Biohit - Onko tällä tulevaisuutta?

@Antti_Siltanen on antanut kommenttinsa liittyen Biohitin uuteen strategiaan ja uusiin tavoitteisiin. :slight_smile:

Biohit tiedotti keskiviikkona uudistetusta strategiastaan 2024–2028. Strategian päätavoitteena on vahva ja kannattava kasvu, johon yhtiö pyrkii sekä orgaanisesti että harkituin yritysostoin. Tuoteportfolio säilyy pääasiassa ennallaan eikä päivitys sen suhteen sisältänyt yllätyksiä. Kauden taloudellisina tavoitteina on 15–20 %:n vuotuinen kasvu ja vähintään 10 %:n liikevoittotaso. Verrattuna ennusteisiimme strategiassa tavoitellaan korkeampaa kasvua toisaalta antaen hieman periksi kannattavuudessa. Tulemme tekemään maltillisia tarkastuksia ennusteisiimme lähiaikoina tarkemman analyysin jälkeen.


EDIT:

Pakko vielä muistuttaa laajasta raportista (julkaistu kesäkuussa), jos yhtiö kiinnostaa - ala on haastava, niin rapsa auttaa ymmärtämään sekä alaa että yhtiötä. Laajat raportit ovat kaikkien luettavissa. :slight_smile:

Biohit on keskittynyt maha-suolikanavan diagnostiikkaan ja terveyttä edistäviin tuotteisiin. Yhtiö on osoittanut ensimerkkejä tuloskäänteestä pitkän tappiollisuuden jälkeen. Pidämme tuloksen pysyvää kääntymistä todennäköisenä uusien tuotteiden, Kiinan uusitun jakelusopimuksen ja strategian tehokkaan toteutuksen ansiosta. Yhtiön pitkän aikavälin menestykselle on mielestämme keskeistä uusien tuotteiden kehitys ja onnistunut kaupallistamiseen.

7 tykkäystä

“…vähintään 10% liikevoittotaso”. Itse luen tuon niin että hyvinkin 10-15% kuten tähänkin asti on se missä tullaan keikkumaan, en siis periksiantona.

Jos jostain pohdintaa haluaisin nähdä niin tuosta Pohjois-Amerikka maininnasta, ko. markkinan potentiaalin tiedämme kaikki mutta miten realistista hitin pienillä muskeleilla olisi sitä lähteä valloittamaan, vai tulisiko hyvän paikallisen partnerin kautta jolla valmista oikeanlaista myyntiverkostoa? Ja tämä siis vain GP QT N tuotteelle joka nyt on se hitin tuote millä voidaan suurimmat säästöt aikaansaada terveydenhuollossa ja joka välittömine tuloksineen pitäisi olla helposti integroituva th-järjestelmiin, siis nopeasti (alan standardein) skaalautuva myynti mahdollinen, ainakin teoriassa.

2 tykkäystä

Biohitin myyntistrategian toimintamallina on jo pitkään ollut paikallisten partnerien käyttö ulkomailla. Kiina, Iso-Britannia ja Italia ovat olleet tästä poikkeuksia, niihin on menty itse paikan päälle. Saa nähdä miten USA:n kanssa aiotaan edetä. Tällä hetkellä Biohitillä on siellä kaksi jakelupartneria:

Lähde: Distributors - Biohit

6 tykkäystä

Molemmat partnerit antibody jakelijoita ilmeisesti. Ainakin minua kiinostaa tuolla markkinalla GP pikatestin mahdollisuudet, mutta onkohan siinä vielä joku hyväksyntä tuonne jos markkinalle mielii, nyt vasta CE hyväksytty? Eli olisi kai tekemätön paikka tai vuosien kallis projekti…

2 tykkäystä

Jussi Hahtela olisi tulossa meille haastatteluun ensi viikon tiistaina, eli kysymyksiä saa taas lähettää! Pääpaino on tietysti tuoreessa strategiauudistuksessa, mutta voidaan yrittää muitakin aiheita mahduttaa mukaan. Ylläolevista kommenteista saankin jo eväitä strategian USA-kulmaa varten…

11 tykkäystä

Lainattu tuoreimmasta Antin kommentista liittyen yhtiön uuteen strategiaan jat avoitteisiin:

Pidimme seurannan aloitus -raportissa Acetium®-tuotteista luopumista myös mahdollisuutena, sillä ne poikkeavat kuluttajatuotteina jossain määrin pääasiassa ammattilaisille jakelijoiden välityksellä myytävistä testeistä. Acetium®:n säilyminen strategiassa ei kuitenkaan ollut suuri yllätys.

Ehkä vähän hassu kysymys, mutta nuo Acetium-tuotteet ovat olleet jo kauan olemassa ja ovat olleet jo saatavillakin, toki varmaan, mitä laajemmin ovat myynnissä ja näkyvämmin niin sen parempi, mutta:

1. Onko näillä tuotteilla “enää” mahdollisuus saada kauheasti lisää rahaavirtaa taloon?

Toki näistä lukemani perusteella saa jonkinlaista jatkuvaa tulovirtaa, mikä tuonee tiettyä turvaa.

Sitten kysymys, joka on vähän päällekkäinen edellisen kysymyksen kanssa:

2. Acetium-tuotteet ovat kuluttajille myytäviä tuotteita, niin eikö tällaisille tuotteiden myyntiin ja näkyvyyteen tarvittaisi isoja hartioita sekä panostuksia yhtiöltäkin, jos haluttaisiin selkeästi kovempaa myyntiä?

Mietin vain, kun nämä ovat olleet jo kauan olemassa eli ovat “vanhoja” tuotteita, niin mietin, että kannattaako näihin panostaa, kun näiden myynnillinen potentiaali on ehkä jo nähty suuremmilta osin eikä näissä kai ole mitään mullistavaa (?) ja sopivatko nämä nyt yhtiölle muutenkaan.

Acetium-tuotteista, tekstit lainattu laajasta rapsasta:

Acetium®-kapseli on tarkoitettu vähentämään asetaldehydin määrää hapottomassa mahassa. Tuote on ollut markkinoilla vuodesta 2010. Biohit suosittelee kapselin käyttöä henkilöille, joilla on hapoton maha, krooninen helikobakteeri-infektio tai niille, jotka joutuvat käyttämään haponestolääkkeitä.

image

Acetium®-imeskelytabletti on tuotu markkinoille vuonna 2017 ja sen sisältämä L-kysteiini sitoo yhtiön mukaan noin 90 % sylkeen liukenevasta tupakansavusta peräisin olevasta asetadehydistä. Imeskelytabletti vähentää tupakoinnista aiheutuvaa mielihyvää ajan myötä. Se lisääkin tutkitusti tupakoinnin lopettamisen todennäköisyyttä

image

Voi olla, että olen ymmärtänyt jotain väärin eikä kysymykseni ole mitenkään olennaisia tai järjellisiä, mutta kunhan nyt nämä pohdituttivat pientä päätäni. :sweat_smile:

3 tykkäystä
  1. Millä muskeleilla aiotte mennä etelä- ja pohjois-amerikkaan. Ja kauan kestää tarvittavien lupien ym saanti sinne?

  2. Eero Lehti neuvoi Osmoa myymään koko yrityksen aikoja sitten kun vielä siitä jotain saisi. Kysyisin Jussin mielipidettä tähän? Sekä miksi tämä asia ei ole edennyt?

  3. Genetic Analysis osto oli täysi katastrofi(yrityksen arvo lähes 0€) Miksi mietitte kasvattavanne yritystänne taas uusilla ostoilla ja miksi se menisi yhtään paremmin kuin viimeksi?

  4. Missä viipyy uudet tuotteet?

5 tykkäystä

Tuotepaletin painotukista ja merkityksestä voisi kysellä, miten paljon kasvuajatuksista liittyy GP quick test NT:n varaan?

Acetiumin rooli ja potentiaali, kuten tuossa jo viitattiin yllä siihen että kuluttajamyyntinä aika erilaista bisnestä, jos pientä niin kannattaako?

Tuotekehityputki, kokonaan uutta vai parannuksia nykyisiin (kuten vaikka pikatestin kohdalla on nähty).

Tyypillinen asiakas… privaklinikka, lääkäriasema, julkisorganisaatio vai mikä? Onko tuotekohtaisesti erilaisia. Voidaanko jollain tuotteella päästä isoihin toistuviin pitkiin tilauksiin?

Henkilöstön kasvutarpeet strategiakauden kasvun toteutuessa, myyntiin vain vaiko muuallekin?

Tuossa noita…

3 tykkäystä

Kysymyksiä Jussille

  1. Gastropanel FDA hyväksyntä ja Pohjois-amerikan markkina

FDA on myöntänyt myyntiluvan GastroPanelin
helikobakteerivasta-ainetestille sekä gastriini-17 -testille. Kuitenkaan (2007-2008) FDA ei hyväksynyt Biohitin toimittamaa lisäselvitystä, joka liittyy
GastroPanelin pepsinogeeni I ja II -testien lupahakemukseen. FDA ei pitänyt
lisäselvitystä riittävänä lupahakemuksen hyväksymiseksi ja Biohit tällöin ilmoitti, että jatkaa lupaprosessia tekemällä suunnitelman FDA:n vaatimista lisäselvityksistä. Tämän jälkeen ei tainnut kuulua asian tiimoilta enään mitään. Meinataanko nyt siis uudelleen aloittaa FDA-lupaprosessi jossa kerran epäonnistuttiin ja se haudattiin vähin äänin ? Jos näin niin onko aiemmin tehdystä työstä mitään apua vai ovatko ne jo vanhentuneet?

  1. Acetium kapselin markkinointi

Maailma on muuttunut paljon Acetium kapselin lanseerauksen jälkeen. Markkina on nyt paljon otollisempi ennalta ehkäiseville tuotteille kuin 10-vuotta sitten. Ihmisten kulutustottumukset muuttuneet ja terveystietoisuus lisääntynyt. Acetium kapseli sitoo acetaldehydiä ja estää sen imeytymisen elimistöön. Nykyään mediasta saa usein lueskella alkoholin syöpävaarallisuudesta joka linkittyy tutkimuksien mukaan acetaldehydiin. 2010- luvun alussa oli Biohitin mukaan epäeettistä mainostaa sitä, että Acetium tekee alkoholin käytöstä vähemmän vaarallista. Mielestäni nyt 2020-luvulla on taasen epäeettistä olla mainostamatta sitä, että voit ehkäistä alkoholin muodostaman acetaldehydin vaaroja markkinoilla olevan valmisteen avulla. Tuleeko Biohit mainostamaan Acetiumia alkoholin syöpävaarallisuuden vähentämiseen ?

8 tykkäystä

Tulipa mieleen tuore tutkimus jossa tutkijat arvelevat vihdoin ymmärtäneen niin monia vaivaavan punaviinipäänsäryn syyn… tanniineja, sulfideja, histamiiniallergiaakin on epäilty mutta nyt syyllinen olisi kversetiini jota joissain punaviineissä löytyy, miltä laadukkaampia sitä enemmän. Kversetiini taasen estää ALDH2 entsyymin toiminnan jolloin alkoholin hajoamistuote asetaldehydi ei pilkkoiudu asetaatiksi ja aiheuttaa näin “alcohol flush” reaktion vaikkei olisi sitä aasiassa yleistä geeneettistä taipumustakaan. Voisiko tästä löytyä acetiumille hyvää nostetta, jos nyt pikkuhiljaa olisi eettisesti oukei markkinoida tarkoituksiin joista ihmisille on elämänlaadullista ja terveydellistäkin hyötyä?

Itse kärsin punaviinipäänsärystä ja käytän acetiumia punkun kanssa, ei täysin poista eli joskus tulee osuma, mutta selvästi paremmin siedän.

Ehkä liian teknistä huomiseen haastatteluun, tulipahan nyt mieleen. Mutta haastiksessa voisi kysyä niistä strategiassa mainituista mahdollisista yritysostoista, että minkälaiseen rooliin… uusia synergistisiä tuotteita ruuansulatuskanavan fokukseen vai valmiita asiakasverkostoja vai molempia?

Ylen juttu aiheesta jossa linkit varsinaiseen tiedepapruun:

5 tykkäystä

Kiitos @Antti_Siltanen, hyvin haastateltu. :slight_smile:

Antti haastatteli Biohitin toimitusjohtaja Jussi Hahtelaa uudesta strategiasta ja vähän muustakin.

Aiheet:

00:00 Aloitus
00:14 Uusi strategia pähkinänkuoressa
01:06 Taloudelliset tavoitteet
02:13 Kasvu ja kannattavuus
03:16 Orgaaninen ja epäorgaaninen kasvu
04:53 Tuoteportfolio
05:44 Acetium
07:03 Tuotekehitys
07:39 Amerikan markkina
09:46 Myyntiorganisaatio

9 tykkäystä

Kiitos Alokas, ja kiitokset kaikille hyvistä kysymyksistä! Kaikki ei valitettavasti ajan puitteissa mahtunut mukaan ja pyrin yhdistelemään samoja teemoja sellaiseen muotoon johon johto voi ottaa kantaa.

6 tykkäystä

Hyvä haastis, kiitosta. Välittyy kyllä hyvä tekemisen meininki ja se että strategia auttaa pitämään katseen pallossa.
Pohjois-Amerikka ei taida tälle strategiakaudelle kuitenkaan ehtiä, ellei sitten aivan viimeiselle vuodelle, tuskinpa on siis mukana kasvuvauhtihaarukassa :slight_smile: Hyvä että tuli sen osalta esille että kyse on kasvusta ilman yritysostoja, tämä mietitytti mutta unohtui ehdottaa kysymykseksi.

3 tykkäystä

@Antti_Siltanen on tehnyt uuden yhtiöraportin Biohitistä. :slight_smile: :gem:

Biohit kertoi tuoreessa strategiapäivityksessään vuosina 2024-2028 tavoittelevansa 15-20 %:n vuosittaista kasvua liikevoittotavoitteen ollessa vähintään 10 % liikevaihdosta. Suhteessa aiempiin ennusteisiimme, tavoitteet painottavat kasvua kannattavuuden jäädessä toissijaiseen asemaan. Olemmekin päivittäneet ennusteisiimme korkeampaa kasvua, mutta toisaalta laskeneet hieman tulosodotuksiamme. Pääomien suuntautuessa kasvun tukemiseen, emme enää odota osinkoa lähivuosina. Arvostuskuva on säilynyt pääosin ennallaan ja osakkeen riski-tuotto-suhde on edelleen houkutteleva.

image

__

EDIT:

Tässä vielä aamarikommentit:

4 tykkäystä

Eilen vierailin Constin ja Efecten ketjussa, mutta nyt tulin häiriköimään tänne. Uskallan kirjoitella hiljaisempiin ketjuihin, koska ehkä näissä kirjoituksen taso ei tarvitse olla ihan niin korkea. Ajattelin vähän pohtia ääneen, mitä olen pohtinut yhtiöstä, jota olen omistanut muistaakseni vuodesta 2018. Parasta materiaalia yhtiöstä on tarjonnut tietysti Antti, mutta olen paljon yhtiön omia materiaalejakin kahlannut ja toki muualtakin olen yhtiöstä lukenut.

Tässä on siis sekavaa mututoisteluani:

Biohitissä on tapahtunut muutoksia, ja joku isompi ongelmakin on jäänyt enemmän taustalle. Ei perustu tarkkaan analyysiini, mutta “uusi” toimari vaikuttaa myyntihenkiseltä ja rationaaliselta, sekä tuntuu siltä, että yrityksessä tehdään oikeita asioita. Tosin en ole alan erityinen asiantuntija, eikä minulla ole ainakaan itselläni tarkkoja tietoja asioista, joten en tiedä, tapahtuuko juuri oikeanlaisia ratkaisuja vai markkinoiko yritys niin hyvin itseään tällä hetkellä, että olen tyytyväinen. :slight_smile:

Riskitekijäksi on mainittu sekä laajassa rapsassa että edelleen yhtiörapsassa riippuvuus Kiinan markkinoista. Kiina on aina vaan… hmm… haasteellisempi tai tuntuu ainakin siltä.

Mietin vain sitäkin, että Biohit tarvinnee uusia tuotteita, ja mielestäni, jos olisi isoja tulossa lähivuosina, niin siitä vihjailtaisiin tai kerrottaisiin jollain tavalla. Biohitillä on pienet resurssit, jos nyt ihan vain kokoa miettii, toki iso kassa, mutta silti. Toisaalta toki kilpailullisista syistä ei nyt kauheasti voi huudellakaan. :slight_smile:

En tiedä sitten, kun yhtiöllä on vanhoja tuotteita ja tuntuu, että miten niistä enää voisi saada mitään isompaa irti tällaisen pienen yhtiön resursseilla. Toki pienemmätki liikevaihdon nostatukset ovat poikaa, jos kulut eivät vaan nouse isommaksi kuin itse liikevaihdosta saatu hyöty.

Uusi strategia kuulostaa oikein hyvältä, en itse saanut siitä sillä tavalla ihan tarkempaa kovempaa faktaa ulos, että enempiä tuulettaisin, mutta kyse on varmasti osin myös ymmärryksestäni. Ruoansulatuskanavan asioihin keskittyminen on varmaan edelleen oikea ratkaisu, markkinoinnin laajentaminen kuulostaa aina hyvältä (toki voi tulla enemmän kuluja kuin hyötyjä), tuotevalikoiman täydentäminen kuulostaa järkevältä (toki jokin viite uusiin koviin tuotteisiin olisi kiva), ja myyntiin keskittyminen voi olla todella isossa roolissa; sillä myynti on usein ollut suomalaisille yhtiöille ja niiden tuotteille esteenä.

GastroPanel® on kantanut, kantaa ja kantanee jatkossakin yhtiötä. Tällainen tuoteperhe tuo varmuutta ja pohjaa. Ilmeisesti tuolla on hyvä maine, on helppokäyttöinen ja toimiva seulontatyökalu, mutta ei ilmeisesti tarpeeksi tarkka tarkempiin tutkimuksiin tai jotain sinnepäin.

Ihan lukuja katsomalla käännettä on ollut, ja luvut ovat menneet oikeaan suuntaan. Vahva tase laskee riskitasoa.

Itseäni on houkutellut oikeaan suuntaan kehittyneet luvut ja jo mainittu tase, sekä myyntihenkinen CEO, joka vaikuttaa osaavan liiketoiminnan rationalisoinnin. GastroPanelin rooli on tärkeä, joskin yhtiö kaipaa selkeästi uusia tuotteita vanhempien ja jatkokehitettävien tuoteperheiden rinnalle. Jos tehostaminen entisestään “siistii lukuja” ja nykyinen myyntihenkisyys ottaa reipaasti potentiaalin irti, niin lähivuosiksi sijoittajana hengähdän, mutta näin maallikkona ja alaa ymmärtämättömänä jännitän sitä, miten pieni yritys pystyy kehittämään ja markkinoimaan uusia tuotteita, jotka kantaisivat vieläkin pidemmälle.

EDIT:

Antin kommentit uudesta strategiasta:

8 tykkäystä

Aika kauan on holdaaja joutunut odottamaan kiinalaista käännettä vai onko niin, että tämä on juuri se kiinalainen käänne, jossa ei enää tapahdukaan mitään. Perusasioiden kanssa on kyllä todella pitkään yhtiössä tehty töitä ja samojen tuotteiden varassa yritetty pysyä pinnalla. Joskus acetiumista piti tulla kelpo lääkkeenomainen tuote moneenkin ongelmaan, mutta onko se jämähtänyt nyt tälle tasolleen. Suolistodiagnooseihin luulisi CP-tuotteilla olevan parhaiten menekkiä, mutta on erikoista sekin, etteivät ne ole laajentuneet valtakunnallisiin seulontoihin asti. Eri maissa siinä luulisi olevan todella hyviä markkinointikohteita, kun luvat ovat monissa paikoissa kunnossa. Toisaalta kovin kovaa luottoa ei nykyinen CEO taida osakkeenomistuksensa perusteella (20 000) tuntea yhtiön suoritustasoon, kuten ei edellinenkään.

2 tykkäystä

Kiina ylipäätään tuntuu muutenkin entistä hankalammalta paikalta ulkomaalaisille toimijoille, ainakin mielikuvien mukaan. Biohit on (todella) pitkään tuntunut olevan sellainen yhtiö, että odotetaan ja odotetaan…

Ja kiitos erilaisista mielenkiintoisista ja hyvistä nostoista. :slight_smile:

En tiedä hänen varallisudestaan ja tulotasostaan/säästöastettaan, mutta itse en pidä tuota omistusta (20 000 kpl) ainakaan erityisen pienenä, jos en nyt isonakaan - odotti hän isompaa kurssinousua tai ei. :slight_smile:

3 tykkäystä

Tässä Antin etkokommentit, kun Biohit julkaisee tuloksensa keskiviikkona. :slight_smile:

Biohit julkistaa H2-raporttinsa keskiviikkona 14.2. klo 9.30. Odotamme 5,9 MEUR:n liikevaihtoa ja 0,4 MEUR:n liikevoittoa, joiden ajurina toimii yhtiön toiminnan tehostuminen ja laaja-alainen kasvuaihioiden hyödyntäminen. Osingonmaksua emme odota tulevien kasvupanostusten vaatiessa pääomia. Lukujen ohella mielenkiintomme kohdistuu tietoihin Gastropanel®-tuotteiden ja erityisesti uuden sormenpääveritestin myynnistä ja sen näkymistä.

6 tykkäystä

Biohitin TJ Jussi Hahtela on tulossa haastatteluun keskiviikkona, kysymykset taas tervetulleita.

Marraskuun strategia-haastattelun yhteydessä jäi joitain hyviä foorumi-kysymyksiä kysymättä, joten poimin niistä ainakin jotain nyt mukaan…

6 tykkäystä
  1. Miten on edennyt lupien saanti etelä- ja pohjois-amerikkaan. Ja kauan kestää tarvittavien lupien ym saanti sinne?
  2. Eero Lehti neuvoi Osmoa myymään koko yrityksen aikoja sitten kun vielä siitä jotain saisi. Kysyisin Jussin mielipidettä tähän? Sekä miksi tämä asia ei ole edennyt?
  3. Genetic Analysis osto oli täysi katastrofi(yrityksen arvo nyt lähes 0€) Miksi mietitte kasvattavanne yritystänne taas uusilla ostoilla ja miksi se menisi yhtään paremmin kuin viimeksi?
  4. Missä viipyy uudet tuotteet joista toimitusjohtaja on puhunut?
  5. Gastropanel tuotteenne sopivat hyvin kansallisiin tutkimuksiin/seulontoihin, mutta miksi ette ole saaneet yhtään kansallista tutkimusta/seulantaa?
2 tykkäystä