Admicom - Rakennusalan digitalisoinnin edelläkävijä

Eihän ne asiat aina mustavalkoisia ole, mutta mielestäni jotain voi tulkita jo siitä, että tiedotteessa roolia ei korvata tai edes vastuiden siirtämistä muille ei nosteta esiin.

Eikös Admicomissa ole jo kv- ja strategiajohtaja? Luulisi organisaation tehostuvan tätä kautta ja tuloksia on ollut vähän hankala ulkopuolelta arvioida.

Fun fact: Admicomin entinen toimitusjohtaja Antti Seppä siirtyi marraskuun alusta syrjään Docuen toimitusjohtajan roolista. Kasvuyhtiöiden johtotehtävissä toimiminen taitaa olla suhteellisen kuluttavaa työtä tällä hetkellä ja vaihdoksien takana ei välttämättä ole mitään sen erikoisempaa.

8 tykkäystä