“”“”“”"
Siirrämme odotuksiamme CE-merkinnän saamisesta ja liikevaihdon kertymisestä eteenpäin. Odotamme nyt CE-merkintää Q4’24 (aik. Q2’24) ja ensimmäistä maltillista liikevaihtoa myynnistä H1’25 (aik. H2’24).
“”“”“”"
Hyppäsit sitten suoraan Q3 yli . Perustuuko tämä loikka tausta-asioiden selvittelyyn vai omaan varovaisuuteen tässä asiassa kun tuo näkyvyys eteenpäin on heikonlainen ?
Mielenkiintoinen on todellakin tämä juttu. Marraskuussa 2023 kun tuo viimeinen prosessin vaihe ilmoitettiin alkaneeksi niin viranomaisten oma arvio sen kestosta oli 3-7 kk. Tuosta on jäljellä vielä 2kk. Nyt sitten kerrottiin että ei onnistu tuohon mennessä. Johtuuko tämä siitä että ce laitos on ottanut lisää uusia asiakkaita rahan himossa ja tämän vuoksi prosessi etenee etanan vauhtia kun rajallisia resursseja täytyy käyttää myös uusiinkin projekteihin?
Vai mistä johtuu noin paha prosessin venyminen? Itse veikkaan että ovat ottaneet noita uusia asiakkaita.
Ihan puhdasta arvailuahan tuo on, kun selviteltävää ei oikein ole. BBS on ainut lähde mitä minulla tämän prosessin seuraamiseen on ollut ja yhtiö veti oman arvionsa nyt pois. H2-raportti tulee elokuun lopussa ja silloin saadaan varmaan viimeistään lisää tietoa tilanteen etenemisestä.
Niissä tiedotteissa luki ja lukee edelleen kylläkin, että yhtiön oman arvion mukaan kesto oli 3-7kk, ei viranomaisen arvion. Nyt se arvio vedettiin pois, syytä voi vain arvailla.
”Fimean kanssa tehtävä konsultaatio on osa virallista CE-merkintäprosessia ja kestää yhtiön arvion mukaan 3-7 kuukautta.”
Edit. Miten @j.salli mainitsemaan Fimean tekemään konsultaatioon, johon tämä yhtiön arvioima 3-7kk liittyy, voisi vaikuttaa hollantilaisen ce -laitoksen asiakasmäärä?
"Yhtiö jätti 9.3.2022 CE-merkintähakemuksen Hollannissa toimivalle valvovalle viranomaiselle. Viranomaisen alkuperäinen arvio käsittelyajasta oli tuolloin 8–12 kk hakemuksen jättämisestä. "
Luonnollisesti yhtiö ei voi enää antaa mitään aika-arviota, koska asia ei ole enää heidän käsissään.
Fimea ei konsultoi BBS:n kanssa, vaan Hollantilaisen puljun.
@jokuvaan1 kommentoikin jo tuossa liittyen tuohon konsultaatioon. Sehän on todellakin noiden Fimean ja ce-laitoksen välinen juttu. Varmaankin tarvittaessa ovat voineet kysyä myös BBS:ltä jotain.
Yleensä ottaen nuo aikataulu jutut tulevat kyllä viranomaisilta ja tiedotteissa voidaan kyllä käyttää muita sanamuotoja.
Muistan yhdestä haastattelusta jossa BBS ex tj. Kangasniemi korjasi haastattelijan sanottua että yhtiön tiedon mukaan ce prosessin kesto oli 8-12 kk niin Kangasniemi vastasi että se oli viranomaisen arvio.
Mitähän tässä on takana? Alkaa vaikuttaa uskomattomalta veivaukselta.
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj: Yhtiökokous vuonna 2024
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj | Yhtiötiedote | 07.05.2024 klo 19:00:00 EEST
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n yhtiökokous vuonna 2024
Aikaisemmista tiedotteista (yhtiötiedote 17.4.2024 klo 17:30, yhtiötiedote 3.4.2024 klo 9:00 ja yhtiötiedote 27.12.2023 klo 17:00) poiketen BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on aikataulusyistä suunniteltu pidettäväksi torstaina 13.6.2024 klo 14:00. Yhtiön hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle myöhemmin.
Toiveajattelu pohjasita spekulointia, mutta voisiko konsultointiin liittyvät käynnit tehtalla olla nyt käynnissä ja tämän johdosta osataan kertoa että ei kerkeäisi vielä Q2:sella, ja tästä voisi johtua myös kokouksen siirto, jos näin olisi niin olisi hassua että siitä ei kerrottaisi.
Jotain on pakko tapahtua jos kokousta on siirretty ja osataan kertoa että ei vielä kerkeä tulla Q2 aikana?
Yksi vaihtoehto voisi myös olla että yhtiökokous oli suuniteltu pidettäväksi ce merkinnän jälkeen/aikaan ja nyt BBS:n käytettävissä olevan tiedon perusteella CE merkintää ei vielä saada, nyt yhtiö ei halua toistaa aikaisempia virheitään joten eivät anna uutta aikaarviota mutta odottavat sitä itse 13.6 mennessä, ja tästä johtuen yhtiökokous olisi vasta silloin, tämä selittäisi jatkuva kokouksen siirtämisen.
En saa mistään lähteestä irti mitään viitteitä paljonko BSI:llä on hakemuksia jonossa, joten on ihan arvuuttelua missä kohden prosessia BBS:n laput siellä menevät.
BBS sai laatujärjestelmän sertin marraskuussa eli tuohon yhteen ainokaiseen keissiin verraten se CE-merkki saattaa venyä joulukuullekin…
Ei tässä suurin ongelma liene se viivästyykö ce merkinnän saanti muutamalla kuukaudella ,vaan, mistä yhtiö saa järkevällä hinnalla lisärahoitusta. En usko että osakeannilla, koska edellistäkään ei myyty täyteen.Lisäksi lainatkin voivat olla kiven takana, koska edellinenkin johti lainan konvertointiin osakkeiksi, joista lainoittajat taisi ottaa takkiin kurssialennuksesta huolimatta.
Tässä rahoituskuviossa iso mahdollisuus on se että tulee yhdistelmä ratkaisu . Eli mukaan tulee joku valtion taho , Tesi tai Business Finland , ja tuohon lisäksi osakeanti.
Kyllähän ce lupa kovasti jelppaisi näissä rahoitusjutuissa ja myös yhteistyö jutuissa alan yritysten kanssa .
Kyllä se CE-leima helpottaisi niiden rahahanojen aukeamista. Jos sen saanti taas kestää tuonne joulukuulle tai jopa sen yli, niin juuri sen ajan pysyy yhtä vaikeana saada sitä lisärahoitusta.
Muistaakseni BBS haki CE-lupaa noin 3kk myöhemmin kuin Bioretec (korjatkaa jos olen väärässä) ja Bion lupa piti alunperin tulla Q1 ja vieläkin odotellaan joten ihme on jos BBS lupa tulisi kesäkuussa.
Tässä hetkessä täysi kysymysmerkki se milloin lupa tulee . Riippuu täysin siitä minkä verran tunteja per viikko ce laitos pystyy käyttämään BBS:n luvan käsittelyyn. On vähän turhan paljon asiakkaita kertynyt noille laitoksille ja resurssit eivät niillä riitä .
Mutta yhtäkaikki aina voi toivoa … vaikkapa sitä kesäkuun ihmettä. Onhan kyllä BBS joutunut tämän regulaatio muutoksen vuoksi täysin kohtuuttomaan tilanteeseen .
”A METHOD FOR PREPARING A BONE PROTEIN PREPARATION AND A BONE PROTEIN PREPARATION” -patentin ARTEBONE®-tuotteeseen ja sen käyttöön hoitomenetelmässä liittyvä täydentävä patenttihakemus on hyväksytty USA:ssa.
Olisi se kokouspäivä kohta. Tässä hetkessä olisi erittäinkin asiallista saada kasvollista tiedottamista ja esiintymistä BBS johdolta.
Onko @Antti_Siltanen suunnitelmissa haastattelu tähän yhteyteen?
Muutama kysymys siihen tilaisuuteen .
onko ce-lupaan saatavissa lisäinfoa ?
mkä tilanne Reisjärven tehtaalla , onko kaikki valmista niin että vain painaa starttinappia kun lupa tulee ja tuotetta pukkaa myyntiin?
onko neuvotteluja käynnissä alan yritysten kanssa , jotka esim. haluavat käyttää Artebone Pastea omissa tuotteissaan ? Näitä neuvotteluja käytiin aiemmin ennen koronaa
ja ne keskeytyivät koronasta johtuvista syistä.
Muita neuvotteluja?
miten myynti käynnistyy ja missä ?
talvella BBS osallisrui USAssa konferenssiin, olisiko sieltä jotain kerrottavaa?
Ei tällä erää. Oma kalenteri on nyt kovin tukkoinen eikä yhtiölläkään välttämättä ole nyt uutta kerrottavaa kun ce-merkinnän aikatauluarvio vedettiin pois. Kyselen toki sitten elokuun lopulla haastattelua h1-raportin yhteydessä.
Onhan tässä kuitenkin tuo osakeanti juttu käsillä. Ihan jos oikein muistan niin BBS rahavarat riittävät heinäkuun loppuun (?) asti ja nyt ollaan jo kuitenkin kohta kesäkuun puolessa välissä.
Annille haetaan valtuutusta kokouksessa . Määrältään se on 2,5 milj. osaketta . Nykyiseen pörssikurssiin peilaten niin mitä tuolla saisi merkkariannilla ? Onko jotain muuta kuviota suunnitteilla?