142. Isa Hudd
Nyt saatte vastaukset sekä suomeksi että ruotsiksi, kiitos Isa! 
Isa tuottaa monipuolista sisältöä artikkeleista ja videoista sosiaaliseen mediaan, verkostoituu aktiivisesti, kehittää inderes.se-alustaa ja touhuu, vaikka mitä. Hän on paljon hypellyt Turun ja Helsingin välillä sekä Suomen että Ruotsin välillä. Isa on todella monipuolinen ja tehokas tekijä, lisäksi luulen, että hän omalla persoonallaan ja toiminnallaan saa ympärillään olevan porukan toimimaan entistä paremmin.
Hudd on sitä sorttia, että ei pädetä, ei hoeta mietelauseita eikä ihmetellä, vaan tehdään järkeviä asioita tehokkaasti, jotta päästään laadukkaaseen lopputulokseen.
Isa ei nimenomaan sijoittajana ollut minulle niin tuttu, joten nyt minäkin pääsin lukemaan, että millainen sijoittajaguru hän onkaan! 
SUOMEKSI
1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.
Perhekeskeinen turkulainen, jonka juuret ovat Vaasassa. 14-vuotiaan Elliotin äiti, sekä 23- ja 25-vuotiaiden Oliverin ja Nicolaksen bonusäiti. Luonnossa viihtyvä, sieniä poimiva heppatyttö ja koiranomistaja.
2. Kerro kolme asiaa, mitä harvat sinusta tietävät.
- Minulla on kuorma-autokortti, 2. Olen taustalaulajana yhdellä Jore Marjarantan kappaleella (löytyy Spotifysta ja on julkaistu myös CD:nä), 3. Puhun käytännössä sujuvaa saksaa. Tosin tällä hetkellä hieman ruosteessa.
3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?
Olen eläin- ja luontoihminen. Olen aina ollut heppatyttö ja kilpailin aktiivisesti monta vuotta. Nykyään en enää ratsasta, mutta kouluratsastustuomarina ja -valmentajana olen yhä aktiivinen lajin parissa.
Olen myös koiranomistaja, joten pitkät koiranlenkit metsässä ja maastossa ovat parasta arkiliikuntaa. Muutama vuosi sitten ostimme kesämökin, joka on elämäni paras ostos! Nautin suuresti, kun saan maalata aitoja, haravoida lehtiä sekä poimia sieniä ja marjoja. Aikaa perheen kanssa mökillä on vaikea päihittää!
Arjessa pyrin harrastamaan liikuntaa joka päivä, kun se on mahdollista. Suuri osa ajastani menee myös 14-vuotiaan harrastuksiin. Olen korismutsi isolla K:lla.
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Työskentelen Turussa tai Helsingissä riippuen siitä, onko minulla etäpäivä vai ei. Jos menen aamujunalla Helsinkiin, herään aikaisin. Noin kerran kuussa vietän työviikon Tukholmassa.
Töiden jälkeen ulkoilutan koiran ja sitten laitamme päivällistä, kuskaan lasta harrastuksiin, yritän ehtiä liikkumaan ja lukemaan, joko läksyjä lapsen kanssa tai kirjoja. Klo 22 katsomme Kympin uutiset. Sen jälkeen vielä ulos koiran kanssa ja sitten nukkumaan.
5. Millainen olet sijoittajana?
Pitkäjänteinen, sinnikäs ja melko tylsä.
6. Millainen sijoitushistoriasi on?
Ostin ensimmäiset osakkeeni vuonna 2009 yhteensä 3 000 eurolla. Sen jälkeen en tehnyt transaktioita vuosiin, ja koko asia vähän unohtui. Vasta vuonna 2017 kiinnostus heräsi kunnolla. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta entiseen.
7. Millainen salkku sinulla on? Jos sinun pitäisi muodostaa salkkusi viidestä salkussasi jo olevasta osakkeesta, mitkä valitsisit ja miksi?
Orion : vakaa toimija, jolla on ehtymätön kysyntä.
Wärtsilä: pitkäaikaisia ympäristöratkaisuja globaaleilla markkinoilla.
Coca-Cola: brändi, jolla ei ole vertaista. Vahva historia, lupaava tulevaisuus.
Investor: yhtiön omistavat Wallenbergit eivät kaipaa esittelyä. Kuin erittäin hyvin hoidettu rahasto, mutta ilman kalliita kuluja. Boring is good.
Inderes: mielenkiintoinen haastaja, joka on vahva kotimarkkinoilla, kansainvälistyminen alkanut.
8. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi normaalisti askel askeleelta?
Kaikki alkaa ajatuksella yhtiöstä, joka voisi olla kiinnostava lisä salkkuun. Ideat voivat tulla periaatteessa mistä tahansa. Töissä, keskustellessa ystävien kanssa, jostain lukemastani tai kuuntelemastani.
Sen jälkeen luen yleensä yhtiön sijoittajasivuja ja katson usein jonkin esityksen. Käyn läpi viimeisimmät osavuosikatsaukset ja haluan nähdä yleiskuvan 5 vuoden ajalta liikevaihdon, kannattavuuden ja tuloksen kehityksestä. Luen myös meidän analyysejämme. Jossain vaiheessa prosessia pallottelen ajatuksiani pikkuveljeni kanssa.
Vaarallista on, jos päädyn jonkinlaiseen limboon, jossa toivon saavani enemmän tietoa tai tunnen oloni epävarmaksi. Silloin voi käydä niin, etten koskaan pääse siihen asti, että painan osta-nappia, mikä on aina osoittautunut huonoksi vaihtoehdoksi. En ole katunut montakaan ostoa. Sen sijaan olen katunut niitä transaktioita, joita en koskaan tehnyt.
9. Mikä on ikimuistoisin sijoittamiseen liittyvä muistosi?
Se, että ylipäätään aloin sijoittaa, ja sitä edeltävät keskustelut pikkuveljeni kanssa. Istuskelimme vuokrayksiössäni, joimme teetä ja luimme kaiken löytämämme tiedon, sillä olimme päättäneet tehdä ensimmäiset osakeostomme. Istuimme siinä koko illan, tai oikeastaan puoli yötä, ja tein muistiinpanoja lyijykynällä. Se oli ensimmäinen kerta, kun todella ymmärsin, mitä osinkotuotto tarkoittaa. Se oli minulle todellinen oivalluksen hetki.
10. Mitkä ovat kolme parastasi puolta sijoittajana? Ja mikä on mielestäsi tärkein kehittämisen kohteesi sijoittajana?
Olen utelias, analyyttinen ja kärsivällinen. Se mitä minun pitäisi ehdottomasti kehittää, on rohkeampi päätöksenteko.
11. Mitkä ovat sinulle kolme kiinnostavinta ruotsalaisosaketta? Perustele valintasi noin sadalla sanalla.
Investor : jos saisin omistaa vain yhden osakkeen Tukholman pörssistä, valitsisin Investorin. Luotan Wallenbergin sukuun ja heidän hallinnointikykyihinsä. Joukko laadukkaita yhtiöitä ja Patricia Industriesin listaamattomat omistukset yhdessä paketissa.
Lyko: perheyritys kansainvälistymisen polulla, joka on myös nähty Suomessa. On mielenkiintoista, että toimiva verkkokauppa oli olemassa ennen lippulaivamyymälöiden rakentamista, kun useimmat kilpailijat vähittäiskaupassa toimivat päinvastoin. Kasvava toimiala ja kiinnostavat tuotemerkit. Nuoret kuluttajat lupaavat hyvää tulevaisuudelle. Arvostus on korkea, mutta pitkällä aikavälillä kiinnostava.
Epiroc: Atlas Copcosta irtautunut konepajayhtiö on laadukas. Yhtiö keskittyy kaivosteollisuuteen. Korkea kannattavuus ja kohtuullinen kasvu. Ratsastaa megatrendeillä, kuten sähköistymisellä.
12. Jos saisit käyttää vain neljää arvostuskerrointa, mitkä valitsisit – ja miksi juuri ne?
P/E (Price/Earnings): klassikko, joka antaa nopean yleiskuvan arvostuksesta, vaikka siinä luonnollisesti onkin puutteensa. Olen itse enemmän keskittynyt arvoon kuin kasvuun, joten tuloskerroin sopii minulle.
P/B (Price/Book Value): ei sovi kaikille yhtiöille, mutta toimii erityisesti pääomavaltaisilla toimialoilla.
P/S (Price/Sales): P/S-lukua voi käyttää, vaikka yhtiö tekisi tappiota, mikä voi olla hyödyllistä tietyissä tilanteissa, eikä ole mahdollista esimerkiksi P/E-luvun kanssa. Pidän myös EV/EBIT-luvusta, koska se ottaa huomioon velkaantuneisuuden.
13. Teet Inderesillä hyvin monipuolisesti kaikkea, mutta jos pitäisi tiivistää: mitä kaikkea työhösi siellä oikeastaan kuuluu?
Tuotan paljon sisältöä: kaikkea pidemmistä haastatteluista ja lyhytvideoista Youtube-kanavallemme, inderes.se-sivustolla julkaistaviin artikkeleihin. Myös sosiaalisen median kanavamme ovat tärkeä osa työtäni.
Toimin kontaktihenkilönä kolmannen osapuolen Uppesittarkväll-toimijalle ja osallistun Inderesin osuuden sisältösuunnitteluun. Verkostoidun aktiivisesti luodakseni ja ylläpitääkseni yhteyksiä haastateltaviin, potentiaalisiin yhteistyökumppaneihin ja yhteisön jäseniin. Osallistun inderes.se-alustan kehittämiseen, ja jossain määrin tiimini tukee myös myyntiä.
Tämän lisäksi on joukko muita tehtäviä, jotka ovat enemmän tai vähemmän toistuvia. Haluan korostaa, että kaikki työ tehdään tiimissä, ja voin käsi sydämellä sanoa, että minulla on etuoikeus työskennellä maailman parhaassa tiimissä.
14. Voisitko kertoa pääpiirteittäin, miten Inderesillä menee Ruotsissa? Ja millainen porukka teillä siellä on?
Yhteisön näkökulmasta meillä on hyvä flow. Vakiintunut yleisö on löytänyt Youtube-kanavallemme, ja inderes.se:n kävijämäärät kehittyvät oikeaan suuntaan. Yhteistyömme kolmansien osapuolien kanssa ovat toimineet hyvin (Uppesittarkväll, Börsdata, Daglig Utdelning, Pinpoint), ja olemme saavuttamassa jonkinlaisen tunnistettavuuden. Siitä ei ole kovin kauaa, kun kukaan ei tiennyt keitä olimme. Tällä hetkellä mm. John Skogmanin haastattelulla (huhtikuu 2025) on yli 13 000 näyttökertaa. Se on paljon!
Ruotsin yhteisötiimissä työskentelevät minun lisäksi Jesper Hagman, joka työskentelee Tukholmassa, ja Pia Maljanen, joka työskentelee 50 % yhteisön ja 50 % lokalisoinnin parissa. Teemme tiivistä yhteistyötä Suomen yhteisötiimin kanssa, ja tietyt osa-alueet ovat päällekkäisiä. Sara Antonaccilla on ollut äärimmäisen tärkeä rooli, ja hän näkyy paljon sisällössämme.
Yhteisötiimissä työskentely tarkoittaa työskentelyä yli tiimirajojen lähes kaikkiin suuntiin sekä Ruotsissa että Suomessa. Tukholmassa teemme yhteistyötä tapahtumatiimin kanssa haastattelujen osalta, teknisen henkilöstön kanssa studiotyöskentelyssä, analyytikoiden kanssa analyytikkohaastatteluissa, jne. Ruotsissa Inderesillä on 17 työntekijää sekä joukko freelancereita. Isoin tiimi on tapahtumatiimi, jolla on 9 työntekijää.
15. Miten Inderesin toiminta Ruotsissa eroaa toiminnasta Suomessa?
Toiminnot ja tavoite ovat samat: sijoittajatiedon demokratisointi sekä sijoittajien ja pörssiyhtiöiden yhdistäminen. Suomessa Inderes on saavuttanut lähes instituution aseman, niin vakiintuneita olemme. Suomessa on vaikea kuvitella markkinaa ilman Inderesin läsnäoloa. Ruotsissa meillä on vielä matkaa siihen, että olisimme toimija, joka tulee ensimmäisenä mieleen, mutta olemme oikealla tiellä.
16. Mitä asioita sijoittajan voisi olla hyvä seurata Inderesin Ruotsin-toiminnassa?
Sijoittajana seuraan kokonaisvaltaisesti kaikkien liiketoiminta-alueiden menestystä: Analyysi, Tapahtumat ja Ohjelmistot.
Suosittelen lukemaan sekä SEB:n analyysit että opiskelijoiden Inderes-analyysit.
Yhteisön näkökulmasta olisimme enemmän kuin iloisia, jos seuraisitte meitä sosiaalisen median kanavissamme, kuten YouTubessa (Inderes Nordic), X:ssä (InderesNordic) ja Instagramissa (Inderes.se).
17. Mikä työssäsi Inderesillä on parasta? (Ja ei saa vastata ”ihmiset” )
Vaikka ei saisi vastata “ihmiset”, niin vastaan silti niin. Minulla on maailman parhaat kollegat! Mutta sen lisäksi organisaatio, jossa saa jatkuvasti haastaa itseään ja oppia uutta. Mahdollisuus rakentaa jotain uutta kansainvälisessä ympäristössä on myös kiinnostavaa.
18. Miksi sijoitat itse? Onko sinulla konkreettisia tavoitteita – esimerkiksi euromääräisiä päämääriä tai muuta vastaavaa?
Sijoitan, koska se tuo minulle taloudellista turvaa. Minulla ei ole erityisiä, konkreettisilla summilla mitattuja tavoitteita, vaan pyrin tiettyyn vapauden tunteeseen, joka oikeastaan liittyy turvallisuuteen.
19. Anna Alokkaalle kolme vinkkiä, miten lähteä tutustumaan Ruotsin osakemarkkinoihin?
- Lue analyysimme ruotsalaisista yrityksistä
- Lue Dagens Industri-, Affärsvärlden- ja Privata Affärer -lehtiä
- Katso EFN:ää ja kuuntele podcasteja Kvalitetsaktiepodden ja Börsens Finest
20. Mistä haluat kiittää Inderesiä ja Inderesin Foorumia?
Haluan kiittää Inderesiä ja kollegoitani siitä, että tämä on maailman paras työpaikka. Inderes Forumille ja kaikille kirjoittajille kiitos, että olette luoneet jotain ainutlaatuista, joka tarjoaa paljon lisäarvoa.
RUOTSIKSI
1. Kerro viidelläkymmenellä sanalla, kuka olet.
Familjekär Åbobo med rötterna i Vasa. Mamma till Elliot, 14 år, bonusmamma till Oliver och Nicolas, 23 respektive 25 år. Svamp-plockande hästflicka och hundägare, som gillar att röra sig i naturen.
2. Kerro kolme asiaa, mitä harvat sinusta tietävät.
- Jag har lastbilskörkort, 2. Jag sjunger back-ground vocals på en av Jore Marjarantas låtar (den finns på Spotify och även utgiven på CD), 3. Jag talar så gott som flytande tyska. Nu något rostig, dock.
3. Mitä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia sinulla on sijoittamisen lisäksi?
Jag är en djur- och naturmänniska. Jag har alltid varit hästflicka och tävlade även aktivt i många år. Numera rider jag inte längre, men som dresssyrdomare och tränare är jag aktiv i sporten ändå.
Jag är även hundägare, så långa hundpromenader i skog och mark är den bästa vardagsmotionen. För några år sedan köpte vi en sommarstuga, vilket är det bästa köpet jag gjort i mitt liv! Njuter storligen av att måla staket, kratta löv och plocka svamp och bär. Att få spendera tid med familjen på stugan är svårslaget!
I vardagen försöker jag få in någon typ av motion alla dagar det är möjligt. En stor del av min tid går även åt till 14-åringens hobbyn. Jag är en basketmamma med stort B.
4. Millainen on tavallinen arkipäiväsi?
Jobb i Åbo, eller Helsingfors beroende på om jag har distansdag eller ej. Om jag tar morgontåget till Helsingfors är det tidig väckning. Ca en gång i månaden spenderar jag arbetsveckan i Stockholm.
Efter jobbet går jag ut med hunden och så lagar vi middag, kör barnet till och från hobbyn, försöker få in egen motion och läsning, antingen läxor med barnet, eller egna böcker. Kl 22 tittar vi på Kympin uutiset. Efter det ut med hunden och sedan läggdags.
5. Millainen olet sijoittajana?
Långsiktig, uthållig och rätt tråkig.
6. Millainen sijoitushistoriasi on?
Jag köpte mina första aktier 2009 till ett belopp av 3000 euro. Sedan gjorde jag inga transaktioner på många år och det hela föll lite i glömska. Inte förrän 2017 vaknade intresset och det med besked. Därefter har det inte funnits någon återvändo.
7. Millainen salkku sinulla on? Jos sinun pitäisi muodostaa salkkusi viidestä salkussasi jo olevasta osakkeesta, mitkä valitsisit ja miksi?
Orion: stabil pjäs med en icke sinande efterfrågan.
Wärtsilä: långsiktiga miljölösningar på en global marknad.
Coca-Cola: ett varumärke som saknar motstycke. Stark historia, lovande framtid.
Investor: ägarna Wallenbergsfären kräver ingen närmare introduktion. Som en mycket välskött fond, men med avsaknaden av dyra avgifter. Boring is good.
Inderes: intressant uppstickare som är stark på hemmaplan, internationalisering påbörjad.
8. Millainen on sinun osakepoimintaprosessisi normaalisti askel askeleelta?
Det börjar med en idé om något bolag som kunde vara intressant att ha i portföljen. Idéerna kan komma i princip varifrån som helst. På jobbet, i diskussion med vänner, från något jag läst, eller lyssnat på.
Därefter brukar jag läsa på bolagets egna IR-sidor och oftast titta på någon presentation. Jag kollar igenom de senaste kvartalsrapporterna och vill gärna se övergripande 5-års period siffror på omsättnings- , lönsamhets och vinstutveckling. Jag läser även våra analyser. I något skede av processen bollar jag mina åsikter med min lillebror.
Det farliga för mig är om jag hamnar i något slags limbo över att jag önskar mer information, eller känner mig osäker. Då kan det hända att jag aldrig kommer så långt att jag trycker på köp-knappen, vilket alltid visat sig vara en dålig affär. Det är inte många köptransaktioner jag ångrat. Vad jag däremot ångrat är de transaktioner som aldrig blivit av.
9. Mikä on ikimuistoisin sijoittamiseen liittyvä muistosi?
Det att jag överhuvudtaget började investera och de diskussioner som föregicks tillsammans med min lillebror. Vi satt i min hyr-etta, drack te och läste på all info vi kom över, för vi hade bestämt oss för att göra våra första aktieköp. Vi satt hela kvällen, ja halva natten och jag gjorde anteckningar i blyerts. Det var första gången jag på riktigt förstod vad direktavkastning innebar. Det var ett heureka-moment för mig.
10. Mitkä ovat kolme parastasi puolta sijoittajana? Ja mikä on mielestäsi tärkein kehittämisen kohteesi sijoittajana?
Jag är nyfiken, analytisk och tålmodig. Vad jag definitivt borde bli bättre på är att vara modigare i mitt beslutsfattande.
11. Mitkä ovat sinulle kolme kiinnostavinta ruotsalaisosaketta? Perustele valintasi noin sadalla sanalla.
Investor: om jag skulle få äga enbart en aktie på Stockholmsbörsen skulle jag välja Investor. Jag litar på Wallenbergssfären och deras förmåga att förvalta. Ett gäng kvalitetsbolag samt de onoterade innehaven i Patricia Industries i ett enda paket.
Lyko: familjeföretag på internationell frammarsch, vilket vi även sett i Finland. Intressant att strukturen av en fungerande näthandel fanns där innan flag-ship affärerna byggdes, när de flesta konkurrenter i detaljhandeln gör tvärtom. Växande bransch och intressanta varumärken. Unga konsumenter, vilket lovar gott för framtiden. Värderingen hög, men intressant på sikt.
Epiroc: Atlas Copco-avknoppningen är ett kvalitetsbolag inom verkstadssektorn med inriktning på gruvindustri. Hög lönsamhet och skaplig tillväxt. Rider på megatrender som elektrifiering.
12. Jos saisit käyttää vain neljää arvostuskerrointa, mitkä valitsisit – ja miksi juuri ne?
P/E (Price/Earnings): en klassiker, som snabbt ger en övergripande bild av värderingen, även om den naturligtivs har sina brister. Är själv mer fokuserad åt värde, än tillväxthållet, så därför passar en vinstmultipel mig.
P/B ( Price/Book Value): passar inte alla bolag, men funkar i synnerhet i kapitalintensiva branscher.
P/S. (Price/Sales): P/S är möjligt att använda även om bolaget går med förlust, vilket kan vara användbart i vissa situationer och ex. inte är möjligt med P/E -talet. Gillar även
EV/EBIT i och med att den beaktar skuldsättningen.
13. Teet Inderesillä hyvin monipuolisesti kaikkea, mutta jos pitäisi tiivistää: mitä kaikkea työhösi siellä oikeastaan kuuluu?
Jag gör en hel del content: allt från längre intervjuer och kortklipp till vår youtube-kanal, till skrivna artiklar som publiceras på inderes.se Även våra kanaler i sociala medier är en viktig del av jobbet.
Jag fungerar även som vår kontakt till 3rd party aktören Uppesittarkväll och deltar i planeringen av innehållet för vår del på Inderes. Jag nätverkar aktivt för att skapa och upprätthålla kontakter med intervjuobjekt, potentiella samarbetspartners och communitymedlemmar. Jag deltar i utvecklingen av plattformen inderes.se och i viss mån stöder vi i teamet även försäljningen.
Därtill tillkommer en hel annat, som är mer eller mindre återkommande. Jag vill poängtera att allt arbete görs i team, och jag kan med handen på hjärtat säga att jag har förmånen att jobba i världens bästa team.
14. Voisitko kertoa pääpiirteittäin, miten Inderesillä menee Ruotsissa? Ja millainen porukka teillä siellä on?
Ur communitysynvinkel har vi ett bra flöde. Vi har en stadig publik som hittat till vår youtube kanal, och besökarsiffrorna för inderes.se utvecklas i rätt riktning. Våra 3rd party samarbeten har fungerat väl (Uppesittarkväll, Börsdata, Daglig Utdelning, Pinpoint) och vi börjar helt klart nå någon form av igenkänningsfaktor. Det är inte allt för länge sedan som ingen visste vem vi var överhuvudtaget. Nu har bl.a. intervjun med John Skogman (April 2025) i skrivande stund över 13000 views. Det är mycket!
I det svenska community-teamet jobbar förutom jag, även Jesper Hagman, som är helt baserad i Stockholm och Pia Maljanen, som jobbar 50% med community, 50 % lokalisering. Vi jobbar i nära samarbete med finska community-teamet <3 och vissa delar av arbetet är direkt överlappande. Sara Antonacci har haft en oerhört viktig roll och syns en hel del i vårt content.
Att jobba inom community innebär att jobba över teamgränser åt de flesta håll i både Sverige och Finland. På Stockholmskontoret samarbetar vi med event-teamets 9 medlemmar gällande intervjuer, den tekniska personalen iom studioarbete, analytikerna iom analytikerintervjuer osv osv.
15. Miten Inderesin toiminta Ruotsissa eroaa toiminnasta Suomessa?
Det är samma funktioner och samma målsättning: att demokratisera informationen på finansmarknaden, samt att sammanföra investerare och bolag. I Finland har Inderes uppnått nästan en institutionsmässig funktion, så etablerade är vi. Det är svårt att tänka sig en marknad utan Inderes närvaro i Finland. I Sverige har vi ännu en bit kvar till att bli en “top of mind” aktör, men vi är på god väg.
16. Mitä asioita sijoittajan voisi olla hyvä seurata Inderesin Ruotsin-toiminnassa?
Ur ett helhetsperspektiv följer jag själv som investerarare hur det går för samtliga affärsområden: Analyysi, Tapahtumat, Ohjelmistot.
Jag rekommenderar att läsa både SEB:s analyser och vår student coverage av Inderes.
Ur ett community perspektiv vore vi mer än lyckliga om ni följde oss på våra kanaler i sociala medier, till exempel Youtube (Inderes Nordic), X, (InderesNordic) och Instagram (Inderes.se).
17. Mikä työssäsi Inderesillä on parasta? (Ja ei saa vastata ”ihmiset” )
Även om det inte är tillåtet att svara “människorna”, så är det precis det jag gör. Jag har världens bästa kolleger! Men utöver det: en organisation där man hela tiden får utmana sig själv och lära sig nytt. Möjligheten att få bygga något nytt i internationell miljö är också intressant.
18. Miksi sijoitat itse? Onko sinulla konkreettisia tavoitteita – esimerkiksi euromääräisiä päämääriä tai muuta vastaavaa?
Jag investerar för att det ger mig ekonomisk trygghet. Jag har inga särskilda mål mätt i konkreta belopp, snarare efterstävar jag en viss frihetskänsla, som egentligen hör i hop med tryggheten.
19. Anna Alokkaalle kolme vinkkiä, miten lähteä tutustumaan Ruotsin osakemarkkinoihin?
- Läs våra analyser som vi har på svenska bolag
- Läs Dagens Industri, Affärsvärlden och Privata Affärer
- Titta på EFN och lyssna på poddarna Kvalitetsaktiepodden och Börsens Finest
20. Mistä haluat kiittää Inderesiä ja Inderesin Foorumia?
Jag vill tacka Inderes och mina kolleger för att detta är världens bästa arbetsplats. Inderes Forum och alla skribenter för att ni skapat något unikt, som ger mervärde utöver det vanliga.
Kiitos paljon antoisista vastauksista Isa!

Tämän jälkeen vaadin, että Isa jatkossa tekee opettavaisia sijoitusaiheisia videoita ja haastatteluja laulaen:
2. Olen taustalaulajana yhdellä Jore Marjarantan kappaleella (löytyy Spotifysta ja on julkaistu myös CD:nä)
Isa saa todella paljon aikaiseksi ja hänestä tuli muutenkin mieleen sellainen asia, että vaikka monet eivät näy niin usein videoilla tai ole muuten ihan niin tuttuja, niin paljon tapahtuu taustalla asioita, jotka mahdollistavat mm. ne asiat, mitkä näkyvät meille, jotka seuraavat Inderesiä jne. 
Kiitos ja mukavaa juhannusta kaikille! 