Olen hieman pohdiskellut näitä sodan käänteitä, mitä on tapahtunut muutaman vuoden aikana ja mitä seurauksia on eri asioista ollut. Koettakaa kestää pitkähkö ketju, tai hypätkää yli, jos ei jaksa lukea. 
Ukrainaan hyökättiin ensimmäisen kerran Sotšin olympialaisten jälkeen 2014, kun Ukrainassa oli tapahtunut Maidanin oranssi vallankumous. Tätä ennen Ukraina oli ollut hyvin neuvostotyylinen maa, joka oli pikkuhiljaa kääntymässä länteen, mutta yhteiskunnan muutokset olivat olleet kuitenkin verkkaisia verrattuna siihen mitä tulisi tapahtumaan. Venäjän tarkoituksena oli paitsi vallata Krim ja Länsi-Ukraina, tehdä maan poliittisesta järjestelmästä epästabiili ja aiheuttaa Suomettuminen. Eli kukaan ei uskaltaisi tehdä mitään liian länsimielistä, jotta Venäjä ei suutu enempää. Seurauksena Ukrainan sisäiset muutokset nopeutuivat, maa haki turvaa lännestä ja vaikutus oli päinvastainen, kuin Moskova toivoi. Ukrainassa oli kasvanut itsenäinen kansallismielinen eetos.
Seuraavat kahdeksan vuotta Itä-Ukrainassa käytiin hiljaista sotaa, jossa Venäjä tasaiseen tahtiin tappoi Ukrainalaisia sotilaita ja piti maata konfliktin tilassa, joka estäisi sen liittymisen läntisiin organisaatioihin, kuten Natoon ja EU:hun. Samaan aikaan Eurooppa ja muut länsimaat pyrkivät aktiivisesti unohtamaan Ukrainan hitaan kuluttamisen ja pyrkivät maksimoimaan energiansaannin Venäjältä. Nord Stream 1 oli rakennettu jo 2011, mutta Saksan ja Länsi-Euroopan kaasunnälkä oli kyltymätön. Seurauksena NS2 rakennettiin ja se valmistui 2021 Venäjän invaasion aattona. Samaan aikaan Suomessa oli puoliväkisin Fortum pakotettu Fennovoiman kumppaniksi rakentamaan Venäläistä ydinvoimalaa Pyhäjoelle, kun Venäjän bulvaaniyritykset käyttää muita rahoituskanavia olivat liian härskejä, jotta ne menisivät lupavalmisteluista läpi. EU:ssa Krimin valtaamisen jälkeiset puolivillaiset pakotteet eivät juuri hetkauttaneet Venäjän johtoa. Venäjä ymmärsi, että se voi tehdä Ukrainassa mitä haluaa, koska Eurooppa on ahne ja periaatteeton. Demokratiat ovat heikkoja ja Ukraina on kuin kypsä luumu, joka vain odottaa poimimistaan. Päätös Ukrainan valtaamisesta oli valmis.
2022 Helmikuussa heti Venäjän hyökkäyksen jälkeen tapahtui jotakin odottamatonta. Euroopan kansalaiset vaativat johtajiltaan Ukrainan puolustamista ja konkreettista tukemista. Näin tapahtui. Ukraina alkoi saamaan laajaa poliittista, taloudellista ja aseellista tukea päivissä. Tämä yllätti paitsi Euroopan johtajat, erityisesti Venäjän johdon. Venäjän kansalaisyhteiskunta on täysin alistettu ja heillä ei osattu kuvitella, että sellainen ruohonjuuritasolta lähtenyt ilmiö voisi hyökyä mukavuudenhaluisen ja rahanahneen Euroopan yli. Samaan aikaan Ukrainan kova vastarinta yllätti paitsi Venäjän, myös läntiset tiedustelupalvelut ja valtionjohdot.
Nämä kaksi asiaa olivat oleellisia tekijöitä Ukrainan tukikoalition muodostumiseksi. Ukrainan kansan kova tahto, armeijan osaava puolustautuminen, sosiaalisen median taitava käyttö ja Venäjän häikäilemätön brutaalisuus muutti sodan kulun heti alkupäivien jälkeen. Seurauksena Eurooppa heräsi mukavuudenhalustaan, Ukrainan kansallistunne ja puolustustahto kohosi korkeammalle kuin koskaan, Suomi ja Ruotsi ymmärsivät, että on valittava Naton ja Venäjän välillä, sekä länsimaissa laajemminkin alettiin hitaasti ymmärtämään, että Kylmä sota ei koskaan lakannut Venäjän puolelta. Länsimaat eivät vain halunneet nähdä sitä, koska taloudellinen yhteistyö oli ollut niin hyödyllistä.
Länsimaissa vallalla olevana eetoksena ollut de-eskalaatiopolitiikka joutui koetukselle. Kansalaisille oli ollut helppo myydä liennytystä ja sitä, että jokainen haluaa viime kädessä rauhaa ja hyvinvointia. Laiha rauha on parempi kuin lihava riita. Tätä teoriaa on koetettu sovittaa Venäjän päälle yli kahden vuoden ajan ja Ukrainan tukeminen järeämmillä aseilla on kasvanut pienin askelin helmikuun 2022 invaasion jälkeen, sen tietoisuuden lisääntyessä, että kaikki länsimaisen filosofian mukaiset de-eskalaatioyritykset ovat kaatuneet siihen tosiasiaan, että Venäjä ei halua samoja asioita kuin länsimaat. Länsimainen ideologia on täysin toimimaton Venäjän edessä. Tätä on ollut vaikea tunnustaa useiden valtioiden johdon piirissä, huolimatta todisteista ja siitä, että Venäjä jatkuvasti kertoo suoraan, mikä on sen tavoite: Ukrainan kansallinen tuho, väestön alistaminen ja täydellinen kontrolli. Saksassa vaalittiin Nord Streamin kaasuputkea kuin sairasta lasta invaasion jälkeen, kunnes se räjäytettiin syksyllä 2022. Vasta siinä vaiheessa Saksassa alettiin hitaasti ymmärtämään, että vanhaan ei ole enää paluuta.
Yhdysvaltojen kongressissa Venäjämielinen blokki on saanut kokoaan suuremman vallan. Noin 25-40% Republikaanisesta puolueesta on sen kannattajia ja loput ovat pelonsekaisessa hiljaisuudessa. Tästä johtuen Yhdysvaltojen tuki Ukrainalle on tyrehtynyt lähes täysin viimeisen 6kk aikana. Tämä on johtanut Ukrainan rintamalla erittäin huonoon tilanteeseen, johon Eurooppa ei ole poliittisesti kyennyt vastaamaan. Tämä on kirkastanut useille Euroopan maille sen tosiasian, että Yhdysvaltojen tuki ei ole 100% varmaa ja että siihen nojatessa ei pidä unohtaa muita tapoja selviytyä. Jokainen maa, jolla on jokin puolustusyhteistyö tai turvatakuut Yhdysvaltojen kanssa, miettii nyt ankarasti vaihtoehto B:tä. Tästä on seurannut asteittaista ryhtiliikettä Euroopassa mm. Tšekin tykinammushankinta-aloitteena, Ranskan ainakin retorista puheiden koventamista ja F-16 toimitusten nopeuttamista.
Tällä hetkellä länsimaiden – erityisesti Yhdysvaltojen ja Saksan – harjoittama aktiivinen de-eskalaatio politiikka on kokenut konkurssin, mutta ei ole selvää, jatkuuko se toimimattomuudestaan huolimatta. Kukaan poliitikko ei halua olla se, jonka eskalaatiotoimi laukaisi Venäjän ydinaseen käytön, joten vahva kannustin on ohjata Ukrainan sotaa loppumattomaksi rintamasodaksi, jossa Venäjä ei etene, mutta Ukraina ei myöskään voita. Vaikka tämä näkemys on mielestäni virheellinen, se idea on tähän saakka ohjannut länsimaiden tukea. Mikään muu ei selitä sitä, että länsimaiden kolitio – joiden BKT on yhteensä n. 20-kertainen Venäjän BKT:hen verrattuna – ei ole tarjonnut Ukrainalle tarpeeksi tukea sodan voittamiseksi.
Tähän tilanteeseen on viime kädessä johtanut sekä Venäjän että länsimaiden ymmärtämättömyys toistensa poliittisen viitekehyksen periaatteellisesta erilaisuudesta. Länsimaat eivät ole ymmärtäneet – tahattomasti tai tarkoituksellisesti – Venäjän olevan laajentumishaluinen toimija, jonka yhteiskuntarakenne ja valtionjohdon oikeutus vallassa pysymiseen perustuu viime kädessä valloituksiin ja uusien resurssien hyväksikäyttöön. Vahvat määräävät ja pienet tottelevat. Politiikka ja valtioiden väliset asiat ovat nollasummapeliä (joissa Venäjä voittaa aina). Talous, sopimukset, suhteet, urheilu, kaupankäynti, kuten kaikki muutkin tekijät ovat alisteisia laajentumispyrkimyksille.
Venäjä puolestaan ei ole ymmärtänyt länsimaista liberaalia demokratiaa ja sen takana toimivia voimia täysin, sillä he ovat aivan oikein nähneet länsimaissa taloudellisen kasvun olevan tärkein asia, ja sitä ruokkimalla ovat pystyneet ajamaan agendaansa pienistä töyssyistä huolimatta. Heiltä on kuitenkin jäänyt ymmärtämättä liberaalin demokratian syvin olemus, joka on kansan tahdon seuraaminen. Koska kansan tahto ei ole koskaan ollut tärkeä Venäjän johdolle, he eivät ymmärtäneet sitä, että se tahto voi Euroopassa nousta ja saada poliitikot toimimaan aiemmin hyvin tärkeitä välittömiä taloudellisia etuja vastaan. Esimerkiksi Ukrainassa 2014 tapahtunut Maidan yllätti Venäjän johdon täysin. Samoin arabikevät 2010-2011. Venäjän johdolle kansa on uhka ja käytettävissä oleva resurssi, ei itsenäinen toimija, jonka mielipiteellä on suurta merkitystä.
Länsimaissa politiikka ei ole nollasummapeliä. Länsimaiden win-win diilit ovat toimineet Venäjän edun mukaisesti ja heidän oli mahdoton käsittää sitä, että länsimaissa mukavuudenhaluiset poliitikot voivat tehdä sellaisia toimia, jotka ovat taloudellisesti vahingollisia lyhyellä tähtäimellä, koska Venäjän mukaan kaikki länsimaissa on lyhyttä tähtäintä poliitikkojen vaalien rytmittämänä. Poliitikot ovat lyhyen tähtäimen orjia. Ja se ei ole aivan väärin ajateltu, vaikka se ei olekaan koko totuus.
Näihin eroihin kiteytyy se, miksi Ukraina on sodassa Venäjän kanssa. Länsi ei ole koskaan ymmärtänyt Venäjän todellista laajentumishaluista luonnetta, eikä Venäjä ole ymmärtänyt länsimaiden liberaalia demokratiaa, jota se halveksii ja pitää heikkona. Lännen heikkous taloudellisen hyödyn edessä on mahdollistanut Venäjän vuosien varrella käymät pienet sodat ja sotilaallisen vahvistumisen ja tällä hetkellä estää riittävän vahvojen keinojen käyttöä Venäjän lyömiseksi pois Ukrainasta. Venäjän ymmärtämättömyys demokratian todellisesta vahvuudesta ja kansojen resilienssistä uhkan edessä on aiheuttanut Moskovassa sen, että lyhyestä voittoisasta sodasta on tullut loputon resursseja kuluttava suo, johon kaikki sen voimat uppoavat.
Länsimaiden tuen rajoittaminen on saanut Ukrainan kehittämään omia kyvykkyyksiä aselajeissa, joita ei muuten olisi välttämättä kehitetty. Näitä ovat mm. meridroonit, lentodroonit ja tekoälyn käyttö. Yhdysvaltojen tuen rakoileminen on saanut Euroopan tarkastelemaan omia resurssejaan ja riippuvuuttaan Yhdysvalloista. Venäjän aloittama laajamittainen sota on saanut Euroopan heräämään ja ymmärtämään, että taloudellinen yhteistyö ei takaa rauhaa. Rauhan takeena on oltava jotakin muuta. Jotakin teräksisempää.
Euroopassa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vallinnut taloudellisen yhteistyön kehittämisen ja Status-quo ajattelun aika on tullut päätökseen ja näinä aikoina luodaan uutta turvallisuusjärjestystä seuraaviksi vuosikymmeniksi paitsi Eurooppaan, myös muualle maailmaan. Jääkö Eurooppaan Ukrainan rajalle loputon sota, joka on ollut vuodesta 2014 käynnissä, riippuu siitä, ymmärtävätkö Euroopan valtiot sen, että se sota ei lopu ja Euroopassa ei voi olla rauhaa ilman Venäjän konkreettista häviötä.
Lopuksi ratkaisun avaimet ovat länsimaiden ja Ukrainan käsissä. Yhdysvaltojen tukipaketti on ostanut nyt lisäaikaa Ukrainalle kehittää kyvykkyyksiään ja Euroopalle nostaa puolustustarviketuotantoa vaadittavalle tasolle. Käytetäänkö tämä aika hyväksi vai hukataanko se niin tyypilliseen poliittiseen debattiin, jää nähtäväksi.
