SolarEdge rapsas liikevaihdon laskeneen edellisestä neljänneksestä, erityisesti aurinkoenergiasegmentissä. Muutenkin näytti vähän masentavalta.
Yhtiö kirjasi tappiota sekä GAAP- että non-GAAP-mittareilla, mutta tappiot olivat pienempiä kuin aiemmin, jos oikein positiivisesti ajattelee. Toimitusjohtaja Shuki Nir näkee tulevaisuudessa lupaavia mahdollisuuksia ja uskoo yhtiön palaavan positiiviseen kassavirtaan ensi vuoden alusta alkaen.
Tässä on First Solarista tviittiketju, jossa “pohtiaan”, että onko First Solar aliarvostettu sijoituskohde.
First Solar on varustettu huomattavasti alhaisemmilla arvostuskertoimilla kuin kilpailijansa. EV/EBITDA-luku on vain 4,3x verrattuna esim. Teslan 44,9x:ään, no en tiedä pitäisikö näitä edes verrata Vaikka yhtiöllä on vahvat marginaalit ja vakaa tase niin markkina hinnoittelee sen matalan kasvun yhtiöksi.
Aliarvostettu tai onkohan vain yhtiön tulevaisuus synkkä… tai jotain sellaista.
Canadian Solar teki voittoa vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä aiempien kvartaalien tappioiden jälkeen.
Taloudellinen tilanne on parantunut ja mm. korkokulut laskivat merkittävästi. Yhtiö vaikuttaa vahvistuvan, mutta toisaalta pidemmän aikavälin ongelmat ja haasteet ovat edelleen olemassa.
Omaa tapani sijoittaa aurinkoenergiaan olen avannut tuolla:
Lyhyesti:
Jos sähkö on ilmaista ja tuotannon keskihinnaksi jää pelkkä siirtomaksu, silloin tuottoprosentiksi jää 4%
toteutunut vuosituotto keskimäärin 5 -6 % luokkaa
korkoa korolle toteutetaan ostamalla osakkeita joka vuoden säästöllä
Lisäedut:
tulonsiirto työssäkäyvältä eläkeläiselle kun työssäkäyvä maksaa aurinkovoimalan asennuksen jotta eläkeläinen saa asua samassa talossa edullisemmin
hyvä negatiivinen korrelaatio asumiskustannuksiin. Panelit leikkaavat pahimmat sähkön hintahuiput ja jos sähkö on halpaa, kyllä täyssähkötalossa asuva kestää senkin
Lisäargumentti perustelemaan Rouvalle moottoripään sähköauton tarve kun kodin katolla on jo yhden auton verran ylimääräistä tuotantokapasiteettia
Suomessa on käynnissä aurinkoenergia-villitys, kaikki isojen voimalinjojen lähellä olevat alueet ovat potentiaalisia kohteita. Kuuntelin erästä konsulttia, jonka mukaan vain murto-osa näistä projekteista toteutuu: riskiraha ei riitä kaikille
Eli jos jolla on vaikka puoli miltsiä pankissa, niin aurinkovoimala-kohteita on pilvin pimein mistä valita, kannattavia ja ei-kannattavia.
Jätän tämän jaon väliin. Oman talon katolla nyt neljänteen kesäänsä käynnistynyt aurinkovoimala on saavuttanut tuotto-odotuksensa, joka on minulle juuri ja juuri hyväksyttävä, mutta en viitsi edes yrittää mitään sellaista, mistä joutuisi maksamaan maan vuokraa eikä pystyisi itse käyttämään suurinta osaa tuotannosta omaan käyttöön ja siten välttämään ainakin siirtomaksun + verot.
Omassa budjetissani pohja on ilmainen sähkö ja vuoden tuotannon arvoksi jäävä pelkkä siirto + verot enkä saa sillä kuin noin 4% vuosituottoa. Laitteiden hinnat ovat jo kolmessa vuodessa halventuneet merkittävästi ja isomman voimalan rakentaja saa skaalaetua, mutta pelkän sähkön myynnin varassa oleva tuotto on näillä näkymin varsin pientä.
Sen verran edullisiä nämä ovat yksityiselle asukkaalle oman kodin katolla, että olen henkisesti varautunut jo vaihtamaan yhden dieselveron ja polttoainelaskun sähköautoon sitten kun aurinkoisen kesäpäivän sähköstä tulee ilmaista.
Sama juttu itsellä. Nyt kun paneelien hinnat laskeneet huomattavasti niin laajensin omaa järjestelmää hieman.
Akkujenkin hinnat laskeneet huomattavasti. Pitäisi joskus koittaa laskeskella olisiko niissä järkeä. Niil saisi ainakin pankitettua aurinkopaneeleiden tuottoja, vähennettyä sähkönostoa kalleilla spot tunneilla, omavaraisuutta sähkökatkoihin ja ehkä verkontasapainotuksestakin jotain.
Akkujen hinnat ovat jo järkevällä tasolla perustelemaan investoinnin, mutta pelkkä akku ei riitä vaan pitäisi löytää myös vapaa tulo invertteriltä ja säätölogiikka ohjaaman akun lataukseen ylijäämäsähköllä kesäpäivisin ja halvalla sähköllä talviöisin ja purkuun silloin kun siitä saa suurimman hyödyn.
Lumisade meni jo, harjasin panelit puhtaaksi ja vaihdoin saman tien kuumavesivaraajan kesäasentoon, eli aloittamaan lämmityksen puolilta päivin.
Kirjoitin epätarkasti, mutta tarkoitin koko järjestelmää. Pelkkien akkujen vertailu vielä olisikin helppoa.
Jos tällä hetkellä olisi aurinkosähköjärjestelmää ostamassa ni ehdottomasti ostaisin inverterin mihin saa liitettyä myös akun. Näidenkin hinnat kun laskeneet reilusti. Näissä sitten on eroja miten niitä saa ohjattua, pelkkänä aurinkosähkön pankkina toimivat kaikki, mutta kaikki ei välttämättä osaa hyödyntää halpoja spotteja.
Revenue of $356.1 million (24Q4 $382,713 ja 24Q1 $263,339)
25Q2 Revenue to be within a range of $340.0 million to $380.0 million.
Vuodentakaiseen hyvä parannus mutta pientä droppia viime kvartaalista ja ohjeistuskaan ei nyt erityisen huikea, joten droppia on jälkimarkkinalla. Kiinnostavin tieto oli nopealla vilkaisulla, että seuraava akku ‘IQ® Battery 10C’ olisi tulossa nyt Q2:lla jenkkilässä. Tuo on hyvä homma, akkujen kysyntä kasvaa vauhdilla. Täytyy lukaista konffapuhelu läpi vielä myöhemmin.
First Solar raportoi vakaasta liikevaihdosta ja vahvasta kassatilanteesta.
Yhtiö kirjasi uutta kysyntää gigawattien verran ja odottaa merkittävää tilauskantaa Toimitusjohtajan mukaan lyhyen aikavälin haasteista huolimatta Yhdysvaltain aurinkoenergiamarkkinoiden pitkän aikavälin näkymät pysyvät vahvoina ja lisäksi First Solar uskoo vahvaan asemaansa markkinoilla.