92. Torniojaws
Nopeasti ajateltuna tämän päivän haastateltavaa voisi luulla bumtsibumimieheksi, mutta ei häntä sellaiseksi voi sanoa, kun hänessä on vähän osinkomiehen vikaa. (terkut @Mirko_Sampo_IR)
Huomaamatta me sijoittajat olemme aika usein massasieluja ja mennään mukaan tuttuihin sekä “turvallisiin” juttuihin, että lähdetään myös fomottelemaan. Omasta mielestäni Torniojaws ei edusta massafomottajaa eikä erikoisuuden tavoittelijaa, vaan suhteellisen objektiivista sijoittajaa joka on löytänyt itselleen sopivan ja järkevän tavan sijoittajaa pitkäjänteisesti.
Hän kirjoittaa usein hauskasti pilke silmäkussa, mutta hän osaa aika lyhyestikin ilmaista paljon. Itse olen ainakin livenä sellainen, että puhun paljon, mutta vähän (mitään järkevää), kun taas mielestäni hän kirjoittaa tiivisti, mutta paljon.
Luulen, että tästä haastattelusta ihmiset voisivat saada ajatusta pitkäjänteisempäänkin toimintaan, mikä voisi olla hyvä, koska tämä on maratoonilaji.
1. Kerro kolmellakymmenellä sanalla, kuka sinä olet.
Sijoittamisella tulevaisuuden turvaamiseen pyrkivä softainsinööri, joka muutti töiden perässä Lapista etelään. Tehnyt tuotekehitystä neljässä suomalaisessa pörssiyhtiössä ja yhdessä amerikkalaisen pörssiyhtiön ostamassa startupissa. Pidän dokumentaatioiden lukemisesta, joka auttaa myös pörssiin sijoittamisessa
2. Kerro kolme asiaa, mitä foorumilaiset eivät sinusta tiedä.
- Olen soittanut 38 keikalla kitaraa
- Kävin peruskoulun pyöräilemällä Ruotsiin
- Hyvin todennäköisesti lähes jokainen foorumilainen on käyttänyt jotain niistä softista, joiden koodaamisessa olen ollut mukana. Ei nyt vero.fi kaltaista tuotetta, mutta summana vähän samaa tasoa oleva kattavuus.
3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on? Mitään sijoittamiseen viittavaa ei saa sanoa.
- Musiikin sävellys, soittaminen ja miksaaminen
- Yllättäen matkustaminen
- Ja tietysti sovelluskehitys myös vapaa-ajalla, omissa projekteissa
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Pojat kouluun/päiväkotiin ja läppäri auki etätöissä, sitten tiivistä koodaamista (palavereja) koodaamista (palavereja) päivä, sivusilmällä pörssiä vilkuillen. Illasta sitten tutkien eri osakkeita, mahdollisuuksia, uusia tuttavuuksia pörssistä ja vanhojen seurantaa. Sitten vähän hiekkalaatikolla rakennustöitä ja peruskoulun kertausta
5. Kuvailetko millainen olet sijoittajana?
Dokumentaatioiden lukemisen myötä on tullut tutuksi plärätä läpi kaikenlaisia kvartaalipuhelutranskriptoja, raportteja sun muita analyysejä, joiden pohjalta miettiä lähestymistapoja ja kohteita. Sitten tasaiseen tahtiin käyn läpi erilaisia niin ammattilaisten kuin harrastajien pohdintoja eri osakkeista ja niiden suunnasta, joista sitten vähän kuin parviälyn myötä löytyy toistuvasti esiin tulevia yrityksiä. Niitä sitten tutkin iteroiden tarkemmin ja tarkemmin, kunnes saan rajattua niistä shortlistan. Niitä sitten tutkin tarkemmin, tavoitteena niiden hankinta salkkuun. Ne sitten jostain syystä tuppaavat olemaan osinkoyhtiöitä, erityisesti Yhdysvalloista. Toki silloin tällöin salkussa vilahtelee myös lyhyitä pelejä, viimeisimpänä nappiin mennyt Nvidia.
6. Voisitko avata millainen sijoitushistoria sinulla on?
Alun alkaen, loppuvuodesta 2016, oli hauskasti aika lailla sama kuvio kuin tuossa aiemmassakin vastauksessa heti “uran” kärkeen, jonka tuloksena ensimmäiset hankinnat olivat pankki- ja finanssialan isot pelaajat Suomessa. Ne päätyivät sitten paremman tiedon (öhöm) myötä uudelleenkin salkkuun Se sitten jatkui seuraavat 3,5 vuotta tylsänä osinkojen uudelleensijoituksena ja summat pikkuhiljaa kasvoivat. Sitten tuli 2020 ja jostain syystä innostuin kaikenlaisista “tosi hyvistä” kasvufirmoistakin Niistä sai hintansa arvoisia oppitunteja, myös ihan validejakin esim. raporttien lukutaitoa, yritysrakenteiden tutkimista ja eri termistöä. Ja sitten tietysti näpäytyksiä sormille, mitä kannattaa välttää, vaikka kuinka ruusuisia raportit ovat ja kuinka vakuuttavia sii-ii-out ovat. Sen myötä sitten muotoutui nykyinen sijoitusmalli, vaikka sekin on vähän epätavallinen keskivertoon
7. Miltä salkkusi tällä hetkellä näyttää?
Lähes kokonaan suomalaisittain suuria osinkoja maksavia BDC-yrityksiä jenkeistä, höystettynä tylsillä osinkofirmoilla vähän eri aloilta ja vähitellen myös indeksiä mukaan, toimimaan helpommin hallittavana “tekno-osakkeena” seitsemän sijaan. Osinkoja tulee tasaiseen tahtiin pitkin vuotta, sillä valtaosa niistä maksaa kvartaaliosinkoa tai kuukausiosinkoa ja nekin eri aikoina. Puhtaita kasvupapereita on myös ollut, mutta juuri nyt jäljellä on vain yksi.
8. Sinulla on “normisuomisijoittajaan” verrattuna erilainen salkku (tai no onhan sulla niitä osingonmaksajia), valitse salkustasi kolme foorumilaiselle vähän vierampaa yhtiötä ja kerro 100 sanalla per yhtiö, miksi ne juuri kiinnostavat sinua?
Jo 20 vuotta toiminut, lähinnä teknologiayrityksiin keskittynyt yrityskehittäjä/rahoittaja, joka tarttui silmään ensin hauskan nimen myötä, mutta sitten vielä nimeäkin vakuuttavamman kurssikasvuhistorian vuoksi, johon lisänä kova osinko, johon tulee tasaisesti pieniä lisäosinkoja. Alkuun sitä ei voinut edes uskoa, mutta piti vain sitten todeta, että helppoheikkifirmojahan varmasti on paljon, mutta ei kaikki firmat voi olla huonoja - pakko niitä 10/10 -onnistujiakin on olla, että pörssissä ylipäätään on järkeä Ja toistaiseksi tämä on ollutkin salkun kovin onnistuja muuan Microsoftin lisäksi. Historiasta löytyy referenssejä myöhemmin tutuksi tulleista firmoista kuten Docusign, Facebook, Pinterest, Plug Power, Zoom. Ja monen monta muuta, jotka voivat olla sitten tulevaisuuden vastaavia.
- PennantPark Investment (PNNT)
Tämä on taas perinteisempi rahoituspeluri, jonka ratkaisevana tekijänä on tiimien pitkä kokemus ja kohteiden tarkka valinta markkinoiden keskivälistä, ainakin mainospuheiden mukaan. Firman alku oli vähän kankeampi, mutta viimeiset 8 vuotta on selvästi suunta ja pelikirja löytynyt, jonka vuoksi nykyisin kuukausiosinkoa maksava firma onkin noussut salkun kolmanneksi parhaiten tuottaneeksi riviksi, heti Microsoftin ja Herculeksen jälkeen. Osinko taitaa tällä hetkellä olla aikalailla tapissaan, jonka NII kattaa juuri, mutta tuottoprosentti onkin sitten ihan omassa luokassaan, jota firma on kuitenkin jopa kasvattanut edelleen. Eli ainakin heiltä löytyy luottoa kasvun jatkuun. Yritys myös vaikuttaa leppoisalta ja jopa pohjoismaiselta, lähinnä business as usual -mielessä. Tasaista työtä ja tulosta, ilman jännityselementtejä.
Ja jotta sitten saa vähän jännityselementtejä salkkuun, niin tarkoituksella mukaan myös hyvin nuori ja kovasti kasvava yritys Tämä onkin sitten riskisemmästä päästä, ajatuksella, että tästä voi tulla tulevaisuuden jättiläinen. Ainakin tähän mennessä suunta on ollut erittäin oikea niin kurssikasvussa kuin erityisesti osinkotuoton kasvussa. Tämä on tuntunut vuorotellen nostavan perusosinkoa ja maksavan lisäosinkoa, joka kvartaali. Ei se varmaan loputtomiin jatku, mutta nautitaan auringosta ja seurataan kehittymistä mielenkiinnolla, pitäen position riskiin nähden sopivana. Yksi ratkaiseva tekijä valintaan oli firman selvä keskittyminen etuoikeutettuihin vakuudellisiin laatulainoihin, sen sijaan että on ihan mitä tahansa korkeamman tuoton perässä. Toki näistäkin sitten saa sitä tuottoa
9. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi askel askeleelta?
Jatkaen viidennen kysymyksen kohdasta eteenpäin. Kun firma on päätynyt shortlistalle, seuraan sitä jonkin aikaa nykyhetkessä ja katson millaisia kommentteja siihen tulee niin tulevaisuuden suunnan kuin yleisen kehityksen saralla, yrittäen muodostaa kuva miltä firman jatko voisi olla. Sitten kerään myös oman epätieteellisen Excel-taulukon eri sekoista, esim. osinkojen kehityksen historia, kurssi viimeisen vuoden ajalta, kurssi 5 vuoden ajalta (tutkien myös hetkeä ennen koronaa), suositusten vaikutelma eri lähteissä, ja muuta vastaavaa, joista muodostan 1-3 pisteen arvosanat, ja niistä sitten yhteissumman, joka antaa myös omanlaisensa aavistuksen firmasta. Monen asian summana sitten päätän otanko salkkuun, jäänkö seuraan tilannetta, vai kierränkö kaukaa
10. Millainen on sinun osakemyyntiprossessi askel askeleelta?
Osinkopainotteisena se keskittyy enemmän osinkojen kehitykseen ja uutisiin niistä. Liian iso leikkaus ilman selkeää suunnitelmaa palata siihen (harvoin sellaista oikeasti on ollut) johtaa lähes varmasti harkintaan hevosen vaihtamisesta. Toinen esimerkki on markkinan raju muutos, kuten kävi Commercial REITeille vast’ikään - salkusta lähti kaikki sellaiset, yksi kerrallaan mutta tasaisesti ja toisitaan harkinnan mukaan erikseen kuitenkin. Eli selvä muutos segmentissä lopulta ajoi sitä. Tässä kohtaa tulee sitten mukaan tuo edellisen kohdan pidemmältä ajalta kerätty lista, josta voi sitten valita uuden vaihtoehdon tilalle. Pyrin ottamaan uuden vaihtoehdon entisiin satsaamisen sijaan, jotta hajautus pysyy järkevänä. Toki jos mitään hyvää uutta vaihtoehtoa ei sillä hetkellä ole, voi se myös siirtyä yhteen salkun “kovista pojista”.
Silloin tällöin kun on ihan puhtaita kasvupapereita, on taustalla jokin tuleva tieto (heh heh) nousun ajurista tai selkeä kasvusuunta. Silloin otan yleensä jo heti alussa tietyn tavoitteen, esim. +25 % nousun, jonka jälkeen myyn harkinnan mukaan. Jos nyt selkeästi nousee vielä lisää, niin toki katson kortin loppuun ohi tuon mekaanisen rajan. Osumaprosentti on alkanut nousta aikojen myötä, kuten myös keskittyminen Mag-7:aan
11. Miksi ihmeessä sinulla on salkussasi tuollaista vieraita yhtiöitä Yhdysvalloista? Mistä sinä tutkit jenkkiläisiä sijoituskohteita? Tuleeko mielestäsi jotain erityistä huomioida poimiessaan yhdysvaltalaisia osakkeita?
Ihan pohjimmainen ajuri on se vanha nyrkkisääntö, että keskimäärin Yhdysvaltain pörssi nousee aina. Muilla markkinoilla huojunta on pörssitasolla ja myös yritystasolla ollut selkeästi suurempaa, jopa “vanhoissa” yrityksissä, kuten Suomessa hyvin tiedetään… Toki sitten Yhdysvalloissakin pitää etsiä ne oikeasti hyvät firmat, joka kuitenkin maan ja pörssin koon vuoksi on helpompaa kuin muualla. Toki tietoakin löytyy enemmän ja yrityksiä tutkitaan tarkemmin ja suurilla suurennuslasimäärillä. Oma tieto löytyy ihan tuon aiemmin mainitun kaivamisen jälkeen suoraan hyllyltä, jonka perusteella sitten tutkin monista eri lähteistä tarkempaa tietoa, esim. Seeking Alphasta, Yahoo Financesta, pörssiuutisista ja ihan vain hakutuloksista. Avaimena kuitenkin eri lähteiden määrä, jolloin lopputuloksesta tulee todennäköisempi. Yhdysvalloissa on sitten koon vuoksi myös paljon höpöttäjiä tai jopa trolleja, joten ihan kaikkea ei kannata ottaa ilman suolapurkkia Jälleen toistuu se monen eri lähteen käyttö.
12. Osingoistakin olet puhunut suhteellisen paljon, mikä niissä osingoissa kiinnostaa? Ja mitä sinun mielestäni kannattaa katsoa, kun poimii osinko-osakkeita salkkuun?
Alkuvuosien harjoittelussa tuli hyvin selväksi, ettei aika ja ymmärrys riitä treidaamiseen teknisten mittarien ja vastaavien kautta, joten parempi keskittyä tylsään varmaan tuottoon, joita osingot pitkälti edustavat. Ja sitten Malmsteen-metodin mukaam, “More is more”, joten korkeampaa osinkotuottoa saa Yhdysvalloista Suomen ja Euroopan sijaan. Osingoissakin toki tulee hajauttamisen tarve hyvin esiin, varsinkin riskisempien kohteiden kanssa. Itsellä sellainen 10 - 15 eri osinkofirman paketti on ollut riittävän hajautettu, että osinkokäyrä salkussa on vuodesta toiseen hyvin selvästi nouseva, vaikka joskus on jopa salkun suurimpia rivejä vaihdettu täysin toiseen.
Tärkeä on kuitenkin katsoa erityisesti tuottoansojen varalta osinkojen ja kurssin kehitystä, ettei lopputulos ole plus miinus nolla kurssin laskiessa osinkotuoton verran tai jopa enemmän. Toki kursseissa on huojuntaa markkinatilanteen mukana, joten pitää myös muistaa jälleen yksi viisaus - aika markkinoilla voittaa markkinoiden ajoittamisen. Pitkään salkussa osinkoja kerännyt yritys voi hyvinkin olla edelleen voitollinen positio itselle jopa isohkon leikkauksen tai kurssinotkahduksen jälkeen, jos yritys on keskimäärin vakaa ja hyvin vedetty. Onhan se vähän harmaa alue, missä kohtaa osinkoa on leikattu liikaa tai missä kohtaa position tuotto tavallaan kumoaa sen. Mutta siinä taas tulee se oman tutkimustyön tärkeys esiin. Kärjistettynä on eri asia, jos esim. IBM leikkaa osinkoa vaikkapa 20 % kuin jos Peran Nakkikioski leikkaa 5 %.
13. Vaikuttaako/näkyykö mitenkään oma alasi eli “softadevaus” sijoitustoiminnassasi? Hyödynnätkö tekoälyä mitenkään sijoittamisessa esim. sijoituskohteiden tutkimisessa?
Tuon aiemmin mainitun dokumentaation lisäksi varmaan sellainen perusasenne analyyttisuuden suhteen ja numeroiden pyörittely. Tekoälyä olen kokeillut moneen erilaiseen juttuun, esim. kvartaaliraporttien pika-analyysiin, mutta siitä ei ainakaan vielä ole oikein käytännön iloa saanut irti. Mielenkiinnolla voisi vielä kokeilla jotain tekniseen analyysiin perustuvaa tekoälyä, josko sillä saisi jotain kivaa lisätukea päätöksiin. Mutta omat paperit tuppaavat olevan aika hitaita liikkeissään, että ehkä paremman kuvan saa ihan vain kasvattamalla kaavion vuosiskaalaa
14. Mainitse kaksi asiaa, jotka ovat mielestäsi tärkeitä asioita osakepoiminnassa, jotka jäävät usein liian vähälle huomiolle?
Monet tuntuvat olevan aika nopealiikkeisiä, joten ehkä pidemmän ajan suunnitelmallisuus voisi olla hyvä vaihtoehto ainakin jollain tasolla. Esim. kirjoittaa omat tavoitteet ylös tietyn sijoituksen kohdalla ja sitten seurata niitä. Toinen on tietysti markkinoiden laajentaminen. Vaikka Suomi on tuttu ja usein sanotaan, että saa jotain kotikenttäetua kun pörssiyhtiön materiaalit ja analyysit ovat suomeksi, niin ei se kuitenkaan poista pienen markkinan olennaisia riskejä - korkea volatiliteetti ja pienet kaupat itse yritysten toiminnassa. Jos suomalaisella yrityksellä menee vaikkapa 20 miljoonan diili pieleen, on se usein aika raju takaisku ja aiheuttaa todennäköisesti kurssidipin. Suurissa ulkomaisissa pörssifirmoissa voi jopa satojen miljoonien diili kadota muun perusbisneksen sekaan.
15. Mitä apua ja tietoa saat Inderesin Foorumilta sijoitustoimintaasi, mitä et saisi mistään muualta?
Tietysti suoran yhteyden alan ammattilaisiin tai ainakin kokeneisiin kettuihin Ulkomailla voi jopa rahalla olla vaikea saada vastaavaa yhteyttä. Ja tietysti sitten lisää vinkkejä mahdollisista yrityksistä, joita tutkia. Inderesin kohdalla erityisesti eurooppalaiset firmat, joita taas ulkomailla ei niinkään seurata tai edes tiedetä. Onhan niitä hyviä yrityksiä ja tapahtumia myös pienissäkin pörsseissä.
16. Sinun pitää antaa salkkuasi kolmeksi vuodeksi neljälle foorumilaiselle ja kahdelle indeläiselle, keille antaisit ja miksi?
En kyllä tunne niin montaa paremmin, mutta sanottakoon sitten superg, jolla on sävelet selvästi hallussa, jolloin tällainen vähän epämääräisempikin salkku pysyisi kunnossa Inderesiltä ehkäpä sitten ilmiselvästi Verppu, tuo kaikkien osinkojen isä
ping @superg
17. Miten hallitset tunteesi sijoittamisessa?
Työn puolesta (tietokoneelle juttelu ) se onnistuu ihan lihasmuistista. Toki sitten tuo pitkän prosessin läpikäynti ennen salkkuun päätymistä auttaa myös asiassa. Ehkä suurempi vaara on hassusti juuri liian nopeasti luopumisessa. Toistaiseksi on kyllä ihan syystä tullut luovuttua jokaisesta “isommasta” paperista salkussa, ja ne voisi melkeinpä asettaa tietyssä mielessä sijoitusonnistumisiin. Lisäapuna voi tietysti käyttää monia sijoitusviisauksia, lähtien perinteisestä “Jos toimari tai CFO myy, niin juokse” ja “Don’t fight the Fed”, kuin myös aiemmin mainittua viisautta ajasta markkinoilla. Eli sen voisi melkein tiivistää sijoittajalegendojen videoiden katsomiseen Aika ja teknologia muuttuu, mutta bisnestotuudet tuntuvat säilyvän samana.
18. Mitä konkreettista hyvää sijoittaminen on tuonut elämääsi?
Koska yhtenä tavoitteena on ei nyt ihan FIREtys, mutta tietynlainen varmuus niin työelämässä kuin sitten joskus eläkkeelläkin, niin tästähän on saanut oikein paljon mielenrauhaa jo nyt. Excelin näyttäessä hyvältä ja käppyröiden noustessa jo neljättä vuotta putkeen, on ainakin fiilispuoli kunnossa. Samoin myös suurempien hankintojen helppoutuminen, josta saa jo lähes elinikäistä hyvää koko taloudelle.
19. Onko sinulla antaa vinkkiä, miten Alokkaan kannattaisi tutustua usalaisiin yhtiöihin vai kannattaako, koska on aloittelijatason sijoittaja?
Kannattaa aloittaa perusvarmoista firmoista, joko sitten Mag-7:sta tai muuten vain suurista maailmanluokan tutuista, joiden pörssihistoria on kallionvarmaa. Jo äärimmäisen tylsistä vaihtoehdoista saa hyvää kasvua - usein myös osinkoja - ja hajautusta. Riippuen riskinsietokyvystä ja halusta pitää firmaa silmällä, voisi salkkuun ottaa myös sopivalla painolla jotain jännempää, josta sitten saa suuriakin lisävirtoja omaan kassaan. Toki alkuun pienesti, ettei mahdollinen katastrofi sitten vie allikkoon. Ja tärkein oppi tulee varmasti sen firman seuraamisesta - kvartaaliraportit, konferenssipuhelut, analyysit ja muut, joista sitten saa tarttumapintaa miten sellaiset bisnekset pyörivät ja elävät, ja millaisissa tilanteissa kannattaa tutkia rapsaa tarkemmin vaikka toimari puhuu asiat kultaharkoiksi.
20. Mistä haluat erityisesti kiittää foorumilaisia?
Mielenkiintoisesta sisällöstä ja kovasta aktiivisuudesta. Sijoitusjutut voivat helposti päätyä tylsäksi virastotyöksi, jossa kaksi ensimmäiseksi rekisteröitynyttä käyttäjää keskustelevat keskenään “kirjepostina” Onneksi täällä ei niin käy, ja juttelukin on sopivan leppoisaa eikä niin haudanvakavaa
Kiitoksia kiinnostavista vastauksista!
Monilla on hyviä ajatuksia ja suunnitelmia sekä teesejä, mutta ongelmana on se ettei ettei pitäydytä hyvässä suunnitelmassa, vaan siitä poiketaan turhan herkästi. Eikä pitkäjänteisyys tarkoita sitä, että asioiden muuttuessa runsaasti jäädään roikkumaan turskaan, vaan tässä tulee mukaan pitkäjänteinen suunnitelmallisuus.
Torniojawsilta voisi oppia suunnitelmallisuutta, mikä tuo pitkäjänteisyyttä ja järkevyyttä tekemiseen, vaikka ei ehkä moni sitä myönnä niin lyhytjänteisiä me sijoittajat usein ollaan… ja niin vaan mennään turhan tunteikkaasti kurssien perässä. Huolella laadittu sijoitussuunnitelma voi tehdä poikaa, jolloin on jokin runko ja ymmärrys siitä, mitä on tekemässä jolloin tunnepäissään tehdyt virheet vähenevät ja keskitytään tietoon + logikkaan.
Haastateltavani myös mainitsi muutamia sijoituskohteita, joten siitä vain tutkimaan ja lukemaan niistä.
Mukavaa viikonloppua!