YIT sijoituskohteena

Vihdoin ja viimein raportti joka ainakin numeroiden valossa lyö selkeästi ennusteet. Lähtisikö viimeinen nousu jonka ensimmäinen pysäkki on 4,50 €:n tasolla? Markkinat osanneet näköjään odottaa tätä kohtuullisen hyvin, sillä osake on ollut vahvahko viimeiset pari viikkoa.

Markku Moilasen kommentti tiivistää:
"“YIT:n ensimmäinen vuosineljännes sujui hyvin. Vuoden alku on toimialallamme tyypillisesti vaisu, mutta onnistuimme fokusoidun strategiamme turvin hyödyntämään menestyksekkäästi kyvykkyyksiämme, ja oikaistu liikevoittomme kasvoi selvästi edelliseltä vuodelta 22 miljoonaan euroon.”

9 tykkäystä

Oli kyllä vahvat luvut YIT:ltä. Mukava nähdä, että tulostaso on selvästi paremmalla kuin mitä odotettiin. Lisäksi on hyvä huomata nopeasti raportista, ettei mitään uusia ongelmia ole syttynyt millekää osa-alueelle. Asuntorakentamiselta jälleen todella vahvaa suorittamista, vaikka Itä-Euroopassa tilanne on mikä on ja asuntoja ei valmistunut merkittävästi.

Kohta tulee myös pikakommenttia.

12 tykkäystä

Nostamme YIT:n tavoitehinnan 4,4 euroon (aik. 4,0 euroa) toistaen suosituksemme lisää-tasolla yhtiön Q1-tuloksen jälkeen.

OP puolestaan: Pidämme YIT:n suosituksen VÄHENNÄ-tasolla, mutta tavoitehintamme nousee 4,00 euroon (aik. 3,60 euroa).

7 tykkäystä

YIT on saanut päätökseen Venäjän liiketoimintojensa myynnin Etalon Group PLC:lle. Kaupan toteutumisen myötä YIT vetäytyy kaikesta toiminnasta Venäjällä. YIT tiedotti 1.4.2022 allekirjoittaneensa kaupan. Vaikka kaupan loppuunsaattaminen kesti alkuperäistä suunnitelmaa kauemmin, kauppa toteutui sovitun kauppahinnan ja muiden ehtojen mukaisesti. Kaupan täsmälliset taloudelliset vaikutukset julkaistaan YIT:n puolivuosikatsauksessa.

10 tykkäystä

https://www.rakennuslehti.fi/2022/06/yit-joutuu-maksamaan-korvauksia-helsingin-pasilan-tornitalohankkeesta-vetaytymisesta/

Korvausten maksua… Ei kait kuitenkaan kovinkaan merkittäviä.

Toinen vaihe käynnistyy HUSin käyttöön tulevan palvelu- ja liikekiinteistön rakentamisella. Kiinteistö on myyty OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle.

YIT on allekirjoittanut sopimuksen Kiinteistö Oy Järvenpään Perhelä 5 koko osakekannan myynnistä OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle. Kaupan arvo on noin 10 miljoonaa euroa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän (HUS) käyttöön tuleva rakennus aloittaa Järvenpään Bulevardikorttelin toisen vaiheen rakentamisen. Tilojen laajuus on noin 2000 m2 ja rakennuksen arvioitu valmistuminen on syksyllä 2023.

5 tykkäystä

YIT on käynnistänyt useita asuinkerrostalohankkeita Suomessa ja CEE-maissa huhti-kesäkuun 2022 aikana.

Käynnistyneistä hankkeista suurimmat ovat As Oy Helsingin Kuninkaanmiekka, As Oy Helsingin Nihdin Kulma, As Oy Helsingin Nihdin Portti, As Oy Espoon Esplanadi, As Oy Helsingin Jalava, As Oy Kuopion Puijonlaakso Hiihtomestari, As Oy Otavallanhovi sekä As Oy Tampereen Uittoranta. CEE-maiden suurimmat hankkeet ovat puolestaan Apzeldinimas, Liettuassa, Aroma Parkin neljäs vaihe Puolassa, Zwirnin kolmas vaihe Slovakiassa sekä talo Bach ja Happi Milanska, molemmat Tšekissä.

Edellä mainittujen, suurimpien hankkeiden yhteenlaskettu arvo on jonkin verran yli 300 miljoonaa euroa. Asuntojen aloitukset on kirjattu vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan.

As Oy Helsingin Kuninkaanmiekka sijaitsee Kuninkaantammessa, Keskuspuiston kupeessa, erinomaisten liikenneyhteyksien äärellä. Kohteeseen valmistuu lähes 50 asuntoa loppuvuodesta 2023.

As Oy Helsingin Nihdin Kulma sekä Portti sijaitsevat Sompasaaressa, ns. Lukki-asuinkorttelissa, aivan meren rannalla, Kruunusillat raitiotieyhteyden varrella. Lukki on Nihdin asemakaava-alueelle ensimmäisenä rakentuva asuinkortteli. Nihdin Kulmaan valmistuu lähes 30 asuntoa alkuvuodesta 2024 ja Porttiin lähes 60 asuntoa kesällä 2024.

As Oy Espoon Esplanadi sijaitsee Westendissa meren ja rantaraitin läheisyydessä. Kohteeseen valmistuu lähes 50 asuntoa loppuvuodesta 2023.

As Oy Helsingin Jalavan sijaitsee Haagassa. Kohde on osa maalampöä hyödyntävää Puistokorttelia, joka tarjoaa asukkaiden käyttöön mm. pesulan, etätyöpisteitä, saunan, leikki-, paja sekä kuntoilutilat. Jalavaan valmistuu lähes 60 asuntoa loppuvuodesta 2023.

As Oy Kuopion Puijonlaakso Hiihtomestarissa asutaan luonnon lähellä, Kallaveden läheisyydessä. Kohteeseen valmistuu reilut 60 asuntoa loppukesästä 2023.

As Oy Tampereen Otavallanhovi rakentuu kaupungin arvopaikalle, Tuomionkirkonkadun ja Otavalankadun kulmaan. Kohde tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia uudenaikainen arvokoti Tampereen keskustasta. Kohteeseen valmistuu lähes 90 asuntoa city-yksiöistä isoihin perhekoteihin loppuvuodesta 2024.

As Oy Tampereen Uittoranta sijaitsee Niemenrannassa, Näsijärven tuntumassa, uuden raitiotien reitin varrella. Kohteeseen valmistuu yli 30 asuntoa syksyllä 2023.

Apzeldinimas on Kaunasissa, Liettuassa sijaitseva YIT:n uuden aluehankkeen ensimmäinen vaihe. Alue sijaitsee rauhallisella, luonnoläheisellä alueella kävelymatkan päässä Nemunas joelta ja Kaunasin keskustasta. Kohteeseen valmistuu 80 asuntoa loppukesästä 2023.

Aroma Park sijaitsee Pohjois-Varsovassa, Puolassa. Hankkeen neljäs vaihe on Aroma Parkin viimeinen ja siihen valmistuu noin 140 asuntoa keväällä 2024.

Bratislavassa Slovakiassa on käynnistynyt Zwirn-hankkeen kolmannen vaiheen rakentaminen. Kohteeseen valmistuu lähes 200 asuntoa loppuvuodesta 2024. Zwirn on urbaani asuintalo- ja toimistokokonaisuus Bratislavan entisen kehräämön tontilla kaupungin historiallisella teollisuusalueella.

Tšekin talo Bach on täydennysrakentamiskohde lähellä Opatovin metroasemaa Chodovin kaupunginosassa, joka on yksi Prahan isoimmista perinteisistä asuntoalueista. Kohteeseen valmistuu lähes 50 asuntoa keväällä 2024.

Happi Milanska sijaitsee Prahassa, Tšekissä alueella, joka tarjoaa asukkaille erinomaiset palvelut kouluineen, kauppoineen ja ravintoloineen. Kohteeseen valmistuu 70 asuntoa alkuvuodesta 2024.

11 tykkäystä

Oikeistu liikevoitto niin 2Q kuin 1h ylittää viime vuoden vastaavat, myös ohjeistus on ylittää 2021 oikaistu liikevoitto.
1h2022 oikaistu liikevoitto on hieman yli oikaisemattoman (47 vs 44 MEUR), ja noilla tuli EPS 0,12 EUR. Tuolla tahdilla 2022 = 0,24 EUR.
Kun kurssi 3,35 EUR niin P/E 2022 = 14 ?
-ei kurssilaskusta huolimatta aivan ilmainen vai sotkeeko jokin lukuja? Venäjän lopetus on kuitenkin lukujen ulkopuolella

image

Ohjeistus vuodelle 2022
Asuminen-segmentissä valmistuneiden kuluttaja-asuntojen määrän odotetaan laskevan vuoteen 2021 verrattuna. Toimitiloissa toiminnan tehokkuus paranee edelleen. Infra parantaa vähitellen, mutta siihen vaikuttavat edelleen tietyt aikaisemmat heikkokatteiset hankkeet. Kiinteistökehityksessä on meneillään useita lupaavia hankkeita.

YIT odottaa konsernin jatkuvien liiketoimintojen oikaistun liikevoiton olevan korkeampi kuin vuonna 2021 (2021: 85 miljoonaa euroa).

6 tykkäystä

Liikevaihto oli odotetusti laskussa, mutta tulos parantui selvästi vastoin markkinoiden odotuksia. Tulos oli selvästi meidän (16 MEUR) sekä markkinoiden (19 MEUR) ennusteita parempi.

Yhtiökohtaiset haasteet kuitenkin näyttävät helpottavan, mikä luo erittäin hyvää pohjaa tulosparannukselle tänä vuonna.

Nyt lisäksi näkymien perusteella kustannusten nousussa on nähty tasaantumista.

Ohjeistuksen perusteluissa asuntovalmistumisten odotetaan laskevan ja Infrassa heikkokatteiset hankkeet vaikuttavat edelleen vuonna 2022. Toimitilojen odotetaan jatkavan parantumistaan ja Kiinteistökehityksessä meneillään on lupaavia hankkeita.

Edit: @Opa tällä hetkellä yhtiö ei ainakaan täysin pysty antamaan tulospotentiaalia ulos, sillä Infran heikkokatteiset hankkeet rasittavat edelleen.

image

6 tykkäystä

OP:n tuloskommentti.

11 tykkäystä

image

Kohtuullisen jyrkkä pudotus. Toki esimerkiksi YIT:n kohdalla sisäisen kannattavuuden parantaminen ja projektien hallinta ovat mielestäni nyt tärkeimmät elementit osakekurssille.

YIT on kertonut odottavansa asuntovalmistusten laskevan. Infrassa heikkokatteiset hankkeet vaivaavat edelleen tänä vuonna.

12 tykkäystä

YIT on myynyt Kiinteistö Oy Seinäjoen Asematalon osakekannan eQ:n Yhteiskuntakiinteistöt erikoissijoitusrahastolle ja allekirjoittanut urakkasopimukset Seinäjoen aseman alueelle suunniteltujen perhepalvelukeskus Aallokon ja uuden asemahallin sisältävän Asematalon rakentamisesta. Toimisto- ja liikerakentamisen laajuus on yhteensä noin 18 000 m2 ja sopimusten arvo YIT:lle yli 50 miljoonaa euroa. Sopimukset kirjataan vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan, ja tilojen arvioidaan valmistuvan kesällä 2024. Tilojen pääkäyttäjinä tulee olemaan Seinäjoen kaupunki ja Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue pitkillä vuokrasopimuksilla.

7 tykkäystä

Stockholm Parkering on valinnut YIT:n strategiseksi kumppaniksi Hjorthagsgaragetin pysäköintilaitoksen rakentamiseen Norra Djurgårdsstadeniin Tukholmaan.

Hanke aloitetaan kehitysvaiheella, jossa varmistetaan maanalaisten tilojen kunto sekä tehdään suunnittelu- ja laskentatyöt. Tämän jälkeen on mahdollista siirtyä toteutusvaiheeseen, joka käsittää Hjorthagsgaragetin louhintatyöt. Sopimukseen sisältyy myös optio kolmeen maanalaiseen lisähankkeeseen.

Stockholm Parkering rakentaa Hjorthagsgaragetiin noin 1300 pysäköintipaikkaa kahdeksaan kerrokseen Hjorthagsbergetiin.

3 tykkäystä

YIT ottaa pohjia ihan kunnolla muiden rakennusyhtiöiden vanavedessä. Mielenkiintoista nähdä mikä on yhtiön tuloskunto suhdanteen heikossa vaiheessa ja tullaanko vielä paljon alas.

Rakennusalaa epäseksikkäämpää alaa on tällä hetkellä vaikea löytää :smiley: Tarkoitaatko se että silloin kannattaa iskeä vai pysyä kaukana :face_with_peeking_eye:

5 tykkäystä

Jos pitäisi veikata, niin joskus viiden vuoden päästä olisi varmaan aika tyytyväinen tänään tehdystä ostosta. Enkä ihmettelisi jos saisi yli kymmenen prosentin osinkotuottoa hankintahinnalleen. Mutta se että käydäänkö vielä vaikka -40% nykytasosta tässä välissä, niin enpä enää yllättyisi siitäkään. Toki jos YIT:n hinta alkaisi pörssissä pyöriä jossain 300 miljoonan euron haminoilla, niin kyllähän se nyt aika hassulta kuulostaa jo pintapuolisellakin lukujen tarkastelulla. :smiley:

Pitää vaan toivoa ettei tule sellaista shokkia joka pakottaa esim. merkkarianteihin tms. pääoman vahvistamisoperaatioihin… Vaikkei YIT:lla ole kovin kummoisesti mennyt, niin mallioppilas se meidän muihin pörssiraksoihin verrattuna on silti ollut. Ikiholdia tästä tuskin koskaan tulee, mutta ei minua pelota kyllä näiltä tasoilta ostaa, niin kauhuissaan näyttää markkinakonsensus olevan. :slight_smile:

7 tykkäystä

YIT on käynnistänyt useita asuinkerrostalohankkeita Suomessa ja itäisen Keski-Euroopan maissa heinä-syyskuun 2022 aikana.

Käynnistyneistä hankkeista suurimmat ovat Espoon Vanbronpolku As Oy, As Oy Treen Itäviitta, Turun Fabriikin Friida As Oy ja Asunto Oy Vaasan Sacher. Itäisen Keski-Euroopan maiden suurimmat hankkeet ovat puolestaan Silvas nami Latviassa, Naujasis Skansenas talot ja Piliamiestis-hankkeen 16. vaihe Liettuassa sekä osa Nuppu-hanketta oleva Magnolia 3 Slovakiassa.

Edellä mainittujen, suurimpien hankkeiden yhteenlaskettu arvo on jonkin verran alle 120 miljoonaa euroa. Asuntojen aloitukset on kirjattu vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Espoon Vanbronpolku As Oy rakentuu keskuspuiston ja palveluiden naapuriin sekä hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Kohteeseen valmistuu 79 asuntoa loppuvuodesta 2023.

As Oy Treen Itäviitta sijaitsee Tampereella, Ranta-Tampellan rantabulevardikorttelissa, josta on näkymä mm. Näsijärvelle. Kohteeseen valmistuu 37 asuntoa loppuvuodesta 2023.

Turun Fabriikin Friida As Oy nousee Turkuun, Logomon läheisyyteen, Tenderinpuiston vierelle. Kohteeseen valmistuu 45 asuntoa loppuvuodesta 2023.

Asunto Oy Vaasan Sacher sijaitsee puiston vieressä, Vöyrinkaupungissa Vaasassa, loistavien liikenneyhteyksien varrella. Kohteeseen valmistuu 50 asuntoa loppuvuodesta 2023.

Riikassa, Latviassa sijaitsevan Dzelzavas kadun varrelle rakentuu YIT:n Silvas nami -aluehankkeen neljäs talo. Alue sijaitsee rauhallisella paikalla, jonka vieressä on vanha Biķernieki-metsä. Kohteeseen valmistuu 67 asuntoa loppuvuodesta 2023.

Naujasis Skansenas D ja I talot ovat Linkmenu kadulla sijatsevan aluehankkeen kuudes vaihe Vilnassa, Liettuassa. Alue tuo takaisin Skansen-nimen 1900-luvun alusta. Kohteeseen valmistuu 122 asuntoa alkuvuodesta 2024.

Piliamiestis on aluekehityshanke Kaunasissa, Liettuassa, Neris-joen varrella Kaunasin linnaa vastapäätä. Hankkeen 16. vaihe valmistuu alkuvuodesta 2024 ja pitää sisällään 35 asuntoa.

Magnolia 3 on osa laajaa Nuppu-hanketta, joka on YIT:n suurin aluehanke Bratislavan Ruzinovin kaupunginosassa Slovakiassa, 10 minuutin päässä ydinkeskustasta. 95 asuntoa sisältävä Magnolia 3 valmistuu alkuvuodesta 2024.

9 tykkäystä

Alla on Ollin ennakkokommentit torstaista Q3-tulosta varten.

Odotamme yhtiöltä liikevaihtoon nousua ja vertailukautta parempaa tulosta. Vertailukauden tiedot ovat oikaistu jatkuviin liiketoimintoihin ja niissä voi olla pyöristyseroja yhtiön raportoimiin. Tuloksen tasoon ennusteissamme vaikuttaa nousevat asuntorakentamisen valmistumiset, mutta heikentävästi alalla nousseet kustannuspaineet. Näkymissä huomiomme kiinnittyy etenkin asuntomarkkinan kysynnän kantoon ja yleisen kustannusinflaatio vaikutuksiin. Ohjeistukseen emme ennakoi muutosta, mutta seuraamme tarkasti yhtiön kommentteja markkinatilanteesta.

5 tykkäystä

YIT ja Kirkkonummen kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Gesterbyn uuden koulukeskuksen rakentamisesta ja ylläpidosta. YIT vastaa elinkaarimallilla toteutettavan hankkeen suunnittelusta, toteuttamisesta ja 20 vuoden palvelujaksosta, sekä vanhan koulurakennuksen purkutöistä. Sopimuksen arvo YIT:lle on noin 64 miljoonaa euroa.

3 tykkäystä

· Oikaistu liikevoitto nousi 21 milj. euroon (11).
· Liikevaihto 560 milj. euroa (535).
· Liiketoiminnan rahavirta investointien jälkeen oli -149 milj. euroa (-23).

Inderesin odotus oikaistulle liikevoitolle oli 18 M (konsensus 21 M) ja liikevaihdolle 587 M (konsensus 587 M). Eli aika odotetunlainen tulos - hiukan tuo rahavirta pistää silmään. Mutta samaan aikaan kannattavuus parantunut huolimatta kohonneista rakennusmateriaalikustannuksista. Suunta on siis oikea.

6 tykkäystä

@Olli_Koponen on tehnyt uuden YIT:n yhtiörapsan. :slight_smile:

YIT näyttäisi Q3:n perusteella tekevän kohtuullista tulosta vaikeassa ympäristössä ja projektien tuottavuus ongelmasegmenteissä näyttäisi jatkavan parantumistaan. Ohjeistus jäi ennalleen odottaen tuloskasvua kuluvana vuonna. Näkymissä asuntomarkkinan kysynnän hidastuminen, uudisrakentamisen investointien hidastuminen sekä kustannusinflaatio lisäävät epävarmuutta tuloskasvua ajatellen, mutta toistaiseksi tilauskantaakin katsoen tekemistä riittää. Lähivuosien tulosparannus ei vaadi yhtiöltä paljoa, kun samalla markkinoiden luottamus osakkeeseen on laskenut.

https://www.inderes.fi/fi/suhdannehuolia

4 tykkäystä