Päivitin myös Puuilon listan eli kymmenen suurinta Puuilotonta kuntaa. Mukana on myös Hurrikaani-kaupan mukana tulleet myymälät vertailun vuoksi. Forssan väkiluku on 16 457, mutta Forssan keskustaajamassa asuu 21 000 asukasta. Siksi laskin kolmen kunnan väkiluvut yhteen. Turun seudulla on kolme myymälää Raisiossa, Kaarinassa ja Liedossa.
Turku 197 917
Lohja 45 786
Nurmijärvi 44 437
Kirkkonummi 40 715
Nokia 35 361 (tulossa tänä keväänä)
Ylöjärvi 33 608 (tulossa tänä keväänä)
Kangasala 32 965
Savonlinna 32 088
Raasepori 27 324
Forssa+Tammela+Jokioinen 27 323 (tulossa tänä keväänä)
Hollola 22 940
Sipoo 22 313
Siilinjärvi 21 243
Lohjaan on lähiaikoina tulossa Jula. On tosiaan ensimmäinen paikka, mihin Jula ehtii ennen Puuiloa. Tämä lista on siis paikkakunnista missä ei ole Puuiloa. Tästä pääsee katsomaan nykyisten Puuilojen sijainnit.
Kivaa, pääsee täydentämään tätä halvemmalla huomenissa. Koska aika selvää on että näin iso läjä menee aina pienellä alennuksella ja markkina sitten reagoi tähän.
Eilinen päätöskurssi oli 8,95€, eli noin 8,3% alennuksella lähtee. Viimevuonna tämä osoittautui hyväksi ostopaikaksi, joka tosin kurottiin kiinni suhteellisen nopeasti. Olisi ollut viimevuoden paras ostopaikka jos Q1 ei olisi ollut vähän pehmeä. Eli nyt vain käteisvaroja penkomaan ja odottelemaan pörssin aukeamista
Moni kauhoo Puuiloa tällä hetkellä. Muistutuksena tositarina parin vuoden takaa kun Onvest myi (graafiin merkattu kohta) Harviansa ja tätä ei foorumilla pidetty signaalina juuri mistään. Toki kurssi palautui dipistä, mutta siitä alkoi aika maukkaat ajat katsella position sulamista.
En nyt ole ihan kartalla miten tässä Puuilon casessa nämä omistusjärjestelyt menee, mutta opin itse ainakin tuosta Harvian setistä että kyllä sillä pääomistajalla näköjään joku ajatus on pakko olla, milloin myydä.
Eikö tuo Puuilon pääomistaja ole etukäteen kertonut, jopa sillon IPO:ssa, että meinaavat irtaantua omistuspohjan laajentamiseksi? Ovat myyneet osan possasta pois menneisyydessä, ja nyt lähti lisää.
Tuo Onvestin Harvia-kevennys taas tuli ihan puskista kaikille. Omasta mielestä nyt on kaksi eri tilannetta kyseessä.
Joo eivät nämä ole ihan vertailukelpoisia tilanteita. Adelis on suunnitelman mukaan tekemässä exittiä joka on ollut työn alla jo tovin. Onvest rehellisesti katsoi “hinta kuussa, otetaan vähän talteen” vaikka markkina ei juuri tuolloin jakanut tätä näkemystä.
Adelis aloitti positionsa kevennykset aika tasan kaksi vuotta sitten. Aika tasaisesti ovat tuntuneet myyvän positiotaan pois tässä kahden vuoden kuluessa. Jokainen voi tarkastella miten Puuilo on tässä matkalla kehittynyt, ei minusta huonosti ollenkaan
Juu, voi hyvinkin olla että eivät ole vertailukelpoisia ja en tosiaan tunne tätä Adelis:n omistus-/myyntitaustaa ollenkaan lähivuosilta. Ajattelin vaan kuitenkin muistuttaa, että tässä(kään) ei varmasti ole mitkään ilmaiset tuotot jaossa automaattisesti.
Yleinen pörssin feature. Ei varmaan tarvitse aina muistuttaa
Mutta hintamuutokset joissa ajuri ei liity itse firman bisneksiin ovat yleensä hyviä paikkoja käydä kauppaa. Ja tässä pääomistajan myynnit eivät näytä liittyvän mitenkään siihen miten firmalla menee, vaan kyse on pääomasijoittajan exitistä jota tehdään ajallisesti hajauttaen suunnitelman mukaan.
No, viikko-pari niin tiedämme miten kävi. Matkalla hinta voi pörrätä tämän blokkikaupan tason ympärillä ja päälle sitten normaali yleisen markkinan heilunta. Esim tänään näyttäisi että aamusta on markkina yleisesti hieman laskenut joten ei ole yllätys että ihan alussa kiinni iskeminen paljastui heikommaksi diiliksi kuin tämän hetken hinta, mutta tämäkään ei riipu itse firmasta mitenkään. Ja koska erikoistilanteen vuoksi firman ympärillä pörrää treidaajia joilla saattaa olla hyvinkin mekaanisesti asetetut stopparit kun haetaan hyvin lyhyttä pikavoittoa, heilunta voi olla tavallista isompaa.
Adeliksen myynnistä en ole huolissani. Nyt ei olla kuplassa ja arvostuskertoimet ovat kohtuulliset. Ei ole koronan kotoiluboomin tuomaa isoa kertaluontoista myynnin kasvua toisin kuin Harviassa. Irtautumisesta on tiedotettu ja etenee suunnitellusti
Jos Puuilon myynti sakkaa, niin sitten kannattaa olla huolissaan.
Puuilo Oyj (“Yhtiö”) on tänään 11.1.2024 vastaanottanut Evli Oyj:tä arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 §:n mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Evli Rahastoyhtiöt Oy:n (“Evli”) (Evli Oyj:n 100 % omistama yhtiö) suora omistusosuus Yhtiön osakkeista ja äänistä ylitti 5 prosentin rajan ja on nyt 5,29 %.