uutinen, mutta onkohan heinäkuussa jo USAn epidemiakin laantumassa ja siten suojavaikutusta ei saada observoitua optimaalisesti…

Coronan pikauusinta eli toinen aalto on arvioitu erittäin todennäköiseksi Euroopassa ennustaa Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus. Milloin alkaa ja millaisena, sopii vain arvailla. Mutta sitä ei tarvinne arvailla vaan ennakoida että talouselämälle ja kansantalouksille tulee taas takapakkia. Syksyllähän kuullaan miten Q2 on mennyt penkin alle. Ja lisää samaa sahtia on nieleskeltävä syyssateiden aikoihin. Osakepainon kevennys salkussa käynee melko monilla mielessä?

1 tykkäys

USAn kokeissa uutisten mukaan 100 000 vapaaehtoisen kaarti mukana, ymmärsin että altistuskokeista on kyse. Tällöin ei epidemian laantuminen ole ongelma.

2 tykkäystä

Kiinalainen rokote tällä kertaa, Ad5-nCoV.

Maanantaina ehkä pomppuja taas, mutta mistäpä tietää.

Josko tällä kertaa hype saisi vastinetta.

13 tykkäystä

New Yorkin testimäärät nousevat ja samalla positiivisten löydösten määrää laskee. Epidemia vaikuttaa olevan hallinnassa. Lisäksi portaittain etenevä avaus kaikkine sääntöineen on mielestäni täysin vakuuttava. Eiköhän tämä ole New Yorkin osalta ohi ja bisnes käynnisty vähitellen. Riskiryhmien osalta elämä jatkunee siellä “uuden normaalin” merkeissä, sillä tapausmäärien painaminen nollaan lienee kaikesta huolimatta mahdotonta.

7 tykkäystä

Salaliittoa tai ei, nimimerkki Stone on ainakin johdonmukainen kannassaan. Se on kuin kiveen kirjoitettu.

Minua huvitti jossain vaiheessa salaliittoporukoiden suunnanhaku tämän kriisin alkaessa. Suuri vaikeus ja paradoksaalinenkin tilanne näytti liittyvän siihen, että luonteensa mukaisesti salaliittoporukoiden on väitettävä, että:

a) valtamedia valehtelee
b) mitään ei tapahdu sattumalta, vaan aina salaisen valtaliittouman suvereenina ohjailuna käsikirjoituksen mukaan, eli viruksen alkuperä ei ole luonnossa vaan se on bioase.

Media valehtelee ja liikkeellä on bioase, jonka on laskenut Kiina tai USA kunkin oman maun mukaan. Mutta valehtelevan median narratiivi on ollut, että korona on vaarallinen virus, eristäytykää, suojatkaa itsenne ja läheisennne. Koska media valehtelee, virus on siis vaaraton. Reopen now! Toisaalta edelleen virus on bioase. Ollaan kummallisessa tilanteessa, jossa meillä on vaaraton bioase. Tämä vaatii lisäselvityksiä ja maailmanselityksestä alkaa tulla kovin sakea.

Suuria vaikeuksia aiheuttaa myös se, että virus näyttää todellakin kohtelevan kaikkia maita tasapuolisesti. Esimerkiksi mielikuvitustasavaltaa Donetskissa pitänyt Bäckmanilainen liittouma julisti oikopäätä viruksen läntiseksi bioaseeksi, mutta miten pitäisi suhtautua siihen, että länsi on itse kärsinyt siitä erittäin raskaasti. En todellakaan tiedä, miten tämä on selitetty.

16 tykkäystä

Aamun luvut (tartunnat/kuolleet): 5,4M / 343983

Uusien tartuntojen(+99900) ja kuolemantapausten(+4200) määrät olivat laskussa viikonlopulle tyypilliseen tapaan. Uusien tartuntojen määrä on kuitenkin aiempia viikonloppuja selvästi korkeampi. Taudin hellittäessä pandemian alkuvaiheen suurimpiin kärsijöihin kuuluvissa maissa, on se löytänyt uuden tukevan jalansijan Etelä-Amerikasta, Intiasta ja mahdollisesti myös Lähi-Idästä.

Suomessakin virkamiehet ovat syystä tai toisesta päätyneet salaamaan, jopa lainvastaisesti, Covid-19 -tautiin liittyvien päätösten taustamateriaalia. Floridassa on tiettävästi menty askel pidemmälle. USA Today ja CBS kertovat Floridan terveydenhuoltoviraston graafisten järjestelmien päälliköstä Rebekah Jonesista, joka kehitti Floridan kattavan visualisoinnin taudin etenemisestä osavaltiossa yksityiskohtaisine tietoineen. Parin kuukauden ylipitkät päivät sovelluskehityksen parissa muuttuivat vapaa-ajaksi, sillä kiitosten sijaan hänet irtisanottiin hänen “…kieltäydyttyä muuttamaan dataa käsin rajoitusten purkamisen tueksi”. Tapaus on herättänyt keskustelua kongressia myöten poliitikkojen ja tiedemiesten rooleista epidemian hoidossa.

Presidentti Trumpin raportoidaan pelanneen lauantaina ensimmäisen kierroksen golfia sen jälkeen, kun hän julisti maahan hätätilan viruksen takia, yli kaksi kuukautta sitten. Presidentin paluu lempiharrastuksensa pariin tapahtui hänen omalla golf-kentällään Sterlingissä Virginiassa. Presidentin ohjelma on vilkas koko alkuviikon. Hänen kerrotaan vierailevan Arlingtonin hautausmaalla Memorial Day:n merkeissä maanantaina. Samaan aikaan USA:n tautikuolemien odotetaan ylittävän presidentin aiemmin ennustaman maksimin, eli 100 000 kuolleen rajan. Matka jatkuu keskiviikkona Floridaan seuraamaan ensimmäistä USA:sta lähtevää miehitettyä avaruuslentoa sitten avaruussukkula Atlantisin, heinäkuussa 2011.

New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo ilmoitti päivittäisten kuolonuhrien määrän painuneen osavaltiossa alle sadan ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun. New Yorkin poliisilaitos (NYPD) sen sijaan kertoi, että 43 NYPD:n työntekijää on kuollut tautiin. Yli 5700 työntekijää on sairastunut ja 5600 palannut töihinsä sairauden jälkeen.

image

Kiinan ilmoitus jättää kunnioittamatta Ison-Britannian kanssa solmittua sopimusta Hong Kongin itsemääräämisoikeudesta ulottamalla turvallisuuslainsäädäntöään Hong Kongin alueelle on aiheuttanut tuomitsevia reaktioita ympäri maailmaa. “One country, two systems” -diili on vähitellen unohtunut Kiinan kommunistisen puolueen johtajilta. Voimalle syntyi heti vastavoima hallinnon vastaisen liikkeen ilmoitettua mielenosoitusten paluusta sunnuntaina. Mielenosoittajat lupaavat kuitenkin noudattaa turvavälejä, mikä luo mielenkiintoisen yksityiskohdan illan uutisvirran seuraamiseen.

Etelä-Amerikan paha tautitilanne tulee pysymään otsikoissa viikkoja. Tauti ei ole laantumassa Brasiliassa(+16508), Perussa(+4056) tai Chilessä(+3536). Väli-Amerikassa Meksikon(+3329) tilanne on edelleen kysymysmerkki tartuntalukujen kasvaessa.
Uusien tartuntojen määrä on nyt jyrkässä nousussa myös 51 miljoonan ihmisen Columbiassa(+1046) ja 45 miljoonan ihmisen Argentiinassa(+704).

Euroopan tilanne on Venäjää lukuun ottamatta parantumassa nopeasti. Uusia takapakkeja kehitykselle ei toistaiseksi ole ilmaantunut. Pohjoismaista Ruotsi näyttää kärsivän taudista huomattavasti pidempään, kuin naapurinsa. Suomi sijoittuu uusien tartuntojen ja kuolemantapausten osalta Norjan ja Tanskan välimaastoon. Norjassa tilanne on parantunut nopeiten. Maassa tilastoitiin eilen 14 uutta tartuntaa eikä ainuttakaan kuolemantapausta.

Visualisointeja, käppyröitä ja uutisia:
Johns Hopkins , Worldometers , Reuters1 , Reuters2 , COVID tracker , TheBaselab , WHO1 , WHO2 , NYC tracker , COVID daily USA , THL kartta , FHM kartta (Ruotsi) , Bloomberg , rt.live (USA state tracking) , EndCoronavirus , CoronaVirusIndex (by yonzzy!)

51 tykkäystä

Sitä oliko Ruotsin strategia oikea vai väärä ja millaisia taloudellisia (terveydellisten lisäksi), milläkin vaihtoehdolla oli tullaan varmasti keskustelemaan vuosia.

Oman mausteensa soppaan voi tehdä eri maiden välille sovittavat rajojenavaussopimukset. JOS kävisi niin, että niitä tultaisiin mittavissa määrin tekemään ja JOS ruotsissa tauti jatkaisi etenemistä eikä Ruotsisi pääsisi kupliin mukaan, sillä olisi ainakin Ruotsin turismille ikäviä seurauksia. Ruotsi piti rajansa auki pidempään taudin alkuvaiheessa ja hyötyi siitä jonkun verran, mutta toisaalta tuolloin moni oli niin peloissaan ja monissa maissa oli rajoituksia ulkomaille matkustamiselle, jolloin matkustajamäärät jäi ehkäpä pieniksi.

Jep, mutta taloudellisten vaikutusten analysointi onkin varsin vaikeata ja monimutkaista. Välittömät iskut on huomattavasti helpompia käsitellä, esimerkiksi tuotannon muutokset, työttömyys ja palautumisnopeus. Huomattavasti vaikeampaa on käsitellä esimerkiksi kuolleisuuden kasvamisesta seuraavia eläke- ja sosiaalikulujen laskua. Keveämmästä säätelystä seuraavia alempia tai suurempia mielenterveyskuluja sosiaalisen eristyksen oltua keveämpää. Varmasti tulevaisuudesssa saadaan useampia graduja ja väitöskirjoja erilaisten koronastrategioiden toimivuudesta, seurauksista ja kustannuksista.

Aivan varmasti aiheita tutkimutksille riittää ja kokonaisuuden lopputulema riippuu erittäin paljon siitä mitä kaikkea ja millä tarkkuudella tutkimukseen sisällyttää. Yksi iso asia voi olla myös erilasiten leikkausten ja hoitojen siirtäminen akuutin tai pelätyn sairaalakapasiteetin loppusin takia. Käsittääkseni Suomessa tähän hetkeen mennessä näitä turhankin paljon siirretty myöhemmin tehtäväksi kun koronapotilaat eivät ole kuormittaneet tehohoitoyksiköitä niin paljoa mihin varauduttiin. Tämä tavallaan ns. positiivinen ongelma.

1 tykkäys

Ei tuo ei-akuuttien leikkausten ja hoitojen siirtyminen ole positiivinen ongelma lainkaan. Sairaalat ovat taloudellisesti varsin syvissä ongelmissa, koska suoritteista tulee tuloja, vaikka potilas ei niistä maksa käytännössä lainkaan. Potilaiden elämän laatu ja työkyky heikkenee noiden siirtojen seurauksena ja kustannukset ovat huomattavia.

Ei olekkaan ja siitä se lisäkulu tulee. Tarkoitin sitä positiivisena ongelmana, ettei ainakaan toistaiseksi koronapotilaat ole täyttänyt kaikkia väliaikaissairaaloita yms.