YIT sijoituskohteena

2 tykkäystä

Onko täällä YIT uskovaisia? Voin lainata näkemyksiä, jos on tarjolla…:slight_smile:
Palstalla luulisi myös olevan alalla työskenteleviäkin.

Itse olen tarkoituksella karttanut rakennussektoria. Nyt kun on sitäkin vaikeampi löytää sopuhintaista osteltavaa, niin voi vähän laajentaa perspektiiviä.
Omalla mutulla YIT olisi Helsingin pörssin osalta alan laadukkain toimija. Vastaväitteitä?

Tämän vuoden ennustettu PE12 ja ensi vuodelle 9.
Eli edullinen olisi, jos noihin uskoisi. Kurssista päätellen moni ei usko.

Mitä indikaattoreita seuraatte mahdollisen käänteen etenemisen suhteen?

Tilastokeskuksella on ainakin rakennusteollisuuden osalta ihan hyviä julkaisuja.
image

image

image

Vaikuttaisi siltä, että rakennusmarkkina on huonossa suhdanteessa.
Mutta ollaanko nyt pohjalla? Onko käänteestä jo tulkittavissa merkkejä?

Miten hyvin raaka-ainehinnat ja mahdollinen kustannusinflaatio painavat rakennussektoria?

Asuntomarkkinat tuntuvat uutisten mukaan vetävän hyvin ja hintataso on ollut ainakin kuuluisassa kasvukolmiossa kasvussa. Hyödyttääkö YIT:tä?

Herättääkö näiden riskien realisoituminen suuria pelkotiloja?
image

3 tykkäystä

Vähän väliä on tullut ihmeteltyä YIT:n lukuja. Positiivista uutisvirtaa eli kauppoja tulee koko ajan sisään. Mutta millä hinnalla? Otetaanko riskillä nyt tilauskirjaa täyteen?
Seppo Saarion oppien mukaisesti markkinajohtajaa kannattaisi kuopasta ostella ja fakta on se että YIT ei edelleenkään ole kunnolla noussut koronakuopasta. Ennen koronaa oli hyvä meno päällä ja liiketoiminta rullasi koko ajan parempaan suuntaan. Maalaisjärjellä ajateltuna kuvittelisi että koronan aiheuttamien ongelmien jälkeen 2021 ja 2022 olisi sadonkorjuun ja tulosparannuksen aika.
Silti en saa itselleni perusteltua miksi YIT:tä just nyt kannattaisi ostaa.
SRV:t ja Lehdot on antaneet itsestään ulospäin aika tempoilevan kuvan eli tilausta luotettavalle suurelle toimijalle rakennuspuolella on, mutta pystyykö YIT:n nykyjohto kuitenkaan luomaan tästä firmasta luotettavan kassavirtakoneen ?

1 tykkäys

"YIT:n vuosi 2020 oli kahtalainen. Konsernin oikaistu liikevoitto oli 85 miljoonaa euroa (165). Tulos sisältää 15 miljoonaa euroa negatiivisia (79 miljoonan euron positiivisia) käyvän arvon muutoksia pääasiassa Mall of Tripla -sijoituksessa, mikä kuvastaa koronavirus-pandemian myötä kasvaneita markkinoiden tuottovaatimuksia. Taloudellisilla loppuselvityksillä kolmessa haastavassa projektissa, Myllypuron kampuksessa, Hertsin kauppakeskuksessa ja Tripla-projektissa, oli 50 miljoonan euron negatiivinen vaikutus oikaistuun liikevoittoomme vuonna 2020.

Sen sijaan asumisen segmenttiemme tulokset olivat vuonna 2020 erittäin vahvoja.

Lähde: https://mb.cision.com/Public/13643/3278428/8a5943e553e548d2.pdf

Eli YIT:n tulosta on rokottanut (korona-aikana) hyvin paljon tehdyt loppuselvityskirjaukset ja käyvän arvvon muutokset. Kenties voisi odottaa että näiltä osin tarvittavat toimenpiteet olisi suuremmalti osin takana (vaikka joitakin vaikutuksia ilmeisesti vielä Q1&Q2/2021).

Uusi toimitusjohtaja Markku Moilanen on aloittanut 1.4.2021 alkaen, joten hyvä asia että kyseinen välivaihe on nyt takana.

Oletan että kurssikehityksen suunta kääntyy kun alkaa tulla merkkejä suhdannekäännöksestä. En odota että Toimitilat -segmentin vakaantuminen vielä riittäisi tähän.

Kehitys on ollut pitkään aneemista, ja laskutrendi ollut usean vuoden voimassa muutamaa piikkiä lukuunottamatta.

Mutta kyllähän tämä kurssitaso alkaa jo tosiaan olemaan “aikalailla maltillinen”, ja kenties suhdannekäänne on tuloillaan.

3 tykkäystä
1 tykkäys

Handelsbanken laskee tavoitehintaaa ja suositusta: 5,4 EUR (osta) → 4,8 EUR (pidä)

1 tykkäys
1 tykkäys
2 tykkäystä
1 tykkäys

Handelsbanken Aamupala (tavoitehinta 4,8 EUR → 5,4 EUR ja suositus PIDÄ)

4 tykkäystä

snip

Nordea nosti myös tavoitehintaa 6,5€. 3.5.2021.

2 tykkäystä

Myös Inderes nostaa, 5,00 → 5,70 EUR & Lisää

1 tykkäys

Kepler myös nostaa, 5,15 → 5,30 EUR & Pidä
https://www.swedbank-aktiellt.se/analyser/2021/05/03/yit.csp?lt=pl-11

3 tykkäystä

4 viikkoa sitten olin oikeaan aikaan pohtimassa… Todettakoon, että en ostanut mitään.

Hyviä oppirahoja. Ei tämä nyt vieläkään kallis ole, mutta pahin aliarvostus varmaan puhallettiin pois.
Jäin pohtimaan, että millä indikaattoreilla käänteestä saisi tuntumaa ja seurailemaan tilannetta. Näinhän se aina menee, kun tieto lisääntyy, riskit vähenee ja riskipreemiot pyyhitään hinnasta pois. Ilmaisia lounaita ei taaskaan ollut tarjolla.

3 tykkäystä

Handelsbankenin analyytikolla on varmaan parempi tietämys asiasta, mutta infrapuolen myyminen kuulostaa erikoiselta idealta. Toki mikä tahansa business kannattaa myydä jos joku maksaa tarpeeksi ja fokusoituminen on aina ihan varteenotettava vaihtoehto. Mutta jos projektien kanssa on ongelmia, niin eikö homma kannattaisi ennemmin laittaa kuntoon kuin dumpata koko business? Kaikki valtiot ja EU kaatavat miljardeja erilaisiin projekteihin, tunnin juniin, infran parantamiseen jne. Elvytys valuu liikevaihdoksi hitaasti, mutta eikö nämä miljardit tule väistämättä infrarakentajien busineksiin? Katteet ja pääomatehokkuus eivät ehkä ole huippuluokkaa, mutta eikö YIT ole myös halunnut näitä vähemmän suhdanneherkkiä liiketoimintoja?

Täytyy nostaa Nordean analyytikoille hattua; siellä usein uskalletaan ottaa näkemystä ja jätetään kurssin peesaaminen vähemmälle. En tiedä onko YIT oikeasti 6,5 euron arvoinen, mutta jos viimeisin kurssi oli 5,15 euroa ja analyytikko halusi positiivisen suosituksen, niin suurin osa muista analyytikoista jättäisi silti tavoitehinnan esimerkiksi 5,15 kurssista osta ja TP “vain” 6,0 euroa.
Inderes taitaa noudattaa tässäkin casessa enemmän varovaisuuden periaatetta ja positiivisen puolelle käännytään vasta, kun liiketoiminta näyttää menevän raportoitujen lukujen perusteella parempaan suuntaan. Tässä kohtaa osake on kuitenkin jo noussut aiempien kuukausien tasosta 10+%. Kai se on mielipidekysymys, että onko osake parempi sijoitus hieman pienemmällä riskillä, mutta 10% kalliimmalla, mutta olihan YIT ennusteiden mukaan halpa aiemmin.

Uudesta toimitusjohtajasta jäi aika positiivinen mielikuva. Kyllä tästä yrityksestä pitäisi saada enemmän irti kuin on viime vuosina saatu. Toivottavasti TJ saa lupailemiaan parannuksia ajettua läpi ja tämä nähtäisiin myös osakekurssissa ja tuloksessa.

5 tykkäystä
1 tykkäys
3 tykkäystä
2 tykkäystä

YIT ja Kreate voittaneet tarjouskilvan suomen pisimmän sillan rakentamisesta. “Urakan kokonaishinta on tarjouksen mukaan noin 123 miljoonaa euroa.”

Tuo siis juuri 40 min sitten julkastu (keskiviikkona 19.05.2021 16:11)

6 tykkäystä
3 tykkäystä